Partisaani
- Viestiketjun aloittaja Leaderdog
- Aloitus PVM
Varmasti olivatkin. Ainakin Veikko Erkkilän haastattelemat olivat.
Siinä vaiheessa, kun oli partisaaniosaston mukana iskemässä niihin siviilikyliin, vaihtoehtoja ei paljon ollut. Jos kieltäydyit, sinut ammuttiin ja perhe joutui paarialuokkaan. Aika monelle ihmisille on silloin helppo valinta ampua itselle täysin tuntemattomia tyyppejä. Mitään puolusteltavaa noissa teoissa tai niiden tekijöissä ei ole, mutta kannattaa ymmärtää sekin, että aika harvalla ihmisellä se moraalinen selkäranka on hirveän kestävä. Porukan paine ja totalitäärinen hirmuhallinto käskijänä, niin alkaa lujemmallakin moraalinen kompassi väpättää.
Sitten kun vuosia kuluu, niin ne likaiset pikku yksityiskohdat on helppo unohtaa ja keskittyä vain viralliseen selitykseen ja nauttia gloriasta, jota Neuvostoliitossa partisaaneille jaettiin. Näin oli huomattavasti mukavampi elää ja huomattavasti helpompi katsoa itseään peilistä aamuisin.
tulikomento
Supreme Leader
Samaan on päätynyt myös tämän kirjoittaja. Aivan tavallisia miehiä, mutta toveriporukan keskinäinen paine ohjasi painamaan liipaisinta. 101. reservipoliisipataljoonan miehet suorittivat mukisematta "juutalaiskysymyksen lopullista ratkaisua." Aniharva yksikön miehistä kieltäytyi suorittamasta teloituksia.
Ja siis Browningin tärkein löytö oli mielestäni se, että niitä kieltäytyjiä ei rankaistu, eli ampuminen oli täysin vapaaehtoista. Mutta porukan paine ja mukautuminen siihen...
tulikomento
Supreme Leader
Joo niin oli. Kieltäytyjille ei sen ihmeempiä sanktioita lätkäisty. Eli tiputti aika lailla pohjan siltä väittämältä, että teloittajat olisivat itse joutuneet kuopan reunalle mikäli olisivat sanoneet ei teloittajan työlle.
Leaderdog
Kaukopartio
Vonka
Supreme Leader
Itärintamalla saksalaiset oppivat käsittelemään ankarasti partisaanikyliä. Kun sama toistui Ranskassa, siitä tuli iso juttu.
Kun divisioona Das Reich siirrettiin idästä länteen, ja se lähestyi Normandiaa, alueella oli vastarintaliikkeen aktiviteettia.
Tullen kaupungissa 9. kesäkuuta 1944 divisioona keräsi suuren joukon miespuolisia siviilejä. Heistä valittiin sattumanvaraisesti 97, jotka hirtettiin katulamppuihin ja kaupungin parvekkeille.
Kaksi ranskalaista siviiliä oli väittänyt, että Oradour Sur Glanessa olisi vastarintaliikkeen pesä ja että siellä pidettäisiin vankina korkea-arvoista saksalaista. Saksalaiset löysivätkin käsiraudoissa pidetyn upseerin ja pari muuta ranskalaisilla ollutta vankia palaneesta sairasajoneuvosta elävältä poltettuna.
4. Panssarikrenatöörirykmentin 1. Pataljoonan komentaja oli majuri Diekmann oli tämän kaapatun ja tapetun upseerin ystävä. Hänen itärintamalta tullut porukkansa piiritti Oradourin ja vei miehet latoihin. Miehiä ammuttiin konekivääreillä mutta jalkoihin tähdäten. Haavoittuneiden päälle laitettiin haketta ja sytytettiin ladot palamaan. Siinä meni 190 miestä. Yksi pääsi karkuun.
Seuraavaksi SS-miehet sytyttivät palopommin kirkossa, jonne naiset ja lapset oli laitettu. Osa naisista ja lapsista yritti paeta ikkunoista, mutta he jäivät konekiväärituleen. Yksi nainen onnistui pakenemaan. 247 naista ja 205 lasta kuoli. Sitten poltettiin kylän muut rakennukset. Alle 700 asukkaan kylä oli pois pyyhkäisty, ehkä parikymmentä asukasta oli muualla. 643 siviiliä murhattiin parin tunnin aikana.
