Syyrian konflikti

Pantherapardus kirjoitti:
Toivottavasti Venäjä pysyy vahvana. Jotenkin tässä ajan myötä on tullut hyvin skeptiseksi näitä lännen/opposition väitteitä kohtaan.

Joo, on tärkeää, että estetään asian tutkiminen. Kyseessä on kuitenkin niinkin vähäpätöinen asia, kuin epäily naisten ja lasten joukkotuhonnasta kemiallisin asein :lanssi:

Lavastuksen makuhan tässä vahvasti on, siitä ei pääse mihinkään. Juuri siksi pikainen tutkinta olisi välttämätön. Historia toistaa itseään. Silloin kun mahdollisesti on tilanne päällä, ei kenelläkään ole munaa siihen puuttua.

Tästä voi halutessaan etsiä analogian siihen, miten raivokkaasti Suomea tultaisiin pahassa paikassa puolustamaan.
 
Israel on ilmoittanut jo useammalta taholta että iskun teki Syyrian hallinto. Myös puolustusministeri. Jenkkien tiedustelulta ei kuulemma jää yksikään ohjuksen laukaisu huomaamatta siellä,ja hallitus laukaisi kyseisen ohjuksen. Näin siis väittää Iipot. Punainen viiva on ylitetty moneen kertaan niin Syyriassa kuin Iranissa,mutta kuka niiden punaisten viivoista välittää-. Annettu signaali on vahva. Tappakaa,murhatkaa,käyttäkkää joukkotuhoaseita. Jos ei ole rakentakaa ydinpommi. Debka väittää että jenkkikenraali soitti israeliin ja kehoitti pidättäytymään iskuista sinne tämän vuoksi.

Ei ole oleellista enään kuka ohjuksen laukaisi. Jenkeillä on kontaktit ja jopa komento täysin Al-nusrasta erillään oleviin kapinallisjoukkoihin. Sinne pitää mennä laittamaan kuriin sekä Al-qaeda että Assad. Pysyköön al-qaeda tienvarsipommeissaan. Nyt niillä on prikaatit ja kemiallisia aseista joka tarkoittaa suoraa uhkaa euroopan kaupungeille.
 
aj77 kirjoitti:
SJ kirjoitti:
aj77 kirjoitti:
Nyt näyttää että tulee eskaloitumaan. Tosin tämä on jonkun lähteen mukaan juuri se mistä Assad on kokoajan varoittuanut. Hän on sanonut että jos jenkit ja Israel puuttuvat maan asioihin niin hän toimii näin. 17.pvä kuulemma meni ensimmäinen parinsadan ukon ryhmä ja maanantaina toinen mokoma. Toimivat suoraan jenkkien komennossa,mikäli tämä pitää paikkansa. Tuo kaasuhyökkäys oli vastaus Jenkkien puskurivyöhyke hommiin. Maata ei jaeta tai sitten kaadutaan.

Tai sitten Assad on tajunnut valmistella poliittista kenttää ennen hyökkäystä. Meinaan, että osaa ne muutkin kuin vain jenkit ja monet muut ovat vieläkin häikäilemättömämpiä, kuin jenkit.

Nimenomaan. Assad osaa tämän pelin. Tuntuu että vaikka kaveri ei mikään pulmunen olekkaan,niin tässä sotkussa mukana olevista johtajista Assad on se kovin. Älyäkään ei puutu. Osaa tehdä homman vittumaiseksi Israelille ja turkille antamalla mm.Kurdeille oman alueen vetämällä joukkonsa pois sieltä. Golanillakin pelaa hienosti. Toisinsanoen Assad on pystynyt tekemään vastavetoja tässä pelissä. Obamaan verrattuna ihan eri kaliiberin kaverit.

Joku professori oli mennyt sanomaan, että kyseinen isku olisi ollut tyhmästi ajoitettu Syyrian hallitukselta, mutta samalla sanoo, että tyhmää se olisi myös vastapuolelta. Mainitsi myös, että hallituksen puolella on myös eräitä pienempiä porukoita, jotka eivät ole niin hyvin hallituksen komennossa.
 
Debkan pojat on seonnut sotakiimassaan. Jo kolmas pääuutinen vuorokauden sisään. Nyt tuli ohjusisku Libanonista israeliin. Kyllä nyt koitetaan,mutta turha on työ.
 
aj77 kirjoitti:
Debkan pojat on seonnut sotakiimassaan. Jo kolmas pääuutinen vuorokauden sisään. Nyt tuli ohjusisku Libanonista israeliin. Kyllä nyt koitetaan,mutta turha on työ.

Kuka nyt Debkaa lukee? Eivät ole minun tietääkseni olleet oikeassa missään asiassa ja ulkomaalaisilla foorumeilla sivustolle lähinnä nauretaan. Libanonista ammutaan raketteja Israeliin vähän joten siinä ei ole mitään uutta.
 
