Pikku-uutisia Suomesta

otimaa 14.2.2016 klo 17:10
Hybridisota pyrkii horjuttamaan yhteiskuntaa – näin Suomi varautuu
Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja poliisi ovat viime aikoina kaikki päivittäneet toimintatapojaan vastaamaan myös hybridisodan uhkaan. Hybridisodassa vihollinen pyrkii saavuttamaan sotilaalliset tavoitteet ensisijaisesti poliittis-sotilaallisen painostuksen, ei suoran väkivallan avulla. Hybridisodassa niin sanotulla harmaan eli valmistelevan vaiheen toiminnalla on suuri merkitys.

Kuva: Pasi Takkunen/Yle

Suomen valtioneuvostoa avustava Turvallisuuskomitea on listannut hybridisodan ilmiöitä. Niitä ovat esimerkiksi pakolaisvirrat, informaatiosota ja maanhankinta strategisten kohteiden läheltä.

Hybridisodan harmaalla alueella hyödynnetään avoimen väkivallan sijaan muita painostuskeinoja. Hybridisotaan saattavat kuulua myös kyberoperaatiot, huoltovarmuuden häiriöittäminen, vientiliikenteen hankaloittaminen, soluttautuminen, painostus ja rikollisuus.

– Pyritään hyödyntämään vastapuolen heikkouksia. Aiheutetaan erilaisia häiriötiloja vihollisvaltiossa. Horjutetaan vihollisyhteiskunnan tasapainoa tavalla tai toisella. Yhteiskuntaan tuotettu epäjärjestys jättää vastapuolen arvailemaan, mistä todella on kysymys ja mitä toiminnalla tavoitellaan, kuvaa hybridisodan toimintalogiikkaa tutkijaupseeri Antti Paronen Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Päämäärien valmistelu voi kestää vuosia
Valmisteluvaihe voi jo itsessään johtaa tavoiteltuun päämäärään. Se voi olla myös pohjustusta varsinaiselle, myöhemmin toteutettavalle sotilaalliselle operaatiolle.

Hybridisodan päämäärien valmistelu voi kestää vuosia. Harmaan vaiheen operaatiot ovat pitkäkestoisia ja ne toteutetaan niin sanotussa syvän rauhan tilassa.

Valmisteluvaiheen ensimmäisinä vuosina kohdevaltion sisällä ei välttämättä havaita mitään kummallista. Yhteiskunnassa kaikki näyttää olevan päällisin puolin kunnossa. Valmistelevat hankkeet eivät häiritse näkyvästi sisäistä järjestystä tai kansalaisten elämää kohdevaltiossa. Yhteiskunta ikään kuin uinuu tietämättömyyden tilassa. Kansalaisten turvallisuudentunne ei ole horjunut.

– Harmaan vaiheen valmistelevat operaatiot ja poliittisen painostuksen keinot voivat olla niin huolellisia, ettei avointa väkivaltaa tarvita välttämättä lainkaan. Tavoite voidaan saavuttaa hyvin vähällä sotilaallisella toiminnalla tai mahdollisesti jopa kokonaan ilman laukaustenvaihtoa, selittää tutkijaupseeri Paronen.

Pitkien, kohdettaan johdonmukaisesti pehmentävien valmisteluoperaatioiden havaitseminen on hankalaa.

– Kokonaisuus voi olla hyvin epäselvä ja se muodostuu niin monista erillisistä osa-alueista, että kokonaistilanteen hahmottaminen on mahdotonta. Kun ei nähdä koko kuvaa, ei kyetä myöskään toteuttamaan tilanteeseen sopivaa vastaiskua, Paronen analysoi.

Hybridin merkkejä Ukrainassa
Hybridisodan käsite nousi pinnalle eurooppalaisessa keskustelussa Ukrainan sodan myötä. Venäjän toiminnasta Ukrainassa löytyi useita hybridisodalle tyypillisiä tunnusmerkkejä.

– Se mitä Ukrainassa nähtiin, on hybridisodalle hyvin tyypillistä. Oli vaikeasti ymmärrettäviä ja selitettäviä tapahtumia sekä yksittäisistä tapahtumista muodostuneita kokonaisuuksia ja tapahtumaketjuja, selittää Paronen.

Hybridioperaatioista puhuttiin muun muassa Krimin valtauksen toteuttaneiden vihreiden miesten sekä Moskovasta Itä-Ukrainaan liikkeelle laitetun avustusrekkarallin yhteydessä.

