Syyrian konflikti

No hienoa että löytyy ainakin yksi, joka on ennen (mahdollisia) iskuja jo tuominnut ne pannukakuksi. Eli vaikka jenkit+kumppanit pommittaisi pitkään ja hartaasti Syyrian hallituksen joukot kivikaudelle, niin että jäljellä olisi vain Venäläisissä tukikohdissa pakoilevat joukot niin selvä pannukakkuhan se.

Voit olla 100% varma että Venäläisten kimppuun ei tässä hyökätä.

Assadin tappaminen olisi järkevä päämäärä.
Ja jos ei venäläisten kimppuun hyökätä niin ei sitten hyökätä syyrialaistenkaan joukkojen kimpuun laajasti, ovat näet päällekkäin siellä.
 
... Ja Jaysh al-Islam väittää perääntyneensä Doumasta kaasuiskun vuoksi. Tämä tosin kuulostaa aika propagandamaiselta lausunnolta; aiemmin myöntymyksen syyksi on sanottu painostus Douman siviiliväestön taholta.

Ottamatta kantaa suoraan tuohon twiittiin, niin moni voi miettiä mitä Suomi tekisi ja miltä omalle kohdalle tuntuisi jos meitä vastaan käytettäisiin sariinia. Muutamat kaverisi kuolevat kaasuhyökkäykseen ja mistään et tiedä koska tulee lisää.
(Leikitään vielä että meillä olisi nykyistä huonotasoisempi armeija ja kaasuaseille ei voisi mitään).
 
Kyllähän Kiina ja Venäjä pelaavat osin yhteisillä korteilla. Kiina vaan pitää huomattavan paljon matalampaa profiilia sotilaallisesti, ainakin vielä.
Tämä kuuluisi ehkä "Uutisia Kiinasta"-ketjuun, mutta sivuaa tätä asiaa: Kiinan puolustusministeri vieraili Moskovassa ja sanoi lehdistölle, että USA:n on syytä pistää merkille Venäjän ja Kiinan välinen läheinen sotilasyhteistyö. Uutisen mukaan on harvinaista, että Kiinan edustaja antaa tällaisia lausuntoja.

CNN: Chinese defense chief says his trip to Russia is a signal to the US
The US should take notice of China and Russia's increasingly close military ties, a top Chinese official said Tuesday.

Gen. Wei Fenghe, China's new defense minister, gave the remarks in Moscow following a meeting with Russian Defense Minister Sergey Shoigu, according to Russian state news agency TASS.
"I am visiting Russia as a new defense minister of China to show the world a high level of development of our bilateral relations and firm determination of our armed forces to strengthen strategic cooperation," Wei said.

"The Chinese side has come (to Moscow) to show Americans the close ties between the armed forces of China and Russia ... we've come to support you."

Wei added that Beijing is ready to express with Moscow "our common concerns and common position on important international problems at international venues as well."

The unusually candid remarks come amid ongoing closeness between Moscow and Beijing, with Chinese President Xi Jinping and his Russian counterpart Vladimir Putin promising in November to enhance bilateral ties and cooperation on international affairs.
 
Mistä tulee mieleen, että eikös S400:n (ainakin vientiversion) suorituskyky nyt joka tapauksessa paljastu sitten, kun Turkki niitä piakkoin saa? Vai voisiko Turkki NATO:n jäsenenä pitää järjestelmän jotenkin "piilossa" NATO-kumppaneiltaan?
Uskon, että länsimailla on hyvin tarkka käsitys S400:n suorituskyvystä. Onhan Venäläiset sitä kaupanneet muuallekin kuin Turkille. Se, että tekninen data on tiedossa niin kuinka hyvin sitä osataan käyttää ja miten toimivat ohjuksen tukitoiminnat niin se ei taidakaan selvitä kuin vasta käytännön kautta. Varmasti kuitenkin järjestelmän puutteet ja rajoitteet on Naton toimesta kartoitettu.
 
Tällä foorumilla on kerta toisensa jälkeen todettu, että Israel ja Syyria ovat teknisesti ja osittain jopa käytännössä sotatilassa, aseleposopimuksesta huolimatta. Tätä käytetään aina perusteena Israelin "oikeudelle" pommittaa Syyrian alueella olevia kohteita.

Ja sitten kun ehdotan, että Israel voisi koettaa manipuloida liittolaisiaan osallistumaan ponnekkaammin sotatoimiin Syyriaa vastaan, se on ilmeisesti jotenkin epäloogista.