Syyrian kaasuiskun uhrikuvat ja videot laitettu nettiin jo päivää ennen iskua
http://www.liveleak.com/view?i=a7f_1377123218

Dailymail vetänyt juttunsa pois verkosta (löytyy yhä alla olevasta linkistä webarchivesta), jossa kerrotaan Yhdysvaltojen suunnittelevan kemiallisten aseiden käyttöä Syyriassa ja syyttävän siitä Assadia
http://web.archive.org/web/20130129213824/http://www.dailymail.co.uk/news/article-2270219/U-S-planned-launch-chemical-weapon-attack-Syria-blame-Assad.html

Reuters ilmoitti kaasuiskusta päivää ennen kuin se tapahtui
http://friendsofsyria.wordpress.com/2013/08/22/exclusive-photo-al-jazzera-reuter-published-the-news-of-massacre-in-east-ghouta-damascus-one-day-before-the-massacre-happened/

Kyllä tämä pistää hieman miettimään. Tulee aika pahasti mieleen tämä uutismoka 911 aikoihin (btw. Youtube/Google on sensuroinut noita samoja videoita pois rankalla kädellä, koettakaas etsiä tämän lisäksi toimivia videoita tästä jutusta...hah, ei juurikaan onnistu...miksiköhän?!?):
 
Last edited by a moderator:
hessukessu kirjoitti:
Syyrian kaasuiskun uhrikuvat ja videot laitettu nettiin jo päivää ennen iskua
http://www.liveleak.com/view?i=a7f_1377123218

Dailymail vetänyt juttunsa pois verkosta (löytyy yhä alla olevasta linkistä webarchivesta), jossa kerrotaan Yhdysvaltojen suunnittelevan kemiallisten aseiden käyttöä Syyriassa ja syyttävän siitä Assadia
http://web.archive.org/web/20130129213824/http://www.dailymail.co.uk/news/article-2270219/U-S-planned-launch-chemical-weapon-attack-Syria-blame-Assad.html

Reuters ilmoitti kaasuiskusta päivää ennen kuin se tapahtui
http://friendsofsyria.wordpress.com/2013/08/22/exclusive-photo-al-jazzera-reuter-published-the-news-of-massacre-in-east-ghouta-damascus-one-day-before-the-massacre-happened/

Kyllä tämä pistää hieman miettimään. Tulee aika pahasti mieleen tämä uutismoka 911 aikoihin (btw. Youtube/Google on sensuroinut noita samoja videoita pois rankalla kädellä, koettakaas etsiä tämän lisäksi toimivia videoita tästä jutusta...hah, ei juurikaan onnistu...miksiköhän?!?):

Sen enempää asiaan paneutumatta, niin onhan noita väitettyjä kaasuiskuja tapahtunut ennenkin ja lehdistö ei ole ennenkään epäröinyt käyttää arkistokuvaa tai mitä tahansa materiaalia mikä vaan sattuu olemaan saatavilla.

Ekaa linkkiä en kommentoi ollenkaan, koska sen postaaja on blokannut minut.
 
Last edited by a moderator:
Eikös sellainen sanonta ole olemassa että totuus on sodan ensimmäinen uhri... Tuollaisesta sekamelskasta on mahdotonta saada täydellistä kuvaa mitä on tapahtunut mutta alkaahan tilanne olemaan tuolla muutoinkin kohta sellainen että jonkun olisi puhallettava peli poikki. Toinen vaihtoehto että jatkavat niin kauan kuin voimia riittää....
 
Teräsmies kirjoitti:
aj77 kirjoitti:
Debkan pojat on seonnut sotakiimassaan. Jo kolmas pääuutinen vuorokauden sisään. Nyt tuli ohjusisku Libanonista israeliin. Kyllä nyt koitetaan,mutta turha on työ.

Kuka nyt Debkaa lukee? Eivät ole minun tietääkseni olleet oikeassa missään asiassa ja ulkomaalaisilla foorumeilla sivustolle lähinnä nauretaan. Libanonista ammutaan raketteja Israeliin vähän joten siinä ei ole mitään uutta.

Itseasiassa Debka on ollut oikeassa ihan yhtä monta kertaa kuin väärässäkin. Sen lisäksi että ovat sotahulluja. Debka voi olla rehellisesti väärässä koska kertoo olevansa analysointiin keskittyvä julkaisu, ja analyysit menevät päin honkia heillä usein.
Vastaavasti Debkasta on pystynyt päättelemään monta asiaa ennen virallista uutisointia. Kuten Golanin tapahtumat jo kauan ennen ennen kuin kapinalliset sieltä jalansijaa otti. Kuten myös Siinain,. Mutta silti ongelmana julkaisulla on tuo sotahulluus ja asioiden tulkitseminen aina sotaa päin. Debkan on pelastanut Syyrian tilanne koska se on vain kehittynyt pahempaan joten on helppo tehdä sotaisia ennustuksia.
 