Venäjä-mielinen taistelija Donetskin lähellä Itä-Ukrainassa heinäkuussa. Kuva: EPA
– Ukraina on tyyppiesimerkki sodankäynnistä, jossa on mukana sekä avoimen aseellista sodankäyntiä ja erikoisjoukko-operaatioita että informaatiovaikuttamista ja rikollisuutta.

Hybridisota on Ukrainan tapahtumien jälkeen ollut käsitteenä eri tavalla esillä kuin aikaisemmin. Sotateoriana kyse on kuitenkin jo 1990-luvulla tunnistetusta ilmiöstä.

– Hybridisodan käsite syntyi yhdysvaltalaisessa teoreettisessa keskustelussa 90-luvulla, kertoo Antti Paronen.

Parosen mukaan hybridisodan aloittanut osapuoli on perinteisesti ymmärretty jonakin muuna kuin valtiollisena toimijana. Hybridisodasta oli kyse muun muassa Israelin ja Hizbollah-järjestön välisessä konfliktissa Etelä-Libanonissa vuonna 2006.

– Hizbollah vastusti Israelin toimintaa Libanonissa hybridisodan keinoin. Järjestö piiloutui siviileiden keskuuteen ja piilotti aseita, muun muassa raketti- ja ohjusarsenaalia kouluihin ja sairaaloihin.

Suomi varautuu hybridiin
Suomen turvallisuusviranomaiset ovat varautuneet hybridisodan ilmiöihin laajalla rintamalla. Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja poliisi ovat kaikki päivittäneet toimintatapojaan vastaamaan turvallisuusympäristön muutosta.

Hybridisodankäynnin menetelmät kuten esimerkiksi kyberhyökkäykset ja tunnuksettomien sotilaiden käyttö sekoittavat rajaa sisäisten ja ulkoisten uhkien välillä. Turvallisuusviranomaisilta vaaditaan havaintoherkkyyttä.

– Meidän on kyettävä reagoimaan tehokkaasti tilanteeseen, jossa Suomeen syntyy ulkopuolisen tahon provosoima yhtäkkinen epäselvä tilanne. Aikaa ei ole hukattavaksi, kun valtio on uhattuna sotilaallisen ja poliittisen painostuksen keinoin, korostaa Paronen.

Puolustusvoimissa on panostettu henkilökunnan ja varusmiesten koulutukseen, kalustoon ja aluevalvonnan kehittämiseen. Myös reserviläisjärjestelmiä halutaan täsmäyttää hybridisodan haasteisiin. Huomiota on kiinnitetty kertausharjoituksiin ja liikekannallepanon prosessien tehostamiseen.

– Uudessa toimintaympäristössä valmiutta on kyettävä nostamaan joustavasti, lyhyelläkin varoitusajalla. Reserviläiset on voitava koota kertausharjoitukseen nopeammin kuin tällä hetkellä. Nykyinen kolmen kuukauden varoaika on liian pitkä, sanoo puolustusvoimien viestintäjohtaja Jan Engström.

Engströmin mukaan joustavuus on välttämätöntä, koska sotia ei enää julisteta, vaan erilaisia sotatilan omaisia kriisipesäkkeitä voi ilmaantua useisiin paikkoihin samaan aikaan.

– Tämän tyyppisessä turvallisuusympäristössä poikkeusolojen lainsäädäntömalli ei enää toimi. Pitää olla uudenlaista ketteryyttä joukkojen kokoamiseen, Engström täsmentää.

Poliisihallinto on puolestaan varautunut hybridisotaan muun muassa kyberrikosten torjuntayksiköllä. Yksikkö aloitti toimintansa vuosi sitten keskusrikospoliisin alaisuudessa Vantaalla. Yhteiskunnan ydintoimintoihin kohdistetut valtiojohtoiset verkkohyökkäykset ovat yksi hybridisodan ilmiöistä.

Suojelupoliisi keskittyy puolestaan hybridiajalle tyypillisten yhteiskuntarauhaa horjuttavien tietovuotojen selvittelyyn. Luupissa ovat myös hallintorakenteisiin ja viranomais- sekä palvelujärjestelmiin kohdentuvan soluttautumisen torjunta ja paljastaminen.

http://yle.fi/uutiset/hybridisota_pyrkii_horjuttamaan_yhteiskuntaa__nain_suomi_varautuu/8664884

Lue myös

Venäläisten maakaupat uhkien joukossa – Turvallisuuskomitea listasi hybridisodan ilmiöitä
klo 17:09
Tutkijaupseeri: Pakolaisvirrat voi nähdä Venäjän painostuskeinona

No eipä kestänyt kuin useamman vuoden tätä hyväksyä ja ymmärtää...?
 
