Puolustusvoimat ostamassa lisää Leopard-panssarivaunuja

Voi jessus näitä teidän juttuja! Panssareita puskee ovista ja ikkunoista sisään, kenraali sanoo että vanhoja vaunuja käytetään vahvistamaan muita joukkoja = SA tst-vaunujen sijoitumäärä kasvaa ja täällä vaan lakkautetaan...
Ihan järjetöntä spekuloida jotain +10v. päähän meneviä asioita, toisekseen Parolassa koulutetaan jo yhtä paljon muitakin joukkoja kuin ps-joukkoja. Kyllä seuraavalla kierroksella lähtee Riksun ja Niinisalon tapaiset paikat joiden omat esikunnatkin on jo siirretty muualle. Lisäksi itse ylipäälikkö Niinistö sanoi pahimman väännön keskellä jo että Draksvikin kohtataloon palataan olikohan se nyt 2015 -> tässä ne lähtijät seuraavalla kierroksella ovat, jos/kun sellainen vielä eteen tulee.

Mitä tulee Bemariin, niin ensin pitää saada modaukselle hinta, sitten tieto paljon rahaa on siihen käytettävissä. Turha spekuloida ennen kuin on faktaa tiskissä. Itse harkitsisin vahvasti lämpökameroituja Mardereita (kyllä asiaa lienee tutkittukin jollain tasolla) -> tuo Indonesian +200milj. ps-kauppa vaikutti kokonaisuuten niin houkuttelevalta että siinä ei ryntövaunuille paljon hintaa enää jäännyt!

No joo, en ehkä pidä tuota kauhuskenaariota kovin todennäköisenä, täysin mahdollisena kylläkin. Mitä Porin prikaatin kahteen varuskuntaan tulee, niin Niinisalo ei välttämättä ole kaksikosta se, jossa ensin sammutetaan valot. Siellä on paljon vaikeammin siirrettäviä toimintoja kuin Säkylässä.

Ihan mielenkiintoista nähdä miten tämä ilmeisen etupainoinen kauppa vaikuttaa hankintoihin kaiken kaikkiaan, vaikkapa EKITOn osalta. Tankkien osalta eletään joka tapauksessa siirtymäkautta vuosikymmenen vaihteeseen saakka. Toivottavasti aanelosten parhaat palat saavat vielä jatkosijoituksen, silloin moottoroidut tst-osastot tietysti olisivat ilmeinen kohde. Tuon laajemmalti sieltä tuskin löytyy ammennettavaa, jos tst-vaunukäyttöä ajatellaan.
 
NSV:t on kohta ammuttu paskoiksi (kiitos kotimaisen suujarrun).

Sehän on hyvä, että parissakymmenessä vuodessa on ollut sen verran koulutuskäyttöä, että aseet ovat tehneet tehtävänsä. Meinasin ensin epäillä, että onko noita käytetty koulutuksessa sen vertaa, että olisivat kuluneet loppuun. Itse nimittäin en saanut tuolle edes muodollista käsittelykoulutusta varusmiespalveluksessa ja ammuttavankin näin sillä vain kahteen otteeseen. Se vasta on surkeaa, että aseet ennättävät vanhentua hyväkuntoisina stenattavaksi, amputarvikkeita hävitetään massaräjäyttämällä ja käyttämättömiä maastopukuja myydään ylijäämänä.
 
yle 16.1.2014 klo 17:42
Puolustusministeri kuvaa hankintaa kautensa merkittävimmäksi
Uudet panssarivaunut ovat mittava lisäys Suomen taistelupanssarivaunujen määrän. Aiemmin Suomella on ollut käytössään 139 Leopard-vaunua, nyt niitä hankitaan 100 lisää.

Kuva: Yle
Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan tällä hetkellä käytössä olevat Leopard 2A4 -vaunut ovat sen verran ikääntyneitä, että ne oli joko päivitettävä tai korvattava uusilla. Uudet vaunut olisivat maksaneet noin 10 miljoonaa euroa kappale, ja vanhojen päivityskin viitisen miljoonaa euroa vaunulta.

Käytettyjen vaunujen hankinta Hollannilta osoittautui tässä tilanteessa kaikkein edullisimmaksi vaihtoehdoksi, yhden vaunun hinnan ollessa noin 2 miljoonaa euroa.

