Punainen meri lähialueineen

En minäkään jos vaihtoehtoja on olemassa, mutta osassa uutisfeedejä erilliselle uutiselle ei ole olemassa omaa urlia.
Sitä juuri tarkoitin. Kun kyseessä on feed niin yleensä jätän ne pois ja nappaan sieltä tänne esim twiitin jossa se alkuperäisuutinen on.
 
Tämän mukaan Iran olisi iskenyt ballistisilla ohjuksilla Yhdysvaltojen konsulaattiin Irakissa, tai ainakin sireenit soivat siellä. Kenties osunut Erbiliin muualle.

Tässä taas väitetään että ohjuksia olisi laukaistu Irakista:
En usko että ovat Iranin alueelta ampunut. Veikkaan, että rekat yms ajettu Irakin puolelle ja sit Iranin puolelle piiloon. Tätähän ne on pari kertaa tehny.
 
Näinköhän rohkenevat. Itsemurha hommaa Iranille...
Jos viime aikaiset sodat on jonkun asian opettaneet, niin ainakin sen että "XX ei varmasti hyökkää, koska siinä ei olisi mitään järkeä" -järkeilyyn ei tule liikaa luottaa.

Iranin johto tarvitsee ulkoista vihollista viemään kansalaisten huomiota siitä, että asiat maassa ovat persiillään. Näennäismenestykset Suurta Saatanaa ja Israelia vastaan ovat juuri sellainen asia jolla voi yrittää ylpeillä, etenkin jos pystytään toimimaan proksyjen kautta.
 
IRGC ottaa vastuun iskuista Erbiliin ja sanoo sen kohdistuneen "vakoilukeskuksiin" ja "anti-Iranilaisiin terroristiryhmiin".

Tässä saattaa olla Reutersin lähde:

Amerikkalaisiin kohteisiin ei osunut.
Ihmekkös ne uskaltaa mainostaa, että ampuvat. Kun ampuvat jotain muuta kuin USA/länsiporukoita.
 
Arabeilla ja ryssillä on hätä yrittää nostaa öljyn hintaa, siksi tankkereita ammutaan ohjuksilla ja raketteja lentää rajojen yli.

Hiljattain USA alkoi täyttämään strategisia öljyreservejään mikä on sen merkki, että öljyä on markkinoilla kysyntää enemmän ja sen ennakoidaan jatkuvan muutaman kvartaalin. OPEC kartellille homma ei kelpaa ja sitä hintaa pitää yrittää saada ylös horjuttamalla Lähi -Idän haurasta rauhaa. Ryssät pelaavat tässä mukana miten vain parhaiten pystyvät.

Öljyn hintahan tässä on kyseessä. Öljyä on pumpattu ennätysmäärät kun ryssän öljy ei kelpaa länteen. Näin paskastanimarkkinoiden kuningas eli Iran on hukkumassa omana öljyynsä kun ryssä tuuttaa samoille markkinoille. Länsi on hoitanut öljynsä muualta, eli jopa Norja kasvattaa tuotantoaan. Eiköhän tuolla lilliputteli ole todennut että nyt pitää saada paskaa propeliin arabimaissa että öljymarkkinoille tulee häiriötä, muuten ryssänöljy polkumyydään jatkossakin Iranin markkinoille. Valitettavasti ruuti on ollut vähän kastunutta Israelin ympäristössä, erityisesti hitsipullat ovat olleet nahkeita ottamaan turpaansa niin tarttee jo Iranin itse alkaa heilumaan.
 
Koskakohan Iran pommitetaan kivikaudelle? Tuntuu että alkaa olla Lähi-Idän vahvin maa noista ählämeistä ja kova tarve isotella. Pian niillä on jo ydinase tätä menoa. Sielläkään ei välttämättä muuta tarvis kuin islamistit pois vallasta.
 
Tämähän perkelöityy ihan kertaheitolla. Iranin vallankumouskaarti ampunut ballistisia Irakiin useisiin kohteisiin. Popkornit esiin, kohta paukkuu Iranissa!
Vähän sellainen fiilis, että pitääkö tässä avata WWIII -seurantaketju?

Ei ne edellisetkään aikalaisten seuraamana mitenkään selvästi ole alkaneet. Jälkikäteen tai ainakin sotien kestäessä todettu, että sellaisesta tässä on kyse.
 
Olisiko vielä vuoden päässä, aseita on vielä saatavilla mutta ammuksia ei enää tahdo saada rahallakaan ja tilauskirjat täynnä vuosiksi...
 
Olisiko vielä vuoden päässä, aseita on vielä saatavilla mutta ammuksia ei enää tahdo saada rahallakaan ja tilauskirjat täynnä vuosiksi...
Eikö maailmansota voida käydä muuallakin kuin länsimaissa? Kyllä muussa maailmassa paukkuja riittää, vaikka Eurooppa onkin riisunut itsensä aseista.

Toki edellisillä kerroilla keskiössä on ollut yhden valtion valloitusretki, mutta kovasti sekin on levinnyt sivuyhteenottoihin. Nyt se ehkä tulpattiin Ukrainassa, mutta ei sitäkään ole vielä loppuun nähty.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top