Ne on saaneet joululahjaksi Remeksen Jäätyvän Helvetin ja ehtineet nyt lukea sen :rolleyes:
On se vaan pirua jos harmaa vaihe ei kestäkään kuukausia, jolloin oli tarkoitus hioa niitä sotilaan taitoja joita ei ole tarvittu sitten varusmiespalveluksen, vaan voikin joutua sotaan ihan kylmiltään. Kohta joku varmaan kertoo vielä että sadeviitta ei suojaakaan ydinlaskeumalta..
 
Elämää Byroslaviassa...

Liikennevirasto aitaa kaikki Suomen kanavat

Kanavien sulkualtaat ja -portit ovat tulevaisuudessa paikkoja, mihin ei pääse. Liikennevirasto aikoo aidata turvallisuussyistä kaikki ylläpitämänsä 41 kanavaa. Urakka on valtava, sillä vasta kymmenkunta kanavaa on aidattu.

Liikenneviraston sisävesiväylät-yksikön päällikkö Tero Sikiö arvelee, että aitaushanke kestää ainakin seuraavat viisi vuotta. Suunnitelma Heinäveden Varistaipaleen ja Taivallahden kanavien aitaamisesta ensi kesänä raivostuttaa lähiasukkaita.

Kyläyhdistys valmistelee parasta aikaa vastinetta Liikennevirastolle.

– Kukaan ei ole hukkunut sataan vuoteen Varistaipaleen kanavaan, joten miksi turvallisuutta pitäisi nyt parantaa ja rumentaa arvokasta kulttuurimaisemaa, kysyy kanavan varrella syntynyt ja varttunut, sulkumestareita nykyisin tuuraava Osmo Mikkonen.

Varistaipaleen ja Taivallahden kanavien sulkualtaita tulevaisuudessa reunustavien aitojen mallia selvitetään vielä. Varmalta näyttää, että pääsy kanavien sulkuporteille estetään korkealla verkkoaidalla.

– Sen määrää asetus koneiden turvallisuudesta. Asetuksen mukaan pääsy liikkuvaan koneeseen eli sulkuportille on estettävä. Este on tässä tapauksessa 2,5-metrinen verkkoaita kuten jo muillakin aidatuilla kanavilla, Sikiö sanoo.

Liikennevirasto vaatii myös kanaville johtavia uimaportaita pois. Kyläläisiä vaatimus ei miellytä.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/...2234756?pwbi=5f893603fcdee7cf01bb95836f742a7e
 
Aika ruma. Trafi on kyllä työnsaannin kannalta mukava paikka: pahakaan aivovamma ei ilmeisesti ole este tehtävien saamiselle.

5550907.jpg
 
:facepalm: :facepalm:..:facepalm: yksi Face palm ei riitä tähän....

Btw: Mites Briteissä ja Alankomaissa on kanavat aidattu...?
 
Viimeksi muokattu:

Autokin on liikkuva kone. Aitaavatko ne kaikki autotkin?
 
Aika ruma. Trafi on kyllä työnsaannin kannalta mukava paikka: pahakaan aivovamma ei ilmeisesti ole este tehtävien saamiselle.

5550907.jpg
Sanotaanko tällälailla kauniisti että tuo aitahanke on lähes järkevä verrattuna omassa työympäristössäni toteutettuihin ko viraston tekemisiin.. Täydellinen valtio valtiossa tuo Trafi
 
Kysehän on taas näistä virkamiesten hankkeista joille ei löydy järkeä, eikä älyä. Virkamiehet eivät kuitenkaan voi myöntää olevansa väärässä, joten myös idioottimaiset hankkeet toteutetaan, koska niin on päätetty.
Toki aina on mahdollista, että kaiken takana on joku muun virkamies.
 
Olis kiva saada tietää tämän päätöksentekijöiden kytkennät ja sukulais- suhteet tämän aidan rakentamisen taustalla...?
 
Kotimaa 15.2.2016 klo 6:21 | päivitetty 15.2.2016 klo 7:04
Kriisi- ja suuronnettomuusharjoitus: Kuopiosta johdetaan pelastustoimia Turussa
Ennätysmäisen suuri kriisi- ja suuronnettomuusharjoitus alkaa maanantaina Kuopiossa ja Turussa. Harjoituksen ohjelmassa on muun muassa lento- ja laivaonnettomuus, myrsky ja suurtulva.

