Poliisi kuoli ja toinen haavoittui vakavasti Vihdissä, ampuja löytyi myöhemmin kuolleena

Ottaako herroja (neitejä?) koville sen tunnustaminen, että puolustamalla kiivaasti ja silmät kiinni kaikkia aselupien nykyisiä haltijoita tulette samalla puolustaneeksi tulevia murhamiehiä. Heitä toki on aselupien haltijoista hyvin pieni osa, mutta sekin on liikaa.

En minä ainakaan ole väittänyt, että kukaan olisi P-E Auvisen tekoja puolustellut, mutta saman sateenvarjon alla hekin ovat olleet, kun äänekkäästi kaikkia aseluvan haltijoita olette puolustaneet.

Se nyt vaan on fakta, että osa nykyisistäkin aselupien haltijoista on täysin sopimattomia aseen omistajiksi. Koville tuntuu tämänkin faktan tunnustaminen ottavan.

Keskustelupalstat ovat täynnä ulinaa ja volinaa siitä, kuinka joltakin on viety aseet, vaikka ei ole kuin vähän ajellut kännissä tai kenties uhkaillut naapuriaan. Keskustelupalstojen selkääntaputtajat vastaavat siihen, että eletään poliisivaltiossa etc etc.

onpas sinulla otsaa väittää täyttä sontaa kun viranomaisen toiminta teki mahdolliseksi joukkomurhan niin siitä saat aiheen ja syyt vierittää ase ja ammuntaharrastajien niskaan..? :confused:

No ei oikeestaan yhtään yllätä mitä ulostat laudalle ase ja amunnanharrastajiin liittyen , kun kirjoituksesi vaikuttaa yhtenevältä kuin EU komission asedrektiiviesityksen kanssa...:rolleyes:
 
onpas sinulla otsaa väittää täyttä sontaa kun viranomaisen toiminta teki mahdolliseksi joukkomurhan niin siitä saat aiheen ja syyt vierittää ase ja ammuntaharrastajien niskaan..? :confused:

Näytä ihmeessä ne ulostulot, joissa erilaiset ampuma-asejärjestöt kannattavat tiukempaa seulaa ja hyväksyvät esim. 10 %:lta vietävän aseluvat. Kovin on hiljaista.

Uskallan väittää, että nykyisistä aselupien haltijoista kaikki eivät todellakaan ole kelvollisia aseiden omistajiksi.

Maanpuolustuksen kannalta luotan Puolustusvoimien kykyyn ja haluun sijoittaa tarpeelliset miehet sellaisiin tehtäviin ja kertausharjoituttaa heitä riittävästi. Maanpuolustuksesta ei yksityisten aseharrastuksessa ole kyse.
 
Sinä varmaan olet SE oikea henkilö arvoimaan kuka on oikea henkilö aseluvan haltiaksi ja kuka taas ei...? :rolleyes:
 
Tämä ei ole tarkoitus nyt puolustaa millään tapaa tuota miestä.

Mutta Valtion puolestakin voisi tehdä jonkun järjestelmän mikä mahdollistaisi ns uuden alun ihmiselle mikä on kokenut esim ison konkurssin. Tuollainen talousvankeus on pahempi tuomio kuin vankeus ihmiselle ja se tulee aina sekä kaikessa esiin, lähipiiristä tuollaista seurannut.
Voisi vähentää varmasti rikoksia. Jenkeissä on mahdollista aloittaa uusiksi ja nykyään se koetaan siellä enemmänkin "oppimisen" kautta.
Ei se aina ole 100% henkilön osaamattomuutta että joku esim yritystoiminta muuttuu nopeasti kannattamattomaksi.

Suomessa yrittäminen on erittäin kovalaji, se vaatii todella sinnikästä ihmistä ja sillä minkään osa-alueen vastoinkäymisistä ei tule olemaan pulaa.
Nykyisellään vieraan ihmisen työllistäminen on todella onnenkauppaa, etenkin pienille yrittäjille.
 