Hankinta sisältyy jo suunniteltuun budjettikehykseen, joten se ei vaadi lisärahoitusta. *

- Hinnasta on neuvoteltu ja monien mutkien kautta tähän on päädytty. Olen itsekin osallistunut neuvotteluihin jonkun verran ja se ehkä kuvastaa kaupan merkittävyyttä, kun on ministeriä myöten keskusteltu, Haglund kertoo.

Ministeri perustelee hankintaa Suomen uskottavalla puolustuksella. Hollannilla sen sijaan oli mahdollisuus myydä kalustoaan, sillä maa on siirtänyt painopistettään kriisinhallintaan. Nato-maa myös tekee tiivistä yhteistyötä naapurimaidensa kanssa.

- Tosiasia on, että edelleen tämän päivän maailmassa meidän maavoimamme tarvitsee tämän tyyppistä suorituskykyä, Haglund sanoo.

* joten miksi palstalla puhutaan osamaksukaupoista?
 
Tuo päivityksen hinta tuntuu 5 miljoonaa kyllä uskomattoman kalliilta.
 
yle 16.1.2014 klo 17:42
Hankinta sisältyy jo suunniteltuun budjettikehykseen, joten se ei vaadi lisärahoitusta. *

<lainausta typistetty>

* joten miksi palstalla puhutaan osamaksukaupoista?

Koska suunniteltu budjettikehys ei tarkoita, että kyse olisi tämän vuoden budjettikehyksestä vaan pidemmästä aikavälistä.

"Kerralla ei tarvitse kuitenkaan maksaa, vaan erissä sitä mukaa kun vaunut tulevat Suomeen."
http://www.talouselama.fi/uutiset/h...si+havittajaa+puolikkaan+finnairista/a2226406
 
KvKK on elinkaarensa lopussa.
MG3 menee poistoon Leo2a4 mukana.
NSV:t on kohta ammuttu paskoiksi (kiitos kotimaisen suujarrun).

joten eipä tuo tuota ongelmia edes meille ammushuollon pojille.

Sitäpaitsi kun vertaat jokapäiväistä kaupan logiistiikkaa niin aika pienistä jutuista on kyse kun puhutaan pv:n ammushuollosta. Täydennys- ja kunnossapito siis tätä nykyä.

Kunhan nyt vaan huomioin mielenkiintoisen detaljin, tiedän kyllä taustat näille hankinnoille...
 
Veikkaan että kyseessä on nimenomaan Suomen toive, vaunut varmaankin myös maksetaan toimituserittäin. Sitähän tässä on rivien välissä vähän hämmästeltykkin mistä 200Milj.Eur yht`äkkiä repäistään tälle vuodelle.

Meillähän koulutus kuitenkin kaiketi pääsee varusmiesten osalta kunnolla käyntiin vasta 2016 kun PSPR on kouluttanut moot.tst-osastot ensin alta pois.
Tämähän on varmasti myös varastokysymys. Tilaa varastossa vapautuu ajan myötä kun vanhempia vaunuja siirtyy eläkkeelle. Jos muistan oikein tämä oli iso ongelma kun Suomi osti itä-saksan T-72-vaunut.
 
"Samaa virhettä ei saa toistaa"
Jussi Niinistöltä Haglundille kiitosta ja varoitus

Perjantai 17.1.2014 klo 00.50

"...- Samaa virhettä, joka tehtiin T-72-vaunujen kohdalla, ei saa toistaa. Vanhempia Leopardeja ei saa romuttaa, vaan niille on käyttöä esimerkiksi ajoharjoittelussa, erikoispanssarivaunujen runkoina ja varaosina, kansanedustaja toteaa.

Puolustusvoimien mukaan pelkoon ei kuitenkaan ole aihetta. Vanhaa kalustoa ei nimittäin aiota viedä naulatehtaalle, vakuutti prikaatinkenraali Petri Hulkko torstaina.

- Se ylläpidetään elinkaarensa loppuun, noin vuoteen 2025, Hulkko sanoi."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014011717939679_uu.shtml
 
Minulla kun oli se käsitys, että niiden T-72:ien säilyttäminen olisi ollut käytännössä mahdotonta, rapautuvan elektroniikan yms vuoksi. Veli Tvälups saattaisi tietää.
 
Tämähän on varmasti myös varastokysymys. Tilaa varastossa vapautuu ajan myötä kun vanhempia vaunuja siirtyy eläkkeelle. Jos muistan oikein tämä oli iso ongelma kun Suomi osti itä-saksan T-72-vaunut.

