Suomen sisäinen turvallisuus

Kyllä ja terästettynä rasismilla. koska haukut toista varkaaksi vaikka sitä ei ole vielä oikeudessa todistettu ja siltikin siitä ei saa sanoa tai uutisoida.
Hyvänen aika sentään :confused: tämähän menee suorastaan rikollisten taivaksi.
Pitää huutaa "epäilty varas" koska vasta tuomioistuimen päätöksen jälkeen on joko varas tai vapautettu syyttömänä. Siihen saakka on pelkkä epäilys rikoksesta. :p
No ei tätä menoa menee kauan kun jopa epäilys laitetaan rikokseksi. Joku keksi että sekin rasistista.

Kävelin Puhoksen ohi, oli tapaaminen Itiksessa ja päätin kävellä kotiin, näin siellä 2 kerjäläistä, yksi nainen istuu maassa toinen kävelee tynkäjaloilla, jalat typistetyt polven alapuolella. Näky kauhea. Näitä rampoja tehdään kerjalaisuutta varten tarkoituksella. Amputoidaan jalka tai molemmat jalat, tai yksi käsi jotta ihmiset tuntisi sääliä ja antaisi rahat. Kerjalaisiin liittyvä rikollisuus on kuvottava, yhtä kuvottavia heidän ylöportaan baronien ja sellaiseksi pyrkivien talohirvitykset. Poikkesin siellä Alepassa, lähellä penkillä istui kaksi nuorta vierailevia romanityttöä, heillä oli ehjät rajat, ne istuneet ja syöneet hampurilaisia ja tsipseja kaupasta. Olin sen verran lähellä että näin likaiset kädet ja kynnet, muutenkin ei heidän ulkonäöstä erehtyy, pukeutuminen heillä oli normaali, näiden kahden edellisen verrattuna. Mutta suden katseet, ne eivät katso silmiin ja heillä aina likaiset kädet. Metrossa heistä lähtee niin kuvottava haju, että kerran oksennus oli lähellä ja piti vaihtaa vaunua. Nuoret ovat varmaan huumeiden myyjät tai varkaat. Muutenkin heistä vaikea saada selville mitä ne touhuu, jotain on niin piilossa - yhdestä varma - heidän touhut eivät kestää päivänvaloa. Ajatuksissa kävi, olivatko samat jotka ne nuoret naiset samoja jotka ryöstäneet minua viime kesänä. Menin bussipysäkkille - en tuntenut kävelyäkään enää turvalliseksi.

Puhos on kamala paikka. Taisi olla viimeinen kerta kun meinäsin kävellä ohi. Pyöräilykin loppui sen kautta, kun pelkkä somaleja ym arabeja käveli vastaan. Harmi sinänsä koska Fida siellä ihan ok.
Nautikoot ne jotka tykkä tälläisestä rähjäisyydesta varkaineen kaikkineen. Minulle riitti.

Myllypurossa kuulemma sille joka päivä terveyskeskuksen vieressä istuvalle naiselle tuottiin jostain muovinen kori, sen päällä se istuu ja ruoka jonosta kannetaan.
En koskaan ymmärttänyt tälläistä "laupeutta".
Samat laupeuden tekijät edistävät rikollisuutta ja toisilla sitten viedään laukusta silmälaseja ja vaikka mitä.

Tämä on vielä kiltti videokooste mustalaisten touhuista.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä olen miettinyt että mitä jos vihollinen pyyhkäisee presidentin, hallituksen ja vaikka eduskunnan pois? Esim valtiopäivien avajaisissa? Kenelle valta siirtyy ja kuka päättää esim. Valmiuslain käyttöön otosta? Suomessahan ei varapresidentti järjestelmää ole.

Valta siirtyy lopultakin kansalle?:cool:

Tietyissä oloissa, kuten yllä kirjasit, valtaa saattaisi käyttää sotilasviranomainen?
 
Hyvänen aika. Onko teillä vieläpä nekin hirmuiset pulisongit? :cool:

Asuin kyllä Kiryat Atassa, jossa on paljon haredi-juutalaisia. Onneksi sattuvat olemaan jonkin hieman mukavamman rabbin seuraajia eivätkä ollenkaan vittumaisia.

