Taisteluliivit, chestrigit, tst-vyöt ja muut kantolaitteet

pstsika kirjoitti:
Onneksi tuonkaltaisesta varustuksesta on siirrytty pois viimeistään m/05 taisteluliivin käyttöönoton myötä. Joissakin paikoissa jo m/85 taisteluvyön aikaan.

Ruokailuvälineitä tai paksuja päällysvaatteita ei taisteluvarustuksessa tarvita yhtään mihinkään, vaan ne kuuluvat kenttävarustukseen. Tappotyössä ne tuovat vain ylimääräistä painoa muutenkin raskaaseen varustukseen.

Miten kauan vuoden 1985 jälkeen on yleensäkään ajateltu elää? Iltahuurteeseen saakkako vai ajatellaanko kuoltavan jo lounaan jälkeen, jolloin niin mantteli kuin ruokailyvälineetkin ovat turhia?

Kuka tuo välineet repuilta, jos joutuisi vaikka jollekin kukkulalle tunneiksi?

pstsika kirjoitti:
Joskus ennen nykyaikaisia suojavälineitä ja runsasta pst-aseistusta kiväärimiehen varustus paino kaiketi reilu kymmenisen kiloa.

Muistaakseni taisteluvarustuksen massa oli noin 7 kg - 8 kg keveimmillään.

pstsika kirjoitti:
Nykyään varustus painaa helposti 20 kiloa ja raskaita aseita kantavilla panssarintorjuntamiehillä jopa lähes 40 kiloa. Ja puhun pelkästä taisteluvarustuksesta ja aseista, tuohon ei kuulu reppua.

Mikä on kiväärimiehen varustuksen massa nykyään?

pstsika kirjoitti:
Nykypäivän motorisoitu jääkäri ei siirrä kaikkea maallista omaisuutta selkäänsä ja lähde tekemään kymmenien kilometrien koukkauksia jalan, vaan ruokailuvälineet ja muut taisteluvarustukseen kuulumattomat varusteet kulkevat joukkueen kalustoajoneuvossa tai ryhmän ajoneuvossa ja ne otetaan sieltä käyttöön kun on tarve.

Ajattelin, että kyse olisi base casesta, jostain kivääriryhmästä. Nykyään ei ilmeisesti tarvitse marssia. 25 km:n jalkamarssikin on vain taisteluvarustuksessa, ei kenttävarustuksessa niin kuin ennen.

pstsika kirjoitti:
Jos ei ole aikaa ottaa pakkia ajoneuvossa olevasta varustepussista/päivärepusta niin ei ole varmasti aikaa ruokaillakaan...

Vanhaan aikaan syötiin näkkäriä leipälaukusta hiilihydraatiksi (tärkkelystä).
 
jokiranta kirjoitti:
Miten kauan vuoden 1985 jälkeen on yleensäkään ajateltu elää? Iltahuurteeseen saakkako vai ajatellaanko kuoltavan jo lounaan jälkeen, jolloin niin mantteli kuin ruokailyvälineetkin ovat turhia?

Kuka tuo välineet repuilta, jos joutuisi vaikka jollekin kukkulalle tunneiksi?

Aikuinen mies ei kuole siihen, että on tunteja syömättä. Tai edes reilun vuorokauden. Ryhmän ajoneuvo kulkee ryhmän mukana ja jos porukalla ei ole ajoneuvoja niin se ei myöskään juuri liiku ja reput ovat jossain melko lähellä.
Sen sijaan, että kannetaan ruokaa mukana on fiksumpaa kantaa patruunoita ja muuta sotakamaa. Kumpi on taistelutilanteessa arvokkaampaa: näkkileipä vai rynnäkkökiväärin patruunat ja käsikranaatit?
Taistelyvyöhön sotakaman lisäksi vain vettä ja suklaa- tai muita energiapitoisia patukoita. Loput reppuun ja ajoneuvoon.


jokiranta kirjoitti:
pstsika kirjoitti:
Nykyään varustus painaa helposti 20 kiloa ja raskaita aseita kantavilla panssarintorjuntamiehillä jopa lähes 40 kiloa. Ja puhun pelkästä taisteluvarustuksesta ja aseista, tuohon ei kuulu reppua.

