Syyrian konflikti

Entäs jos niitä ei hävitetäkään? Entäs jos nyt sitä kukkua vasta tarjotaankin?

Eiköhän se ole ollut kaikille osapuolille selvää, ettei valtaosaa kemiallisista aseista hävitetä. Asia on nyt pyyhitty pöydältä ja siihen palataan nimimiesten toimesta vain länsimaiden sisäpoliittisen tilanteen mahdollisesti muuttuessa. Eli kansalaisten mahdollinen kannatus sodalle nostaa asian jälleen tapetille. Muussa tapauksessa rividiplomaatit saavat puuhastella asian kanssa vaikka maailman tappiin.
 
Tässä katsottavaa muutamaksi tunniksi.


Kapinallisten T-55.
Embedded media from this media site is no longer available
 
Viimeksi muokattu:
Ei niitä hävitetä kun niin suurta määrää ei oikein kukaan voi. Kuka maksaa sen. Miten siirto. Ihan humpuukia ellei nyt joku kummallinen suunnitelma kohta tule.
 
Erikoista jos Syyrian hallituksenkin edustaja totesi, että kumpikaan puoli ei kykene voittamaan sotaa.
 
Erikoista jos Syyrian hallituksenkin edustaja totesi, että kumpikaan puoli ei kykene voittamaan sotaa.

Kapinallisilla ei ole tarpeeksi raskasta aseistusta ja pst-ohjuksia (toistaiseksi) häätääkseen hallituksen joukkoja niiden vahvimmilta alueilta, mutta hallituksen ongelma on ettei heillä ole tarpeeksi miehiä ajaa kapinallisia pois ja pitää alueita sen jälkeen. Joidenkin arvioiden mukaan hallitus voisi kutsua noin 250.000 varusmiestä aseisiin jos haluaisivat, suurimmaksi ongelmaksi tuossa ratkaisussa muodostuisi kuitenkin se, että monet noista kutsutuista todennäköisesti karkaisivat aseistettuina kapinallisten puolelle.

Jos kapinallisten ulkomaalaiset tukijat toimittavat pst-ohjuksia (HJ-8 eri versiot ja Konkurs) tasaiseen tahtiin kapinallisille, niin he voivat pikkuhiljaa vuodattaa hallituksen panssarijoukkoja kuiviin ilman sen kummempia hankaluuksia. HJ-8E lienee se vaarallisempi noista kapinallisille toimitetuista pst-ohjuksista koska sillä on enempi läpäisyvoimaa (800-1100 mm) ja ilmeisesti paremmat optiikat kun ammutaan 4km päässä olevia kohteita, mutta onhan se toki isompi ja painavampi kuin Konkurs.

HJ-8.
392vRtO.jpg


Konkursilla on paljon pienempi profiili.
kwZhIY2.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Vaatteista päätellen huonoja sotilaita?:cool:

Pojat meinaa jaksaa vetää aika pitkiä vetoja....tuossa ilmanalassa on jaksamisen kannalta parempi pukeutua sopivasti ennemminkin kuin "oikein".
 
Joku yrittää häiritä Syyrian armeijan sotilaan pyykkipäivää.
Embedded media from this media site is no longer available

Syyrian armeija hylkäämää kalustoa.
Embedded media from this media site is no longer available

Kapinallinen haavoittuu.
Embedded media from this media site is no longer available
 
Embedded media from this media site is no longer available
Low res view of FSA tank hunters getting a hit on regime T-54, with HJ-8 ATGM: Ein Asan (Sept 23rd, '13)




Embedded media from this media site is no longer available
A T-54 which is parked just outside the assadist occupied village of Ein Asan receives a red arrow into its turret.
 
Viimeksi muokattu:
HJ-8 ei näytä yhtään samanlaiselta ainakaan tähtäinlaitteiston osalta jos verrataan Milaniin.

Uskon jos asiantuntija niin sanoo. Wikipedia väittää tosin että "The HJ-8 is a combination many experts believe of three Western antitank missile systems obtained from nations in the Middle East and Asia that were then examined and reverse engineered and modified: the tripod from the US BGM-71 TOW; the tracker-control unit from the French/German MILAN; and the missile from the UK Swingfire.[6]" mutta wikipedian tiedot ovat toki joskus ennekin olleet korjauksien tarpeessa.
 
Uskon jos asiantuntija niin sanoo. Wikipedia väittää tosin että "The HJ-8 is a combination many experts believe of three Western antitank missile systems obtained from nations in the Middle East and Asia that were then examined and reverse engineered and modified: the tripod from the US BGM-71 TOW; the tracker-control unit from the French/German MILAN; and the missile from the UK Swingfire.[6]" mutta wikipedian tiedot ovat toki joskus ennekin olleet korjauksien tarpeessa.

