Sekalaista mussuttelua

Välillä vaikuttaa, että foorumi ei olekaan keskustelufoorumi vaan uutisten kokoamispaikka. Oletetaan, että olemme kaikki tietoisia päivän uutisista.

Eiköhän asia ole niin, että aiheet pääosin alkavat olla huolella kaluttuja.



Kyllä uutisetkin on tärkeä osa keskusteluja, sillä ne herättävät ajatuksia.
Taasen siihen miten ”kaluttuja aiheet ovat” keskustelu loppuu yleensä siihen kun asiaan ei pystytä/saada tuoda uusia näkökulmia.

Varsinkin nykyisin kun edellytetään erilaisten näkemysten esittämiseksi perusteluja ”Silti toivotaan parempia lähteitä ja perusteluja väitteiden tueksi ”.
Toiveessa ei ole mitään vikaa muuten.
Mutta se kohdistetaan vain niihin viesteihin, joissa esitetään ”virallisesta linjasta” poikkeavia näkemyksiä.
Lisäksi ei ole mitään tietoa minkälaiset perustelut ovat riittäviä että oman näkemyksen voi esittää keskustelussa.
Monesti keskustelussa on kysymys mielipiteitä asiassa joten mitä muita perusteluja edellytetään keskustelijalta, kuin kertoa vain oma mielipiteensä?



Tässä esimerkki oikeasta vietistä miten puolustetaan omaa näkökantaansa (siis kun on oikealla puolella aitaa).

”Miksi sä mulle mussutat? Käy kysymässä heiltä.”



Ps. Parhaiten pärjää kun on hiljaa mielipiteineen/ideoineen tai postittaa ne johonkin toissijaiseen paikkaan kuten tänne.
 
Onko tuo se serbien pudottama F-117?

En jaksa Googlettaa, joten kysyn asiantuntijoilta. Miten se nykytiedon mukaan pudotettiin? 1990-luvulla esiteltiin ainakin kolmea teoriaa, eli kameraa, siis että kohdetta olisi seurattu optisesti, ja kahta tutkaa, jotka suunnattiin ristiin, jolloin häivekone näkyi liikkuvana "tyhjänä tilana", johon ohjus voitiin ohjata ja riittävän pitkää tutka-aallon pituutta, eli jos aallonpituus on pidempi kuin kone, kone alkaa resonoida aallon mukaan.

Uteliaisuuttani kysyn myös, pitävätkö nuo kaksi jälkimmäistä teoriaa paikkaansa?

Henk.koht. uskon, että stealth vs. torjunta on samanlainen kilpailu kuin panssari vs. pst. Stealth siis vaikeuttaa kohteen torjumista, mutta oikeilla menetelmillä sekin on torjuttavissa. Vrt. KV-1 vs. 88 Flak tai se Sallan suunnalta kerrottu KV:n ajaminen ajajan luukku auki, jolloin 37 mm:n pst-tykki kykeni sen tuhoamaan.

On
https://en.wikipedia.org/wiki/1999_F-117A_shootdown

Vastaus ”riittävän pitkää tutka-aallon pituutta”.
Kone näkyi vanhassa tutkassa koska ”häive ominaisuus” toimii vain tietyllä aallon pituuden alueella.
Ja tämä edellyttää pinnoitteen oikeaa kerros paksuutta. Paksuuden on oltava suhteessa aallonpituuteen.
Pinnoitteiden teho vähenee ratkaisevasti kun säteily menee tämän alueen ulkopuolelle.
Koneen/maalin pituudella ei ole merkitystä. Itse uskon että Stealth on mennen talven lumia.
Koska elektroniikka kehittyy nopeasti (laskentateho tiedonsiirto jne), tutkat paranevat jatkuvasti.
Niin kauan kunnes pysytään tekemään pinnoitteita jotka reagoivat tutkan aallonpituuteen ja pystyvät muutamaan muotoaan/toimintaansa sen mukaan.

Nyt on jo kaksi koulukuntaa viidennen sukupolven hävittäjissä oikea(???) joka panee kaikki rahansa Stealth tekniikkaan ja toinen ”savi jalkainen jättiläinen” laitta rahansa liikehtimiskykyyn ja ase kuormaan.
 
Kiitos vastauksesta.
 
Onko? Siksikö , että olet inhoittava reserviläinen, joka ei mistään mitään tajua, etkä varsinkaan mitään osaa? Näinhän tässä on vuosien mittaan tietyt nimimerkit asian esittäneet. Mutta näinköhän sittenkään on näin? Hyvin peruskoulutetut, aseistetut aikuiset miehet muodostavat armeijan ja jos motivaatio on kohdallaan, niin eiköhän se sotiminen suju siinä missä muillakin maailman ihmemiehillä. Olen kurkkuani myöten täynnä suomalaisten reserviläisten vähättelyä ja en moiti tällä sinua vaan tiettyä yleistä vähättelyn tarvetta, joka kumpuaa hmmm. jostain.