Aboa Maren komentosiltasimulaattori Kuva: Ari Welling / Yle

Maanantaina alkavan kriisi- ja suuronnettomuusharjoituksen aikana ehtii tapahtua paljon: laivaonnettomuus ensin Pohjois-Karjalassa, sitten Helsingin edustalla merellä, lento-onnettomuus, rakennuspalo, metsäpalo, suurtulva, myrsky... Harjoitusta johtaa Pelastusopisto Kuopiossa, mutta tapahtumapaikkana on merenkulkuopisto Aboa Mare Turussa.

Merenkulkuopistossa on laivasimulaattori, jota merikapteeniopiskelijat käyttävät harjoituksen kuvitteellisessa laivaonnettomuuksissa. Merenkulun lehtorin Jami Toivosen mukaan yksi sysäys nyt alkavalle harjoitukselle oli autolautta Estonian uppoaminen vuonna 1994.

Pelastusjohdon kuormitusta seurataan antureilla
Harjoitukseen osallistuu pari sataa virkamiestä ja opiskelijaa, joilla on käytössään uusinta tietotekniikkaa. Opiskelijat pääsevät muun muassa testaamaan kehitteillä olevaa järjestelmää, jolla viranomaiset voivat tulevaisuudessa analysoida ja seuloa sosiaalisen median kautta tulevia viestejä ja kuvia.

Kolme päivää kestävään harjoitukseen liittyy pelastustoiminnan johtajan kuormittumista mittaava tutkimus. Tutkittaville kiinnitetään kehoon antureita, joiden avulla tutkija pyrkii mittaamaan kuormitusta ja sen vaikutusta päätöksentekoon ja toimintaan.

http://yle.fi/uutiset/kriisi-_ja_su...osta_johdetaan_pelastustoimia_turussa/8670117
 
Reserviläinen: Kertausharjoitusten tapaturmat lähes kolminkertaistuivat
10:55

Kertausharjoituksissa reserviläisille sattuneet tapaturmat lähes kolminkertaistuivat vuodessa, kertoo Reserviläinen-lehti. Kertausharjoituksiin osallistuneiden sotilastapaturmia kirjattiin viime vuonna 67 tapausta, kun toissa vuonna niitä oli 24.

Tyypillisimpiä vammoja ovat nyrjähdykset ja venähdykset. Lehden mukaan tapaturmien kasvu selittyy pitkälti kertausharjoitusvuorokausien lisäyksellä. Toissa vuonna kertauskäsky tuli 6 000:lle, viime vuonna noin 18 000:lle.

STT

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/...-tapaturmat-lahes-kolminkertaistuivat/2237104

....ja tämän uutisen arvo oli mikä? Testatttiin lukijoiden matemaattista päättelykykyä? :D
 
Olisihan sen voinut otsikoida toisinkin: Kertausharjoituksissa sattuvien tapaturmien suhteellinen osuus pieneni. Tai että entistä pienempi osa kertausharjoituksiin osallistuvista loukkaantui tapaturmaisesti.

24 / 6000 = 0,4 %
67 / 18000 = 0,37 %

Oikeampi tulos varmaan saataisiin kuitenkin kun laskettaisiin tapaturmat suhteessa kertausharjoitusvuorokausiin, ei kutsun saaneiden lukumäärään.
 
Viimeksi muokattu:
17.02.2016 09:15
Sotilaallinen huoltovarmuus paranee
Suomi on liittynyt 16.2.2016 puolustusministeri Jussi Niinistön päätöksellä Euroopan puolustusviraston (EDA) sotilaallista huoltovarmuutta ja operatiivista suorituskykyä lisäävään varaosien, tarvikkeiden ja palveluiden vaihtopalveluun.

Palvelu on tarkoitettu käytettäväksi kansallisissa ja kansainvälisissä kriisinhallintaharjoituksissa ja -operaatioissa. Palvelua voidaan käyttää myös normaalioloissa kotimaassa.

Puolustusvoimien valmius edellyttää kansallisia ja kansainvälisiä huoltovarmuuteen liittyviä sopimuksia ja järjestelyjä. Niiden perusteella kriittisten järjestelmien käytettävyyteen vaikuttavat tekijät pyritään takaamaan sekä kotimaasta että ulkomailta poikkeusoloissa.