Itse näytän enemmän skinheadiltä kuin haredilta (joku jo esitti, että olin myös enemmän Waffen-SS:n värväysjulisteesta...)... :D Tiedä edes kasvaisiko kiehkurat...kun hiukset on suhtkoht suorat. Kai ne kähertää ne jotenkin...
 
Valta siirtyy lopultakin kansalle?:cool:

Tietyissä oloissa, kuten yllä kirjasit, valtaa saattaisi käyttää sotilasviranomainen?

Onkohan Suomessa virallista "vallanperimystä" kuten USA:ssa? Eiköhän se mene vähän samalla tavalla...ja vaikeaahan se on pyyhkäistä hallitusta ja eduskuntaa pois, kun poissaolotilastojen perusteella eduskunta ei taida kovin usein saada koko pumppua yhteen paikkaan...aina joku on jollain kissanristiäisillä...
 
Valta siirtyy lopultakin kansalle?:cool:

Tietyissä oloissa, kuten yllä kirjasit, valtaa saattaisi käyttää sotilasviranomainen?

Jes, saadaan viimeinkin ikioma Juntta! Ilmavoimille tulee F-35 ja merivoimat saa pari poistettavaa Burkea, kunhan Trump korvaa ne uudemmilla. :cool:

Maavoimat on varmaan kyllä oppositiossa... :confused:

Onkohan Suomessa virallista "vallanperimystä" kuten USA:ssa? Eiköhän se mene vähän samalla tavalla...ja vaikeaahan se on pyyhkäistä hallitusta ja eduskuntaa pois, kun poissaolotilastojen perusteella eduskunta ei taida kovin usein saada koko pumppua yhteen paikkaan...aina joku on jollain kissanristiäisillä...

Tilanne vaikuttaa ainakin äkkisilmäykseltä vaikealta. Olettaen siis, että sekä presidentti että kaikki ministerit on tuhottu/lamautettu. Tällöin meiltä puuttuu sekä valtioneuvosto että presidentti, ja esimerkiksi valmiuslain ja puolustustilalain käyttöönotto on mahdotonta.

Perustuslain viides luku kertoo aika hyvin presidentistä.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L5

59 §
Presidentin este

Tasavallan presidentin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministeri tai tämänkin ollessa estyneenä pääministerin sijaisena toimiva ministeri.

Eli joku ministeri voi tuurata presidenttiä hänen ollessaan estynyt. Mutta jos yhtäkään ministeriäkään ei ole jäljellä, niin tilanne on hyvin kimurantti, koska ministerin taas voi nimittää vain presidentti. Lisää ministereitä ei tule ennen uutta presidentinvaalia. Ei auta, vaikka jäljellä olisi 180 kansanedustajaa, jos ministerit ja presidentti ovat poissa pelistä.

Käytännössä nämä ongelmat kylläkin vaikuttavat varsin kaukaa haetuilta. Vaikka jotakin alkukankeutta saattaisikin esiintyä, niin uskon asioiden ohjautuvan enemmän tai vähemmän itsestään. Hommat ei menisi ehkä ihan pykälien mukaan, mutta joku ottaisi vallan kuitenkin. Jos ei jäljellä oleva poliittinen koneisto, niin sitten sotilaallinen koneisto.

Muutenkin sota on tunnetusti politiikan jatke, ja edustaisi vakavaa strategisen tajun puutetta tuhota vastapuolen poliittinen johto. Länsimainen poliitikko on todennäköisesti aina helpompi ja heikompi neuvottelukumppani kuin länsimainen sotilas.
 
Jes, saadaan viimeinkin ikioma Juntta! Ilmavoimille tulee F-35 ja merivoimat saa pari poistettavaa Burkea, kunhan Trump korvaa ne uudemmilla. :cool:

Maavoimat on varmaan kyllä oppositiossa... :confused:



Tilanne vaikuttaa ainakin äkkisilmäykseltä vaikealta. Olettaen siis, että sekä presidentti että kaikki ministerit on tuhottu/lamautettu. Tällöin meiltä puuttuu sekä valtioneuvosto että presidentti, ja esimerkiksi valmiuslain ja puolustustilalain käyttöönotto on mahdotonta.

