Uutiset Pääkirjoitus
Kolumni
Suomen puolustus nojaa Yhdysvaltain hyvään tahtoon
15.4.2014 1:59 6
Olli Kivinen
Helsingin Sanomat
Suomen turvallisuuspolitiikka on riekaleina. Naapurimaamme Venäjä ei olekaan kissoja lahjoittelevien herrojen hallitsema, kansanvaltaan ja oikeusvaltioon pyrkivä valtakunta. Siellä nyt vaikuttava aate on vuosisatainen, asevoimin toteutettu imperialismi. Se nauttii Venäjällä kansan suurta kannatusta.
Valtioneuvoston turvallisuuspoliittisten sanataiteiluun uhrattiin lukemattomia tunteja. Nyt se joutaa samaan roskakoriin kuin poliitikkojen käyttämät vastuunpakoilusanat, jotka ovat valaneet kansalaisiin perusteetonta turvallisuudentunnetta. Niihin tarrautuminen työntää Suomea kohti Venäjän etupiiriä.
Väistelysanojen kärjessä on Nato-optio. Se on kaikilla mailla, mutta jäseneksi ottaminen on eri asia. Kriisin keskellä vastaus on kaikille "ei".
Kaikkien jäsenmaiden on hyväksyttävä uusi jäsen. Nato-maiden edustajat ovat yksityisissä keskusteluissa olleet yhä ärtyneempiä Ruotsin ja Suomen rusinanpoimintaan: Ruotsi ja Suomi toivovat Natolta turvaa rauhankumppanuuden perusteella, mutteivät ole valmiita kantamaan yhteistä taakkaa.
Pohjoismainen puolustusyhteistyö on puolustusmielessä harhautusta. Ruotsi on avainasemassa, ja sen omat laskelmat osoittavat, ettei maa pysty puolustamaan edes itseään. Ruotsi ei ikinä suostu takaamaan Suomea puolustusliitossa. Tanska ja Norja hoitavat puolustuksensa Naton jäseninä.
EU:n puolustus on arvokas ajatus, mutta käytännössä unionin puolustus on täysin hampaaton.
Useiden suomalaisten Venäjän-tuntijoiden on vaikea myöntää itselleen perusasioita. Krimin valtaus oli hyökkäyssota, jolla vahvempi riisti suvereenilta naapuriltaan osan sen alueesta. Moskova on ottanut oikeudekseen muuttaa epämieluisan naapurin rajoja väkivalloin.
Propagandan voima on suuri. Monet ihmiset uskovat, että Krimin valtaajat olivat krimiläisiä. Lukuisat todistajat ja valokuvat paikan päältä kertovat, että joukot olivat uudenaikaisimpia käsiaseitaan myöten Venäjän erikoisjoukkoja. Horjutus jatkuu Ukrainan muissa osissa.
Nato-kammo on johtanut Suomen suoraan riippuvuuteen Yhdysvalloista. Suuri osa etenkin vasemmistolaisesti ajattelevien suomalaisten Nato-kammosta juontuu juuri Yhdysvaltain vieroksunnasta; monet ylvästelevät Naton torjumisella.
Kyse on sotilaallisesta huoltovarmuudesta. Maamme vannoo itsenäisen puolustuksen nimiin. Luja maanpuolustustahto, menneet torjuntavoitot ja hyvin koulutetut sotilaat eivät riitä.
Rahaa tarvitaan todella paljon, jotta saadaan puolustukseen tarvittavia parhaita nykyaikaisia aseita. Pääosa niistä tulee Yhdysvalloista. Muualta ei vastaavia aseita saa.
Yhdelläkään pienellä maalla ei ole rahaa ostaa riittävää määrää aseita – etenkään ohjuksia ja ilmapuolustuksen välineistöä – todellisiin taisteluihin, ei Suomellakaan. Sen näkee kuka tahansa puolustusbudjetista. Pahan paikan tullen on saatava lisää aseita.
Tässä tulee esiin liittosuhteen merkitys.
Kaikilla Nato-mailla on järjestön viidennen artiklan mukainen velvollisuus puolustaa myös toista jäsenmaata: hyökkäys yhtä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan. Ja jos kriisi heikentää huoltovarmuutta, Naton jäsenmaat auttavat ensisijaisesti toisiaan.
Liittosuhde velvoittaa kaikkia, ja sen noudattaminen on helppoa. Kumppanimaiden tai muiden valtioiden auttaminen on kunkin jäsenmaan oma kansallinen päätös. Se tarkoittaa normaalin ja usein monimutkaisen kansallisen päätöksentekoprosessin noudattamista.
Naton johtovaltiossa Yhdysvalloissa tämä merkitsee aina arvaamattoman kansanedustuslaitoksen kongressin hyväksyntää jopa tärkeissä asekaupoissa.
Suomi on Naton kumppani kuten Ukrainakin. Tärkein opetus "uusien uhkien" hurmaamille päättäjille on selvä: Nato ryhtyy tositoimiin vain, jos sen jäsenmaan omia tai liittolaisten elintärkeitä etuja loukataan. Kumppanimaita lupaus ei koske.
Tätä miettiessä voi pureskella Yhdysvaltojen apulaisulkoministerin Victoria Nulandin viimeviikkoisia sanoja: "Sanomamme Venäjälle ja Putinille on selvä. Naton alue on koskematon. Puolustamme sen jokaista palaa."
Olli Kivinen [email protected]
Kirjoittaja on riippumaton kolumnisti.
