Puolustusvoimien hankinnat: huhut, ilmoitukset, kilpailutukset, tilaukset, toimitukset

Ei se jostain syystä ihan niin ollut. Pikemminkin ne valkoiset erottuivat muista. Siksi ihmettelinkin.
Tosin silloin ei terrorismiuhka ollut sitä luokkaa kuin myöhemmin.
Villi veikkaus: Valkoinen oli halvin värivaihtoehto. :cool:
 
Juu sitten kun tää kotomaan, sisäiset hommat räjähtää käsiin niin toki tuollaiset sellaiseen ovat näppäriä :)
 
Tykistö aiheessa oli keskustelua siitä, että tulikomentoja lehdessä oli takakannessa etelä-korealaisen K9 Thunderin mainos. Onko PV tehnyt hankintoja tuolta päin maailmaa, ja jos on niin mitä? 1990-luvulla PV taisi hankkia kiinalaisia Norinco rynnäkkökiväärejä. Johtamisjärjestelmän osaksi ja viestivälineeksi on hankittu Panasonicin tablet-tietokoneita (tämä nyt ei ainakaan minulle ole kiinnostavin hankinta, mutta mainittakoon silti).
 
Onko kellään kattavaa listaa osallistujista? Näillä näkymin ainakin Archer, Caesar ja tuo mainitsemasi K9 vaikuttaisivat olevan ehdolla. Huhuja on kiertänyt myös pzh2000:sen, sekä puolalaisen ja Yhdysvaltaisen valmistajan mukanaolosta.

Tässä vaiheessa mukana ovat varmaankin kaikki mahdolliset ehdokkaat. Tarjouspyyntöjä läheteltäessä aletaan sitten suodattaa tarkemmin.
 
Tässä vaiheessa mukana ovat varmaankin kaikki mahdolliset ehdokkaat. Tarjouspyyntöjä läheteltäessä aletaan sitten suodattaa tarkemmin.

Jep jep:

– Ensi syksynä analysoidaan saadut tiedot ja sen perusteella tutkitaan, onko mahdollista edetä tarjouspyyntövaiheeseen. Pyynnöt lähetetään aikaisintaan ensi vuonna, tykistön tarkastaja, eversti Pertti Lahtinen kertoo.

Turun Sanomat 25.3.2015

Odottavan aika on pitkä..
 
Puolustusvoimien käyttämän aasialaisen kalustoon lisättäköön Norincojen ja Panasonicien lisäksi Yamaha WR250:
Moottoripyo%CC%88ra%CC%88la%CC%88hetti.jpg

Toyota Hilux myös.
 
Hiluxit ja Toughbookit on ihan normi tavaraa länsimaissa. Etelä-Korean sotavermeet jotain ihan muuta. Ei ole tainnut ihan hirveän suurta kiinnostusta olla täälläpäin noille, mutta hieno homma että K9 mukana.
 
Huhuja on kiertänyt myös pzh2000:sen, sekä puolalaisen ja Yhdysvaltaisen valmistajan mukanaolosta.

PZH2000 on jopa evaluoitu edellisellä tarjouskierroksella pari muun tyypin lisäksi. Hynää ei vain silloin tarpeeksi ollut, joten hankittiin 155 K 98(?) telahaupitsien sijaan.
 
PZH2000 on jopa evaluoitu edellisellä tarjouskierroksella pari muun tyypin lisäksi.

Löytyykö näistä testeistä tietoa painetussa muodossa tai netistä? Näin twitterissä pari rovajärvellä talvella otettua kuvaa pzh2000:sta, braveheartista ja zuzanasta, juurikin näiden testien ajalta.

CBQu1pVUUAMBQKK.jpg


CBQHqYeWgAAxOq9.jpg


CBQnTOuWwAAVnOf.jpg

Kuvaajana taitaa olla Mikko Soikkeli. Sääli ettei ollut useampaa otosta, varsinkin tuosta pzh2000:sta.
 
K9 olisi hyvä vaihtoehto. Puola maksoi niistä $2,666,667 kappale.

Mitä tuolla sai? Muutakin kuin alustat? Jonkun wikisivun mukaan nuo alustat yhdistetään Puolassa AS90-torneihin.
 
Back
Top