Perustuslain viides luku kertoo aika hyvin presidentistä.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L5



Eli joku ministeri voi tuurata presidenttiä hänen ollessaan estynyt. Mutta jos yhtäkään ministeriäkään ei ole jäljellä, niin tilanne on hyvin kimurantti, koska ministerin taas voi nimittää vain presidentti. Lisää ministereitä ei tule ennen uutta presidentinvaalia. Ei auta, vaikka jäljellä olisi 180 kansanedustajaa, jos ministerit ja presidentti ovat poissa pelistä.

Käytännössä nämä ongelmat kylläkin vaikuttavat varsin kaukaa haetuilta. Vaikka jotakin alkukankeutta saattaisikin esiintyä, niin uskon asioiden ohjautuvan enemmän tai vähemmän itsestään. Hommat ei menisi ehkä ihan pykälien mukaan, mutta joku ottaisi vallan kuitenkin. Jos ei jäljellä oleva poliittinen koneisto, niin sitten sotilaallinen koneisto.

Muutenkin sota on tunnetusti politiikan jatke, ja edustaisi vakavaa strategisen tajun puutetta tuhota vastapuolen poliittinen johto. Länsimainen poliitikko on todennäköisesti aina helpompi ja heikompi neuvottelukumppani kuin länsimainen sotilas.
Riskialtis hetkihän on valtiopäivänä avajaiset tai itsenäisyyspäivän vastaanotto. Luulisi, että tuollaista olisi mietitty?!? Sekaisin pakka menisi joka tapauksessa mutta lähinnä mietin, että olisi joku joka tietäisi mitä tuollaisessa tilanteessa tehdä ettei homma mene sellaiseksi että poliisi ja pv tappelevat kumpi hommaa johtaa.
 
Puhos on kamala paikka.

Valitettavasti kyllä. Vielä 10 vuotta sitten siellä kyllä pystyi ainakin miehenä vielä menemään ihan turvallisesti, tosin hyvin paljon nuoria tummanpuhuvia mieshenkilöitä pälyili kun kuljeksi siellä. Mitään merkittävää uhkaa en silloin kokenut, miehenä ja tarvittaessa hyvinkin nopeajalkaisena, joskin en tiedä olisiko tuntunut hirveän kivalta jos joku tyttöystävä/vaimo/tytär olisi kulkenut siellä. Samoin silloin pystyi käymään läheisellä lenkkipolulla Itiksen koulun vieressä, mutta ehkä samoin varauksin - jos on joku pahat mielessä, niin ko. reitti olisi pullollaan paikkoja joissa väijyä.

Hienosti menee kun on keskitetty kaikki samoista paikoista maahantulleet tuonne samoihin paikkoihin. Sen sopeutumishalun oikein aistii kaikkialla... (not). Näissä jutuissa missä oma lapsi toimii tulkkina 10-20v maassa olleille vanhemmilleen, on sentään lohdullista se että se lapsi osaa kotimaansa kieltä vanhempiensa lähtömaan kielen lisäksi. Pystyisikö koulujärjestelmä pelastamaan edes osan toisesta sukupolvesta näissä tapauksissa missä "positiivisella syrjinnällä" (mikä kehittää vastaavan määrän negatiivista syrjintää jollekin toiselle) on poistettu kaikki halu ja kannustimet sopeutua humanitäärisin perustein maahanotetuilta...
 
Kasvottomat lietsojat

Mieltään saa osoittaa. Se kuuluu demokratiaan. Nyt ei kuitenkaan ole kysymys siitä. Nyt on kysymys uhkailusta ja lietsonnasta.

Nimetön taho järjestää mielenosoituksen, johon kehottaa mielenosoittajia saapumaan naamioituneena. Keskustelussa useampi kirjoittaja on valmis ryhtymään suoriin toimiin. Esitetty tarina toisi Helsingin keskustaan naamioituneen riehujajoukon.

Uho voi hyvinkin osoittautua tyhjäksi huudoksi, mutta jo pelkkä väkivallan uhan luominen on tällaisen liikehdinnän masinoijille arvokasta. Heidän hartain toiveensa on, että paikalle saapuisi kaheleita, jotka lietsonnan innoittamina kävisivät sanoista tekoihin. Itse he eivät tee mitään, koska kasvottomien feikkiprofiilien nyrkit ovat ykkösiä ja nollia.