Kenraali Rommel suuttui asiasta, ja 4. Panssarikrenatöörirykmentin komentaja eversti Stadler määräsi Diekmannin sotaoikeuteen. Divisioonan komentaja Lammerding hyväksyi päätöksen. Diekmann kuitenkin ehti kaatua, kuten suurin osa tekijöistäkin, ennen kuin oikeutta käytiin.
Diekmann oli ollut omatoiminen. Mutta Waffen-SS:n divisioona Das Reich oli itärintamalla toiminut juuri näin. Toimeenpanevana upseerina kenraaliluutnantti Heinz Lammerding allekirjoitti useita käskyjä venäläisten kylien ja pienten kaupunkien tuhoamiseksi kostotoimina. Nyt oltiin Ranskassa; Vichyn hallitus hermostui, ja Rommel antoi jyrkän vastalauseen sotarikoksista.
Vuonna 1953 Bordeaux'n tuomioistuin langetti silti Lammerdingille poissaolevana kuolemantuomion sotarikoksista Tullen ja Oradour-sur-Glanen verilöylyissä. Lammerdingia ei kuitenkaan tuotu koskaan Saksasta oikeuden eteen. Hän työskenteli Länsi-Saksassa, menestyi liikemiehenä ja kuoli vuonna 1971.
Kun divisioona Das Reich siirrettiin idästä länteen, ja se lähestyi Normandiaa, alueella oli vastarintaliikkeen aktiviteettia.
Tullen kaupungissa 9. kesäkuuta 1944 divisioona keräsi suuren joukon miespuolisia siviilejä. Heistä valittiin sattumanvaraisesti 97, jotka hirtettiin katulamppuihin ja kaupungin parvekkeille.
Kaksi ranskalaista siviiliä oli väittänyt, että Oradour Sur Glanessa olisi vastarintaliikkeen pesä ja että siellä pidettäisiin vankina korkea-arvoista saksalaista. Saksalaiset löysivätkin käsiraudoissa pidetyn upseerin ja pari muuta ranskalaisilla ollutta vankia palaneesta sairasajoneuvosta elävältä poltettuna.
4. Panssarikrenatöörirykmentin 1. Pataljoonan komentaja oli majuri Diekmann oli tämän kaapatun ja tapetun upseerin ystävä. Hänen itärintamalta tullut porukkansa piiritti Oradourin ja vei miehet latoihin. Miehiä ammuttiin konekivääreillä mutta jalkoihin tähdäten. Haavoittuneiden päälle laitettiin haketta ja sytytettiin ladot palamaan. Siinä meni 190 miestä. Yksi pääsi karkuun.
Seuraavaksi SS-miehet sytyttivät palopommin kirkossa, jonne naiset ja lapset oli laitettu. Osa naisista ja lapsista yritti paeta ikkunoista, mutta he jäivät konekiväärituleen. Yksi nainen onnistui pakenemaan. 247 naista ja 205 lasta kuoli. Sitten poltettiin kylän muut rakennukset. Alle 700 asukkaan kylä oli pois pyyhkäisty, ehkä parikymmentä asukasta oli muualla. 643 siviiliä murhattiin parin tunnin aikana.
Kenraali Rommel suuttui asiasta, ja 4. Panssarikrenatöörirykmentin komentaja eversti Stadler määräsi Diekmannin sotaoikeuteen. Divisioonan komentaja Lammerding hyväksyi päätöksen. Diekmann kuitenkin ehti kaatua, kuten suurin osa tekijöistäkin, ennen kuin oikeutta käytiin.
Diekmann oli ollut omatoiminen. Mutta Waffen-SS:n divisioona Das Reich oli itärintamalla toiminut juuri näin. Toimeenpanevana upseerina kenraaliluutnantti Heinz Lammerding allekirjoitti useita käskyjä venäläisten kylien ja pienten kaupunkien tuhoamiseksi kostotoimina. Nyt oltiin Ranskassa; Vichyn hallitus hermostui, ja Rommel antoi jyrkän vastalauseen sotarikoksista.
