Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

Keksijä ja rikastuja ovat usein ihan eri ihmistyyppejä. Suomi on yleensäkin täynnä yrityksiä joissa yrittäjän kannattaisi keskittyä tuotteeseen ja palkata toimari ulkopuolelta. Tuhannen taalan kysymys on se miten saatetaan yhteen kehityskelpoiset ideat ja johtajat jotka saavat muutettua ne ideat menestyväksi liiketoiminnaksi. Mieluiten kansainvälisessä mittakaavassa.

No näinhän se on. Ihminen hyvin usein osaa vain yhden tai kaksi asiaa hyvin. Mutta kun jossain onnistunut kerran, niin liian moni alkaa luulemaan itsestään renesanssineroa tai monitaituria.
 
Ei sitä yhteistä konsensusta saavuteta, kun se ideologinen sumu on niin sankkaa. Numerot on numeroita ja talousasioissa niitä olisi syytä kunnioittaa.
Niin kuin Orpon(kin) hallituksen toimista nähdään ovat puolueet myyneet sielunsa eri tahoille. Ei yhteinen hyvä kuten kansantalous kiinnosta lopulta ketään. Muut tärkeämmät asiat ajavat edelle.
 
Niin kuin Orpon(kin) hallituksen toimista nähdään ovat puolueet myyneet sielunsa eri tahoille. Ei yhteinen hyvä kuten kansantalous kiinnosta lopulta ketään. Muut tärkeämmät asiat ajavat edelle.
orpo saisi sen ratahankkeensa tunkea mihin päivä ei paista ja ne rahat laitettaisiin johonkin todellisen talouskasvun synnyttämiseen tai vaikka velkojen lyhennykseen. Mieluummin ensimmäiseen.
 
Minusta yksi merkittävä ongelma on ettei edes oikeistohallitus talouselämän etujärjestöistä tulevine taustajoukkoineen osaa tehdä mitään vaikuttavaa vaan on lähtenyt näpertelemään ideologisia nollauudistuksia. Syljetään vähän heikoimpia niin saadaan muutama euro lisää omalle tilille. Lopuksi kuvitellaan että on tehty isokin työ yhteiseksi hyväksi. Ja moni vielä uskoo tämän paskapuheen.

On meillä jotain hyvääkin suhteessa muihin pohjoismaihin mikäli kylmiä prosentteja tuijotetaan. Työntekijämäärältään merkittävästi muita pienempi julkinen sektori. Yksityinen velkaantuminenkin on maltillista jolloin olemme julkisen velan määrästä huolimatta kokonaisvelkaantumisen osalta yhteiskunnan tasolla pohjoismaisittain hyvinkin kohtuullisessa tilanteessa. Meillä tehdään enemmän työtunteja per duunari kuin muissa Pohjoismaissa mutta tienataan silti vähemmän. Yksikkötyökustannukset ovat meillä Pohjoismaiden alhaisimmat.

Yksityisen sektorin vähäinen velkaantuminen kertoo toisaalta siitä ettei meillä uskalleta eikä innovoida saati investoida. Näköalaton johtaminen ja kaikenlaisen kehittämisen puute näyttäytyy tilastoissa hyvänä juttuna. Suomessa pystytään vain näpertelemään työviikon minuuttikestoja. Suomella on vakava johtajuuden osaamisvaje joka johtaa jalostusasteen laskuun ja siihen että poliittisen johdonkin näkymänä on talouden nosto ansiopäivärahan lapsikorotuksia leikkaamalla.
Mies voi lähteä AY-liikkeestä, mutta AY eli lähde miehestä.

Näköalaton ja huono johtaminen on kaikennsyy, duunarit painaa pikku palkoilla pisintä päivää, mutta kun johto yrityksissä ja valtiolla ei vaan ymmärrä. Ainoa, minkä osaavat on lappaa rahaa omille tileille.

Jos hallituksen toimet ovat onnetonta ja tehotonta rävellystä, minkä vuoksi AY on päättänyt sammuttaa loputkin valot valtakunnasta?
 
Tuosta lääkäriesimerkistä: Tapauksessa A on 500 lääkäriä, joista kukin tienaa 4 000 €/kk. Tapauksessa B on 250 lääkäriä, jotka tekevät tuplat tunteja ja tienaavat 8000 €/kk. Jos oletamme, että ne 250 lisälääkäriä on koulutettu muuten selvästi alle 4000/kk tienaamaan päätyvistä, niin onhan tapaus A kansantaloudelle paljon parempi vaihtoehto.
 