Homma lävähti varastojen osalta pahiten käsiin 10-vuotta sitten kun luokkaa 240kpl T-sarjan tst-vaunu arsenaalin päälle maahan laivattiin reilut 120 Leopardia, en tunne asiaa tarkemmin, mutta periaatteessa meillä pitäis edelleen olla suurin piirtein tuollaiselle määrälle joku katto päänpäälle. Käytännössä Leopardeja jää yhteensä parhaimmillaan SA-sijoituksiin/käyttöön varmaan joku alle 150kpl määrä -> ei pitäisi olla tekemätön paikka, varaosavaunuille yms. riittänee vähän heikommatkin olosuhteet.
 
Minulla kun oli se käsitys, että niiden T-72:ien säilyttäminen olisi ollut käytännössä mahdotonta, rapautuvan elektroniikan yms vuoksi. Veli Tvälups saattaisi tietää.

No jaa... teknisin elektroninen laite noissa lienee ollut laseretäisyysmittari... Mitään A-hallintaa laskintietokoneineen noissa ei todellakaan ollut. Parolaan museoidulla T-72:lla oli ajettu alle 5000km, ilmeisesti pääosa Itä-Saksan vaunuista oli todella vähän käytettyjä, toki noissa varmaan on omia murheitaan ollut, niinkuin kaikissa vaunuissa. Eiköhän se suurin syy ollut vaunun paha tst-tekninen vanhentuminen ja varastotilojen puute isommalle massalle.
Kun nyt hehkutetaan että A6 ostosten myötä suorituskyky pv:n tiedotteiden mukaan ties kuinka moninkertaistuu kun uuden vaunun esim. ps-läpäisy kasvaa n.10%, niin mitäs A4 ostosten aikaan sitten kävi kun läpäisy about tuplaantui T-72 verrattuna ja myös kunnollinen kyky taisteluun pimeällä lisättiin kertaheitolla arsenaaliin...
 
Ajamallako ne nuo vaunut Suomeen haalii vai onko taustalla Hollannin operatiivinen valmius, kun siirtoaikatauluksi sanotaan viisi vuotta?

Eiköhän noihinkin sisältyne jotain "suomettamista", kuten maalaukset pohjatöineen, radiot, (tornin takalaatikot?), (suojasavut?), (konekiväärit??), joten voisi vähäinen varikkohenkilökunta olla taas helisemässä, jos koko lautta paukahtaisi kerralla tontille. Tuo viiden vuoden siirtoaikataulu mahdollistaa kuitenkin rauhallisemman, ja toivottavasti tarkemman, vastaanottohuollon kuin mitä esim. LEO2A4:set aikoinaan sai.
 
Kyllä, Norjalaisten mukaan MG3 ei käy Hollantilaisiin Leopardeihin ilman muutostöitä, luopuivat sielläkin aseiden vaihtamisesta Saksalaisiin.

Vähän kyllä nyt epäilyttää tuo prosyyrissä mainitut rungon panssaroinnin parantaminen (sellaista ei modatuissa A4- > A6 pitäisi olla) samoin sivusuojalevyt jäivät paikallisen foorumin mukaan Hollantilaiseen vaunuun vaihtamatta (myös kuvat puhuvat sen puolesta, kuten tuossa heti kannessa)... ettei vaan olisi menty tiedotusosastolla helpoimman (wikipedian) kautta :rolleyes:

Käsittääkseni keulan sisälle tuleva panssaripaketti on A4 => A6 - modauksessa päivitetty samoin kuin tornin etuosan sisälle tulevat kasetit. Ja onhan tuo spall liner:kin kehitystä.
 
Koska suunniteltu budjettikehys ei tarkoita, että kyse olisi tämän vuoden budjettikehyksestä vaan pidemmästä aikavälistä.

"Kerralla ei tarvitse kuitenkaan maksaa, vaan erissä sitä mukaa kun vaunut tulevat Suomeen."
http://www.talouselama.fi/uutiset/haglund osti sata panssaria samalla rahalla saisi kaksi havittajaa puolikkaan finnairista/a2226406