Maallikkona voisi luulla että osalla reserviläisistä ”tilanteen mukainen ampumataito ( 0,12 )” on välttävällä tasolla verrattuna ”vakinaiseen väkeen”.

PS.
Sattumalta näköjään päässyt oikein ”työtehtävässä” kuvaan.
 
Oliskohan tässä tehokkaammat ohjeet raiskauksen estoon, verrattuna YLEN:n naurettaviin ohjeisiin :) :

Videon lopussa vielä vinkki, jos raiskaaja nyt sattuu olemaan muslimi:D
Tuon muijan ei tarvitse kuin hymyillä, naurahtaa ja lausua pari ystävällistä sanaa, niin hyökkäys on torjuttu. Sillä kielen heilutuksella varmistetaan, että hyökkääjä pakenee vähintään kolmen korttelin päähän.
 
Viimeksi muokattu:
Tolla "tädillä" on pari ylläriä pöksyissä eikä täytä niitä kriteereitä, joilla pääsee Päivän minkki-ketjuun. ;)


Taiteilijanimestäkin sen huomaa.

Johonkin ketjuun tämä tietysti kuuluisi kuin Yle-ketjuun. Tällä Diana Ball -hemmolla ei ole mitään, ei siis hittolaisenkaan, tekemistä Yleisradion kanssa. Avaakohan @Mustaruuti ladyboy-ketjun vai meneekö johonkin muualle, kas sitä jännitämme.
 
Olishan tämä komea tunnus:

PUNISHER-SKULL-font-b-SEAL-b-font-NAVY-GUNS-PAINTBALL-font-b-SNIPER-b-font-VELCRO.jpg


Kauanko veikkaatte menisi siihen, että tulisi eduskuntakysely siitä, miksi käytetään "SS-tunnuksia"? Vaikka ko. tunnus ei noihin liitykkään, mutta lehdistölle ja poliitikoille ja vihervassareille tod.näk. ei vältämättä olisi selvää. :D:p

Eikös tuo ole Cthulhu?
 
Tuomari.
Siis Punisher alkukielellä.
 
Mulle tuli kerran kuin salama taivaalta että naisystävällä uusi mies. Minä lähdin 15km kävelyretkelle. Auttoi ensishokkiin.
 
Kaveri sopi vaimonsa kanssa lusikoiden tasajaosta. Lähti juoksemaan kympin lenkkiä, mutta puolivälissä tunsi olonsa jotenkin kummalliseksi. Tutkisteli sisintään niin, että ihan pysähtyi, kunnes tajusi, että ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ei vituttanut. Spontaani röhönauru oli ollut sitä luokkaa, että oli ollut pakko istahtaa hetkeksi maahan.

Mutta semmosta se on. Jokaisen elämäntilanteet on erilaisia ja jokaisen reaktiot on erilaisia. Itsehän suunnittelin laajamittaista kehityskeskustelua muonitusvastaavan kanssa parin viikon sisään. Tod.näk. kehityskeskustelu rajoittuu lasten huoltajuuden jakamiseen.
 
Yhdysvaltain laivaston upseeri: kuuluisa Rendleshamin UFO-tapaus on totta


rendlesham-ufo-Uznk2.jpg



Rendleshamin metsässä Englannissa, Suffolkissa tapahtuneen Woodbridgen sotilastukikohdan UFO-tapaus on yksi uskottavimmista selittämättömistä ilmiöistä kautta historian [lähde]. Tukikohta oli tuolloin Yhdysvaltain ilmavoimien käytössä.

Kymmenet ilmavoimien sotilaat näkivät outoja tapahtumia kahden - kolmen päivän aikana. Metsässä oli liikkunut outoja valoilmiöitä. Pieneltä aukiolta läheltä metsänrajaa oli löytynyt kolme pientä painaumaa kolmiomuodostelmassa, sekä palamisjälkiä oksissa ja puissa.

lg.php

Myös taivaalla oli nähty valoja, joista kirkkain oli näyttänyt lähettävän ajoittain valokiilan alas.

Nyt 35 vuotta myöhemmin 49-vuotias nimettömänä pysyttelevä entinen Yhdysvaltain laivaston upseeri väittää nähneensä huippusalaisia dokumentteja, jotka todistavat tapahtumien olleen aitoja, Mirror kertoo [lähde].

- En ole koskaan nähnyt UFO:a tai avaruusolentoa, sen sijaan olen nähnyt kymmeniä tuhansia dokumentteja, jotka varmistavat, että ne ovat käyneet Maassa ja ovat todellisia.

Lisäksi 60-vuotias korkean turvallisuusluokituksen upseeri oli kertonut hänelle tarkasti Rendleshamin tapauksesta ja että avaruusolennot liittyivät varmuudella asiaan.

Veteraani sanoo, että hän pystyy kertomaan asiasta nyt, koska hänen vaitiolovelvollisuutensa raukesi vuonna 2014. Rendleshamin tapausta pidetään Britannian Roswellina.
 