Näytä ihmeessä ne ulostulot, joissa erilaiset ampuma-asejärjestöt kannattavat tiukempaa seulaa ja hyväksyvät esim. 10 %:lta vietävän aseluvat. Kovin on hiljaista.
Uskallan väittää, että nykyisistä aselupien haltijoista kaikki eivät todellakaan ole kelvollisia aseiden omistajiksi.

Minäkin uskallan väittää että kaikki ajokortin haltijat eivät todellakaan ole kelvollisia ajamaan autoa. Rattijuopot tappavat paljon enemmän kuin aseiden haltijat. Miksi se ei herätä vastaavaa huolestumista?

On jopa ministereitä ja eräs suomalainen euroedustaja jotka ovat sekoilleet autolla kännissä... Jos arvaan oikein niin jälkimmäinen on äänekkäästi vaatimassa asekieltoja..

Euroopan huippupaikoillakin on juoppoja.

Henkirikoksen tekijäkin voi saada aseluvan
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/henkirikoksen-tekijakin-voi-saada-aseluvan/731038/

Jutussa mainitaan tietenkin myös Vihdin ampuja. Kysymättä kuitenkin jää, että kuinka moni henkirikoksen tehnyt on tuomionsa jälkeen saanut aseen hallussapito- tai hankintaluvan?

Minä en usko juttua. Lienee YLE-tyyppistä uutisointia kun kerran faktoja ei tuoda esiin (mutta jos noin todella on niin toivottavasti joku tuo tapaukset esille)
 
Viimeksi muokattu:
Näytä ihmeessä ne ulostulot, joissa erilaiset ampuma-asejärjestöt kannattavat tiukempaa seulaa ja hyväksyvät esim. 10 %:lta vietävän aseluvat. Kovin on hiljaista.

Uskallan väittää, että nykyisistä aselupien haltijoista kaikki eivät todellakaan ole kelvollisia aseiden omistajiksi.

Maanpuolustuksen kannalta luotan Puolustusvoimien kykyyn ja haluun sijoittaa tarpeelliset miehet sellaisiin tehtäviin ja kertausharjoituttaa heitä riittävästi. Maanpuolustuksesta ei yksityisten aseharrastuksessa ole kyse.

Punaisella kun värjäsin. Tämä on varmasti totta. Yllättävänkin kahjoilla ihmisillä on luvallisia aseita kaapit notkollaan. Mutta miten määritellään se kahjo, mihin vedellään viiva? Nykyään taitaa jo juoppopidätys esim. rähinöinnistä pistää aseluvat syyniin, oikaiskaa, jos olen väärässä? Jos tämä väite on tosi, niin tiedän tapauksia, joissa tämä ei ole toteutunut kuitenkaan.

Toinen juttu on sitten se, että määritelmällisesti kahjo todella harvoin kuitenkaan käyttää ampuma-asetta -edes- uhkailuun. Saati sitten ihmisten deaktivointiin. Paljonko henkirikoksia tehdään LUVALLISILLA a-aseilla per vuosi?

Minusta nykyinen VÄITETTY linja, jonka mukaan väkivaltainen käyttäytyminen aiheuttaa lupatarkastelun on oikea.

Minä muistan elävästi kuinka totesin sudettimen aikaan ennen näitä murheellisia suomalaistapauksia, että "Suomessa nuorilla jätkillä on liikaa a-aseita". Teki mieli itkeä pirauttaa viimeistään Hyvinkään tapauksen aikaan. Olin aikoja päiviä ollut ymmärtävinäni, että hiukka pieleen menee aselupakäytännöt ja menihän ne.

Vaikeita asioitahan nämä ovat. Pienen marginaalin temppujen ei pitäisi antaa vaikuttaa isoon linjaan, mutta kyllä ne vaikuttavat. Toinen asia on se, että käytäntöjen pitäisi ehdottomasti olla samat poliisipiiristä riippumatta.