Hankkeeseen osallistuminen ei vaadi erillistä jäsenmaksua. Liittyminen hankkeeseen ei velvoita tukemaan toista sopimusosapuolta. Palvelu on kustannustehokas ja joustava tapa lisätä huoltovarmuutta keskinäisen tuen avulla. Sen tarkoituksena ei ole korvata vaan tukea jo olemassa olevia järjestelyjä.

Hankkeessa on tällä hetkellä mukana Suomen lisäksi neljä EU:n jäsenmaata (Kypros, Belgia, Ranska ja Romania) sekä Norja. Mukaan on lähdössä myös kuusi muuta maata (Ruotsi, Kreikka, Espanja, Hollanti, Portugali ja Slovenia).

Lisätietoja asiasta antaa puolustusministeriössä erityisasiantuntija Sanna Laaksonen, puh. 0295 140417.

http://www.defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet?9_m=7671
 
209M kuluikin nopeasti, kaivos on viime ajat syönyt yli 650 000 euroa päivässä. Tahti tulee vielä kiihtymään..
"Terrafame pyörittää kaivosta eduskunnan sille myöntämällä 209 miljoonan euron pääomalla. Se osti kaivostoiminnan viime syksynä konkurssipesästä. Rahat ovat loppumassa loppukeväästä. Tilanne tuntuu tulevan osalle kansanedustajista yllätyksenä.
– Eikö rahan pitänyt riittää kaksi vuotta? Silloinhan puhuttiin, että tällä varaudutaan myös alasajoon, huikkaa keskustan kansanedustaja, entinen pääministeri Matti Vanhanen ohimennessään.
Ärhäkkäästi kaivoshanketta vastustanut vihreiden Touko Aalto muistelee viime kesän keskusteluja eduskunnassa.
– Silloin puhuttiin, että rahan piti riittää kaksi vuotta. Kaksi vuotta annetaan aikaa, että Talvivaara pääsee takaisin liiketoimintakykyiseksi ja saa ympäristöasiat kuntoon. Itse en kyllä uskonut siihen pätkääkään, Aalto tuhahtaa.
Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli sanoo hänkin suhtautuneensa epäileväisesti.
– Käsitykseni oli, että eivät ne rahat tule riittämään. Ei löydy sellaista yksityistä toimijaa, joka olisi valmis ottamaan ne riskit ja vastuut. Silloin jo raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnat olivat painuneet hyvin alas. Kyllä tämä tarina on ollut pettymys, Kalli sanoo.
Ministeriö kiistää harhaanjohtamisen
Työ- ja elinkeinoministeriön silloinen hallitusneuvos Matti Hietanen esitteli hanketta Kallin johtamalle valtiovarainvaliokunnalle 17. kesäkuuta 2015 puhumalla kahden vuoden liiketoimintasuunnitelmasta.
“Liiketoimintasuunnitelman pohjalta on osoitettava kahdessa vuodessa, että kaivos voidaan saada toimivaksi ja taloudellisesti kannattavaksi”, valiokunnalle esitellyissä kalvoissa luki.
Toisaalta kalvoissa todettiin myös, että valtion on mahdollisesti alkuvaiheessa sitouduttava pääomittamaan kaivosta yksin. Jälkikäteen näyttää kuitenkin siltä, että osa kansanedustajista ymmärsi tuolloin myönnetyn rahan riittävän kaksi vuotta.
Terrafame Groupin toimitusjohtajaksi siirtynyt Hietanen kiistää tiukasti, että parlamentaarikkoja olisi johdettu harhaan.
– Valtiovarainvaliokunnalle ei ole esitetty, että Terrafamen pääomitukseen osoitettu rahoitus eli 209 miljoonaa euroa yksin riittäisi kaivoksen ylösajoon.
Hietanen muistuttaa, että tuolloin oli ajatuksena yksityisen rahan saaminen mukaan kaivokseen. Jos sitä olisi löydetty, rahanmeno olisi voinut olla maltillisempaa. Yksityistä sijoittajaa etsitään edelleen. Myös alasajo oli vielä kesällä mahdollinen vaihtoehto.
Hietanen kertoo, että myöhemmin talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi myönnetyn rahan käyttämisestä juuri Terrafamen nykyiseen toimintaan.
Ratia: Lausunnot olivat optimistisia
