Poliisitoiminta

Samaa mieltä olen, että tarkoitushakuisesti koitetaan murentaa tai heikentää poliisin kykyä toimia. Uhriutuminen ja mahdolliset oikeusteitse tapahtuvat toimet mielestäni viittaavat siihen. Ei varmaan ole ainoa tapaus mitä tulee. Haettaisiinko itsenäisyyspäivän hulinoihin helpotusta vai onko jokin isomman kuvan muutos yritys hakusessa. Ainakin myötämielisiä ja ymmärtäväisiä löytyy nyt sangen korkealtakin hallinnosta. Toivottavasti mahdollisesta painostuksesta ja ohjailusta huolimatta sekä median maalituksesta pitävät järjestyksen yllä.
 
Viimeksi muokattu:
Elokapina = Extinction Rebel

Googlettakaa sanoilla extinction rebel marxism.






ja 3 460 000 muuta linkkiä. Tiedonsaannin vaikeus varmaan selittää sitä, miksi kotimainen media ei tunnu löytävän jutun varsinaista juurta.
 
Ohessa tuo ohjaa yhteiskunnallista keskustelua. Nyt joku marginaaliliike on ollut ykkösuutinen jo useita päiviä.

Yhteiskunnan ja demokratian kannalta olisi arvokkaampaa, jos keskustelu olisi esim. vvm talousluvuissa (tiedotustilaisuus oli about samaan aikaan) tai vaikka ympäristöasioissa kuten niitä halutaan Suomessa konkreettisesti edistää.

On huolestuttavaa että useatkin toimijat kokevat, että heidän asiansa on niin tärkeä, että sitä on oikeus edistää lakia ja demokraattista prosessia rikkoen. Toisaalta jos poliisin toimintalinjaksi ajetaan pakkokeinottomuus niin moni laki vesittyy ja veronkantokin hiipuu. Kohteluhan on poliisin puolelta kaikille sama.
 
Varmaan toistoa, mutta sanon silti. Kannattaa nyt olla tarkkana minne ja mihin tässä pyritään vaikuttamaan.

Ei nuo kapinoitsijat - ja erityisesti taustavaikuttajat - yksittäiselle poliisimiehelle sakkoa ole hakemassa. Nyt pyritään vaikuttamaan
paljon merkittävämpiin tahoihin, ja näyttäisi ainakin jossain määrin onnistuvan.
 
Jossain määrin näihin viimepäiväisien tapahtuimien taustalla on jo pitkäaikaista ja johdonmukaista kehityslinjaa. Poliisin arvo- ja toimivallan kyseenalaistaminen on paitsi harkittua myös suunnitelmallista toimintaa. Mukana kokonaisuudessa on taustatukena myös oikeaa ideoligiaa edustavaa mediaa, toimittajia jne. Ymmärrettävästi tälle ideologiselle hivutukselle löytyy sisäministeriön johdon suunnalta enemmän ja vähemmän hiljainen taustatuki.

Jatkossa varsinkin poliisin hallintoon halutaan rekrytoida nykyistä enemmän "oikeaa" (lue vihervasemmistolaista) ideologiaa edustavia johtajia ja päälliköitä normaalin poliisikoulutuksen, -kokemustaustaisen ja turvallisuusalaan liittyvän (esim. puolustusvoimat, rajavartiolaitos, kv-tehtävät jne.) kelpoisuuden ulkopuolelta.
- kysymys ei ole mitenkään uudesta asiasta mutta nyt vihreän ministerin johdolla nimityspolitiikkaan on ilmaantunut taas uutta kuhinaa.

