Pikku-uutisia Suomesta

Menovinkki tosi tiedostaville...o_O

Trumpia vastaan protestoidaan Helsingissäkin

Helsingissä kokoonnutaan Kansalaistorille

Helsingissäkin kokoonnutaan Women’s March Helsinki -tapahtumaan, jossa tosin ei marssita. Tapahtuma järjestetään Kansalaistorilla lauantaina 21. tammikuuta.

Kutsuttuina puhujina Kansalaistorille tuovat tervehdyksensä kansanedustajat Paavo Arhinmäki (vas.), Eva Biaudet (rkp), Ville Niinistö (vihr.) ja Ozan Yanar (vihr.)

Musiikista vastaavat Rauhatäti & MC Pyhä Lehmä, Lieminen sekä Mikko Joensuu.

Tilaisuuden juontaa toimittaja Laura Haimila.

”Juuri nyt monet meille tärkeät asiat ovat uhattuina”, kertovat tapahtuman järjestäjät. Sellaiset kuten ihmisoikeudet, tasa-arvo sukupuoleen, ihonväriin tai uskontoon katsomatta, taloudellinen oikeudenmukaisuus, ympäristö.

Monien viime aikoina järjestettyjen vaalien tulos, Yhdysvaltain presidentinvaalit yhtenä, ovat herättäneet pelkoa, toivottomuutta ja ahdistusta. Mutta silloin kun tuntuu, ettei mitään ei ole tehtävissä, ei voi olla tekemättä mitään.

Kullakin on yksilölliset syynsä osallistumiseensa. Paikan päällä voi kirjoittaa ajatuksensa tauluun ja pyytää kaveria kuvaamaan itsesi taulusi kanssa, kuten muutkin Women’s March osallistujat ympäri maailmaa tulevat tekemään.

”Nyt jos koskaan on aika kokoontua yhteen kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Puolustamalla heikompia suojelemme myös omia oikeuksiamme.”

Women’s March Helsinki Kansalaistorilla lauantaina 21.1.2017 klo 13-15.30.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3659365-trumpia-vastaan-protestoidaan-helsingissakin
 
Tämä on niin kummallinen uutinen, että ei oikein osaa lokeroida oikein. Homokarjua etsimässä? Epäilyissä ei kuitenkaan mainita tekoa eläinsuojelurikoksena, olisiko "antautuminen" karjun pariteltavaksi vaikuttanut siihen? Kyllä on maailma kaikella lailla kallellaan.

Oulun poliisi: Mies paritteli karjun kanssa, sikalanhoitajat keskeyttivät touhut

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa sijaitsevassa sikalassa sattui myöhään perjantai-iltana erikoinen tapaus, kertoo poliisi.

Mies oli tunkeutunut sikalaan, mennyt noin 250 kiloa painavan karjun karsinaan ja antautunut eläimen pariteltavaksi.

Miehen liikkuminen sikalassa oli aiheuttanut hälytyksen. Paikalle tulleet sikalanhoitajat olivat löytäneet miehen karjun karsinasta. Häntä oli kehotettu lopettamaan touhut, jonka jälkeen hän oli kompuroinut ulos ja poistunut paikalta autolla.

Tunti myöhemmin poliisi otti hänet kiinni. Hänen epäillään ajaneen humalassa autolla ojaan.

Miestä epäillään alustavasti julkisrauhan rikkomisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...a-sikalanhoitajat-keskeyttivat-touhut/749537/
 
Netti-Hesarin lööpit:
  • Poliisi: Sarjahukutusjutussa tuomittu Pekka Seppänen saattaa liikkua punaisella Volvolla.
  • Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulussa.
  • Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä.
Pikku-uutisia Suomesta.
 
Uutinenhan ei ole se, että mies tunkeutuu sikalaan, vaan se, että sika tunkeutuu mieheen.
 
Turha kai se on sitä miestä kehottaa lopettamaan touhunsa, karju kai siinä vaiheessa määrää vauhdin& suunnan ja lopettaa hommansa kun on saanut työnsä tehtyä..
Onpa tosiaan kyllä erikoinen tapaus, muutta kai se on vaan hyväksyttävä ja suvaittava tällainenkin toiminta nykyään.
 
Kaleva kirjoitti:
Mies oli tunkeutunut sikalaan, mennyt noin 250 kiloa painavan karjun karsinaan ja antautunut eläimen pariteltavaksi.

No huh...kyllähän minäkin eläinrakas olen mutta rajansa kaikella. Possuista tykkään enemmän lautasella.:)
 
Tämä on niin kummallinen uutinen, että ei oikein osaa lokeroida oikein. Homokarjua etsimässä? Epäilyissä ei kuitenkaan mainita tekoa eläinsuojelurikoksena, olisiko "antautuminen" karjun pariteltavaksi vaikuttanut siihen? Kyllä on maailma kaikella lailla kallellaan.