It is now crucial to find out where the rebels are getting the chemicals from, defense consultant Moeen Raouff told RT.

“The Syrian military has been doing an extremely good job of protecting the nation,” he said. “And if they found this alleged factory than we need to know what the origins of the chemicals are, if they came through the Turkish, Jordanian, Iraqi or Lebanese borders.”

Raouff added that the discovery is unlikely to change the West’s attitude toward the Syrian rebels.

“The Western allies are intent on toppling Assad,” he stressed. “Again, they’re going for a case like Iraq and Libya. They’re going after one man and destroying the whole nation. So, I doubt that there’ll be a major reaction. And the Security Council hasn’t reacted to this situation prior to this.”

Earlier this week, Russia submitted to the UN its analysis of samples taken in Aleppo, where chemical weapons were allegedly used in March.

Russia’s findings indicated that it was rebels – not the Syrian army – behind the Khan al-Assal incident, in which more than 30 people died.

“It was determined that on March 19 the rebels fired an unguided missile Bashair-3 at the town of Khan al-Assal, which has been under government control. The results of the analysis clearly show that the shell used in Khan al-Assal was not factory made and that it contained sarin,” Russia’s UN envoy, Vitaly Churkin, said.

Syrian rebel groups denied the accusations, in turn blaming government forces.

The United States cast doubt on the Russian analysis. In response, Russia’s Foreign Minister Sergey Lavrov underlined that the samples of the chemical weapons had been taken at the very place where they were used and were delivered by Russian experts rather than passed through third-party hands.

“We submitted a full set of documents [to the UN]. That’s over 80 pages, including photographs and precise geographic coordinates [of places where samples were taken], procedures and results,” Lavrov pointed out. “We also guarantee that the samples were taken by experts who did not let go of them till they were delivered to the laboratory.”

Damascus was the first to accuse opposition fighters of launching a chemical weapon attack, and the first to request the UN investigation.
http://www.veteransnewsnow.com/2013/08/22/226358-syrian-rebels-damascus-chemical-cache-found-by-assad-army-state-tv/
 
Hallituksen puolella sotivia ulkomaalaisia.
853883923cyugs.jpg

54690798_nlusxc.jpg

407487676_nvus7h.jpg

2120605857_nxds7d.jpg

937112542_npzsia.jpg

1390532147_n5hsvd.jpg

1545648432_n2qsho.jpg

1784529602_natsik.jpg

2054234456_ng0sdn.jpg

2088540169_nu9seg.jpg
 
Confused by How YouTube Assigns Dates, Russians Cite False Claim on Syria Videos
Citing “reports circulating on the Internet,” a spokesman for Russia’s foreign ministry claimed on Friday that video posted online by opposition activists in Syria, said to show victims suffering from a chemical weapons strike outside Damascus on Wednesday, was fake.

Apparently referring to the sleuthing of pro-Hezbollah bloggers cited by Russian state news media, Aleksandr Lukashevich, a ministry spokesman, suggested in a video statement that some of the distressing images of dead and wounded civilians had been uploaded to YouTube one day “before the so-called attack.” That indicated, Mr. Lukashevich said, the claims of an attack might have been part of “a previously planned action” by Syrian rebels intended to provoke anger at President Bashar al-Assad’s forces.

What the Russian official called evidence of rebel propaganda, however — the fact that some of the first video clips said to show victims of the attack on Wednesday were stamped with Tuesday’s date on YouTube — appears to be based on widespread confusion about how the video-sharing site, based in California, assigns dates to clips uploaded by users around the world.

As YouTube has previously confirmed to The Lede, its computers automatically assign a date to each video based on the current time in California when the upload begins, which can differ from the date in the user’s time zone. Given that California is 10 hours behind Syria, that means that any clip uploaded to YouTube before 10 a.m. on Wednesday was stamped with Tuesday’s date.
http://thelede.blogs.nytimes.com/2013/08/23/confused-by-how-youtube-assigns-dates-russians-cite-false-claim-on-syria-videos/?partner=rss&emc=rss&smid=tw-nytimesworld&_r=1
 
Syrian army soldiers have found chemical agents when they entered rebel tunnels in Damascus suburb, Syrian TV reports, adding that some of them started suffocating.
http://rt.com/news/rebel-tunnel-damascus-chemical-940/

Despite President Obama cautioning against intervention in Syria, the Pentagon is making “initial preparations” for a cruise missile attack on Syrian government forces, according to a new report.

