Suomen sisäinen turvallisuus

....kalifaatti pienoiskoossa. Suomeen on tullut 30000 uutta asukasta. Tuollaisia määriä ei kyetä kotouttamaan vaikka tahtoa olisikin. Halutaan luoda valtio valtion sisälle joka tukee oman kulttuurin jatkuvuutta.

Juuri näin. Epäonnistunut kotouttaminen tarkoittaa keskeisesti suurta työttömien määrää. Nämä turhautuvat ja synkistelevät oman elämänsä näköalattomuutta, sekä klikkiytyvät omaan sisäpiiriin.
Elämänlanka löytyy islamista ja johtaa radikalisoitumiseen.

Helsingin valkoinen tuomiokirkko on eräänä päivänä syyllinen kaikkeen pahaan oloon ja se saa maksaa kaikesta uudella mustalla värillä, jonka tulipalo on aiheuttanut. Samalla edessä oleva portaikko on täytetty viattomilla ihmisuhreilla, jotka nyt vaan sattuivat olemaan paikalla.

Tätä ei halua kukaan normaali suomalainen - etnistä taustaa sen kummemmin tässä erittelemättä. Huom! normaali Suomessa asuva ihminen.

.
 
Valtaapitäviltä.....Brussel?

Brysseliä käy syyttäminen monesta asiasta, mutta kyllä tämä(kin) on täysin kotikutoista asioiden sotkemista.

Suomi on itse / omilla päätöksillään / päättämättömyydellään / omaa tyhmyyttään ajanut itsensä tällaiseen jamaan. Lännestä halutaan kovasti turvaa, mutta itse ei voida osallistua mihinkään "koska laki kieltää". Juurihan näitä EU:n turvatakuita perusteltiin sillä perusteella, että se on parempi kuin imperialistien NATO ja EU:n turvatakuut riittävät Suomelle. VMP!

Tuosta on täysin turha syyttää Brysseliä, kyllä tunkio löyhkää paljon lähempänä.
 
@skärdis mistä olet saanut päähäsi, että valtaosa suomalaisista luulee Euroopan meitä erityisesti auttavan? Kyllä suomalaisista valtaosa uskoo, että meidän tulee itse puolustaa itseämme. Se porukka joka luulee että EU rientäisi meitä auttamaan taitaa olla sitä porukkaa joka uskoo muutenkin kaikenlaisiin satuihin EU:sta. Siis sitä porukkaa jotka tienaa tällä.. Samoin suomalaisista valtaosa ei taida erityisesti haluavan lännestä turvaa. Kai olet tutustunut siihen mikä on Naton kannatus Suomessa?
 
Siksi laitoinkin sen kysymysmerkin. Nokkela lukija saattaa kuitenkin pohtia muitakin "valtaapitävien" vaihtoehtoja.

Siitä olen sun kanssa ihan samaa mieltä, että tämä soppa Suomessa on itse keitettyä. Orpo jokatapauksessa odottaa ohjeita "valtaapitäviltä", koska hän itse ei ilmeisestikään omaa valtaa. Tai ainakaan ei osaa käsitellä asioita sillä.
 
Tuosta on täysin turha syyttää Brysseliä, kyllä tunkio löyhkää paljon lähempänä.

Niin ... voiko Brysseliä syyttää siitä että Suomen poliitikot ovat ajaneet itsensä Brysselin käskyläisiksi tai syyttää Venjää siitä että Suomalainen poliitikko on rähmällään siihen suuntaan..? Minusta ei voi, vaan kuten @skärdis kirjoittaa tunkio on ihan täällä suomessa ja löyhkää vahvasti
 
@skärdis mistä olet saanut päähäsi, että valtaosa suomalaisista luulee Euroopan meitä erityisesti auttavan? Kyllä suomalaisista valtaosa uskoo, että meidän tulee itse puolustaa itseämme. Se porukka joka luulee että EU rientäisi meitä auttamaan taitaa olla sitä porukkaa joka uskoo muutenkin kaikenlaisiin satuihin EU:sta. Siis sitä porukkaa jotka tienaa tällä.. Samoin suomalaisista valtaosa ei taida erityisesti haluavan lännestä turvaa. Kai olet tutustunut siihen mikä on Naton kannatus Suomessa?

En ole väittänyt itseni enko valtaosan suomalaisten puolesta, että puolustusta oltaisiin ulkoistamassa EU:lle. Kyllä me itse siitä vastaamme, mutta ilman länsiliittolaistemme tukea emme pärjää.

