Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Missä tahansa hallituksessa on nykyään vähän yhteensovittamista ja ne ovat jo suunnilleen yhden ja vähän toistakin vuosikymmentä hajonneet tai ainakin harventuneet aina vähän ennen seuraavia vaaleja. Nyt on toki ihan uusi tilanne ja vaikea kuvitella miten edes jollakin tavalla toimiva hallitus jatkossa rakennetaan. Vähemmistöhallitus on liian vaikea rasti mutta niin on sinipunakin ja persujen kanssa ei kukaan halua samalle hiekkalaatikolle ainakaan ennen uusia vaaleja. Ei taida kuntavaalit olla olla ainoat vaalit tulevana kesänä.

Ainoa varma asia taitaa tällä hetkellä olla se että Kepu haluaa kaataa hallituksen eikä se ole mihinkään muuhuun missään vaiheessa edes pyrkinyt :ROFLMAO:
 
Hallitus oli kaukaa viisas ja siirsi kuntavaalin samalle päivälle edarivaalien kanssa? :D
 
Sen perusteella mitä kukakin on vaatinut ja halunnut, niin voisi olla hyväkin että meillä olisi ns. toimitusministeriö jonkun aikaa... jos nyt kuollaan ilmastonmuutokseen sillä aikaa niin yllätyn. Jäisi pois p-a korotukset ja öljykattiloiden hävitys vielä hetkeksi pois ohjelmistosta...
 
Saadaan vähän Amerikan makua kun kerralla samana päivänä päästään vaihtamaan useampi kerros hallinnosta.

Onko Sanna salaa siis Jenkkien Ex-pressan fani ? Yrittää todella ajallaan komentaa kansan eduskuntatalolle ja pressan luokse kans.Sit ihmettelee et missä ne sadat tuhannet twitter seuraajat oli jotka peukutti ja lupasivat viel tulla paikalle perkele. Tämä on tietynlainen hybridi vallankaappaus kun eka se tosiaan tottelis sitä jonku oliko se ny työtyhmän pyytämää tietoa miten tekoäly toimisi noissa hommissa.

Ja jos joku ei muista ni Seuraavana päiväänä ehdotti vallankaappausta. Mut mistä päivät lähtevät käyntiin sit ? Mille Päivälle suunitelma tilattiin Tuskin sen neuvoja edes Sanna livenä suorittaisi? Ehkä jopa silloin kuin pitäisi äänestää kunta ja eduskuntavaaleissa voisi olla hyvä hetki laittaa prkl kaupungit paskaksi ja VALTA SANNALLE !!

Minä ostan sille päivälle poppareita ja vaikka pullon kyrön giniä. Ei kalliimpiin pysty tämä köyhä. Katson sit tubesta livejä ellei Sanna sit blokkaa sitä. Toki hyvä keli jos on ni Lähden jonku kaverin tykö vesille ja katselen turvasta siinä ja nautin nimen oman Kyrön Napue Gin mallina sen. Toki tietysti reilummin itse ainetta. Saat oikeasti läträtä itse ainetta paljon et ei enää ole niin "hyvä". Mut väittäisin ettei liian huonoa siitä saa millään.

Sinne lähtee jäähdyttelijät hillotolpan perään

Myös Murajalle ei ku vittu mikä se yks sankari oli Lin anarkistei kummiskii ja saiko se joskus sitä osumaa ja oli hetken kuuluisa ku saattuu saatana ku eka vaan kävelin viattomasti kadulla. Näin sitä sen unohtaa ku se joutuu käymään vissii välillä ainakii oikeasti töihin. Muistelen et oli Lin avustaja mut voin olla väärässä.pitää saada töitä ! On varmasti ollut ylivoimaisesti oman porukkansa paras ja tuottavin avustaja. Kellotetaankohan niiden esim eduskuntatalolla viettämä aika ? Luulisi et selviäisi ainakii. Ois muuten vaa ihan kiva katsoa et paljo on tehty "etenä" eikä pomoa ole paljo painanu ku yks uupuu taas.
 
Taas tämä mainehaittaan vetoaminen. Tämä maineen ylläpitäminen on tullut Suomelle kalliksi ja epäilen, että meitä pidetään helposti höynäytettävinä - siinä meidän maine. Sen hukkaaminen ei haittaa yhtään. Voisitko kertoa, mitä hyötyä tästä maineesta on Suomelle ollut tähän mennessä? Tarkoitan siis ihan oikeaa hyötyä, eikä sitä että välillä ihan oikeasti saadaan porkkana suuhun, kunhan on ensin myyty pelto ja käännetty se.