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa sijaitsevassa sikalassa sattui myöhään perjantai-iltana erikoinen tapaus, kertoo poliisi.

Mies oli tunkeutunut sikalaan, mennyt noin 250 kiloa painavan karjun karsinaan ja antautunut eläimen pariteltavaksi.

Miehen liikkuminen sikalassa oli aiheuttanut hälytyksen. Paikalle tulleet sikalanhoitajat olivat löytäneet miehen karjun karsinasta. Häntä oli kehotettu lopettamaan touhut, jonka jälkeen hän oli kompuroinut ulos ja poistunut paikalta autolla.

Tunti myöhemmin poliisi otti hänet kiinni. Hänen epäillään ajaneen humalassa autolla ojaan.

Miestä epäillään alustavasti julkisrauhan rikkomisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...a-sikalanhoitajat-keskeyttivat-touhut/749537/
Tossa olisi ollut aineksia Darwin Awardsiin.. rakkaus tuottaa monenlaista:
http://darwinawards.com/darwin/darwin1999-18.html

Jäämme seuraamaan sankarimme edesottamuksia - ehkä pääsee joskus tuonne listoille.
 
Tämä on niin kummallinen uutinen, että ei oikein osaa lokeroida oikein. Homokarjua etsimässä? Epäilyissä ei kuitenkaan mainita tekoa eläinsuojelurikoksena, olisiko "antautuminen" karjun pariteltavaksi vaikuttanut siihen? Kyllä on maailma kaikella lailla kallellaan.

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa sijaitsevassa sikalassa sattui myöhään perjantai-iltana erikoinen tapaus, kertoo poliisi.

Mies oli tunkeutunut sikalaan, mennyt noin 250 kiloa painavan karjun karsinaan ja antautunut eläimen pariteltavaksi.

Miehen liikkuminen sikalassa oli aiheuttanut hälytyksen. Paikalle tulleet sikalanhoitajat olivat löytäneet miehen karjun karsinasta. Häntä oli kehotettu lopettamaan touhut, jonka jälkeen hän oli kompuroinut ulos ja poistunut paikalta autolla.

Tunti myöhemmin poliisi otti hänet kiinni. Hänen epäillään ajaneen humalassa autolla ojaan.

Miestä epäillään alustavasti julkisrauhan rikkomisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...a-sikalanhoitajat-keskeyttivat-touhut/749537/

joutsinsarjis.jpg
 
Iltasanomat on taustoittanut uutista ansiokkaasti.

Sianhoitajat olivat poliisin tiedotteen mukaan löytäneet hälytinlaiteilmoituksen jälkeen sikalan karsinasta 250-kiloiselle karjulle ”antautuneen” alastoman miehen.
Mies oli sianhoitajien kuvauksen mukaan poistunut paikalta ”housujaan nostellen ja lannassa kompuroiden”. Poliisi tavoitti miehen tuntia myöhemmin, kun hän oli ajanut 40 kilometrin päässä sikalasta autolla humalassa ojaan.

  • Eläimiin sekaantuminen poistettiin rikoslaista vuonna 1971.

  • Suomen eläinsuojelulakia ollaan parhaillaan uudistamassa... eläimiin sekaantuminen kriminalisoitaisiin uudelleen.

  • Ministeriöön on oltu lain valmisteluvaiheessa yhteydessä myös uudelleenkriminalisointia vastustaen.

  • Ruotsissa ja Norjassa seuraeläimistä koira on yleisempi seksikumppani kuin kissa ja hevonen yleisempi kuin nauta. Sikakin löytyy tilastoista.

  • Eläimeen sekaantumisessa saattaa vammoja saada myös sekaantuja itse. Ruotsalo muistelee, että Ruotsissa olisi sattunut loukkaantuminen villisian kanssa.

  • Eläimiin sekaantuminen oli 1600-1700 -luvuilla yleistä ja ankarasti rangaistua Ruotsissa, jonka osa Suomi oli.

  • Liminkalaisen Junttilan talon isäntä Antti Junttila jäi verekseltään kiinni nautaan sekaantumisesta, kun hänet yllätti navettaan johtaneita tuoreita lumijälkiä seurannut oma piika.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005055283.html

O tempora o mores
 
Netti-Hesarin lööpit:
  • Poliisi: Sarjahukutusjutussa tuomittu Pekka Seppänen saattaa liikkua punaisella Volvolla.
  • Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulussa.
  • Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä.
Pikku-uutisia Suomesta.

Eri mies: Lapsena Seppänen oli hyvinkin lehmärakas... Jossain vaiheessa Seppäsen suhde lehmien hoitoon muuttui.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005051902.html

En nyt ryhdy arvuuttelemaan, mihin suuntaan suhde muuttui.
 