Mitä sitten kun vähäiset ohjuksemme on ammuttu ja pitäisi kiireesti saada lisää? Ruotsilla, Hollannilla, Ranskalla ym. niitä kyllä olisi, mutta ne vain levittelisivät käsiään selittäen, että lakimme kieltää..
 
Suomella ei ole tarpeeksi "lihaksia" seisomaan yksin ja ilman ulkopuolista tukea Idän uhkaa vastaan... ei poliittisesti, taloudellisesti eikä sotilaallisesti. ...Tämä on fakta---> Siksi NATO.
 
En ole väittänyt itseni enko valtaosan suomalaisten puolesta, että puolustusta oltaisiin ulkoistamassa EU:lle. Kyllä me itse siitä vastaamme, mutta ilman länsiliittolaistemme tukea emme pärjää.

Mitä sitten kun vähäiset ohjuksemme on ammuttu ja pitäisi kiireesti saada lisää? Ruotsilla, Hollannilla, Ranskalla ym. niitä kyllä olisi, mutta ne vain levittelisivät käsiään selittäen, että lakimme kieltää..
Ihan oikeasti, valtaosa Suomen kansasta ei ole sitä porukkaa joiden suurin unelma on byrokraatin suojatyöpaikka Brysselissä. Suomessa on paljon väkeä jotka uskovat puolueettomuuteen. Reserviläisistäkin Natoa kannattaa alle puolet.

Luulen, että Ruotsi ja USA olisi Suomelle luotettavimmat littolaiset. Liekkö Ranskalla edes sellaisia ohjuksia joita me käytämme.
 
Ihan oikeasti, valtaosa Suomen kansasta ei ole sitä porukkaa joiden suurin unelma on byrokraatin suojatyöpaikka Brysselissä. Suomessa on paljon väkeä jotka uskovat puolueettomuuteen. Reserviläisistäkin Natoa kannattaa alle puolet.

Suomi ei ole puolueeton. Suomi on osa läntistä Eurooppaa niin poliittisesti, taloudellisesti kuin kaikilta muiltakin osilta.

Eikä sitä NATO-jäsenyys tai sen puuttuminen muuta yhtään miksikään.

90-luvun taitteeseen asti Suomi väitti olevansa puolueeton, vaikka olikin jonkin asteisessa puolustusliitossa SNTL:n kanssa. Sille puolueettomuudelle nauroivat aidan seipäätkin, paitsi suomalaiset, joista iso osa uskoi siihen ihan tosissaan.
 
Reserviläisistäkin Natoa kannattaa alle puolet.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/reservilaiset-kannattavat-nato-jasenyytta/4974710

Enemmistö reserviläisliittojen jäsenistä kannattaa Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon, käy ilmi Reserviläinen-lehden julkistamasta kyselystä.

Jäsenyyden hakemisen kannalla on 53 prosenttia vastaajista. Sitä vastustaa 30 prosenttia, ja 17 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

Kysely on tehty yhteistyössä Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton kanssa, ja siihen vastasi noin 8400 liittojen jäsentä.

Reserviupseeriliiton jäsenistä Natoon liittymistä kannattaa 57 prosenttia, kun taas Reserviläisliiton vastaava luku on 48,6 prosenttia.

Nato-jäsenyyden kannatus on alueellisesti vahvinta Uudellamaalla ja vähäisintä Pohjanmaalla. Ikäryhmistä myönteisimpiä ovat yli 60-vuotiaat ja kriittisimpiä alle 25-vuotiaat.
 
Suomi ei ole puolueeton. Suomi on osa läntistä Eurooppaa niin poliittisesti, taloudellisesti kuin kaikilta muiltakin osilta.

Eikä sitä NATO-jäsenyys tai sen puuttuminen muuta yhtään miksikään.
No liittoutumaton sitten. Pointtini joka tapauksessa oli, että suomalaisista läheskään kaikki ei halua lännestä turvaa, eikä varsinkaan hinnalla millä hyvänsä. Maalailet sellaisia mielikuvia, joissa Suomen kansa kovasti haluaisi lännen syleilyyn, mutta poliitikot ilkeämielisyyttään vastustavat sitä. Vai mitä muuta tarkoitit sillä, että kovasti haluttaisiin lännen turvaa? Muistaakseni olet kirjoittanut siitä aijemminkin. Tosiasia on, että kansa ei ole kovin innokas ideasta

Saahan sitä tosin aina apua pyytää, vaikkei mitään vastineeksi antaisikaan. Onhan se eurokriisissäkin nähty.