Are you fucking kidding me?
Teikäläisten sanojen takana paistaa aina ajatus siitä että juutalaisvaltio tavalla tai toisella on syyllinen kaikkeen. Ihan sama mitä tapahtuu, kunhan Israel on osapuoli niin sillä täytyy olla kierot keinot käytössä.

Fuck off.
 
Mistä tulee mieleen, että eikös S400:n (ainakin vientiversion) suorituskyky nyt joka tapauksessa paljastu sitten, kun Turkki niitä piakkoin saa? Vai voisiko Turkki NATO:n jäsenenä pitää järjestelmän jotenkin "piilossa" NATO-kumppaneiltaan?
Totta! Toki ainahan (propagandalle) jää mahdollisuus puhua "vientiversiosta" ja sen eroista omaan "superaseversioon".
Mutta niinkuin sanoin jo aiemmin ja sinäkin totesit: järjestelmän suorituskyky ja sen rajallisuus on kyllä tosiasiassa jo tiedossa. Turha sitä on peitellä länsiarmeijoiden takia, propagandakäyttö on ainoa syy. Kuinka tärkeä syy se on, nähtäneen pian.
 
Aika monen mielestä tämä taitaa täyttää tuon määritelmän:

"Trump veti ohjusiskuilla uhkailujaan takaisin Twitterissä"

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005638929.html

Huh. Minusta ainakin on kivempi istua tuolissa oluen ja makkaran kanssa ja katsoa sotapornoa silloin, kun sitä eivät tuota keskenään aivan liikaa ydinaseita omistavat valtiot.

Vaikka olisihan se herkullista kun iso ohjus lentäisi ja isot pojat saisivat ampua isolla pyssyllä ja piu piu...

Säteilystä tulee vaan niin perkeleellistä ihottumaa, ettei tytötkään sitten enää tykkää. Lastenkin harrastukset voisi kärsiä.
 
Ydinsotaa voi itseasiassa käydä vuosiakin ilman että tulee maailmanloppu, jos se ei ole täysimittaista, ovat niin puhtaitakin että säteily ei montaa tapa vaan muut vaikutukset.
 
Ydinsotaa voi itseasiassa käydä vuosiakin ilman että tulee maailmanloppu, jos se ei ole täysimittaista, ovat niin puhtaitakin että säteily ei montaa tapa vaan muut vaikutukset.

Huh. No sit ei oo hättää :) tästähän tulee ihan loistava päivä! Voisikohan ydinaseita käyttää vaikka muovien poistamiseen valtameristä tai Ebolan vastaisessa taistelussa? Vaikka sanotaan että tieto lisää tuskaa niin nyt helpotti (y)

Sen vaan sanon ennen kuin rajoitan tätä paasaustani että luottakaa pojat lehdistöön näissä kaasuasioissa:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201804122200873294_ul.shtml

OPCW: Skripalit myrkytettiin venäläisvalmisteisella hermomyrkyllä

https://yle.fi/uutiset/3-10156709

OPCW vahvistaa hermomyrkyn käytön, ei osaa sanoa sen alkuperää
"OPCW ei sen sijaan vahvista sitä, että myrkky olisi nimenomaan venäläistä alkuperää."
 
Ihan perus YLE, ei "viitsinyt" mainita novitshok-myrkystä. Sinällään myrkky viittaa Venäjään mutta eivätpä he voi sitä todistaa että myrkky oli sieltä nimenomaan tullut. Eikä kuulunut heidän työnkuvaansakaan.
 
Itse alan kallistua siihen suuntaan että tuo kaasuisku oli islamistien (Jaysh al-islam) tekoa ja sen tavoite näyttää hyvin onnistuneen.

Alla olevassa linkissä tyyppi on löytänyt poikkeavuuksia valkokypärien videoista tästä tapauksesta:
https://mobile.twitter.com/tarek_oo7/status/984054693755342849

Tämä ryhmittymä on aiemmin käyttänyt klooria taistelukaasuna ainakin Aleppossa.
Parisataa islamistien ottamaa panttivankia on kateissa noin viidestätuhannesta. Suuri osa näistä oli naisia ja lapsia...
 
Eiköhän tässä ole nyt kyse siitä toisesta kaasuiskusta, tai vuosien myyräntyöstä ja sotatoimista Venäjän puolesta.
 
