Minun mielestäni asia oli eniten psykologinen. Yhtä yllätyksenä suurimmalle osalle kansaa tulee huoltosuhteen lopullinen romahdus, vaikka sekin on aritmetiikkaa.
Kerron omasta psykologiastani. Minunkin Nato-kantani kirkastui vasta 2008 - 2014. Vuosi 2014 ja siitä eteenpäin oli viimeinen pisara. Sitä ennen oli hetki jotain toiveajattelua siitä, että vaikka vieressä on tunnettu häirikkö, se antaisi nyt tällä kertaa rauhassa täällä "rakennella saunoi ja pirtei". Minulta se hölmö usko juopon paranemiseen hävisi kymmenkunta vuotta sitten eikä minusta ole makkarasukkaiseksi sosiaalitantaksi.
Mutta 2000-luvun alussa olin jopa eri mieltä. En nähnyt sotaa. 2008, 2009 ja 2011 olivat merkittävät vuodet. Tuli signaaleja. Tuli tietoa. Siellä on kova ja ekspansiivinen regiimi, jolla on tavoite ja suunnitelmat. Venäjästä varoitti moni, ja heillä oli todisteet suunnasta, vaikka suurin osa kansaa ja poliitikkoja päättäväisesti kieltäytyi niitä näkemästä.
Oli minullakin vuosina 1991-2008 ajattelussa vallalla sellainen "Mannerheimin linja" eli että riittävän vahvana ja kumartelemattomana voisimme pysyä ristiriitojen ulkopuolella. Mutta kun emme olleet koskaan riittävän vahvoja ja sitten alkoi kumartelu ja pyllistely vuoron perään... milloin Brysseliin ja milloin Rosatomille ja Gazpromille ja Putinille.
Se harmitti. Sitten alkoi olla selvää, ettei siihen, mitä väistämättä on jollain aikavälillä kohdallemme varattu, kannata mennä yksin. Ei riitä rahkeet. Ilmatuki ja materiaaliapukin riittäisi pitkälle.
On jopa mahdollista, että pelkästään Natossa olemalla estämme yhden potentiaalisen uuden sodanleipaisun sieltä suunnalta. Siis tänne.
Eli minullakin näkemys on ollut vasta toistakymmentä vuotta selkeästi Nato-myönteinen. Olen kuitenkin seurannut turvallisuuspolitiikkaa ja tunnen jollain lailla historiaa ja ihmisen käyttäytymistä enkä tämän parempaan pystynyt.
HS saisi silti haastatella niitä, jotka tiesivät eikä tehdä juttuja jostain perseennuolijoista, jotka "yllättyivät ja "järkyttyivät" hyökkäyksestä Ukrainaan ja sotarikosten metodisesta toteuttamisesta. Mahdollisesti ei joku vaari, joka ammutaan Butšassa polkupyöränsä selästä huvin vuoksi, uskonut hänkään, mitä se pahimmillaan on. Muuten olisi ollut kellarissa. Vaikka näytöt niin Berliinistä 1945, Afganistanista, Tšetšeniasta, Syyriasta, Krimiltä ja Itä-Ukrainasta ovat olleet aina samanlaisia. Kuten myös Kuhmossa, Kuusamossa, Lieksassa, Liperissä, Sallassa, Savukoskella, Sodankylässä ja Suomussalmella olivat... Suuresta Pohjan sodasta puhumattakaan.
Enemmän häpeän sitä, että itse olen hetken aikaa ajatellut, että kyllä se siitä. Ei se siitä muutu.
No eipä nyt liioitella. Suoraan sanoen kenraali näkee tässä kohtaa supisuomalaiseen tapaan Suomen taas kokoaan suurempana toimijana, eräänlaisena SuurSuomena, jonka ratkaisut ovat suorassa suhteessa Venäjän hallinnon kaatumiseen tai pystyssä pysymiseen. Natoon liittyminen on eräänlainen viagra Putinin hallinnolle ja neutraalipoliittiset ratkaisut tappavat Putinin hallinnon erektion kuin hampaaton leskirouva.
.
