Suomen sisäinen turvallisuus

Minulla on kuva, että suomalaiset osaavat näitä asioita tyriä ihan itsekin. Mielestäni sitä vastaan kannattaisi kapinoida eikä antaa virkamieskunnan ja poliitikkojen käyttää EU:ta keppihevosena.

Enpä taida olla euroopan tai edes suomen ainoa ihminen joka on tämän Eu:n todellisen olemuksen havainnut...?:rolleyes:

Briteissäkin Eu jäsenyydestä muuten äänestettiin, jos et sattumalta ole sitä huomannut...?:cool:
 
Minulla on kuva, että suomalaiset osaavat näitä asioita tyriä ihan itsekin. Mielestäni sitä vastaan kannattaisi kapinoida eikä antaa virkamieskunnan ja poliitikkojen käyttää EU:ta keppihevosena.
Samaa mieltä veli YliKoon kanssa, EU:lla ei ole ole mitään tekemistä asian kanssa. Koko juttu on perinteistä Suomalaista hallintokulttuuria ryyditettynä mielensäpahoittajien painostuksella.
Mutta toki tästä ja huonosta säästä voi EU:ta syyttää.

Toistan itseäni, MV-lehti edustaa jurnalismin irvikuvaa, mutta sananvapauden kannalta on tärkeää sallia myös sontakärpäset. Valitettavasti meloonit eivät koe vapauksien koskettavan kuin itseään.
 
Neuvostoliitossa olisit tällä kuvalla saanut kymmenen vuotta ja kaikilla viesteilläsi napin otsaan! Minäkin. Ehkä tässä nyt jotain eroa on. Samaakin on. Komissaarit.

Ei tuo pidä paikkaansa olen ollut Neuvostoliitossa eikä kukaan minua ampunut, en tosin ollut Neuvostoliittolainen, mutta luuletko että Neuvostoliittolaiset sen paremmin kuin Venäläiset kunnioittaa nahjuksia?

Voima on se mitä Venäläinen kunnioittaa ja vastustajan kova ja rohkea luonne, kannattaa häätää oma sisäinen tšuhna ja uskoa itseensä niin saa kummasti kunnioitusta myöskin idän suunnalla.
 
Samaa mieltä veli YliKoon kanssa, EU:lla ei ole ole mitään tekemistä asian kanssa. Koko juttu on perinteistä Suomalaista hallintokulttuuria ryyditettynä mielensäpahoittajien painostuksella.
Mutta toki tästä ja huonosta säästä voi EU:ta syyttää.

Toistan itseäni, MV-lehti edustaa jurnalismin irvikuvaa, mutta sananvapauden kannalta on tärkeää sallia myös sontakärpäset. Valitettavasti meloonit eivät koe vapauksien koskettavan kuin itseään.

Tekijänoikeusrikkomukset ym. siinä painavat. Kyse on siis rikoksista.
 
vielä kyllä ...mutta kuinka kauan...? Suunta alkaa olemaan aika saletti...o_O

Komissio tekee direktiivin, että määrätyn suunsoiton jälkeen alkavat toimenpiteet... Meidät viedään saippuatehtaalle ja kotimme annetaan pakolaisille. Ja Saku Timonen taputtaa käsiään että iha oikke! Näinkös?
 
Tekijänoikeusrikkomukset ym. siinä painavat. Kyse on siis rikoksista.

Kyllä, mutta tapa jolla poliisi ajaa tätä asiaa sataa suoraan Janitskin ja foliohattujengin laariin.
Jos poliisilla on vedenpitävä juttu, pitää asia hoitaa kuten rikokset hoidetaan. Oikeudessa jossa syytetyllä on oikeus puolustautua.
Sitten oikeuden tuomion jälkeen sitten oikeuden päätöksellä sivut jumiin.

Janetkin luusi saavan Suomeen julkaisemalla hänestä kansainvälisen etsintäkuullutuksen. Niihän rikollisille tehdään. Miksei hänen kohdallaan?
 
Ei tuo pidä paikkaansa olen ollut Neuvostoliitossa eikä kukaan minua ampunut, en tosin ollut Neuvostoliittolainen, mutta luuletko että Neuvostoliittolaiset sen paremmin kuin Venäläiset kunnioittaa nahjuksia?