Kolumni
Suomen puolustus nojaa Yhdysvaltain hyvään tahtoon
15.4.2014 1:59 6
Olli Kivinen
Helsingin Sanomat
Suomen turvallisuuspolitiikka on riekaleina. Naapurimaamme Venäjä ei olekaan kissoja lahjoittelevien herrojen hallitsema, kansanvaltaan ja oikeusvaltioon pyrkivä valtakunta. Siellä nyt vaikuttava aate on vuosisatainen, asevoimin toteutettu imperialismi. Se nauttii Venäjällä kansan suurta kannatusta.
Valtioneuvoston turvallisuuspoliittisten sanataiteiluun uhrattiin lukemattomia tunteja. Nyt se joutaa samaan roskakoriin kuin poliitikkojen käyttämät vastuunpakoilusanat, jotka ovat valaneet kansalaisiin perusteetonta turvallisuudentunnetta. Niihin tarrautuminen työntää Suomea kohti Venäjän etupiiriä.
Väistelysanojen kärjessä on Nato-optio. Se on kaikilla mailla, mutta jäseneksi ottaminen on eri asia. Kriisin keskellä vastaus on kaikille "ei".
Kaikkien jäsenmaiden on hyväksyttävä uusi jäsen. Nato-maiden edustajat ovat yksityisissä keskusteluissa olleet yhä ärtyneempiä Ruotsin ja Suomen rusinanpoimintaan: Ruotsi ja Suomi toivovat Natolta turvaa rauhankumppanuuden perusteella, mutteivät ole valmiita kantamaan yhteistä taakkaa.
Pohjoismainen puolustusyhteistyö on puolustusmielessä harhautusta. Ruotsi on avainasemassa, ja sen omat laskelmat osoittavat, ettei maa pysty puolustamaan edes itseään. Ruotsi ei ikinä suostu takaamaan Suomea puolustusliitossa. Tanska ja Norja hoitavat puolustuksensa Naton jäseninä.
EU:n puolustus on arvokas ajatus, mutta käytännössä unionin puolustus on täysin hampaaton.
Useiden suomalaisten Venäjän-tuntijoiden on vaikea myöntää itselleen perusasioita. Krimin valtaus oli hyökkäyssota, jolla vahvempi riisti suvereenilta naapuriltaan osan sen alueesta. Moskova on ottanut oikeudekseen muuttaa epämieluisan naapurin rajoja väkivalloin.
Propagandan voima on suuri. Monet ihmiset uskovat, että Krimin valtaajat olivat krimiläisiä. Lukuisat todistajat ja valokuvat paikan päältä kertovat, että joukot olivat uudenaikaisimpia käsiaseitaan myöten Venäjän erikoisjoukkoja. Horjutus jatkuu Ukrainan muissa osissa.
Nato-kammo on johtanut Suomen suoraan riippuvuuteen Yhdysvalloista. Suuri osa etenkin vasemmistolaisesti ajattelevien suomalaisten Nato-kammosta juontuu juuri Yhdysvaltain vieroksunnasta; monet ylvästelevät Naton torjumisella.
Kyse on sotilaallisesta huoltovarmuudesta. Maamme vannoo itsenäisen puolustuksen nimiin. Luja maanpuolustustahto, menneet torjuntavoitot ja hyvin koulutetut sotilaat eivät riitä.
Rahaa tarvitaan todella paljon, jotta saadaan puolustukseen tarvittavia parhaita nykyaikaisia aseita. Pääosa niistä tulee Yhdysvalloista. Muualta ei vastaavia aseita saa.
Yhdelläkään pienellä maalla ei ole rahaa ostaa riittävää määrää aseita – etenkään ohjuksia ja ilmapuolustuksen välineistöä – todellisiin taisteluihin, ei Suomellakaan. Sen näkee kuka tahansa puolustusbudjetista. Pahan paikan tullen on saatava lisää aseita.
Tässä tulee esiin liittosuhteen merkitys.
Kaikilla Nato-mailla on järjestön viidennen artiklan mukainen velvollisuus puolustaa myös toista jäsenmaata: hyökkäys yhtä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan. Ja jos kriisi heikentää huoltovarmuutta, Naton jäsenmaat auttavat ensisijaisesti toisiaan.
Liittosuhde velvoittaa kaikkia, ja sen noudattaminen on helppoa. Kumppanimaiden tai muiden valtioiden auttaminen on kunkin jäsenmaan oma kansallinen päätös. Se tarkoittaa normaalin ja usein monimutkaisen kansallisen päätöksentekoprosessin noudattamista.
Naton johtovaltiossa Yhdysvalloissa tämä merkitsee aina arvaamattoman kansanedustuslaitoksen kongressin hyväksyntää jopa tärkeissä asekaupoissa.
Suomi on Naton kumppani kuten Ukrainakin. Tärkein opetus "uusien uhkien" hurmaamille päättäjille on selvä: Nato ryhtyy tositoimiin vain, jos sen jäsenmaan omia tai liittolaisten elintärkeitä etuja loukataan. Kumppanimaita lupaus ei koske.
Tätä miettiessä voi pureskella Yhdysvaltojen apulaisulkoministerin Victoria Nulandin viimeviikkoisia sanoja: "Sanomamme Venäjälle ja Putinille on selvä. Naton alue on koskematon. Puolustamme sen jokaista palaa."
Olli Kivinen [email protected]
Kirjoittaja on riippumaton kolumnisti.