Suomen sisäinen turvallisuus

Ei muuta kuin tervetuloa siiviiliin ja jatkuvaan yt-neuvottelujen/epävarrmuuden kierteeseen.
 
Muutamat Sinä mukaan lukien tekevät sitä jatkuvasti tavalla, joka on erityisen tympeää. Että valtio tappaa kymmeniä miljoonia ja vie leireille eri maanosaan vieläkin suurempia ihmismääriä, puhumattakaan muista erittäin räikeistä ihmisoikeusloukkauksista, ei millään anna oikeutta verrata sitä Euroopan Unioniin, ei sinne päinkään.

Miksi sitten käytte sanojen kimppuun ellei ne kosketa? tosiasiassa jokainen meistä tietää syyn punavihreiden slougani "politiikassa sanat ovat tekoja" on tehneet teistä sanojen perässä juoksevia "surullisen hahmon ritareita" joiden on pakko hyökätä jokaista sanaa ja mielleyhtymää vastaan mitä ihmiset teistä käyttää ja mitä enemmän te torjutte sanoja sitä enenmän niitä sanoja ja asioita tulee eteen.

Nimittelemällä muita te itse aloititte sanojen käytön leimaamisessa ja kun se kohdistuu teihin itseenne niin se pitää torjua tai sana pitää ottaa haltuun, tosiasiassa ette taida edes ymmärtää mitä olette aloittaneet, kyse ei ole muiden pahantahtoisuudesta vaan tiedän yksisilmäisyydestä, eli olette itse itsenne pahimmat viholliset.

Punavihreyttä ei kukaan enään käsitä vasemmistolaisuudeksi sellainen voi olla vaikka Kokoomuslainen ja kun kiellätte jonkun sanan niin mitä saavutatte? "politiikassa sanat ovat tekoja" ja sanojen kieltämisen synonyymi on juurikin Neuvostoliitto joka kävi koko historiansa kamppailua sanoja vastaan voittamatta sitä taistelua ja luuletteko te voittavanne sen?

EU:a pitää voida kritisoida ja liittovaltiokehitys ei saa edetä. Mutta toistaiseksi Suomi on vielä paljon plussalla ja tämä meidän lamamme on aivan kotikutoinen ja olisi ollut vältettävissä omilla toimilla. Samoin suurin osa byrokratian typeryyksistä. Jäkättämällä joka asia EU:n syyksi annetaan politiikoille ja virkamiehille savuverho jonka suojassa toimia. Otetaan vaikka kaksikko Orpo ja Nerg, jos heillä olisi ollut hiukankaan rotua olisivat he kyllä saaneet tukea järkeville toimille heti alusta alkaen. Nyt rakkilauma räkyttää EU EU. Moni EU-maa on hoitanut homman fiksusti eli mahdollisuuksia olisi kyllä.

Jos lama on kotikutoinen niin miksi koko Eurooppa siitä kärsii?
Miksi Euroopan pankit ovat veitsenterällä ja odotetaan kuka kaatuu ensin?
Miksi EU sitten kontrolloi lainsäädäntöä jos olemme itsenäisiä ja voimme toimiaa miten haluamme?
Miksi matuvyöryn alkaessa EU sitten hyökkäsi valtioita vastaan ja vaati pitämään rajat auki ja uhkasi rangaistuksilla niitä jotka eivät totelleet?
Miksi EU rankaisee esimerkiksi Puolaa kun vaaleilla vaalittu parlaamentti ja hallitus tekee muutoksia eiko ole Puolalaisten asia miten he maassaan asuvat??
Miksi EU syyttää Unkarin johtajia diktaattoreiksi jos ne on valittu vapailla vaaaleilla, eikö ole silloin Unkarilaisten asia miten he maassaan asuvat?
 
Miksi sitten käytte sanojen kimppuun ellei ne kosketa? tosiasiassa jokainen meistä tietää syyn punavihreiden slougani "politiikassa sanat ovat tekoja" on tehneet teistä sanojen perässä juoksevia "surullisen hahmon ritareita" joiden on pakko hyökätä jokaista sanaa ja mielleyhtymää vastaan mitä ihmiset teistä käyttää ja mitä enemmän te torjutte sanoja sitä enenmän niitä sanoja ja asioita tulee eteen.

Nimittelemällä muita te itse aloititte sanojen käytön leimaamisessa ja kun se kohdistuu teihin itseenne niin se pitää torjua tai sana pitää ottaa haltuun, tosiasiassa ette taida edes ymmärtää mitä olette aloittaneet, kyse ei ole muiden pahantahtoisuudesta vaan tiedän yksisilmäisyydestä, eli olette itse itsenne pahimmat viholliset.