"Saksa jäi kakkoseksi"
"Suomi hieroi Hollannin kanssa kauppoja keväästä 2012. Loppuvaiheessa näyttää tulleen kiire.
Puolustusministeriön muistion mukaan päätöstä kaupoista ei voi lykätä, sillä Hollannilla on ollut myös muita vaunuista aktiivisesti kiinnostuneita asiakkaita.
Hankintaa edelsi vuosina 2007-2010 tehty selvittely. Puolustusvoimat tutki, kannattaako vanhat Leopardit uudistaa vai ostaa uudemman sukupolven käytettyjä panssareita.
Puolustusvoimien mukaan vanhojen vaunujen modernisointi osoittautui kalliiksi. Lisäksi tuotekehitysoikeudet olivat kinkkisiä.
Hollannin kanssa kaupasta kisasi Saksa. Tekniset neuvottelut näiden maiden kanssa aloitettiin syksyllä 2012 ja vaunut tarkastettiin seuraavana talvena.
Saksa myi vaununsa Puolaan - hollantilaismedian mukaan noin viidenneksen hinnalla siitä, mitä Suomi maksoi Hollannille. Vaunut olivat ilmeisesti kuitenkin erilaisia."

1/5-osa hinta on tällä kertaa potaskaan, mutta ->
Joo-o, kukahan tässä nyt sitten lopulta jäi kakkoseksi? Puolalaiset ostivat Saksasta juuri meitä ennen 105kpl A5:sia ja 14kpl A4:sia 180Milj.Eurolla. Saksalaiseen tapaan kaupan päälle 18kpl Leo-1 pohjaista hinausvaunua ja 200 kuorma-autoa, toisen lähteen mukaan myös tukullisen komento, kuljetus ja ambulanssi M113:sia, eli konaisen ps-prikaatin arsenaali tst-vaunuihin liittyen! Kyllä kaikki puhuu vahvasti sen puolesta että pers aukinen Suomi joutui tyytymään vähän kaliimpaan/heikommilla lisukkeilla olevaan pakettin kun piti saada osamaksulla!

Ei sen puoleen kyllähän Saksa hyötyy huomattavasti enemmän Puolaan myymisestään koska vaunut tulevat puskuriksi sen ja nykyisen idän väliin. Mikä tärkeintä Puola aikoo modata kaikki A4 vaununsa ja myöhemmin ehkä nämä A5:kin, modausten hintarvio 2MiljardiaZL (480Milj.Eur), kilahtaa enemmän tai vähemmän Saksalaisten pussiin vaikka työ/osavalmistuskin osittain tehdään varmasti Puolassa.

http://www.army-technology.com/news/newspoland-leopard-2-tanks-germany
http://www.armyrecognition.com/nove...4_main_battle_tanks_from_germany_0311132.html
 
^niin ja ovathan Saksa ja Puola keskenään sotilaallisia liittolaisia
 
On kai siinä kyvykkyydessäkin hiukan ero, jos on sekaisin 2A4:ää ja 2A5:ttä, vs. pelkkää 2A6:tta, eli ei ihan voi kai verrata yksi yhteen hintoja.
 
On kai siinä kyvykkyydessäkin hiukan ero, jos on sekaisin 2A4:ää ja 2A5:ttä, vs. pelkkää 2A6:tta, eli ei ihan voi kai verrata yksi yhteen hintoja.

A5:sia oli liki sama määrä kuin meidän kaupassa A6:sia, muu tavara tuli tod.näk. enemmän tai vähemmän extrana päälle, myös vähäinen määrä A4:sia meni tod.näk. varaosiksi tms. käyttöön, noin pienen määrän A4:sia rahallinen arvo joka tapauksessa vähäinen tälläisissä summissa. Ja kokonaispakettia tässä lähinnä vertasinkin.

A6:han ei ole periaatteessa kuin pidempi L55 tykki n.10% A5 mallia paremmalla läpäisyllä (Ruotsikin tyytyi uusissa vaunuissaan lyhyempään kanuunaan), kyllä tuossa olisi ollut aika hyvä paketti meillekkin! Jos meille myytäisiin samaan rahaan/olisi tuohta maksaa tavara nopeammalla aikataululla, niin kyllä tuollaiseen tarjoukseen olisi kannattanut tarttua, kun alamme ostamaan lisukkeita erikseen niin joudumme polttamaan niihin huomattavasti enemmän rahaa.

Tuolla yhdessä jutussahan sanottiin että Suomi kartoittaa tällä hetkellä myös käytettyjen military kuorma-autojen ostamista korvaamaan poistuvaa itäkalustoa. Kartoittaisin kyllä ihan tosissani noita Saksan markkinoita ja pyrkisin niittaamaan samalla kaupalla aina useamman kohteen samaan pakettiin. Meillä on vielä BMP-2 modaamatta, lämpökameroituja hyväkuntoisiakin Mardereita voisi irrota hyvinkin asialliseen rahaan, siihen päälle ainakin kuorma-autoa niin paljon kuin irtoaa, eikä kourallinen it-psv:kaan pahaa tekisi...