Joskus tuntuu jopa siltä että pientä ongelmaa vihersosialistien pyrkimyksille aiheuttaa se ettei tahdo aina löytyä poliisikoulutukseenkaan perinteiset kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita..
- kaikenlaista entistä ja nykyistä huumepössyttelijää sekä muitakin rikosrekisterin omaavia toki olisi vaikka kuinka paljon, mutta..mutta.
- ehkä vihreiden poliittisella johdolla ja ohjauksella näissä "ongelmakohdissa" päästään joustamaan.
- varsinkin kun sitä ikävää rekisteriä karttuu koko ajan lisää uusillle viheranarkisteille..
- jospa saataisiin laillistettua hassiksen, marihuanan polttaminen, khat'in pureskelu ja ehkä kaikenlainen muukin huumeiden käyttö niin se ehkä auttaisi jatkossa tähän vihreiden "viranomaisongelmaan"..

Onhan se tietysti ikävää kun poliisilta edellytetään lähtökohtaisesti varsin pitkälle rikkeetöntä ja nuhteetonta taustaa..
 
Samaa mieltä olen, että tarkoitus hakuisesti koitetaan murentaa tai heikentää poliisin kykyä toimia. Uhriutuminen ja mahdolliset oikeusteitse tapahtuvat toimet mielestäni viittaavat siihen. Ei varmaan ole ainoa tapaus mitä tulee. Haettaisiinko itsenäisyyspäivän hulinoihin helpotusta vai onko jokin isomman kuvan muutos yritys hakusessa. Ainakin myötämielisiä ja ymmärtäväisiä löytyy nyt sangen korkealtakin hallinnosta. Toivottavasti mahdollisesta painostuksesta ja ohjailusta huolimatta sekä median maalituksesta pitävät järjestyksen yllä.


Hallituksen töpeksimiset esim. talouden alalla jäävät nätisti tuon perseilyn vuoksi huomaamattomiin. Hallitus voi huoletta ajaa loputkin teollisuudesta ja liiketoiminnasta ulkomaille ilman mediameteliä.

Suomi kansana ei ehdi kiinnittää juurikaan huomiota Venäjän ketkuiluihin Valko-Venäjällä.

Ja aika paljon samaahan näillä on esim. USA:n anarkokommunististen BLM -mellakoiden kanssa.

Joku nimeltä mainitsematon taho testaa sekä aktiivisten toimijoidensa että hyväuskoisten hölmöjen kautta sitä että kuinka polvilleen Suomen saa tämmöisellä härdellillä. Eli hyvin samantyyppinen performanssi kuin Venäjän rajan yli työnnetyt turhapaikanhakijatulvat.

Kannattaa lehtijuttuja ja asiantuntijakommentteja lainatessa mainita erikseen kirjoittaneen toimittajan nimi samoin kuin asiantuntijan/tutkijan/muun akateemisen moskoviitin nimi ja mahdolliset sidonnaisuudet.
 
Jossain määrin näihin viimepäiväisien tapahtuimien taustalla on jo pitkäaikaista ja johdonmukaista kehityslinjaa. Poliisin arvo- ja toimivallan kyseenalaistaminen on paitsi harkittua myös suunnitelmallista toimintaa.

Eli täsmälleen samaa mitä anarkokommunistit tekevät BLM- ja Antifa -liikkeiden kautta isosti USA:ssa ja muutama poliisi pienesti Suomessa.

Palvelee Kiinan ja Venäjän länsivastaisia ja tyranniamyönteisiä pyrkimyksiä muttei ketään tai mitään muuta.
 