Itse alan kallistua siihen suuntaan että tuo kaasuisku oli islamistien (Jaysh al-islam) tekoa ja sen tavoite näyttää hyvin onnistuneen.

Alla olevassa linkissä tyyppi on löytänyt poikkeavuuksia valkokypärien videoista tästä tapauksesta:
https://mobile.twitter.com/tarek_oo7/status/984054693755342849

Tämä ryhmittymä on aiemmin käyttänyt klooria taistelukaasuna ainakin Aleppossa.
Parisataa islamistien ottamaa panttivankia on kateissa noin viidestätuhannesta. Suuri osa näistä oli naisia ja lapsia...
Olisi mukava nähdä työväen presidentti Niinistön ja pääministeri Sipilän ilmeet jos ja kun tämä tulisi ilmi.
 
Peratkaa tuota twiittiä vaikka ihan järjen kanssa tänne ja suomeksi. Eipä tuossa myöskään mitään kovin pitävää vastatodistusta tullut kun puoleen väliin jaksoin lukea. Foorumilla nyt varmaan tuon twiitin jälkeen kaikki näytöt kemiallisista aseista on kumottu?

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201804122200873537_ul.shtml
Ranskan presidentti: Meillä on todisteet Syyrian hallituksen syyllisyydestä kaasuiskuun

Merkel ei päättänyt ryhtyä toimeen iskun takia, mutta:

"Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi tänään, ettei Saksa aio osallistua mahdollisiin vastaiskuihin, mutta tukee liittolaisiaan, jos nämä päättävät niin tehdä. Merkelin mukaan on ilmiselvää, ettei al-Assadin hallinto tuhonnut kemiallisia aseitaan ja siitä on vahvat todisteet, että se käytti niitä myös viime lauantaina. "

FALSE FLAG, FALSE FLAG, FALSE FLAG, FALSE FLAG, FALSE FLAG, FALSE FLAG, FALSE FLAG, FALSE FLAG!!

Olisi mukava nähdä työväen presidentti Niinistön ja pääministeri Sipilän ilmeet jos ja kun tämä tulisi ilmi.

Jos sinulla on Twitter-tili niin käy heittämässä Sipilälle nämä varmat todisteet?
 
Itse alan kallistua siihen suuntaan että tuo kaasuisku oli islamistien (Jaysh al-islam) tekoa ja sen tavoite näyttää hyvin onnistuneen.

Alla olevassa linkissä tyyppi on löytänyt poikkeavuuksia valkokypärien videoista tästä tapauksesta:
https://mobile.twitter.com/tarek_oo7/status/984054693755342849

Tämä ryhmittymä on aiemmin käyttänyt klooria taistelukaasuna ainakin Aleppossa.
Parisataa islamistien ottamaa panttivankia on kateissa noin viidestätuhannesta. Suuri osa näistä oli naisia ja lapsia...
Ette kai te nyt tosissanne usko että USA, Britannia ja Ranska tekevät päätöksiä sotatoimista youtube-videoiden perusteella???

Kyllä niillä melko paljon tiedustelutietoa käytettävissään on/ meillä tavallisilla kansalaisilla ei ole. Siksi ei kannata kovin pitkälle meneviä teorioita lähteä rakentelemaan tällaisista asioista muutaman nettilöydöksen perusteella. Tai voi kai sitä niinkin tehdä, oikeaan osumisen todennäköisyys on lähinnä lotto-luokkaa.
 
Itse alan kallistua siihen suuntaan että tuo kaasuisku oli islamistien (Jaysh al-islam) tekoa ja sen tavoite näyttää hyvin onnistuneen.

Alla olevassa linkissä tyyppi on löytänyt poikkeavuuksia valkokypärien videoista tästä tapauksesta:
https://mobile.twitter.com/tarek_oo7/status/984054693755342849

Tämä ryhmittymä on aiemmin käyttänyt klooria taistelukaasuna ainakin Aleppossa.
Parisataa islamistien ottamaa panttivankia on kateissa noin viidestätuhannesta. Suuri osa näistä oli naisia ja lapsia...
Olisi mukava nähdä työväen presidentti Niinistön ja pääministeri Sipilän ilmeet jos ja kun tämä tulisi ilmi.
Uskotte siis suoralta kädeltä, ilman suodattimia tätä Venäjää ja Syyriaa ylistävää twiittaajaa? Sama kaveri tyrmännyt aiemminkin todisteita Assadin kaasutuksista.
 
Back
Top