Turun pääpoliisiaseman tiedote
22.01.2017Lounais-Suomi

Sunnuntaina 22.1.2017 aamuyöstä Turussa ravintola Hamburger Börssissä tapahtui poikkeuksellinen tapahtuma, kun ulkomaalaistaustainen mies oli yrittänyt lähennellä tanssilattialla naista.
Kun nainen oli elein ja sanoin tehnyt selväksi, ettei hän halua miehen koskevan itseään, oli mies virtsannut naisen jalkojen päälle keskellä tanssilattiaa.

Nainen oli menettänyt tässä vaiheessa malttinsa ja lyönyt miestä tuopilla.

Poliisi kutsuttiin selvittelemään tapausta ja aggressiivisesti käyttäytynyt mies jouduttiin tuomaan loppuyöksi poliisin "pahnoille".

Naista epäillään pahoinpitelystä ja miestä sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta.
lounais-suomen poliisi
 
ja sama mediasuodatettuna..

Poliisi joutui puuttumaan poikkeukselliseen ravintolatilanteeseen Turussa – torjuttu mies virtsasi naisen jaloille tanssilattialla
Poliisin mukaan nainen löi jaloille virtsannutta miestä tuopilla päähän.

Poliisi joutui puuttumaan poikkeukselliseen ravintolatilanteeseen sunnuntain vastaisena aamuyönä Turussa.

Poliisitiedotteen mukaan tilanne oli saanut alkunsa, kun mies yritti lähennellä naista ravintola Hamburger Börsin tanssilattialla.

Kun nainen teki elein ja sanoin selväksi, ettei halua miehen koskevan itseään, mies virtsasi naisen jaloille tanssilattialla.

Nainen löi tämän jälkeen miestä tuopilla.

Paikalle kutsuttiin poliisi. Poliisi vei tiedotteen mukaan aggressiivisesti käyttäytyneen miehen loppuyöksi putkaan.

Poliisi epäilee naisen syyllistyneen pahoinpitelyyn ja miehen sukupuolisiveellisyyden julkiseen loukkaamiseen.
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005056203.html?ref=rss
 
Nämä Hamburger Börssin sattumuksen uutisoinnit saavat entistä koomisempia muotoja.. Kulttuurien kohtaaminen jäi vain toimittajan valikoimasta pois..

Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

Pettymys johti harkitsemattomuuteen, suuttumus äkkipikaisuuteen.
Eri sukupuolet kohtasivat kopeloivalla, lorisevalla ja räiskyvällä tavalla turkulaisen hotelliravintolan Hamburger Börsin yökerhon tanssilattialla sunnuntaina aamuyöllä.

Tuloksena oli skandaalimaista käytöstä ja poliisitutkinta. Pettymys johti harkitsemattomuuteen, suuttumus äkkipikaisuuteen.

Poliisin alustavan käsityksen mukaan mies oli yrittänyt lähennellä naista, minkä jälkeen nainen oli elein ja sanoin selkeästi viestittänyt miehelle, ettei missään tapauksessa halunnut tämän koskettelevan itseään.

Tästä kimpaantuneena pettynyt mies oli epäröimättä avannut tanssihousujensa sepaluksen ja muitta mutkitta suunnannut – keskellä tanssilattiaa – virtsasuihkunsa naisen jaloille.

Nyt oli naisen vuoro kimmastua toden teolla ja hän oli kuitannut jaloilleen virtsaamisen lyömällä oikopäätä tuopilla syypäätä.

Poliisi ei kertonut, mihin tuoppi osui tai särkyikö se tai kastuiko myös mies.

Poliisin saapuessa paikalle mies oli edelleen hyvin kiukkuisessa mielentilassa ja hänet otettiin yöksi putkaan.

Yötä ei ollut enää pitkälti jäljellä.

Naista epäillään nyt pahoinpitelystä ja miestä sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta.

Hamburger Börs oli aikoinaan erittäin arvostettu hotelliravintola. Se perustettiin vuonna 1894 nimellä Hamburger Bierhalle ja sai kolme vuotta myöhemmin nykyisen nimensä.

Sen persoonallisen johtajan Wallina Valtinin kerrottiin suurlakon aikana vuonna 1905 torjuneen paistinpannulla lakkolaisten ylläkön.

Ohjelmatarjonta oli legendaarista.

Nykyisen Sokos Hotel Hamburger Börsin yökerho on poliisin kokemusperäisen arvion mukaan nuorison suosima jatkopaikka ilman high society -leimaa. Se on profiililtaan samanlainen kuin Turun muutkin yökerhot, lukuun ottamatta Venus Nighlifea, jossa käy varttuneempi turkulaisto.

Hamburger Börs toimii Turun Kauppatorin reunassa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005056237.html?ref=rss
 
Back
Top