Kentällä vaunuja ei yleensä aleta korjaamaan vuorokautta pitempään. Jos vaunua ei siinä ajassa saada kuntoon, se evakuoidaan taakse korjattavaksi. Eikä niitä teollisestikaan kauaa korjata, jos korjaamisen arvioidaan kestävän viikkoja, vaunu todennäköisesti kannibalisoidaan.



Tuhoutuneuden ja vaurioituneiden vaunujen suhde on tosiaan vaikea arvioida etukäteen. Riippuu kaluston suojasta, vastustajan aseiden tehosta, joukon koulutustasosta, kaluston ylläpidon tasosta jne. Taitamattomat ja huonosti koulutetut vaunumiehistöt saavat vaununsa rikkoutumaan pelkästään huonolla huollolla ja ajamalla koneensa kiinni tuntemattomassa maastossa. Ovat myös todennäköisemmin nopeita hylkäämään vaurioituneen vaununsa vihollisen tuhottavaksi. Persianlahden sodassa ja Irakin valtauksessa jenkit menettivät hyvin vähän vaunuja vaurioituneisiin nähden, irakilaisilla tilanne oli aivan päinvastoin.













Kaikessa suunnittelussa tunnutaan lähtevän siitä että liikenne ja logistiikka toimii kuin rauhan aikana. Itse näkisin että kenttäkorjaukset näyttelevät todella merkittävää osaa kaikissa korjauksissa.

Miksi? Kuljetukset vaikeita ilmauhan takia ja aiheuttavat lisäksi vaunu tappioita. Korjaamot eivät ole enää toimintakunnossa. Varaosia on vaikeaa saada kentälle joka johtaa vaurioituneen vaunun purkamiseen varaosiksi kentällä.





Ps. Tuosta hinausvaunun hintaan tulee mieleen monta selitystä miksi se maksaa.
Mutta ne ovat vain ajatuksia.
 
Muutama päivä sitten tuli dokumentti jossa toimittaja seurasi Trumpin vaalikiertuetta. Siinä Trumpilla oli ainakin yhdessä vaalitilaisuudessa Eye of the tiger.

No kun Mr. Trumppa ei ole Washingtonin poliittisiin elaimiin viela tottunut, niin ehdotan CCR:n 'Run Through The Jungle' -biisia... juostessa oppinee kavelemaan niiden kaarmeiden seassa, jos saa sen saatanan Hillary-myrkkykaapion ensin tuhottua.

 
"Lillan" kertoo, mitä on realismi. Jo 1990-luvulla tiedettiin, että aikaa jokaisen kansanedustajan kanssa debatoimiseen ei ole.

Rehn, 79, kertoo uutuuskirjassa Lillan – Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä, että päätös hävittäjähankinnasta valmisteltiin pimennossa. Ahon, Viinasen ja Rehnin lisäksi muut ministerit ja kansanedustajat jätettiin valmisteluista tarkoituksella ulkopuolelle.

”Elisabethin mukaan hallituksen johdossa oli katsottu, että tässä alkaa taloustilanne olla niin huono, että aikaa ei ole mihinkään mutinoihin tai informointeihin. Päätös valmisteltiin pimennossa ja vietiin läpi pikavauhtia, poikkeuksellisella tavalla. Hävittäjäpäätös päätettiin tietoisesti pitää pienessä piirissä ja julkisuudelta piilossa. Pelättiin, että se ei etene mihinkään, jos laajat kansanedustajajoukot tai muut päästetään debatoimaan asiasta. Esimerkiksi konetyypin valinnasta tiesi vain vain noin tusinan verran ihmisiä”, kirjassa kerrotaan.

Rehnin mukaan päätös Hornet-hankinnoista nuijittiin lopulta läpi niin rivakasti, etteivät kansanedustajat ehtineet saada yksityiskohtaista tietoa Suomen historian suurimmasta asekaupasta.

”Se oli vaan, että nyt ei mitään eikä ketään kuulla. Minusta se oli valtavan rumasti tehty heitä kohti, mutta itsehän sitä olin tekemässä. Tiedostin kyllä sen, että tällaista ei päätöksenteko saa demokratiassa olla. Suurimmalle osalle ministereistä tämä tuli aivan yllätyksenä. Ministereille ei ollut annettu mahdollisuutta hankkia lisätietoa, joka oli erittäin ruma temppu. Niin jouduttiin tekemään, jotta tämä saatiin läpi”, Rehn sanoo kirjassa.

Kirjan mukaan Hornetit hankittiin viime hetkellä, sillä laman kouriin pudonneessa Suomessa ei olisi voitu tehdä niin jättimäistä hankintaa enää muutamaa kuukautta myöhemmin.


http://www.kainuunsanomat.fi/kainuu...tui-jattimainen-pimitys-erittain-ruma-temppu/



Tuollaista ei saisi tapahtua suomessa.

Kiire, pieni piiri, talousvaikeudet, lakien/käytäntöjen venyttäminen jne

Nyt kävi vain tuuri että päätös oli ”oikea”.

Mutta mitä sitten jos joku taho olisikin vedättänyt oman edut tähden.

Tämä tarina ei lisää luottamusta poliitikkoja kohtaan yhtään.
 
Back
Top