Missäs kohtaa minä puhuin maineesta? Taisi olla ääni sinun päästäsi.

Pointtini oli siinä, että toivottavasti tästä opitaan, miten tuollaisia neuvotteluja käydään tulevaisuudessa. Nyt ei mennyt oikein putkeen.

Sillä vastapuolella voi kyllä olla kysymys tulevaisuussa, että kukas teiltä Suomesta nyt sitten on valtuutettu päättämään ja edustamaan. Että onko se presidentti, pääministeri, eurooppaministeri vai perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja vaiko joku muu.

Simpauttaja
 
Sen perusteella mitä kukakin on vaatinut ja halunnut, niin voisi olla hyväkin että meillä olisi ns. toimitusministeriö jonkun aikaa... jos nyt kuollaan ilmastonmuutokseen sillä aikaa niin yllätyn. Jäisi pois p-a korotukset ja öljykattiloiden hävitys vielä hetkeksi pois ohjelmistosta...

Juu, vähempikin kunnianhimo riittää hetkeksi. Mitään muuta en toivo seuraavalta hallitukselta, sen kokoonpanosta nimittäin, kun että Vihreät eivät ole siinä ollenkaan. Sen jälkeen kaikki mahdolliset kokoonpanot ovat mulle ihan passelit. Eli en toivo paljon, saanko haluamani, saa nähdä.

Etupeltoilusta olen saanut kylliksi ja niin on varmaan Suomikin. Toivottavasti seuraava hallitus ei sitten siunaa kaikkia näitä etupeltoiluja siinä hengessä, että nokun edellinen hallitus blaa blaa.
 
Voi olla Keskustalle liikaa mennä PS kanssa samaan Hallitukseen, koska PS (Jussi) on yksi mahtitekijä Keskustan alasajossa
Ja jos menisi, niin tulisi hylätyille kyläkouluille kysyntää, kun kok+keskusta+ps pääsevät vauhtiin ja maahanmuuttajia otetaan taas maahan vanhaan malliin (2015) ja taisihan siinä tulla jokunen terroristi/agenttikin samoilla ovilla. Vai toimisivatkohan eri tavoin tällä kertaa??? Persuihin on kyllä vaikea uskoa, kun niin pahasti äänestäjänsä silloin pettivät.
 
Kokoomukselta tuli löysät housuun. Äänestävät tyhjää EU-paketista.

Mitä muuta muka voi kokoomukselta odottaa? Se puolue on ollut innokkaimpana viemässä omaa väkeään niihin kuuluisiin "ytimiin" ja ollut aina mielin kielin Brysseliin päin. Nyt on voinut heittää huulta ja ölistä tyhjänpäiväisyyksiä oppositiosta käsin ja teeskennellä tiukkaa linjaa.

Mutta kävikin niin ikävästi, että täytyi oikeasti ottaa kantaa asiaan ihan äänestyksessä. Tyhjät puheet ja uho osoittautuivat juuri siksi.
 
Tai sitten käskee "omansa" vaikkapa kaljalle äänestyksen ajaksi... sen verran kovasti kokoomuksen mölyryhmä arvostellut pakettia että voi olla vähän hampaat irvessä Jaa-napin kohdalla...

2/3 enemmistö syntyisi silloin ihan hallituksen äänillä...
Oho, mitäs ennustinkaan..

Mitä muuta muka voi kokoomukselta odottaa? Se puolue on ollut innokkaimpana viemässä omaa väkeään niihin kuuluisiin "ytimiin" ja ollut aina mielin kielin Brysseliin päin. Nyt on voinut heittää huulta ja ölistä tyhjänpäiväisyyksiä oppositiosta käsin ja teeskennellä tiukkaa linjaa.

Mutta kävikin niin ikävästi, että täytyi oikeasti ottaa kantaa asiaan ihan äänestyksessä. Tyhjät puheet ja uho osoittautuivat juuri siksi.
Pitäisi saada aikaiseksi systeemi jossa kansanedustajalla on vain kaksi nappia JAA/EI. Ja jokainen joutuisi osallistumaan äänestykseen. Käsittämätöntä että Kokoomuksen eduskuntaryhmä on kokonaisuudessaan miehitetty paskahousuilla. Säälittävää toimintaa. Säälittävää. Siinä meillä onkin oiva valtiohoitajapuolue.
 
Back
Top