Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

Olipa täyttä roskaa. Ukkola nielee ihan täysin vasemmiston narratiivin asioista. Jotenkin ihmetyttää, että kuinka tuon ikäinen ihminen voi pöyristyä noista teksteistä, kun samanlaista puhetta on kuultavissa melkein missä tahansa huoltoasemakahvilan pöydässä, jos pöytäsakki ei ole puhtaita lumihiutaleita. Kaksinaismoralismi näkyy hyvin siinä, ettei Ukkola ole aiemmin vaatinut esimerkiksi Tuula Haataista sanoutumaan irti marxilaisuudesta, kun tämä ihasteli Pääomaa. Jne jne. Ilmeisesti Ukkola ei ymmärrä, mitä tarkoittaa länsimainen sananvapaus,,vaan on lähtenyt linjalle, että mielipidevaino on täysin hyväksyttävää silloin, kun joku sanoo hänen vihaamia mielipiteitä.

Ukkolalla oli jo circa 2008 scripta psykoosit kun julkaisi ilta-sanomiin kirjoituksia ja paniikissa muokkaili sitten niitä kun tajusi, että ei noin voi kirjoittaa menkkaraivopäissään ilta-sanomiin.
 
Luulisi että hallituksella olisi töitä esimerkiksi firmojen konkurssiaallon kanssa.
Korkojen nousustahan tuo voinee johtua tuo aalto.
 

Ukkolalla oli jo circa 2008 scripta psykoosit kun julkaisi ilta-sanomiin kirjoituksia ja paniikissa muokkaili sitten niitä kun tajusi, että ei noin voi kirjoittaa menkkaraivopäissään ilta-sanomiin.
Ukkola on muuttanut näkemyksiään aika paljon vuosien varrella, mielestäni kirjoittaa ihan tolkullista juttua pääsääntöisesti. Naimisissa Matias Turkkilan kanssa, niin ei se nyt ihan täysin persuvastainenkaan voi olla. Poliitikkojen ensimmäinen perussääntö on yleensä se, että journalistien kanssa ei kannata lähteä tukkanuottasille. Aniharva osaa sen pelin siinä määrin hyvin että selviää voittajana - Halla-aho pärjäsi aikanaan siinä pelissä sen takia, ettei hän ollut riippuvainen mediasta vaan pystyi kirjoittamaan kaikessa rauhassa omia julkaisukanaviaan pitkin vastineensa ilman että journalisteja oli välikätenä. Ministerillä tai hallituspoliitikolla ei ole sellaiseen mahdollisuutta. Sen takia Purran olisi todennäköisesti vain kannattanut purra hammasta ja pyytää anteeksi ennen kun paskamyrsky lähtee liikaa kierroksille, vaikka kohtelu tuntuisi miten epäoikeudenmukaiselta.
 
Pitäisikö tässä ja nyt kun ollaan koolla asian tiimoilta, niin päättää porukalla että kuinka vanhoja kirjoituksia ja muita kolttosia voidaan alkaa jatkossa kaivaa esiin kun/ jos tarvetta ilmenee? Ja koskeeko se vain persuja pelkästään vai myös vasenta laitaa?

Ääni sille, että kaiken saa kaivaa ja käyttää, oppiipahan jengi pikkuhiljaa miettimään mitä ja minne kirjoittelee ja muutenkin olemaan. Äänestäjät sitten ratkaisee kuinka vakavasta on kyse seuraavissa vaaleissa.

Tämä mikä tässä nyt on hölmöä niin vaaleilla ja lain mukaisilla prosesseilla muodostettua hallitusta ollaan kaatamassa jollain some öyhötyksellä. Sille ei pitäis antaa sijaa.
 
Ääni sille, että kaiken saa kaivaa ja käyttää, oppiipahan jengi pikkuhiljaa miettimään mitä ja minne kirjoittelee ja muutenkin olemaan. Äänestäjät sitten ratkaisee kuinka vakavasta on kyse seuraavissa vaaleissa.

Tämä mikä tässä nyt on hölmöä niin vaaleilla ja lain mukaisilla prosesseilla muodostettua hallitusta ollaan kaatamassa jollain some öyhötyksellä. Sille ei pitäis antaa sijaa.
Ei ääntä. Ihminen voi kasvaa pituutta ja myös henkisesti.
 
Pöyristyttävää. Selvästi liian vähän twitter-öyhötystä.

– Olen tavannut kymmeniä ministereitä ja useita pääministereitä, kuten Norjan, Kreikan ja Ruotsin pääministerit. Kukaan ei ole kysynyt tästä asiasta. Kaikilla mailla, varsinkin demokratioissa, joilla on monipuoluehallituksia, on omanlaisia haasteita. Konkreettiset teot ratkaisevat, Häkkänen sanoo IS:lle.
– Äsken minua oli haastattelemassa yhdysvaltalaismediaa, muun muassa Wall Street Journal ja ei tästä mitään kysytty. Kaikissa maissa on kohuja, Yhdysvalloilla on omat sisäpoliittiset näkemyseronsa ja jännitteensä. Täällä huippukokouksessa ollaan iloisia siitä, että Suomen jäsenyys toteutui. Olemme vahvoja turvallisuuden tuottajia ja olemme vahva demokraattinen oikeusvaltio kansainvälisen yleisön silmissä. Ei hetken kohut mihinkään näitä heilauta, Häkkänen vastaa.
 
Todellakin. Riikka sanoi 15 vuotta sitten neekeri, sitten Sanna heti perään täräytti pari tilataksillista sekakäyttäjiä pääministerin virka-asuntoon.