Joint Chiefs Chairman Gen. Martin Dempsey is expected to present options for such a strike at a White House meeting on Saturday, CBS News reported on Friday.
http://rt.com/news/us-missile-attack-syria-929/
 
Höpsistä. Tässä kesän mittaan USA:n hallinto on väläyttänyt Syyria-operaatio korttia, aina kun Snowdenin NSA paljastuksien myötä syntynyt USA-vastainen julkisuus; on käynyt ylivoimaiseksi. Negatiivinen kuva USA:n ulkopolitiikan hoitamisesta ja omien liittolaisten härskistä vakoilemisesta, yritetään median avulla kääntää toiseen aiheeseen. USA:n lupaukset Syyrian kapinallisten auttamisesta, ovat kylläkin tähän mennessä olleet täysin katteettomia ja konkreettiset teot konfliktin ratkaisemiseksi varsin olemattomia.

Eikös se Iranissa ja P-Koreassakin mene niin, että sisäpoliittiset ongelmat ratkaistaan etsimällä yhteinen vihollinen toisaalta? Syyriassakin tätä epätoivoista konstia jo yritettiin, provosoimalla Turkkia. USA:n hallintokin on päättänyt kokeilla samaa konstia ja paikata tulehtuneita välejä, kääntämällä median ja liittolaisten huomio, aina tarpeen vaatiessa Syyrian tilanteeseen.
 
Kaukovittuilija kirjoitti:
Höpsistä.

USA:n lupaukset Syyrian kapinallisten auttamisesta, ovat kylläkin tähän mennessä olleet täysin katteettomia ja konkreettiset teot konfliktin ratkaisemiseksi varsin olemattomia.

Mistäs tiedät että kaikki lupaukset on ollut ihan katteettomia?
 
ctg kirjoitti:
Kaukovittuilija kirjoitti:
Höpsistä.

USA:n lupaukset Syyrian kapinallisten auttamisesta, ovat kylläkin tähän mennessä olleet täysin katteettomia ja konkreettiset teot konfliktin ratkaisemiseksi varsin olemattomia.

Mistäs tiedät että kaikki lupaukset on ollut ihan katteettomia?

Toistaiseksi kentällä ei ole näkynyt kuin jenkkiläisiä radioita sekä luotiliivejä. Kaikki ulkopuolelta toimitetut olkapääohjukset ja pst-ohjukset ovat olleet kiinalaista kamaa ja muusta avusta ei ole toistaiseksi ollut todisteita, mutta varmaankin tietyille kapinallisryhmille toimitetaan myös tiedustelutietoa hallituksen joukkojen liikkeistä. Ei ole näkynyt Stingereitä saatika jenkkiläisiä pst-ohjuksia.

Aina on tietenkin sekin mahdollisuus olemassa, että Kiinalaiset tekevät kulissien takana sopimuksia kapinallisten kanssa ja tarjoavat myös koulutusta kuten tekivät Afganistanin sodan aikoihin.
http://books.google.fi/books?id=GXj4a3gss8wC&pg=PA157&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false



FSA firing HJ-8's and mortaring the Haggana Battalion army base near the Syria-Jordan border


Kapinallinen tähtäilee liian kauan.
Embedded media from this media site is no longer available
 
Last edited by a moderator:
Syyrian armeijan löytämiä "kemiallisia aseita", mutta kuvista päätelleen ovat löytäneet ammuksia, lääkeampulleja, kranaatteja, rynnäkkökivääreitä, kaasunaamareita ja isohkoja tienvarsipommeja sekä niiden valmistukseen tarvittavaa materiaalia.
vyp8om.jpg

292s005.jpg

2rqfygm.jpg

talthj.jpg

bdjfux.jpg
 
Teräsmies kirjoitti:
Kapinallinen tähtäilee liian kauan.
<snip>

Myöntää täytyy etten panssarintorjuntataktiikoista paljon tiedä: mutta tuossakin on yksi äijä ampumassa ja kaksi äijää kuvaamassa ja vissiin heidän takanaan on lisää miehiä seisoksimassa. Maallikko voisi kuvitella että miehillä olisi kesken taistelun parempaakin tekemistä kuin kuvata pätkiä Liveleakkiin (jonne sen ilmeisesti toimittivat sitten hallituksen kannattajat - ei tarvitse olla selvännäkijä tajutakseen miten he ovat saaneet videon käsiinsä).

Toivoa sopii että jos meiltä joskus joudutaan sotaan, niin pst-miehet keskittyvät itse asiaan eikä "kuvaa ny ku mä ammun tällä Spikellä...kuvaa ny! Tane onksulla se kamera päällä, toi tankki menee kohta ohi! Mä haluun laittaa feisbuukkiin tän sitten..."
 
Back
Top