Panssarivaunut

Alla olevassa on asiat ainakin kerrottu, ei ollu kyllä se mistä asiat alun perin luin

Ei asiasta kai ole kerrottu kun yleisesti PV:n tiedotteessa joulun aikaan. Siis että varuskuntiin perustetaan valmiusyksiköt, jotka aloittavat koulutuksen jo 2.1. Kokonaismäärä noin 1000 sotilasta. Onnistuit ekana löytämään asiassa lihaa luiden ympärille. Ite-
kin oletin, että kyseessä ovat ainoastaan pidempään palvelevat spol -yksiköt. Mutta näin ei ole ainakaan Lapissa vaan valmiuskomppania käsittää psv -joukkueella vahvistetun jääkärikomppanian. Tuosta ei vielä selviä, mistä johtajat otetaan, koska heidän
koulutuksensahan on vielä käynnissä loppuvuoden.
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Tämä on kanssa ihan pelleilyä. Puolustusbudjetissa veivataan koko ajan erilaisia siirtomäärärahoja. Rahat tiskiin ja välitön kotiutus.
No noista vahvuusilmoituksista selvisi että uusia Leoja oli vuodenvaihteessa 60 maassa.

Ensimmäinen erä tuli syksyllä 2015 ja tarkoitus oli että 20 tulee per vuosi. Toinen erä tuli keväällä 2016, joten ilmeisesti nyt on otettu hieman nopeammin kuin alunperin ilmoitettiin
 
Tulee kiva Kotimaa tutuksi matkailu,kun peruskoulutus lapissa, panssarikoulutus Parolassa ja loppukoulutus taas lapissa.
Tulee se kotimaa myös tutuksi, kun lähtee ihan vaan Haminan RUKkiin Sodankylästä. Muistan kun eräs Kittiläläinen RUKin kävijä muisteli extrapitkiä lomamatkojaan.
 
Tuossa yllä kuvaillut Leon tuhoutumiset; eikös suurin syy ole väärä taktinen käyttö? Mitäs ajavat panssareita kaupunkiin jossa niitä on helpompi tuhota. Varsinkin jos tankit ovat ilman suojaavia panssarijääkäreitä.
Aivan järkyttävän huono artikkeli. "Löytyi heikkous". Noita heikkouksia treenattiin käyttämään aikanaan 80-luvun alkupuolella panssarintorjuntakomppaniassa.

Täällä on myös keskusteltu tuosta turkkilaisten tavasta ajaa tankki asemaan mäennyppylälle, ja jättää se siihen möllöttämään.
 
Ei asiasta kai ole kerrottu kun yleisesti PV:n tiedotteessa joulun aikaan. Siis että varuskuntiin perustetaan valmiusyksiköt, jotka aloittavat koulutuksen jo 2.1. Kokonaismäärä noin 1000 sotilasta. Onnistuit ekana löytämään asiassa lihaa luiden ympärille. Ite-
kin oletin, että kyseessä ovat ainoastaan pidempään palvelevat spol -yksiköt. Mutta näin ei ole ainakaan Lapissa vaan valmiuskomppania käsittää psv -joukkueella vahvistetun jääkärikomppanian. Tuosta ei vielä selviä, mistä johtajat otetaan, koska heidän
koulutuksensahan on vielä käynnissä loppuvuoden.

Ite ymmärsin että Porin valmiusjoukkojen komppanian koulutustapa monistetaan eri varuskuntiin.
 
Back
Top