Järkyttävää.
Hetkinen, oliko näissä Sannan bileissä todistetusti huumeita tai ylipäätään käyttäjiä?
Minulla oli mielikuva ettei minkäänlaista näyttöä tällaisesta ollut.
 
Sananvapaus tarkoittaa että ei ole ennakkosensuuria kieltämässä mielipidettä. Se ei ole mikään vapaudut vankilasta kortti. Eikä tässä mitään oikeutta käydä...

Äänestäjäthän siitä päättää tuleeko henkilöstä kansanedustajaa. Ministeri kuitenkin edustaa Suomea vähän enemmän kuin kansanedustaja ja onko se sitten hyvä juttu että mokkakikkelien ja käkkäräpäiden ampumisesta lähijunaan fantasioiva on se ministeri...

Mutta nythän kaikki on kunnossa kun Purra pahoitteli ja kertoi olevansa aivan eri ihminen nykyään. Eikä enää kirjoittele vastaavaa törkyä, kautta kiven ja kannon, ja jos sanani syön niin mokkakikkeli vieköön..
Se oli 15v sitten. Onko hänellä ollut tuollaista ulosantia sen jälkeen kun lähti mukaan politiikkaan? Olen oikeasti utelias, sillä ainakaan itselle ei tule mieleen. Pieni ajatusleikki nyt kaikille: Jos hän ei olisi sylkenyt noita typeriä tekstejä aikoinaan tai ne olisi poistettu ja ne ei olisi ikinä tullut julkisuuteen, niin pitäisittekö Riikka Purraa huonona ministerinä? Pitäisittekö vaikkapa tuota edellistä valtiovarainministeriä pätevämpänä tuohon tehtävään kuin Riikka Purraa? Edellinen valtiovarainministeri oli hommissa mediatutkijan papereilla ja nyt mm. ruississa unohtu hattu ja tuli auringonpistos ja sit lopulta oksennus, ei johtunut viinistä. Näettekö, että edellisissä ministereissä oli monikin pätevämpi ministerin rooliin kuin tämä "paha vihainen natsi"?
 
Täytyy tunnustaa että en muista nähneeni aiemmin kenenkään poliitikon nuoruuskuvia missä esimerkiksi poseerataan nakuna hiihtomaskissa aseiden näköisten objektien kanssa tai yhtä mauttomia kravatteja, kuin pesukarhukuvitettu... Luultavasti niitä on ollut olemassa. Niitä ei vain ole kaiveltu valtamediaan.

Valaise minua kuinka ps ajoi kyseisen toimintamallin sisään?
Älä leiki tyhmää. Ei kysymys ole mistään kravaatista, tai tonttulakista, vaan somen valjastamisesta yleiseen ja synkronoituun mökellykseen milloin mistäkin. Sellaisella volyymillä, että asiasta keskusteleminen käy mahdottomaksi. Ensin Venäjän vahvalla tuella ja sittemmin ilman.

Uskon kyllä että Junnilaa olisi kohdeltu lempeämmin, jos hän olisi puhunut siellä Turun natsiparaatissa kelteisillään ja tonttulakki päässä.
 
Olipa muuten Purralta epäuskottavin anteeksipyyntö ever. Ja vakiintuneen käytännön mukaan puhemies ja PS:n vara-pj tulivat heti kertomaan, että tämä ei sitten ole voimassa puolueen osalta, vaan oli sitä tavallista kaksilla raiteilla ajamista. Sanottiin mitä oli tarve ja sekoilu jatkuu vanhaan malliin.

Katsotaan mitä Niinistö vastaa ja millaiseksi naama venähtää, kun Biden on paikalla ja pressissä joku kysyy mitä mieltä hän on siitä, että eduskunnan puhemies epäili mm. presidentin olleen psykoottisessa tilassa vaatiessaan rasismista irtisanoutumista.

Palataan siihen asiaan viikonloppuna. Sillä välin hyvää lomaa kaikille :cool: ( ja muistakaa nauttia luksuslomistanne, meillä Amerikan ihmemaassa ei todellakaan lomailla neljää viikkoa )
 
Älä leiki tyhmää. Ei kysymys ole mistään kravaatista, tai tonttulakista, vaan somen valjastamisesta yleiseen ja synkronoituun mökellykseen milloin mistäkin. Sellaisella volyymillä, että asiasta keskusteleminen käy mahdottomaksi. Ensin Venäjän vahvalla tuella ja sittemmin ilman.

Uskon kyllä että Junnilaa olisi kohdeltu lempeämmin, jos hän olisi puhunut siellä Turun natsiparaatissa kelteisillään ja tonttulakki päässä.

No elä oleta, etten ole tyhmä. Anna esimerkkejä kuinka ps valjasti somen tällaiseen sekopäisyyteen? Minun näkemykseni on nimenomaan, että vihervassarit sen ovat tuoneet ja edelleen kiihtyvästi käyttävät. Sanoisin jopa lähestyen rikoslain §13 kuvaamaa tapaa toimia. Entäpä ryssän tuki tässä uskomassasi toiminnassa. Se on selvää, että ps:ään oli luikerrellut selkeitä ryssän kätyreitä. Heikäläiset on nähdäkseni siivottu melkoisen tehokkaasti ulos.

Tai eläpä turhaan kommentoi mitään. Heitit natsikortin pöytään ja internetin sääntöjen mukaisesti kaikki mitä sanot sen jälkeen on mitätöity.

Edit: kirotusvihre
 
Back
Top