Tarkempi tarkastelu paljastaa mielenosoituskeskusteluun osallistuvista kovapuheisista kirjoittajista monet tekaistuiksi profiileiksi. Puolalaisista taistelijoista kirjoittanut ei vaikuta lainkaan puolalaiselta.

Mutta moniin uppoaa. Yli kaksisataa henkilöä on ilmoittanut osallistuvansa tapahtumaan, jonka takana on jokin tuntematon taho. Myös osallistujalistaa on paisutettu huomattavalla määrällä ulkomaalaisia ja feikkiprofiileita, mutta joukossa on ihan oikeitakin suomalaisia ihmisiä.

He ovat valmiita toimimaan kasvottomien käskijöiden sätkynukkeina. Jotkut ovat jopa valmiita matkustamaan omilla rahoillaan tuntemattoman järjestämään ja olemattomien nettipersoonien kansoittamaan tilaisuuteen, jossa lietsotaan suoraan toimintaan. Hallituspuolueen varakansanedustaja on peräti järjestämässä tällaiseen tapahtumaan kuljetusta.

Kasvottomat agitaattorit eivät ole paikalla. Paikalle saattaa silti osua joku lietsonnasta hurmioitunut hullu, joka ei tyydy puheeseen. Se on ilmiselvä tavoite, joka palvelee niiden etua, jotka haluavat luoda yhteiskuntaan epävakautta.

Se kelpaa aika monille, mutta ne tahot eivät ole sen enempää kansallismielisiä kuin isänmaallisiakaan.
https://seura.fi/isanpikajuna/2017/...arjestaa-kuljetusta/?shared=7600-934582fc-999



anarkistimiekka.jpg
 
Atte Kaleva on pitänyt esitelmän MPK:n kriisitilannekurssilla ja mm. Helsingin uutiset uutisoi siitä. Aten kommentti artikkelista sekä artikkeli.

Tässä vielä linkki Helsingin Uutisten artikkeliin MPK:n kriisitilannekurssin esitelmästäni. Artikkelissa korostetaan voimakkaasti ns. pehmeitä keinoja ja avointa ja kiihkotonta kansalaiskeskustelua jihadismin ja radikalisoitumisen torjunnassa, ja toki niitäkin tarvitaan. Tällä tavalla valittu näkökulma kuitenkin tuo esille vain yhden puolen ongelmasta ja sen ratkaisumahdollisuuksista. Jihadismin torjunnassa tarvitaan luonnollisesti myös viranomaisten kovia vastatoimia, eikä vastuuta jihadistisesta väkivallasta pidä sälyttää pois jihadistien itsensä harteilta.

Huomiona vielä: mainitsemani suhde siitä, että vain yksi yhdeksästä jatkaa jihadismin parissa liittyi selkeästi etnisesti motivoituneesta konfliktista palanneisiin norjalaisiin (al-Shabaab Somaliassa). Tuota suhdetta ei siis voi, eikä pidä soveltaa Suomessa vallitsevaan tilanteeseen, jossa palanneet ovat taistelleet ISISin riveissä Syyriassa.
https://www.facebook.com/attekaleva/posts/622737767911099

PUHEENAIHE
Tutkijalta varoitus ääri-islamisteista – ymmärtävätkö suomalaiset kokonaiskuvaa?
1237648.jpg


Tutkija Atte Kalevalle on tärkeää saattaa ihmisiä ymmärtämään ääri-ilmiöiden taustoja.

Heidi Kajander-Maavuori

YHTEISKUNTA Jihadismitutkija Atte Kaleva kehottaa kansalaisia kiihkottomaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Keskusteluyhteyden ylläpitäminen eri yhteiskunta- ja ideologiaryhmien välillä on keino rauhallisten olojen säilyttämiseksi Suomessa. Jihadismitutkija Atte Kaleva analysoi yhdeksättä kertaa järjestettävällä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kriisitilannekurssilla maamme tämän hetkistä mielipideilmastoa.

Kaleva näkee Suomen yhteiskunnallisen tilanteen levottomuuksineen ja äärinationalistisine vivahteineen huolestuttavana. Hän pohtii, ymmärtävätkö suomalaiset rasistiset ryhmittymät kokonaiskuvaa.

