Presidentinvaalit 2024

Itse asiassa hylätty ääni lasketaan äänestysprosenttiin, jolloin viesti ei mene perille. Jos haluaa sanoa EVVK, en tue järjestelmää, niin parempi jättää äänestämättä.

Tällöin kannattaa kyllä tuoda parempaa järjestelmää (siirtoäänivaali, köh) esille vahvasti, koska muuten päädymme ryssäläksi pidemmän ajan kuluessa.

tuossa tapauksessa kyllä noin. Jos vastustaa koko äänestämistä, tai ”järjestelmää”, niin silloin viesti ehkä menee perille.

Muuten näen että jos jättää kokonaan äänestämättä, ei voida tietää onko vain laiska, tyhmä, saamaton tms. vai jättikö äänestämättä siksi, ettei sopivaa ehdokasta ollut.
Jos äänestää tyhjää, on selkeästi tiedossa, ettei sopivaa ehdokasta löytynyt. Jos tyhjiä on paljon, on selvää, että ehdokkaat ei ollut kansan mieleen. :unsure:
 
Hienoa että löytyy kriittistä ajattelua! Entäs Pekan näkemykset maanpuolustuksesta? Asevoimat olisivat surkeassa jamassa jos vihreät olisivat aikanaan saaneet tahtonsa läpi.
Vaihtoehtoina ovat ehdokas joka näki NATO-jäsenyyden tärkeyden mutta oli omaan etuunsa panostaen hiljaa. "Minulle Suomi on kaikki". No ei ole. Ja toisaalta ehdokas joka ei tuota tärkeyttä aikanaan havainnut.

Ei ole mitenkään itsestään selvää että oman edun maan edun edelle laskelmoiden asettava olisi jotenkin ylivertainen valinta.
 
Moni vannoutunut persu ja halla-aholainen jää mieluummin nukkumaan toisella kierroksella, kuin äänestää kumpaakaan kärkikaksikosta. Tämä tekee Stubbin aseman selvästi Haavistoa hankalammaksi.

Kristillisen äänet,Hjalliksen ja Aaltolan äänet kuten myös valtaosa Rehnin äänistä menee Stubille. Eiköhän se riitä. Siihen vielä puolet Halla-ahon äänistä loppujen jäädessä murjottamaan.
 
Kristillisen äänet,Hjalliksen ja Aaltolan äänet kuten myös valtaosa Rehnin äänistä menee Stubille. Eiköhän se riitä. Siihen vielä puolet Halla-ahon äänistä loppujen jäädessä murjottamaan.
60-40 Stubbille jos jäykkä vaalimatematiikka toimii. Kakkoskierroksilla on kuitenkin ollut tapana tasoittua loppumetreillä.
 
Jussin kannatus oli sitten aika tarkkaan PS:n kannatus. Jussin ongelma on introverttius ja värittömyys. Argumentaatio on toki kovatasoista, mutta se ei näissä kuvioissa riitä.
Kaksi kertaa enemmän kuin Timo Soinilla ja kolme kertaa enemmän kuin huhtasaarella.
Eduskuntavaalien verran kannatusta.
Ongelma taitaa olla enemmänkin puolueen vastaisuus.
Ääniä ei tule muista puolueista.
 
Kristillisen äänet,Hjalliksen ja Aaltolan äänet kuten myös valtaosa Rehnin äänistä menee Stubille. Eiköhän se riitä. Siihen vielä puolet Halla-ahon äänistä loppujen jäädessä murjottamaan.
Vasemmiston äänistä suurin osa meni jo Haavistolle, jäljellä olevista iso osa lienee eläkeläisänkyröitä jotka eivät Haavistoa tunnetuista syistä äänestä. Kärjessä ero on pieni mutta sijat 3-4 eivät Kabulin Pekasta pidä.
 
Hän sattui olemaan ulkoministerinä silloin, kun Nato-sopimukseen piti nimi laittaa. Yksin hän ei Suomea Natoon vienyt. Toki, Haavisto hoiti Nato-prosessin ulkoministerin roolissa hyvin.
En tietenkään väitä että kumpikaan näistä jatkoon menijöistä mikään ideaali olisi, mutta tosipaikan tullen Pekka osoitti kykeneväisyytensä. Stubbilla taas ei ole tuoreita näyttöjä. Kuitenkin toinen pitäisi valita.
 
Vasemmiston äänistä suurin osa meni jo Haavistolle, jäljellä olevista iso osa lienee eläkeläisänkyröitä jotka eivät Haavistoa tunnetuista syistä äänestä. Kärjessä ero on pieni mutta sijat 3-4 eivät Kabulin Pekasta pidä.
Siellä on kaikenlaisia muuttujia. Kun molemmat tarjokkaat ovat liberaaleja niin herraskainen Stubb voi olla hyvin hapokas vaihtoehto osalle persuista. Jako tuskin menee ennakkokaavailujen mukaan mutta Stubbin tosiaan kuvittelisi olevan hyvin vahvoilla.
 
Kristillisen äänet,Hjalliksen ja Aaltolan äänet kuten myös valtaosa Rehnin äänistä menee Stubille. Eiköhän se riitä. Siihen vielä puolet Halla-ahon äänistä loppujen jäädessä murjottamaan.
Tässä murjottamaan ehdi. Pitää vaan jotenkin tsempata itsensä kestämään seuraavat kuusi vuotta nuijaa tai homonuijaa. Presidentti-instituution arvovallan voi haudata.
 
On tätä palstaa kyllä ollut matka seurata. Välillä tulee ihan hyvääkin analyysiä mutta miten usein sitten tuleekaan todella matalamielistä, ihmisten persoonaan menevää solvaamista. Eikös tällä jos millä palstalla pitäisi olla onnellinen siitä että maassa on aitoa demokratiaa, vapaat vaalit, vapaa lehdistö ja vallan kolmijako toteutuu.
 
Höpö, höpö! Kyllä Persut äänestävät Stubbia, vaikka hampaat irveessä! Haavisto ja Vihreät on myrkkyä.
Luulisi että juuri Vihreät on se punainen lakana mikä saa persut liikkeelle.
Jos Haavisto olisi keskustalainen taikka ehkä jopa demari niin se olisi ollut aikoja sitten presidentti.
 
Toisen kierroksen äänestys intoa laskee pelkästään 2 ehdokkaan äänestys mahdollisuus. Mielenkiintoista jos 4 eniten ääniä saanutta olisi toisella kierroksella.
Ajatusleikkinä mielenkiintoinen; vähentäisi huomattavasti taktista äänestämistä koska suuremmalla osalla olisi saumaa toiselle kierrokselle.

Mutta toisaalta, jos toisella kierroksella olisi kovin monta ehdokasta, niin toinen kierros olisi melkein sama kuin ensimmäinen. Niitä jäännösääniä ei kuitenkaan välttämättä olisi kovin montaa jaettavaksi uudelleen, joten tilanne ei ehkä muuttuisi mihinkään ensimmäisessä kierroksesta.
 
Back
Top