No näinhän se on. Ihminen hyvin usein osaa vain yhden tai kaksi asiaa hyvin. Mutta kun jossain onnistunut kerran, niin liian moni alkaa luulemaan itsestään renesanssineroa tai monitaituria.
Juu, tästä löytyy esimerkki ihan viime hallituskaudelta. Ja se osaaminen ei auttanut sitten yhtään miten tätä "Suomilaivaa" luovitaan paremmille vesille.

Se yksi asia mitä osasi oli oman erinnnomaisuuden korostaminen. Ne virheet kuitattiin tyyliin: Naisviha, liian nuori tai liian seksikäs.
 
Tuosta lääkäriesimerkistä: Tapauksessa A on 500 lääkäriä, joista kukin tienaa 4 000 €/kk. Tapauksessa B on 250 lääkäriä, jotka tekevät tuplat tunteja ja tienaavat 8000 €/kk. Jos oletamme, että ne 250 lisälääkäriä on koulutettu muuten selvästi alle 4000/kk tienaamaan päätyvistä, niin onhan tapaus A kansantaloudelle paljon parempi vaihtoehto.
En ymmärrä tätä esimerkkiä, ehkä kun en tiedä mihin lääkäriesimerkkiin viitataan. Tällainen suoraviivainen esimerkki on hyvin huono, koska kyseessä on rajoitettu resurssi. Tällä hetkellä emme saa merkittävästi lisää lääkäreitä mistään, joten viimekädessä kyse on siitä, miten paljon tästä rajallisesta resurssista saadaan irti. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, niin kyse ei ole vain siitä, miten paljon tunteja lääkärit tekevät, vaan myös siitä miten tehokkaasti kyseiset tunnit hyödynnetään. Jos tunteja menee muuhun kuin lääkärin työhön, niin rajallista resurssia menee hukkaan.
 
Näköalaton ja huono johtaminen on kaikennsyy, duunarit painaa pikku palkoilla pisintä päivää, mutta kun johto yrityksissä ja valtiolla ei vaan ymmärrä. Ainoa, minkä osaavat on lappaa rahaa omille tileille.
Kommentointia ansaitseva osuus leikattu lainaukseen.

Se että tehdään pienillä palkoilla pitkää päivää oli Nordea pankin tilasto. Yksi oire siitä ettei homma Suomessa toimi eikä perusongelmamme ole liian lyhyet työpäivät.

Rikastujia ( tuossa ei siis lue rikastuttajia ) tarvitsemme ehdottomasti lisää. Kunhan lisäraha tulee lisääntyvästä toimeliaisuudesta eikä Bangladeshin työehtoihin siirtymällä. Se kertoisi kannattavasta yritystoiminnasta joka pönkittää myös kansantaloutta kokonaisuutena. Tuo on oikeastaan ainoa tapa päästä eteenpäin.
 
Niin kauan kuin lähtökohta on, että työn tuottavuudella ja luotettavuudella, vrt lakkoherkkyys, ei ole markitystä, vaan kaikki pngelmat kannattavuudessa johtuvat vain huonosta johtajuudesta, ei tilanne tule paranemaan. Joustoa ei löydy.

Yleisesti, AY vasemmiston tuella ja ajamana on nostattanut ylimpien veroluokkien rasituksen sellaisiin sfääreihin, että yrittämällä ei vaan pääse luomaan omaisuutta. Jos joku onnistuu, pitää se verottaa pois. Perheyritysten jatkosta huolehtii sosiaalisesti oikeudenmukainen verotus, sanottuna Liin ääntämyksellä ja ässällä.

Iso syy koko ongelmaan on tupot ja suomalainen sopimisen kulttuuri, jossa saavutettu etu käy perustuslain yläpuolella, ja maamme keskeisimmät vientiteollisuuden alat ovat käyttäneet valtaa, sillei niinku demokraattisesti. Lopullisena riidanratkaisijana on toiminut AKT.
 
Tuosta lääkäriesimerkistä: Tapauksessa A on 500 lääkäriä, joista kukin tienaa 4 000 €/kk. Tapauksessa B on 250 lääkäriä, jotka tekevät tuplat tunteja ja tienaavat 8000 €/kk. Jos oletamme, että ne 250 lisälääkäriä on koulutettu muuten selvästi alle 4000/kk tienaamaan päätyvistä, niin onhan tapaus A kansantaloudelle paljon parempi vaihtoehto.
Tuo lääkäri-touhu on Suomessa aivan itse synnytetty ongelma. Suomessa on nyt enemmän lääkäreitä kuin koskaan, mutta ne tekevät vähemmän työtunteja kuin koskaan. Ainakin julkiselle sektorille.