Mitä ahtaammalle maahanmuuttajat pistetään, sitä helpompaa maaperää he ovat propagandalle."
– Mitä tulehtuneemmiksi kantaväestön asenteet tulevat muslimeja kohtaan ja mitä ahtaammalle maahanmuuttajat tai turvapaikanhakijat pistetään, sitä helpompaa maaperää hekin ovat radikalisoitumisteemaiselle propagandalle, vaikka alun perin olisivat aivan maltillisia. Tätähän terroristijärjestöt maailmalla juuri toivovat.

Mikään uskonto ei itsessään aiheuta radikalisoitumista siitäkään huolimatta, että siinä olisikin väkivaltaisia piirteitä.

– Tärkeää on antaa maahanmuuttoasioissa kaikille osapuolille mahdollisuus kiihkottomaan ja analyyttiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Suomessa on Suomen laki, jota tulijoiden pitää noudattaa. Mutta se, että joku on muslimi, ei automaattisesti merkitse terrorististatusta.

Ääri-islamismiin radikalisoitumisen syyt Suomessa näyttäytyvät tutkijalle ensisijaisesti yksittäisten ihmisten itsensä radikalisoimisena, josta laajetessa seuraa tuttavienkin pariin leviävää ääriajattelua.

– Täältä Lähi-Itään taistelemaan lähtijät ovat useimmiten itse saaneet kipinän esimerkiksi ISIS:n ammattimaisesta markkinoinnista verkossa. Suomeen palaajille pitäisi olla parempaa apua tarjolla. Kahdeksan yhdeksästä palaajasta ei jatka jihadismin parissa. Tarvitaan tiiviimpää rehabilisointia takaisin yhteiskuntaan. Ei pidä vaan eristää ajatuksella kerran terroristi, aina terroristi vaan nähdä jokaisessa muutoksen mahdollisuus, Atte Kaleva pohtii.

Kalevaa kuuntelevat Pia ja Karolina Karlsson ovat tulleet viettämään hieman toisenlaista äiti-tytär -viikonloppua Taistelukoululle.

– Olemme ensimmäistä kertaa MPK:n kurssilla. Arjen turvallisuustaidot kiinnostavat, Karolina Karlsson kertoo.

He ovat tyytyväisiä kurssin monipuoliseen antiin.

– Täällä on saanut tietoa kattavasti niin hätävarjelusta, turvallisuusuhkista kuin kuolemansyyntutkimuksestakin. Erityisesti odotan surun käsittelyä koskevaa osuutta, äiti summaa.

– Eilen saimme tuntumaa turvalliseen asekäsittelyyn ja tänään oli lyhyesti itsepuolustusta. Koen, että Riihimäen tietyillä alueilla illalla liikkuessa olisi turvallisuustaidoille tarvetta enemmänkin, tytär Karolina miettii.

Kriisitilannekurssi
Osa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen varautumis- ja turvallisuuskoulutusta.

Kaikille Suomen kansalaisille avointa.

Kriisitilannekurssin tavoitteena on vahvistaa osallistujien valmiutta kohdata kriisi- ja stressitilanteita (esim. onnettomuudet, katastrofit, rikokset ym. tapahtumat, joissa tavallinen arki järkkyy).

Aiheita tarkastellaan todellisten esimerkkitapahtumien avulla näkökulmana henkinen ja fyysinen toimintakyky.

Suunnitteilla jatkokurssi syksyllä 2017.
http://www.helsinginuutiset.fi/arti...teista-ymmartavatko-suomalaiset-kokonaiskuvaa
 
Tässä taas yksi näitä Kalevan hellanlettaksia..

Bagdadista paennut "Ahmed" aikoo joka tapauksessa jäädä Suomeen

"Ahmed" on alle kolmikymppinen irakilaismies. Hän tuli Suomeen Irakin pääkaupungista Bagdadista puolisentoista vuotta sitten.

Hän kertoo lähteneensä kotimaastaan sen jälkeen, kun aseistautuneeseen shiiaryhmään kuuluva henkilö uhkasi tappaa hänet. Sunnimuslimi Ahmedin taustan paljasti hänen sukunimensä. Hän kertoo useamman sukulaisensa tulleen tapetuksi.

– Sukulaiseni kehotti minua lähtemään, mies kertoo.