Jos tuota jalustaa ja ohjusta vertaa länsimaisiin vastineisiin, niin selvästikin jalusta on TOW systeemistä ja ohjuksella samankaltaisuuksia Swingfireen, mutta tuolla tähtäinlaitteistolla taas ei näytä olevan mitään samaa Milanin vastaavaan verrattuna. Ainakaan nopeasti googlettelemalla mitään samankaltaisuutta Milanin eri versioiden tähtäinlaitteistoihin ei näytä löytyvän.

Aikoinaan luin google kääntäjän avulla kiinalaisten vastinetta maanpuolustus netille ja siellä arveltiin HJ-8 ohjuksen olevan kiinalainen versio brittien "Swingfire II" ohjuksesta jonka britit hylkäsivät kustannussyistä.
 
@teris Luulempa, että tuo tähtäimen ulkonäkö kertoo aika vähän siitä mitä sisällä on. Se kuitenkin on kiinnitetty toisenlaiseen systeemiin, joten olisiko muutokset ulkonäköön olleet välttämättömiä.
 
Paskan alustan ovat kopioineet, TOW-alustahan painaa ihan jumalattomasti. Toivottavasti ovat vähän jatkokehittäneet sitä edes kevyemmäksi.
 
Paskan alustan ovat kopioineet, TOW-alustahan painaa ihan jumalattomasti. Toivottavasti ovat vähän jatkokehittäneet sitä edes kevyemmäksi.

HAHQ2t0.jpg

The HongJian 8L is the latest upgraded variant with a lighter tripod launcher and greater armour piercing depth and all-weather combat ability. In response to the user feedback that the weapon’s tripod is too heavy for man-portable, the HongJian 8L has a re-designed tripod which is lighter, and minimises the operator’s exposure to enemy fire. The HongJian 8L’s launcher can also be used to fire all other variants of the HongJian 8 missile. The "smart launcher" system is capable of automatically identifying the missile version and choose the correct firing/guidance mode. This variant is for export only , but did not enter production due to lack of buyer.
http://www.sinodefence.com/army/crewserved/hj8.asp

Tosin kuvien perusteella HJ-8L on käytössä ainakin Marokon laskuvarjojääkäreillä.
PJJAr7T.jpg

MqSd3wg.jpg
 
yle Uutiset Ulkomaat 24.9.2013 klo 18:46
Obama: Syyrian kriisiä ei voida ratkaista asein
Sotilaallinen isku Syyriaan ei toisi pysyvää rauhaa, Obama sanoi YK-puheessaan. Kaikkiaan maailma on hänen mukaansa nyt vakaampi paikka kuin viisi vuotta sitten.

Kuva: Andrew Burton / EPA
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on keskittynyt pitkälti Syyriaan puheessaan YK:n yleiskokouksen avajaisissa New Yorkissa.

Obama sanoi, että Syyrian hallituksen on kannettava viimekuisen kaasuiskun seuraukset, ja kiisti arvostelun, jonka mukaan Yhdysvaltain Syyrian-politiikka on ollut epäjohdonmukaista.

YK:n turvallisuusneuvoston on varmistettava, että Syyrian hallitus pysyy lupauksessaan luopua kemiallisista aseista, ja lupauksen rikkomisesta pitää koitua ankara rangaistus, Obama sanoi.

Sotilaalliseen ratkaisuun hän ei kuitenkaan sanonut uskovansa. Sen tuloksena ei olisi pysyvä rauha, hän arvioi.

– En ole sitä mieltä, että Yhdysvalloilla tai muulla ulkomaalla on oikeus päättää, kuka Syyriaa johtaa. Mutta johtaja, joka on teurastanut kansalaisia ja tappanut lapsia kaasulla, ei voi johtaa pahoin sirpaloitunutta maata, Obama sanoi.

Muina aiheina hän puhui myös muun muassa Egyptin tilanteesta, palestiinalaiskysymyksestä ja Iranista, jonka johto on hänen mukaansa lieventänyt linjaansa tervetulleella tavalla. Esteet saattavat yhä osoittautua liian suuriksi, mutta ydinohjelmakiistassa on silti kokeiltava diplomaattista tietä sopuun, Obama sanoi.

Maailma on hänen mukaansa nyt vakaampi kuin viisi vuotta sitten, mutta Keniassa ostoskeskukseen tehty terrori-isku osoittaa, että vaarat ovat yhä olemassa.

Lähteet:
AFP. AP, Reuters
 
Back
Top