Pahkasikaan verrattavat uutiset

Vieraskirjamerkinnän mukaan yksi erittäin juopunut mönkijäkuski oli jätetty tuvan pihaan nuokkumaan ajopelinsä päälle. Telttailijat olivat kantaneet miehen tuvan sisäpuolelle. Miehellä oli vieraskirjan mukaan mukanaan kivääri, jota hän piti laukussa.

Myöhemmin toiset mönkijämiehet olivat palanneet takaisin tuvalle. He olivat ottaneet puita liiteristä ja istuttaneet kaverinsa takaisin mönkijän selkään, jotta hän voisi itse ajaa pois. Tämä oli pystynyt ajamaan vain muutaman metrin, kunnes hän oli ruvennut vieraskirjamerkinnän mukaan kaivamaan kivääriään esiin. Vieraskirjan mukaan kiväärin kanssa horjunut mies oli koettu sen verran uhkaavaksi, että autiotuvalla olleet vaeltajat olivat rynnänneet kivien taakse suojaan.

Kaksi muuta mönkijämiestä sai otettua kiväärin humalaiselta mieheltä, minkä jälkeen seurue oli poistunut paikalta Meekonjärveä kohti.

Pahka2.jpg


 
Pahoitin mieleni, loukkaannuin ja tarvitsen kriisiapua. Huomasin näet että asfaltti on mustaa. Ajan autolla päivittäin mustan asfaltin päällä. Ja suojatiet on maalattu valkoisella mustan päälle. Näen tässä härskiä kolonialismia ja siirtomaaherruutta.
Toivottavasti Helsingin yliopistolle ei ole pitkä matka, sieltähän sitä kriisiapua nyt saisi... :D Sitä en tiedä tarvitseeko olla opiskelijana laitoksessa vai riittääkö jos menee paperipussiin hengittäen vaatimaan apua...
 
Suomi on saanut Jaqueline Kennedyn kaltaisen tyyli-ikonin.
Pienenä kauneuspilkkuna on kuitenkin puisen 4H rintakorun puuttuminen.
Vasta nyt ymmärrämme että Annika Saarikosta olisi pitänyt tehdä ulkoministeri.
Siinä olisi ollut kimaltava nainen kristallikruunujen loisteesen Suomen Oripäästä, maatalousnäyttely Okran mahtikunnasta.
 
Pahoitin mieleni, loukkaannuin ja tarvitsen kriisiapua. Huomasin näet että asfaltti on mustaa. Ajan autolla päivittäin mustan asfaltin päällä. Ja suojatiet on maalattu valkoisella mustan päälle. Näen tässä härskiä kolonialismia ja siirtomaaherruutta.
Voit olla huoleti, suojatien kohdalla näkyy vain mustan miehen hymy :giggle:
 
1960-luvulla sattui kerran niin, että Neuvostoliiton Suomen suurlähettiläs julkisesti paheksui Karjala-olutpullon etikettiä, jossa on Karjalan vaakunan mukaisesti idän ja lännen sapeli ja miekka vastakkain. Suurlähettilään mielestä tämä oli törkeää neuvostovastaisuutta. Lopputulos oli se, että Karjala-oluen myynti lisääntyi räjähdysmäisesti. Vittuiluna vielä panimo lähetti Tehtaankadulle korin olutta kiitoksena mainiosta myynninedistämisestä.
 
Back
Top