Punavihreyttä ei kukaan enään käsitä vasemmistolaisuudeksi sellainen voi olla vaikka Kokoomuslainen ja kun kiellätte jonkun sanan niin mitä saavutatte? "politiikassa sanat ovat tekoja" ja sanojen kieltämisen synonyymi on juurikin Neuvostoliitto joka kävi koko historiansa kamppailua sanoja vastaan voittamatta sitä taistelua ja luuletteko te voittavanne sen?

Jos lama on kotikutoinen niin miksi koko Eurooppa siitä kärsii?
Miksi Euroopan pankit ovat veitsenterällä ja odotetaan kuka kaatuu ensin?
Miksi EU sitten kontrolloi lainsäädäntöä jos olemme itsenäisiä ja voimme toimiaa miten haluamme?
Miksi matuvyöryn alkaessa EU sitten hyökkäsi valtioita vastaan ja vaati pitämään rajat auki ja uhkasi rangaistuksilla niitä jotka eivät totelleet?
Miksi EU rankaisee esimerkiksi Puolaa kun vaaleilla vaalittu parlaamentti ja hallitus tekee muutoksia eiko ole Puolalaisten asia miten he maassaan asuvat??
Miksi EU syyttää Unkarin johtajia diktaattoreiksi jos ne on valittu vapailla vaaaleilla, eikö ole silloin Unkarilaisten asia miten he maassaan asuvat?

:solthum: hyvä hyvä veli @Geronimo

Eipä ole tähän mitään muuta lisättävää kuin:
"Heil uusi ja uljas Euvostoliitto"

Nämä eurofiili fanaatikot nypläävät ja viilavat yksittäisten sanojen ja pikkuyksityskohtien ja nyanssien kanssa kun asioiden ja tapahtumien yhteinen kokonaisuus jää huomaamatta, joko "Eu uskonnon sokaisemana" ja tahallaan tai sitten eivät vaan reppanat huomaa samaa minkä miljoonat muut ovat tajunneet jo vuosia/vuos'kymmenet sitten...:facepalm:
 
Voiton maksimointi on siirtynyt tänne, Kiinassa jatkettiin maitoa vedellä ja värivirhe korjattiin melamiinillä ja samoin Venäjällä on ruokaa jatkettu halvemmilla aineilla ja väri virheet korvattu kepuli konsteilla ja EU alueilla on väärennetty milloin mitäkin elintaviketta, ja nyt olemme vihdoin saavuttaneet EU korkean elitarviketurvallisuus tason.

Evira varoittaa: Salosen ruisleipiin päätynyt ehkä hiekkaa
Hiekkaa mahdollisesti sisältäviä leipiä on ollut myynnissä Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Kymenlaaksossa sijaitsevissa kaupoissa.
KOTIMAA 29.7.2016 12:00 Päivitetty: 29.7.2016 12:08
Juho-Pekka Pekonen

HELSINGIN SANOMAT

LEIPOMO SALONEN
1469758136238

Hiekkaa on saattanut päätyä muun muassa Perheleipuri Salosen Ruisreikäleipiin.
KAUPOISTA on poistettu erä ruisleipiä, jotka saattavat sisältää hienojakoista hiekkaa, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Leipomo Salonen Oy:n leipiä on ollut myynnissä Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Kymenlaaksossa sijaitsevissa kaupoissa.

Leipomo Salosen mukaan hiekkaa mahdollisesti sisältävä jauho oli tehty erityisesti heidän leipiään varten. Jauhojen valmistaja selvittää, miten hiekkaa on saattanut päätyä jauhojen joukkoon.

EVIRAN MUKAAN markkinoilta on poistettu seuraavat ruisleivät, joiden parasta ennen -päiväys on 28.–31. heinäkuuta: Perheleipuri Salonen Ruisreikäleipä (330 g), Perheleipuri Salonen Ruispalaleipä 6 kpl (370 g) ja Perheleipuri Salonen Ruisnappi 8 kpl (300 g).

Leipomo Salonen pyytää virheellisen tuotteen saaneita kuluttajia ottamaan yhteyttä suoraan asiakaspalveluun numeroon 02 274 3700.

Leipomo hyvittää ostokset asiakkaille.
 
Onkohan jyvät kuskattu myllyyn samalla kuorma-autolla jolla myös hiekkaa kuljetetaan? Ja lava ollut huonosti puhdistettu?
 
Miksi sitten käytte sanojen kimppuun ellei ne kosketa? tosiasiassa jokainen meistä tietää syyn punavihreiden slougani "politiikassa sanat ovat tekoja" on tehneet teistä sanojen perässä juoksevia "surullisen hahmon ritareita" joiden on pakko hyökätä jokaista sanaa ja mielleyhtymää vastaan mitä ihmiset teistä käyttää ja mitä enemmän te torjutte sanoja sitä enenmän niitä sanoja ja asioita tulee eteen.