STT on nähnyt Maahanmuuttoviraston päätöksen, jossa turvallisuusuhkaa ei kuitenkaan pidetty niin suurena, että Ahmedille olisi myönnetty Suomessa turvapaikka. Hallinto-oikeus ei muuttanut ratkaisua. Ahmed on hakemassa vielä hallinto-oikeuden päätöksestä valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

– Suomalaiset viranomaiset eivät tunnu välittävän yhtään, Ahmed sanoo ja pelkää joutuvansa palaamaan Irakiin.

"Viihdyn täällä"

Mies kertoo viettävänsä yöt suomalaisystäviensä luona, vaihdellen paikkaa. Suomen poliisiin hän ei tällä hetkellä luota.

Ahmed sanoo, että työllistyminen Suomessa on hänen nykytilanteessaan hyvin vaikeaa. Hän suunnittelee menevänsä naimisiin, jolloin saisi jäädä Suomeen.

Ahmed aikoo jäädä Suomeen, kävi valitusprosessissa miten tahansa.

– Totta kai aion jäädä, kamppailen sen eteen. Viihdyn täällä ja minulla on ihmisiä ympärillä.

Ahmedin nimi on muutettu. ESS julkaisee haastattelun poikkeuksellisesti nimettömänä.
STT
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2352596
 

Valitettavasti tuossa ei ole mitään uutta ja asialle tuskin tehdään paljoa muuta, kuin selitellään pois ja ehkä järjestetään pilipalikurssi.

Tilastokeskuksen tilastojen mukaan irakilaiset olivat (selvitetyissä rikoksissa) epäiltyinä Suomessa vuonna 2015 seitsemässäkymmenessä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tapauksessa. Vertailuksi vuonna 2009 vastaava luku oli 10. Vuoden 2015 kaikkien kansalaisuuksien koko summa oli 1031.
 
Mitäpä näihin grooming-juttuihin voi sanoa...monikulttuurissa jokainen pitää pääsääntöisesti huolen itsestään, perheestään ja mahdollisesti viiteryhmästään (suku, klaani, rotu). Jos suomalaiset eivät halua radikaalisti muuttaa äänestyskäyttäytymistään niin tähän ajatukseen kannattaa alkaa totutella.
 
Jos suomalaiset eivät halua muuttaa äänestyskäyttäytymistään niin tähän ajatukseen kannattaa alkaa totutella.

Tuostahan kaikki on kiinni. Koko asian ydin.
Äänestämällä suvaitsevaisia puolueita ja henkilöitä, meno julkisilla paikoilla vaan villiintyy kun kaikki sallitaan ja kukaan ei kohta enää pysty korjausliikkeisiin.

Tässä on oikeaa linjaa. Näin siirtolaispolitiikka pitäisi olla myös Suomessa. Hallinnassa!
"Unkarissa parlamentti on hyväksynyt esityksen kaikkien turvapaikanhakijoiden automaattisesta pidättämisestä." http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703072200081746_ul.shtml


.
 
Mielestäni Atte Kalevan tulokulma tähän aiheeseen on oikea. Minä ainakin löydän hänen tekstistään aina hyvin päämäärän, tavoitteet ja keinot. Tämä ei ole aivan tavallista suomalaistutkijalle. Nämä tekstit eivät ole löyhiä lehmänhenkäyksiä vaan piristävä poikkeus oloissamme.

Erilaisten ihq-miekkareiden taustoilla lymyävät kasvottomat toimijat ovat varmasti jo tosiasia. Epäjärjestyksen, turvattomuudentunteen, ennakoimattomuuden, lööppiotsikoiden....näiden luominen näyttää olevan helppoa. Joku tai jopa jotkut Isännät vetävät naruista ja nuket sätkivät.....
 
Mitäpä näihin grooming-juttuihin voi sanoa...monikulttuurissa jokainen pitää pääsääntöisesti huolen itsestään, perheestään ja mahdollisesti viiteryhmästään (suku, klaani, rotu). Jos suomalaiset eivät halua radikaalisti muuttaa äänestyskäyttäytymistään niin tähän ajatukseen kannattaa alkaa totutella.

Ketä tai keitä äänestämällä asioihin tulee "korjaus"?
 
Back
Top