Jussi Halla-aho

34 mins ·

Muutamia huomioita:
1) Vihreät, ja vihreiden myötä koko hallitus, on ääriliikkeiden panttivankina. Kuten päivän tiedotustilaisuudessa voitiin havaita, sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeri Ohisalo ei kykene vastaamaan kysymykseen, sisältyykö mielenosoitusvapauteen oikeus tukkia katuja ja olla tottelematta poliisin määräyksiä.
Ohisalo ei pysty irtisanoutumaan hörhövasemmiston huliganismista, koska se merkitsisi vuotoa vasemmistoliiton suuntaan.
2) Kun Ohisalo puhuu oikeusvaltiosta ja sanoo, että "kaikkien on voitava luottaa poliisiin", hän tarkoittaa, että poliisin tulee nauttia mamujen ja äärivasemmiston luottamusta. Tämä taas tarkoittaa suomeksi, että mamuilla ja äärivasemmistolla tulee olla avoin shekki riehumiselle ja hillumiselle, eikä poliisin pidä mennä sitä häiritsemään.
Edellisen kerran Ohisalo oli vaatimassa selvityksiä poliisin voimankäytöstä viime vuonna, kun mamut ystävineen riehuivat Helsingin keskustassa.
3) Vihreät ovat hyvin puritaanisia lainkuuliaisuuden suhteen silloin, kun puhutaan heidän poliittisista vastustajistaan. Omia lait ja säännöt eivät koske. On kuulemma sananvapauden ja keskustelun kannalta tuhoisaa, jos äärivasemmistotoimittaja ei tuomioistuimen mielestä saa kutsua poliittista vastustajaa "natsipelleksi". On perusoikeuksien loukkaamista, jos mamut, antifantit, anarkomarkot ja ilmastohihhulit eivät saa hillua esteittä ja rajoituksitta.
4) Hesarilla on huomattavan neutraali suhtautuminen järjestöön, joka omankin ilmoituksensa mukaan pyrkii edistämään tavoitteitaan laittomin keinoin, eli on rikollisjärjestö. Tällainen suhtautuminen tietysti lietsoo huomionhakuisia poseeraajia entistä kovempiin suorituksiin.
5) Elokapinan strategiana on kuulemma herättää keskustelua ilmastonmuutoksesta hakemalla konfliktia poliisin kanssa ja aiheuttamalla häiriötä. Toimii hienosti! Huomaattehan, miten paljon kaikki nyt puhuvat ilmastonmuutoksesta (eivätkä poliisin käyttämistä kemiallisista aseista ja myrkkykaasuista)?
 
Elokapina, Extinction Rebellion Finland, respects your privacy and is committed to process your personal data in accordance with GDPR (General Data Protection Regulation) and with the Finnish law.
This privacy policy deals exclusively with the personal data collected within the Elokapina movement’s operations and proceedings, under the legal name of Elonvaalijat ry.



Elonvaalijat ry​

Y-tunnus 3084539-7

Postiosoite
Mentula Minna Orvokki
Asemantie 10 A 2, 33470 Ylöjärvi


SKP
Vaalilupaus 3: "Rikkaat ovat maailman syöpä."
Poliittinen esikuva: "Lenin"

Jatkakaa...
 
Elokapina, Extinction Rebellion Finland, respects your privacy and is committed to process your personal data in accordance with GDPR (General Data Protection Regulation) and with the Finnish law.
This privacy policy deals exclusively with the personal data collected within the Elokapina movement’s operations and proceedings, under the legal name of Elonvaalijat ry.



Elonvaalijat ry​

Y-tunnus 3084539-7

Postiosoite

SKP
Vaalilupaus 3: "Rikkaat ovat maailman syöpä."
Poliittinen esikuva: "Lenin"

Jatkakaa...
Taitaa olla Sanna Marinin kavereita vaalikonekuvan perusteella?

4374b18f-94e7-459d-ba7d-ffbf8bc9f9a8
 
Anarkistien oikeus rikkoa lakia kirjataan lakiin luultavasti vielä tällä vaalikaudella. Koska vapauksien ja vastuiden tulee olla tasapainossa, kavennetaan vapauksia ei-vasemmistolaisilta.
 
Yksinkertaisesti, yksinkertaisen ihmisen kommenti tähän väliin, tämä maa halutaan pois raiteiltaan keinolla millä hyvänsä.
Kaikki se hyvä mitä on saatu aikaan ei kelpaakkaan vaan ollaan romuttamassa niitä jonkun höpöhövön puolesta.

Näillä mielenosoittajilla on joku päämäärä jota eivät edes itse ymmärrä.
 
Back
Top