Syyrian konflikti

Uskotte siis suoralta kädeltä, ilman suodattimia tätä Venäjää ja Syyriaa ylistävää twiittaajaa? Sama kaveri tyrmännyt aiemminkin todisteita Assadin kaasutuksista.

Samaa ihmettelen.
Kuten sanottu: me tavikset olemme median varassa. Sitä mediaa venäjä on varsin tarmokkaasti käyttänyt jos jonkinlaiseen hämmentämiseen vuodesta 2014 saakka. Se tiedetään, se on tunnistettu ja osaltaan sekin vaikuttaa siihen ettei länsivaltiot voi, eikä halua lähteä höyryämään ohjuksin ilman vakavasti otettavaa tiedustelutietoa.
Tämä tietoinen ja organisoitu mediahämmennys on nimenomaan venäläinen taistelutekniikka/taktiikka, länsimailla on sillä sodankäynnin osa-alueella erilainen taktiikka/taistelutekniikka.
Tämä on hyvä myös meidän hoksata.
 
Tänne on kyllä pesiytynyt oikea valtion maanpuolustushenkinen kerma! Vaiko sittenkin Venäjään päin kallellaan olevat höyrypäät? :D

Sinulta hukkuu nyt punainen lanka.. Täällä on seurattu aika intensiivisesti Syyrian tilannetta alusta asti. Pointti on siinä, että Syyrian kaasuisku on lavastettavissa kapinallisten tai Al-qaedan toimesta. Se on mahdollista ja klooria on ollut kapinallisilla ennenkin. Ei se kloori tynnyrissä mikään korkean teknologian ase ole.
Assad taas on käyttänyt kaasua erityisesti Klooria koko sodan ajan eikä niistä ole meteliä juuri noussut. Joten se ihan mahdollista kumpi vain. Itse en osaa sanoa vaikka mielihyvin odotan että Assad pommitetaan helkutiin.
Vastaavasti Venäjän trollien metelöinti asian tiimoilta on ihan samanlaista oli Assad syyllinen tai Al-qaeda. Ei sillä ole eroa. Sieltä tulee ne samat selitykset kuten : Miksi Assad käyttää kaasua kun on voittamassa sotaa yms muut hölmöydet.. Joten heidänkään jutuista ei voi päätellä kuinka syyllisiä tai syyttömiä ovat.
 
Viimeksi muokattu:
Sulla on väärä historian kirja.
YK äänestys oli yksimielinen ja mukana hääräsi britit.
United Nations Security Council Resolution 1441
https://en.m.wikipedia.org/wiki/United_Nations_Security_Council_Resolution_1441
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Iraq_and_weapons_of_mass_destruction

The United States asserted that Saddam's frequent lack of cooperation was a breach of Resolution 1441, but failed to convince the UN Security Council to pass a new resolution authorizing the use of force due to lack of evidence.[6][7][8]Despite this, Bush asserted peaceful measures could not disarm Iraq of the weapons he alleged it to have and launched a second Gulf War. Later U.S.-led inspections found out that Iraq had earlier ceased active WMD production and stockpiling.[1]
 
Israelilla on varmasti alueelta varsin kattavat tiedustelutiedot. Sen verran tiiviisti käyttää soluttautujia. Ja luonnollisestikin vaihtaa tiedustelutietoja jenkkien kanssa - joskin suojelee tarkoin lähteitään, että aika valikoidusti varmasti tietojaan antaa..
 
Itse alan kallistua siihen suuntaan että tuo kaasuisku oli islamistien (Jaysh al-islam) tekoa ja sen tavoite näyttää hyvin onnistuneen.

Alla olevassa linkissä tyyppi on löytänyt poikkeavuuksia valkokypärien videoista tästä tapauksesta:
https://mobile.twitter.com/tarek_oo7/status/984054693755342849

Tämä ryhmittymä on aiemmin käyttänyt klooria taistelukaasuna ainakin Aleppossa.
Parisataa islamistien ottamaa panttivankia on kateissa noin viidestätuhannesta. Suuri osa näistä oli naisia ja lapsia...

Olipahan taas paljon oletuksia. Ainoa kuvasarjan potentiaalisesti todistama asia oli valkokypärien suorittama ruumiiden siirtely paremman propagandapläjäyksen toivossa. En toisaalta pitäisi myöskään mahdottomana, että huoneessa on ollut useampia punaiseen pukeutuneita lapsia.
 

Toinen asia pähkinäkuoressa
2016-10-24-syria-4.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: H.A
Uskotte siis suoralta kädeltä, ilman suodattimia tätä Venäjää ja Syyriaa ylistävää twiittaajaa? Sama kaveri tyrmännyt aiemminkin todisteita Assadin kaasutuksista.

Kenen leipää syö, sen lauluja laulaa!
 
Toivottavasti Venäjä on tehnyt hyvin selväksi sen, että mahdollinen isku Syyriaan voi eskaloitua täysimittaiseksi ydinsodaksi pahimmassa skenariossa. Mielestäni sitä ei kannata ottaa nykyisten todistusaineistojen valossa. Sillä Assadilla ei ollut tuossa väitetyssä iskussa mitään muuta kuin hävittävää ja se tuli kuin tarjottimella Itä-Ghoutan luhistuessa.
 
Tänne on kyllä pesiytynyt oikea valtion maanpuolustushenkinen kerma! Vaiko sittenkin Venäjään päin kallellaan olevat höyrypäät? :D
Mitä tällä keskustelulla on mitään tekemistä kommentoijan maanpuolustushengen kanssa? Lienet itse jonkinlainen yybertaktinen kahjo? Osoittaako maanpuolustushenkeä vain USAn linjausten myötäily kaikessa? Kuunteletko muna pystyssä Bruce Springsteeniä?
 
jaahas .. täällä on alkamassa jäsentenvälinen informaatiosodan kuuma vaihe nopeammin kuin Syyriassa alkaa paukkumaan. Tästä voisi joku ** kriisien eskaloitumiseen perehtynyt asiantuntija saada mallinnettua herkullisen kuvauksen. Paikallisena erikoisuutena on poikkeuksellisen samanmielisten toimijoiden kyky polarisoida keskustelu äärimmilleen. Hyvä pojat !!
 
Uskotte siis suoralta kädeltä, ilman suodattimia tätä Venäjää ja Syyriaa ylistävää twiittaajaa? Sama kaveri tyrmännyt aiemminkin todisteita Assadin kaasutuksista.

En yllättyisi vaikka valkoinen kypärä löytyisi Assadin kannattajan päästä. Tuo kypärä on muodostunut jo sellaiseksi tunnukseksi, että sitä helppo käyttää myös näitä aitoja valkokypäriä vastaan.
 
Back
Top