Jos oltaisiin oltu kaukaa viisaita olisimme laittaneet jo 2003 Leopard kaupan yhteydessä tähtäimen Saksalaiseen kalustoon siirtymiseen lavealla rintamalla. Jo silloin olisi samaan pakettiin pitänyt neuvotella sopiva erä Mardereita, Gepardia, monenlaista tukevaa vaunua, kuorkkia, mersun jeeppiä jne. Kun lisää kalustoa olisi taas supistamisten edetessä vapautunut, niin taas kaupoille. Moni aika rapsakkaastikkin rahaa vaatinut hankinta olisi tullut siinä sivussa hoidettua ja tällä hetkellä homma olisi hoidettu kaikkinensa.

Ei tuo meidän Hollannin ostos huono ollut (onhan se kuitenkin paras tankki vs. tankki toimintaan saatavilla oleva kapistus), vähän pidemmän tähtäimen suunnitelmallisuutta/ilmapiirin haistelua noissa hankinnoissa kuitekin perään kuuluttaisin. Kalustosta tulee enemmän tai vähemmän sillisalaattia ja rahaa palaa enemmän kun ostetaan pistemäisesti milloin mitäkin/mistäkin. Saksan/Euroopan vähennys kierre oli aika selvästi jo 2000-luvulla nähtävissä -> samoin omien itäkalujen happaneminen, siinä olisi ollut paikallaan tehdä 10-vuoden materiaali osaston sisäinen toimintasuunnitelma siirtymisestä sopivilta osin Saksalaiseen rautaan. Kuka tietää esim. minkälaista viestikalustoa/järjestelmiä siellä on ollut jo viimeaikoina poistossa jne.
 
Viimeksi muokattu:
Meillähän alkaa kohta olemaan kaikki maailman konekiväärit käytössä: FN MAG, MG3, Kvkk, PKM, NSV, M-2, Kordiakin ostettiin joku pieni erä koekäyttöön ja M134 Dillon Gatling gunin hankkimisesta NH-90:hinkin oli puhetta. Eipä käy kateeksi ammushuollon poikia...:)
No melkein puolethan noista syö samaa patruunaa
 
No melkein puolethan noista syö samaa patruunaa

Siinä on viittä eri patruunaa. KvKK ei ole ongelma, koska patruunaa syö myös tavalliset rynkyt. PKM ja NSV käyttävät kumpikin omaa a-tarvikettaan, mutta niitä aseita on paljon käytössä ja näiden aseiden käyttötarkoitus on mielestäni perusteltua, eli en näe tarvetta korvata niitä aseella joka syö 7.62x39 patruunaa. FN MAG, MG3 ja M134 ovat käytössä tietääkseni vain ajoneuvoissa, täsmällisesti sanottuna vain tankeissa ja helikoptereissa, joissa on jo melkoinen logistiikka ympärillä muutenkin, joten jos ne käyttävät erikoista a-tarviketta, niin se ei näy eikä tunnu missään. Lisäksi ammus on hyvin yleinen. M2 on tietääkseni käytössä vain niissä RWS torneissa, muuta vaihtoehtoa ei siihen oikein ole, joten niille on järjestettävä oma ampumatarvike huolto.

En oikein usko, että tuo olisi nykyään ongelma, ainoa mikä olisi, niin pitäisikö M2:ia hankkia enemmän korvaamaan NSV:t niissä yksiköissä joissa on AMV:t käytössä. Jos niillä on NSV käytössä alunalkaenkaan.
 
Merivoimien uusiin kuljetusveneisiin tulee ilmeisesti NSVt Saab Trackfire torneihin. Voikun tämä olisi tehty AMVn osallakin.

http://www.armada.ch/turrets-compendium-2/
So far Saab received a limited contract from ATK in late 2011 for integrating the LW25 Chain Gun (the US Government being the end user), and another one year later from the Finnish Navy for 12 Trackfire plus options. The Saab RCWS is to be installed on the new Watercat M18 AMC multipurpose high-speed landing crafts planned for delivery in the 2014-2016 timeframe. The Finnish Navy chose the version equipped with a 12.7 NSV and a 7.62 PKM machine guns, with the main being replaceable with a 40 mm grenade launcher.
 
Back
Top