Suomen pitää siirtyä Ruotsin malliin. Lääkäri on joko julkisella töissä tai yksityisellä. Piste.

Tämä Suomen sekasotku jossa julkisella työskentelevällä lääkärillä on 16 viikkotuntia sisältävä virka keskussairaalassa, loput tekee yksityisellä oman firman piikkin tai muun firman piikkiin aiheuttaa ihan järjettömät kustannukset maksajille ja sekoilua. Ruotsissa tuollainen on yksinkertaisesti kielletty lainsäädännöllä.

Ja se että joku ihmeellinen eliittilääkäriporukka tekisi kaksinkertaiset työtunnit (16h päivässä) on jotain ihan höpöä. Ei onnistu.

Lisäksi kaikessa tässä on otettava huomioon että kaikki lääkärit on käyneet tutkintonsa valtion maksamana. Joku raja sille kullan vuolemisellekin.

PS. Nuo 4 000€/kk tienaavat lääkärit esimerkki on älytön. Ei kukaan halua mennä lääkärille joka tienaa tuon määrän. Lääkäreillä pitää olla kunnon palkat, mutta se että keikkalääkärijärjestelmä aiheuttaa 30 -50 k€ /kk kustannukset maksajalle on ihan kestämätön.
 
Noilla tuloilla ne jo alkaa optimoida oman firman kautta verokuluja. Kysymys on siitä, että monia lääkäreitä yksinkertaisesti ei kiinnosta painaa töitä enempää. He saavat mainion tulotason pienellä työmäärällä ja voivat nauttia vapaa-ajasta. Ainoa tapa lisätä lääkärien työtunteja on alentaa tulotasoa, eli kohtuullistaa ulkoistettujen lääkärien laskutusta. Toisin sanoen julkisella puolella täytyy olla korvauskatto ulkoistetuille lääkäreille. Eivät ne ostopalvelulääkärit mihinkään sen myötä katoa, koska sitä menetettyä tuloa ei saa millään muullakaan työllä korvattua. Yksityisellä puolella kun on rajattu kysyntä ja varallisuus. Positiivisena sivuvaikutuksena tulotaso tippuu, joten samoihin ansioihin päästäkseen olisi tehtävä enemmän töitä, eikä vain antaa koulutuksen valua hukkaan puoliteholla töitä tehden.
Sellainen sivuhuomio, että keskussairaala-yliopistollinen sairaala -akselilla työaika ja työmäärä on ihan eri asioita, ainakin päivystävillä aloilla. Päivystyksiä ei lasketa työaikaan ynnä muuta kivaa. 75% työajallakin kuukausittaiset työtunnit on >100%. 60h työviikko on kevyt ja tulot tulee niistä tunneista, ei siitä peruspalkasta.

Ei ne lääkärit laiskuuttaan työmääräänsä vähennä, vaan siksi ettei kukaan kestä 70h työviikkoja yöpäivystyksineen loputtomasti.
 
Kaksikin juttua. 1: Missä viipyy hallituksen nopea päätös erota eurosta? Ei kerta kaikkiaan voi olla sattumaa, että Pohjolan ainoa euromaa on jäänyt niin selvästi jälkeen verrokeistaan. Koko europrojektin takana on ollut ideologinen kiilusilmäisyys, Kumbayaa-valuutan ajatus.

2. Suomella olisi nyt mahtava tilaisuus tulla ydinvoima-alan huipputekijäksi sekä rakentamalla nopeasti lisäydinvoimaa niin että sitä riittää vientiin ja ruveta ottamaan vastaan muitten maitten ydinjätettä jälkeen käsittelyyn ja loppusijoitukseen (kovalla rahalla). Mutta taas ideologinen kiilusilmäisyys on tiellä.
 
En minä näiden olemassaoloa kieltänyt. Downshiftanneita lääkäreitä vain on runsaasti myöskin.
 
Sellainen sivuhuomio, että keskussairaala-yliopistollinen sairaala -akselilla työaika ja työmäärä on ihan eri asioita, ainakin päivystävillä aloilla. Päivystyksiä ei lasketa työaikaan ynnä muuta kivaa. 75% työajallakin kuukausittaiset työtunnit on >100%. 60h työviikko on kevyt ja tulot tulee niistä tunneista, ei siitä peruspalkasta.