Tässä vähän tuoreempi juttu: http://yle.fi/uutiset/reservilaiste...mattavasti_koko_vaeston_mielipiteesta/8454137
 
Ikäryhmistä myönteisimpiä ovat yli 60-vuotiaat ja kriittisimpiä alle 25-vuotiaat.
Teettäisin kyselyn ja antaisin sanavaltaa vain alle 40 vuotiaille. Tämä on se porukka joka joutuu käytännössä etulinjaan kriiseissä ja heidän soisi päättävän millä valmiuksilla ja tuella sinne haluavat mennä.
Meillä yli 40 vuotiailla liitäjillä ei tässä asiassa ole mitään roolia ja voitais olla hiljaa.
 
No liittoutumaton sitten. Pointtini joka tapauksessa oli, että suomalaisista läheskään kaikki ei halua lännestä turvaa, eikä varsinkaan hinnalla millä hyvänsä. Maalailet sellaisia mielikuvia, joissa Suomen kansa kovasti haluaisi lännen syleilyyn, mutta poliitikot ilkeämielisyyttään vastustavat sitä. Vai mitä muuta tarkoitit sillä, että kovasti haluttaisiin lännen turvaa? Muistaakseni olet kirjoittanut siitä aijemminkin. Tosiasia on, että kansa ei ole kovin innokas ideasta.

Jos tosiasioista keskustellaan, niin tosiasiassa kansan enemmistö on valinnut liittoutumisen läntisen maailman kanssa. Neuvoa-antanut kansanäänestys oli tulokseltaan kiistaton ja nykyisin EU-jäsenyyden kannatus on reilusti sitäkin korkeampi.

Edelleen enemmistö kansasta kannattaa NATO-jäsenyyttä, jos maan johto siihen päätyisi.
 
No liittoutumaton sitten. Pointtini joka tapauksessa oli, että suomalaisista läheskään kaikki ei halua lännestä turvaa, eikä varsinkaan hinnalla millä hyvänsä. Maalailet sellaisia mielikuvia, joissa Suomen kansa kovasti haluaisi lännen syleilyyn, mutta poliitikot ilkeämielisyyttään vastustavat sitä. Vai mitä muuta tarkoitit sillä, että kovasti haluttaisiin lännen turvaa? Muistaakseni olet kirjoittanut siitä aijemminkin. Tosiasia on, että kansa ei ole kovin innokas ideasta

Saahan sitä tosin aina apua pyytää, vaikkei mitään vastineeksi antaisikaan. Onhan se eurokriisissäkin nähty.

Tässä vähän tuoreempi juttu: http://yle.fi/uutiset/reservilaiste...mattavasti_koko_vaeston_mielipiteesta/8454137

Kyllä varmasti haluaa länneltä apua ja turvaa, hinnalla, millä hyvänsä, kun tilanne alkaa olla sama, kuin vuonna 40 helmi-maaliskuussa. Mutta silloin se on jo myöhäistä.
 
Jos tosiasioista keskustellaan, niin tosiasiassa kansan enemmistö on valinnut liittoutumisen läntisen maailman kanssa. Neuvoa-antanut kansanäänestys oli tulokseltaan kiistaton ja nykyisin EU-jäsenyyden kannatus on reilusti sitäkin korkeampi.
No sittenhän sinulla ei pitäisi olla mitään valittamista. Luotettavat liittolaisemme tulevat apuun jos sitä tarvitsemme. Ranskakin lähettää niitä ohjuksia.

Edelleen enemmistö kansasta kannattaa NATO-jäsenyyttä, jos maan johto siihen päätyisi.
Maan johto ei ole sellaiseen päätymässä.
 
No sittenhän sinulla ei pitäisi olla mitään valittamista. Luotettavat liittolaisemme tulevat apuun jos sitä tarvitsemme. Ranskakin lähettää niitä ohjuksia.

Hyvin suurella todennäköisyydellä näin tapahtuisikin.

Siksi Suomen ei paljoa kannattaisi huudella, että arvostamme Lissabonin sopimuksen turvatakuita, mutta meidän osaltamme laki kieltää sen täyttämisen.
 
Eihän meidän ole järkeä osallistua eurooppalaiseen puuhasteluun, kun voimme kerätä hyödyt ilman omaa panosta.
 
Maan johto ei ole sellaiseen päätymässä.

se tässä pelottaakin ....

Hyvin suurella todennäköisyydellä näin tapahtuisikin.

Siksi Suomen ei paljoa kannattaisi huudella, että arvostamme Lissabonin sopimuksen turvatakuita, mutta meidän osaltamme laki kieltää sen täyttämisen.

Olis edes tämän ainoan kerran ja sen verran "munaa" että uskaltavat valita NATO:n
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top