Nimittelemällä muita te itse aloititte sanojen käytön leimaamisessa ja kun se kohdistuu teihin itseenne niin se pitää torjua tai sana pitää ottaa haltuun, tosiasiassa ette taida edes ymmärtää mitä olette aloittaneet, kyse ei ole muiden pahantahtoisuudesta vaan tiedän yksisilmäisyydestä, eli olette itse itsenne pahimmat viholliset.

Punavihreyttä ei kukaan enään käsitä vasemmistolaisuudeksi sellainen voi olla vaikka Kokoomuslainen ja kun kiellätte jonkun sanan niin mitä saavutatte? "politiikassa sanat ovat tekoja" ja sanojen kieltämisen synonyymi on juurikin Neuvostoliitto joka kävi koko historiansa kamppailua sanoja vastaan voittamatta sitä taistelua ja luuletteko te voittavanne sen?

Jos lama on kotikutoinen niin miksi koko Eurooppa siitä kärsii?
Miksi Euroopan pankit ovat veitsenterällä ja odotetaan kuka kaatuu ensin?
Miksi EU sitten kontrolloi lainsäädäntöä jos olemme itsenäisiä ja voimme toimiaa miten haluamme?
Miksi matuvyöryn alkaessa EU sitten hyökkäsi valtioita vastaan ja vaati pitämään rajat auki ja uhkasi rangaistuksilla niitä jotka eivät totelleet?
Miksi EU rankaisee esimerkiksi Puolaa kun vaaleilla vaalittu parlaamentti ja hallitus tekee muutoksia eiko ole Puolalaisten asia miten he maassaan asuvat??
Miksi EU syyttää Unkarin johtajia diktaattoreiksi jos ne on valittu vapailla vaaaleilla, eikö ole silloin Unkarilaisten asia miten he maassaan asuvat?
Koska ihmiset ovat itse menneet äänestämään näitä.
Neuvostoliitossa ei ollut mitään demokratiaksi kutsuttua varoventtiiliä joka on laukeamassa EU:ssa.
 
Voiton maksimointi on siirtynyt tänne, Kiinassa jatkettiin maitoa vedellä ja värivirhe korjattiin melamiinillä ja samoin Venäjällä on ruokaa jatkettu halvemmilla aineilla ja väri virheet korvattu kepuli konsteilla ja EU alueilla on väärennetty milloin mitäkin elintaviketta, ja nyt olemme vihdoin saavuttaneet EU korkean elitarviketurvallisuus tason.

Evira varoittaa: Salosen ruisleipiin päätynyt ehkä hiekkaa
Hiekkaa mahdollisesti sisältäviä leipiä on ollut myynnissä Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Kymenlaaksossa sijaitsevissa kaupoissa.
KOTIMAA 29.7.2016 12:00 Päivitetty: 29.7.2016 12:08
Juho-Pekka Pekonen

HELSINGIN SANOMAT

LEIPOMO SALONEN
1469758136238

Hiekkaa on saattanut päätyä muun muassa Perheleipuri Salosen Ruisreikäleipiin.
KAUPOISTA on poistettu erä ruisleipiä, jotka saattavat sisältää hienojakoista hiekkaa, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Leipomo Salonen Oy:n leipiä on ollut myynnissä Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Kymenlaaksossa sijaitsevissa kaupoissa.

Leipomo Salosen mukaan hiekkaa mahdollisesti sisältävä jauho oli tehty erityisesti heidän leipiään varten. Jauhojen valmistaja selvittää, miten hiekkaa on saattanut päätyä jauhojen joukkoon.

EVIRAN MUKAAN markkinoilta on poistettu seuraavat ruisleivät, joiden parasta ennen -päiväys on 28.–31. heinäkuuta: Perheleipuri Salonen Ruisreikäleipä (330 g), Perheleipuri Salonen Ruispalaleipä 6 kpl (370 g) ja Perheleipuri Salonen Ruisnappi 8 kpl (300 g).

Leipomo Salonen pyytää virheellisen tuotteen saaneita kuluttajia ottamaan yhteyttä suoraan asiakaspalveluun numeroon 02 274 3700.

Leipomo hyvittää ostokset asiakkaille.
Onko tämä EU:n vika?
 
Onko tämä EU:n vika?