Ei ne lääkärit laiskuuttaan työmääräänsä vähennä, vaan siksi ettei kukaan kestä 70h työviikkoja yöpäivystyksineen loputtomasti.
Tämä on kyllä totta. Siellä poltetaan porukkaa loppuun operatiivisessa työssä.
 
Suhdanne kääntyi rajusti 2023 puolivälissä, johtuen inflaatiosta ja reaalikorkojen palaamisesta. Euroalueella on poltettu rajusti rahaa koronaan ja energiakriisiin sodan myötä. Työvoimapula alkaa olla mennyttä ja vyötä pitäisi kiristää kunnolla. Tämä sopeutus tulee kestämään monta vuotta.
 
Niin kauan kuin lähtökohta on, että työn tuottavuudella ja luotettavuudella, vrt lakkoherkkyys, ei ole markitystä, vaan kaikki pngelmat kannattavuudessa johtuvat vain huonosta johtajuudesta, ei tilanne tule paranemaan. Joustoa ei löydy.

Yleisesti, AY vasemmiston tuella ja ajamana on nostattanut ylimpien veroluokkien rasituksen sellaisiin sfääreihin, että yrittämällä ei vaan pääse luomaan omaisuutta. Jos joku onnistuu, pitää se verottaa pois. Perheyritysten jatkosta huolehtii sosiaalisesti oikeudenmukainen verotus, sanottuna Liin ääntämyksellä ja ässällä.

Iso syy koko ongelmaan on tupot ja suomalainen sopimisen kulttuuri, jossa saavutettu etu käy perustuslain yläpuolella, ja maamme keskeisimmät vientiteollisuuden alat ovat käyttäneet valtaa, sillei niinku demokraattisesti. Lopullisena riidanratkaisijana on toiminut AKT.
Tuo olisikin todella älyvapaa lähtökohta. En kyllä tiedä ketään joka on tuota mieltä. Sinä ilmeisesti tiedät? Lakkoilu ei Suomessa onneksi ole merkittävä ongelma.

Ihan mukavasti Suomessa pystyy vaurastumaan mutta se vaatii tyypillisesti yritystoimintaa palkkatyön sijasta tai ohella. Se onkin ihan oikea linja koska juuri minkään palkkatyön on vaikeaa kuvitella tuovan sellaista lisäarvoa että ainakaan merkittävä vaurastuminen olisi perusteltua. Johtajapostit ovat sitten asia erikseen.
 
Kaksikin juttua. 1: Missä viipyy hallituksen nopea päätös erota eurosta? Ei kerta kaikkiaan voi olla sattumaa, että Pohjolan ainoa euromaa on jäänyt niin selvästi jälkeen verrokeistaan. Koko europrojektin takana on ollut ideologinen kiilusilmäisyys, Kumbayaa-valuutan ajatus.

2. Suomella olisi nyt mahtava tilaisuus tulla ydinvoima-alan huipputekijäksi sekä rakentamalla nopeasti lisäydinvoimaa niin että sitä riittää vientiin ja ruveta ottamaan vastaan muitten maitten ydinjätettä jälkeen käsittelyyn ja loppusijoitukseen (kovalla rahalla). Mutta taas ideologinen kiilusilmäisyys on tiellä.

Tämä euroasia selitettiin joskus silloin aikanaan, että Suomen konsensupolitiikalla (kolmikantaneuvottelut) tämä asia saataisiin sopeutettua ja taklattua. Noita asioita puhuttiin Nokia-humalassa. Silloin jo hirvitti. Ruotsi kun yleensä on ollut järkempi ja piti kruununsa.

Nyt tilanne on että mitään ei ole saatu sopeutettua ja se konsensus on yleislakko. Nokia krapulaa on lievennetty hillittömällä velkaantumisella. Kun laskun maksamiseen jotain pitäisi oikeasti saada aikaan, ei onnistu.

Tässä nyt odotellaan mihin asti syöksytään. Suomen ”etu” on ollut, että velkaa saa paljon, koska maksut on sujuneet ja velkaantumisaste on joskus ollut matala.

En usko että tälle mitään enää voi tehdä. Kilpailijamaat on jo ihan liian kaukana. Hallitus tulee ottamaan velkaa niin paljon kuin pystyy koko kautensa, se nyt ainakin on jo selvinnyt.
 
Back
Top