Valtio osti elokuussa kaivostoiminnan konkurssipesästä ja alkoi pyörittää sitä Terrafame-yhtiössään. Elokuun tiedotustilaisuudessa tytäryhtiö Terrafame Oy:n hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia totesi, että raha riittää vuoden 2016 loppupuolelle. Kuitenkin jo joulukuussa julkisuudessa kerrottiin, että raha loppuu “kesän korvalla” tai loppukeväästä.
– Kyllä ne alun perin annetut lausunnot olivat ehkä optimisia. Vasta kun päästiin varsinaiseen työhön ja tehtiin budjetti, niin todettiin, että kesän korville se tähän mennessä myönnetty rahoitus riittää, Ratia sanoo nyt.
Terrafamessa harmitellaan, että Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisu Nuasjärveen rakennetun purkuputken lupa-asiasta viipyy edelleen. Ratian mukaan myönteinen luparatkaisu jouduttaisi myös yksityisen rahan saamista hankkeeseen.
Yksityistä sijoittajaa etsitään Ratian mukaan “erittäin aktiivisesti” ja mahdollisia konkreettisia vaihtoehtoja on useampia.
Lisärahoitus ei ole läpihuutojuttu - “Monet ajatelleet, että nyt saa riittää”
Terrafamelle tullaan hakemaan lisärahoitusta eduskunnasta kevään aikana. Hietanen ei halua arvioida, milloin rahat tarkalleen ottaen loppuvat ja kuinka suurta summaa tuolloin haetaan.
Lisärahoituspyyntö tullee aikanaan valtiovarainvaliokunnan käsittelyyn. Tilanne on tukala.
– Sitä ennen ministeriössä joudutaan tarkkaan miettimään, mikä tämän tarinan juoksu tulee olemaan ja onko siinä edellytyksiä jatkoon. Valitaanpa sitten jatkopanostus tai kuoppaus, molemmat maksavat. Ei tästä päästä kuin koirat veräjästä, sanoo valiokunnan puheenjohtaja Timo Kalli.
– Se on selvää, että eduskunnassa tähän hankkeeseen liittyy valtavasti varauksia ja monet ovat jo ajatelleet, että nyt saa riittää. Vastuullisesti tämä asia kuitenkin pitää hoitaa.
“Bioliuotus menee huippukäyrillä”
Kaivos on viime ajat syönyt runsaat 20 miljoonaa euroa kuukaudessa eli yli 650 000 euroa päivässä. Ratian mukaan tahti tulee vielä kiihtymään.
Kaivos on viime ajat syönyt yli 650 000 euroa päivässä. Tahti tulee vielä kiihtymään.
– Kun ajamme kaivoksen ja metallitehtaan täyteen vauhtiin huhtikuun loppuun mennessä, kuukausittaiset kustannukset lisääntyvät vielä jonkin verran, Ratia kertoo.
Hän on kuitenkin erittäin tyytyväinen asioiden etenemiseen kaivoksella.
– Me saavutimme itsellemme asetetut tavoitteet eli olemme saaneet yli neljä miljoonaa tonnia laatumalmia primäärikasalle. Bioliuotusprosessi on lähtenyt hyvin käyntiin. Itse asiassa me menemme siinä sellaisilla käyrillä, jotka ovat tähän mennessä parhaiden saavutettujen tulosten käyriä tuotantokasoissa.
Varsinaista lopputuotetta on tähän mennessä saatu vain “reilut toista tuhatta tonnia”, mutta liuosta halutaan nyt rikastaa mahdollisimman paljon ja ajaa prosessia taloudellisesti. Vauhdin pitäisi tästä kiihtyä: koko vuoden tuotantotavoite nikkelin osalta on 11 500 tonnia.
– Siitä suurin osa tulee toisella vuosipuoliskolla, aika loppuvuonna. Olemme pysyneet hyvin budjetissa ja olen erittäin luottavainen, että tämä vuosi mennään niin kuin on suunniteltu, Ratia kertoo."
http://yle.fi/uutiset/valtion_talvi...o_niiden_pitanyt_riittaa_kaksi_vuotta/8679083
 
....
Kyllä ne alun perin annetut lausunnot olivat ehkä optimisia. Vasta kun päästiin varsinaiseen työhön ja tehtiin budjetti, niin todettiin, että kesän korville se tähän mennessä myönnetty rahoitus riittää, Ratia sanoo nyt.
Eli suomeksi sanottuna eduskunnalta haettiin verorahaa yli 200 meur ENNENKUIN oli edes toimintabudjettia tehty ???? Varsinaista virkamiesvalmistelua, sanoisin...
 
Back
Top