Topikin tapaus on niin murheellinen ja turha, että sitä en viitsi kommentoida, ei ole mitään halua penkoa virtuaalistikaan suolia. Sen verran voi sanoa, että henkilö ampui täysin tieten ja täysin turhaan ihmisen ja haavoitti toista. Mikä turhuuksien turhuus.
 
Näytä ihmeessä ne ulostulot, joissa erilaiset ampuma-asejärjestöt kannattavat tiukempaa seulaa ja hyväksyvät esim. 10 %:lta vietävän aseluvat. Kovin on hiljaista.

Uskallan väittää, että nykyisistä aselupien haltijoista kaikki eivät todellakaan ole kelvollisia aseiden omistajiksi.

Kuulostaisi erittäin mielivaltaiselta hallintotavalta että jostain ihmisryhmästä otettaisiin erilleen tietty prosentti ja heidän oikeutensa vietäisiin vain siksi että päästäisiin johonkin esoteeriseen tilastolliseen tavoitteeseen. Sanotaanko niin ettei nykyaikaisissa demokraattisissa järjestelmissä ole sellaiseen ryhdytty, joten en ihmettele ettei sellaista ole pahemmin esitetty. Mikäli joku henkilö osoittautuu lainkuuliaisuutensa osalta sellaiseksi ettei hän sovellu aseenomistajaksi, niin päätös pitää aina tehdä tapauskohtaisesti.

Maanpuolustuksen kannalta luotan Puolustusvoimien kykyyn ja haluun sijoittaa tarpeelliset miehet sellaisiin tehtäviin ja kertausharjoituttaa heitä riittävästi. Maanpuolustuksesta ei yksityisten aseharrastuksessa ole kyse.

No, sitten on varmaan turha huolehtia reserviläisten fyysisestä kunnostakin. Kyllä Puolustusvoimat pystyy ja haluaa kertauttamaan heitä riittävästi niin että reserviläiset pysyvät sotakelpoisena. Vai mitä?
 
Minäkin uskallan väittää että kaikki ajokortin haltijat eivät todellakaan ole kelvollisia ajamaan autoa. Rattijuopot tappavat paljon enemmän kuin aseiden haltijat. Miksi se ei herätä vastaavaa huolestumista?

Todellakin, ja seulan olisi syytä olla tiukempi.

Erityisesti mielenterveysongelmaiset niittävät järkyttävää saldoa tieliikenneonnettomuuksista. "Ajautui tuntemattomasta syystä" vastaantulevan rekan keulaan on liian tuttu piiloilmaisu kusipäisille itseään täynnä oleville autoilijoille, jotka yrittävät samalla tappaa viattomia muita tielläliikkujia.

Ruotsissahan itsemurhia ei tilastoida liikenneonnettomuuksiksi päinvastoin kuin Suomessa. Se selittää suurelta osin erot maidemme välisissä liikennekuolemissa. Suomessa tätä ei vaan tohdita sanoa ääneen, jotta voidaan kiristää sakkoja lisätulojen toivossa. Liikennekuolemiin ne eivät vaikuta.

On jopa ministereitä ja eräs suomalainen euroedustaja jotka ovat sekoilleet autolla kännissä... Jos arvaan oikein niin jälkimmäinen on äänekkäästi vaatimassa asekieltoja..

"Minä vain pikkasen siirsin autoani" totesi eräskin hyväkäs Hämylinnan rautatieasemalla.
 
Henkirikokseen syyllistynyt voi saada aseluvan. Tämä on kuule ihan taatusti de facto.

Erikoiselta kuulostaa. Mitenhän noita on perusteltu? Kilpailuharrastus? Minä en haluaisi hirvimetsälle henkirikokseen syyllistyneen kanssa enkä erityisesti pidä rattijuopoistakaan.

Suomesta ei pitäisi rakentaa ilmiantoyhteiskuntaa mutta jotenkin tarkemmin tuollaiset Vihdin kaltaiset tapaukset pitäisi tunnistaa ja kammata. Täysi nollatoleranssi uhkausten suhteen.
 