Voima on se mitä Venäläinen kunnioittaa ja vastustajan kova ja rohkea luonne, kannattaa häätää oma sisäinen tšuhna ja uskoa itseensä niin saa kummasti kunnioitusta myöskin idän suunnalla.

Toisinajattelijoiden tappaminen Neuvostoliitossa on pelkkä legenda, pahantahtoinen sellainen. Eikä ketään viety Siperiaan leireille mielipiteiden takia. Ei kun...
 
Poliisi osti ohjelman, joka tunnistaa kasvot
Poliisi hankkii kasvojentunnistusohjelmiston. Hankinnan arvo on lähes puoli miljoonaa euroa, ja sovelluksen toimittaa NEC Scandinavia. Tiedot käyvät ilmi julkisten hankintojen Hilma-rekisteristä.
Kasvojentunnistusohjelmisto tulee hankintailmoituksen mukaan käyttöön sekä henkilökorttien että lupien myöntämisessä ja rikostutkinnassa.
Poliisihallitus on solminut maaliskuussa NEC Scandinavian kanssa puitesopimuksen, jonka myötä ohjelmiston käyttöä voidaan myös laajentaa. Ensimmäisessä vaiheessa moduuli tulee käyttöön poliisin hallinnollisessa työssä.
Kilpailutukseen osallistui yhteensä kuusi tarjousta. Hinnan painoarvo oli valintakriteereissä 50 prosenttia, nopeuden 20 prosenttia, tarkkuuden asiakirjojatyössä 20 prosenttia ja tarkkuuden rikostutkinnassa 10 prosenttia.
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/poliisi-osti-ohjelman-joka-tunnistaa-kasvot-6569668
 
Toisinajattelijoiden tappaminen Neuvostoliitossa on pelkkä legenda, pahantahtoinen sellainen. Eikä ketään viety Siperiaan leireille mielipiteiden takia. Ei kun...

Jos tuon piti olla Zarkasmia niin sitähän se ei ollut vaan ihan todellista tyhmyyttä, harvoin ja hyvin harvoin kukaan halveksii näin miljoonien tapettujen ihmisten muistoa.
 
Jos olisit ollut siellä samanlainen järjestelmän kriitikko, sinua olisi viety tukka putkella! EU:ssa saat meuhuta ja minä myös.

Lopetetaan tämä sillä joillakin karkaa mopo ja eivät ymmärrä sanailumme sisältöä.

On parempi lopettaa ennenkuin joku loukkaa vielä enemmän miljoonien Stalinin uhrien muistoa ja vielä heidän elossa olevien omaisten tunteita.
 
Jos tuon piti olla Zarkasmia niin sitähän se ei ollut vaan ihan todellista tyhmyyttä, harvoin ja hyvin harvoin kukaan halveksii näin miljoonien tapettujen ihmisten muistoa.
@kimmo.j teki sen sarkasmilla joka oli tilanteeseen sopivaa.

Muutamat Sinä mukaan lukien tekevät sitä jatkuvasti tavalla, joka on erityisen tympeää. Että valtio tappaa kymmeniä miljoonia ja vie leireille eri maanosaan vieläkin suurempia ihmismääriä, puhumattakaan muista erittäin räikeistä ihmisoikeusloukkauksista, ei millään anna oikeutta verrata sitä Euroopan Unioniin, ei sinne päinkään.

EU:a pitää voida kritisoida ja liittovaltiokehitys ei saa edetä. Mutta toistaiseksi Suomi on vielä paljon plussalla ja tämä meidän lamamme on aivan kotikutoinen ja olisi ollut vältettävissä omilla toimilla. Samoin suurin osa byrokratian typeryyksistä. Jäkättämällä joka asia EU:n syyksi annetaan politiikoille ja virkamiehille savuverho jonka suojassa toimia. Otetaan vaikka kaksikko Orpo ja Nerg, jos heillä olisi ollut hiukankaan rotua olisivat he kyllä saaneet tukea järkeville toimille heti alusta alkaen. Nyt rakkilauma räkyttää EU EU. Moni EU-maa on hoitanut homman fiksusti eli mahdollisuuksia olisi kyllä.
 
Edit: @Geronimo n viimeisin viesti oli tullut tätä kirjoittaessani.
 
Back
Top