Eipä tietenkään, olemme saavuttaneet vasta hyvän Venäläisen elintarviketurvallisuustason, EU tason savuttamiseen tarvitaan että hiekka korvataan muilla vaikeammin havaittavilla aineilla ja ruisjauho vehnäjauhoilla:D sekä makkara ilman lihaa:D marjat esansseilla ja elintarvikeväreillä:Dnaudanliha hevosenlihalla ja jos oikein halutaan olla EU tasoinen voidaan naudanliha korvata aasinlihalla jolloin syöjä ja syötävä on samantasoinen tosin siltikin aasi on viisaanpi käytännössä:D

Ja jos oikein halutaan olla EU tasoinen silloin pitää alkaa eläinten ruokaan lisätä muuntajaöljyjä jolloin jäte maksut saadaan kohtuullisiksi sekä dioksiinia sianlihaan:D

http://www.taloussanomat.fi/paivitt...a-tuotu-miljoonia-kiloja-sianlihaa/2011426/12

Kohu leviää: Saksasta tuotu miljoonia kiloja sianlihaa
EPA

Dioksiiniskandaalin ravisuttamasta Saksasta on tuotu Suomeen miljoonia kiloja sianlihaa. Alasaksilaisesta siasta löytyi tiistaiaamuna dioksiinia. Kuluttajilla ei kuitenkaan ole syytä huoleen, vakuttavat viranomaiset.
 
Ja sinun esityksesi paremmasta on mikä?

Sivusta huutelee tämä ehtotuksen: Siirtykämme käyttämään Venäläisiä elintarvikkeita. Ainakin mitä muita tahansa kuin eurooppalaisia. Etes suomalaisia.

Koska direktiivi.

Eiköhän kannata siirtyä käyttämään @Ikarus ja muiden oikeiden viljeliöiden tuottamia elintarvikkeita, vaikka tuossa ei sitä suoraan sanottu niin taisi tuon leipomon ostamat jauhot olla peräisin muualta kuin Suomalaisen viljelijän viljasiilosta ja ettei vaan tukkurin käyttämä myllykin sijainnut muualla kuin Suomessa.
 
Hiukan maajussien touhuja sivusta seuranneena voin olla täpöllä samaa mieltä.
 
Eiköhän kannata siirtyä käyttämään @Ikarus ja muiden oikeiden viljeliöiden tuottamia elintarvikkeita, vaikka tuossa ei sitä suoraan sanottu niin taisi tuon leipomon ostamat jauhot olla peräisin muualta kuin Suomalaisen viljelijän viljasiilosta ja ettei vaan tukkurin käyttämä myllykin sijainnut muualla kuin Suomessa.

Tuo on järkevä ajatus, jokainen voi omilla kulutustottumuksillaan vaikuttaa kaupallisiin toimijoihin.
 
Sananvapauden kannalta historiallinen merkkitapaus
- poliisi vaatii liiketoiminnan lopettamista koska kilpailija näin haluaa
- poliisi vaatii ettei syytettävää osapuolta kuultaisi oikeudessa
- poliisi vaatii että päätös liiketoiminnan lakkauttamisesta tehdään salassa
- itse vaatimuksiakin vaaditaan salattaviksi

Tästä se alkaa...

Pitäisi toimia niin että MV-lehdille ja epämääräisille radioille ei ole kysyntää. Niin yksinkertaista se on.

En yhtään pidä Janitskinista mutta ihmettelen miksi tuo ei huoleta yhtään vihreitä ja vasemmistoa? Koska aika monessa maassa on jo nähtävissä mikä on trendi... konservatiivisuus ja isänmaallisuus valtaa alaa. Sen asian kanssa "kansainvälinen vasemmisto" tulee hakemaan vastakkainasettelua ja sama pätee tietysti myös toisinpäin. Sama konfliktinhakuisuus yritetään tehtailla myös Suomeen. "Ääjrioikeiston" uhastahan on ulistu jo vuosi.

Kun nyt ajetaan alas MV-"lehti" noilla menetelmillä niin kuka takaa ettei samoja menetelmiä vasemmiston tai "suvakkien" kurittamisessa?

Se tullaan näkemään että vasemmisto alkaa vehkeillä islamistien kanssa. Ranskassa heti kun Le Penistä tulee presidentti.
 
Ehkäpä muslimit käyttävät vasemmistoa astinlautana mutta tulevat kääntymään heitäkin vastaan jossain vaiheessa. Islamilainen maailmanjärjestys kun ei salli muita kuin muslimeja.
 
Jos näin niin jossain vaiheessa tulevat verisesti katumaan. Konservatiiviset muslimit ja vapaamielinen vasemmisto kun tuntuu aika oudolta yhdistelmältä.

Ei vasemmisto mikään vapaamielinen ole se on todella konservatiivinen jos olisi vapaamielinen Suomen talous olisi jo moneenkertaan uudistettu.

Nyt ollaan ihan samoissa rakenteissa kuin Kekkosen aikaan ja aivan samoin verotuksessa vasemmisto ja kepu on pitänyt sen 70 luvulla kun silloi kaikki oli niin hyvin ja70 luvulla ollaan kun kannattajat vanhenee niin aina vaan paremmin on silloin mennyt ja nuoremmat kannattajat ovat kuin aikamiespoikia mummun ja papan kokemus on niin hyvää notta näin voimme jatkaa.
 
Back
Top