Mitäs sitten? Nollatoleranssi niin miten toimitaan? 20000 ihmistä vuodessa linnaan vai mielenterveys laitokseen suljetulle? Millainen uhkaus riittää ja kuka toteaa että se oli leikkiä/pikaistuksissa esitetty tai vakavissaan sanottu?

Vaikeita asioita ja 100% turvallisuutta ei voida taata yhdelläkään kansalaiselle eikä kenellekään muullekaan. Ihmiseltä saa halutessaan hengen pois niin monella tavalla että kaikkea ei voida kieltää ja johan laittomat aseet on kielletty.

"Hulluja" tässä maassa riittää ja jos jokainen viedään pitkän kaavanmukaan testeihin niin saadaan luoda kokonaan uusi yritys sektori sitä pyörittämään.
 
Lain puitteissa varmaan mahdollista mutta käytännössä tuskin.

Sepä se, juttu tai haastateltu poliisi ei kerro kuinka monta henkirikokseen syyllistynyttä on oikeasti saanut "aseluvan". Katselukertoja kyllä otsikolla saa.
 
Onpas tiukkalinja nyt tiedotuksen suhteen. Kun yleensä ne höpöttää kaiken ihan pyytämättäkin.

Keskusrikospoliisi on ilmoittanut, ettei se aio tiedottaa esitutkinnan aikana lainkaan lisätietoja ampumistapauksesta, ellei jotain poikkeuksellista selviä tutkinnan aikana. KRP suunnittelee kertovansa lisää tapauksesta vasta esitutkinnan valmistuttua, mikä tutkinnanjohtajan arvion mukaan kestää vähintään viikkoja tai jopa kuukausia.
 
Osanottoni.
 
Tämä ei ole tarkoitus nyt puolustaa millään tapaa tuota miestä.

Mutta Valtion puolestakin voisi tehdä jonkun järjestelmän mikä mahdollistaisi ns uuden alun ihmiselle mikä on kokenut esim ison konkurssin. Tuollainen talousvankeus on pahempi tuomio kuin vankeus ihmiselle ja se tulee aina sekä kaikessa esiin, lähipiiristä tuollaista seurannut.
Voisi vähentää varmasti rikoksia. Jenkeissä on mahdollista aloittaa uusiksi ja nykyään se koetaan siellä enemmänkin "oppimisen" kautta.
Ei se aina ole 100% henkilön osaamattomuutta että joku esim yritystoiminta muuttuu nopeasti kannattamattomaksi.

Eräissä maissahan on käytössä myös henkilökohtainen konkurssi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Henkilökohtainen_konkurssi

Jotenkin tuntuu siltä, että mahdollisista ongelmista huolimatta tällainen mahdollisuus voisi omalta osalta helpottaa velkaantuneiden tilannetta. Tietty velkojia tilanne epäilemättä ärsyttää, mutta minäkin olen usein miettinyt sitä, että onko sekään kenenkään etu, että ihminen joutuu velkavankeuteen, josta ei käytännössä ole mahdollista rehellisin keinoin selviytyä, josta johtuen osa valitsee sitten muita keinoja jatkaa elämäänsä (tai ei edes aio tehdä veronalaista työtä tai hankkia omiin nimiin omaisuutta tms.)

Ja jos tarkastellaan yrittäjyyttä, niin onhan konkurssi Suomessa usein hyvin leimaava ja tämä leima omalta osaltaan vaikeuttaa tilannetta. Puhumattakaan taloudellisista menetyksistä, usein kun sen yritystoiminnan vakuuksina on omaa kiinteää omaisuutta. Eikä tämä TE-keskuskaan taida ihan parasta mahdollista palvelua tarjota yrittäjille - ainakin maksut ovat kohtalaisen korkeita jos yrittäjä haluaa suojata selustaansa, näin olen ymmärtänyt.

vlad
 
Back
Top