Vuonna 1953 Bordeaux'n tuomioistuin langetti silti Lammerdingille poissaolevana kuolemantuomion sotarikoksista Tullen ja Oradour-sur-Glanen verilöylyissä. Lammerdingia ei kuitenkaan tuotu koskaan Saksasta oikeuden eteen. Hän työskenteli Länsi-Saksassa, menestyi liikemiehenä ja kuoli vuonna 1971.
Nestehukka
Luutnantti
Raskaskin alkoholisoituminen oli neukkulassa suosittu ja sangen pitkälle sallittu strategia omien tekojen käsittelyyn, joka vodkaa kesti ja omaa naamaa peilissä sieti pääsi heti etulyönti asemaan ylennyksiä jaettaessa. Kun taas osalle voitonpäivät sun muut muistelut merkitsivät aina itkuisen ryyppyputken alkua.
Tuosta puuttuu aika olennaista tietoa partisaanien muodostamisesta Suomen rintamalla.
Kesällä 1941 Operaatio Barbarossan alkamisen jälkeen Neuvostoliitossa määrättiin koko neuvostokansa vastarintaan hyökkääjää vastaan. Saksalaisten selustaan (aluksi melko spontaanisti) syntyneet partisaaniosastot (siviilejä, hajallelyötyjä sotilasosastoja ja karanneita sotavankeja) korotettiin vastarinnan iskurijoukoksi neuvostopropagandassa. Virallisen version mukaan puolue loi partisaanitoiminnan. Todellisuudessa kuitenkin neuvostojohto osittain pelkäsi spontaania vastarintaa ja selville saatuihin osastoihin pyrittiin mahdollisimman pian lähettämään poliittiset ohjaajat ja radiot, jolla ohjausta voitiin kontrolloida. Kun puna-armeija valtasi alueita takaisin, partisaaniosastot otettiin kontrolliiin välittömästi ja niiden jäsenet joko otettiin puna-armeijaan tai lähetettiin leireille (noin karkeasti jaoteltuna).
Suomen vastaisella rintamalla partisaanitoimintaa ei voinut syntyä samassa mitassa, koska Karjalassa toteutettiin (neuvostomittakaavassa) melko kattavia väestönsiirtoja, etenkin asekuntoisten miesten osalta. Myöskään rintamalinjat eivät vuotaneet samalla tavalla tai ehkä oikeammin, alue oli tiiviimpi, jolloin toiminnalle ei ollut samanlaista vapautta kuin rannattomalla arolla tai vaikka Pripetin soilla. Kuitenkin neuvostoliittolaisen ja kommunistisen puolueen narratiivin vuoksi oli välttämätöntä, että myös Suomen valtaamilla alueilla oli partisaanitoimintaa. Siispä partisaaniosastot perustettiin rintaman taakse, Neuvostoliiton omalle alueelle. Partisaaniosastot operoivat suomalaisten selustassa (mikä oli tärkeintä), mutta ne muodostettiin ja majailivat omalla puolella.
Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että partisaanitoiminta oli puolueen kontrolloimaa, ei armeijan toimintaa. Partisaanit eivät olleet sotilaita, vaan NKP:n operaattoreita. Niiinpä heidän toimintansa ei ollut eikä ole selitettävissä sotilaallisten tavoitteiden tai toimintatapojen pohjalta. Osastot oli luotu täysin muihin kuin perinteisiin sotilasoperaatioihin.
Ja tämä ei ole mikään puolustuspuhe partisaaneille, päin vastoin. Iskut Suomessa olivat äärimmäisen halveksuttavia ja kuvottavia, eikä niitä voi puolustella mitenkään.
Niinpä. Armeijalla oli omat sissi/tiedusteluosastonsa, mutta partisaanit olivat puolueen hallinnassa.
Leaderdog
Kaukopartio
Erään Suomeen loikanneen partisaanin tapaus:
puheenvuoro.uusisuomi.fi
Erään partisaanin tapaus – Kuhmon Viiksimon murhenäytelmä 24.9.1942 | Uusi Suomi Puheenvuoro
Erään partisaanin tapaus – Kuhmon Viiksimon murhenäytelmä 24.9.1942 – Ivan Markov, 22 v., karjalainen traktoristi, ”Eteenpäin”-partisaaniosaston konepistoolimies ja loikkari…
puheenvuoro.uusisuomi.fi