Mikä on kiväärimiehen varustuksen massa nykyään?

Suurinpiirtein 20 kiloa, kuten jo aiemmin kirjoitinkin. Vähän yli tai alle riippuen aseistuksesta.
Tietysti osalla on aika kevyt varustus jos ei ole jakaa muutakuin teräskypärä, rk, miehistövyö ja lipastasku ja 2 tai 3 lipasta.


Ajattelin, että kyse olisi base casesta, jostain kivääriryhmästä. Nykyään ei ilmeisesti tarvitse marssia. 25 km:n jalkamarssikin on vain taisteluvarustuksessa, ei kenttävarustuksessa niin kuin ennen.

Nykypäivän jääkäri ei marssi jalan vaan ajoneuvoilla. Varusmiespalveluksen harjoitukset ovat eriasia kuin sodanajan joukkojen siirtymiset. Itse olen suorittanut intissä ehkä 5 marssia taisteluvarustuksessa. Yhtä lukuunottamatta kaikki olivat alokaskoulutukseen liittyviä totuttautumismarsseja.
Normaali marssivarustus on yhä kenttävarustus eli taisteluvyö ja reppu.
 
No niin kullannuput, Maistelijan käsikirja 2011 kertoo:

Taisteluvarustus
Ase
Kypärä ja kypärän suoja/huppu
Taisteluvyö
– olkalenkki
– nepparilenkki
– kantokoukku
Lipaslaukku
– 3 lipasta
– käsikranaatti
Yleislaukku
– 2 lipasta
– kenttäpullo, jossa vettä
– ensiside
– erikoisvälineistö
Varustepussi
– pakkastakki
– väliasu
Pistin
Kenttälapio
Takalaukku
– suojanaamari, oik
– suojaviitta / sadeasu, vas
– pakki, kesk
– vuorokauden kuivamuona
Maastopuvun taskuissa
– lusikkahaarukka
– tunnuskortti
– muistiinpanovälineet
– kompassi
– tulitikut, tulppakuulosuojaimet
Kaulassa
– tunnuslevy


Kenttävarustus
(taisteluvarustuksen lisäksi)
– varanestepullo (1 litra)
– vara-alusasu, alusvaatekerta
– sukat
– väliasu, kaulaliina
– nahka- ja neulekintaat
– maastolakki, turkislakki, pipo
– varajalkineet (kumisaappaat)
– makuupussi ja makuualusta
– peseytymis- ja parranajovälineet;
saippua, hammasharja- ja tahna,
pyyheliina ja WC-paperia
Talvella lisäksi
– huopakumisaappaat
– lumipuku
– termospullo
– sukset, sauvat, siteet ja suksivoiteet
– repun suojahuppu
Taisteluvarustukseen voi kuulua tehtävän
mukainen lisävarustus kuten
– retkikeitin, polttoneste, purkinavaaja
– taistelumuona
– ensiapupakkaus
– kartta kartansuojuksella
– taskulamppu
– hyönteissuoja-aine
– aurinkolasit
– partionaru
– heijastin

---------------

En osaa enää kirjoittaa, pyydän anteeksi. Nämä siis vain esimerkkejä.
 
"pstsika" on mielestäni aivan oikeilla linjoilla!

Onneksi on jo hyvän aikaa sitten päästy eroon siitä ajatuksesta, että sotilas kantaa mukanaan jotakin "vakiovarustusta". Jo M85-tstvyön kanssa päästiin jo kymmenkuntavuotta sitten siihen, että varustus muokattiin kuhunkin tehtävään tehtävän vaatimalla tavalla ja kaikki tehtävän kannalta toisarvoinen jätettiin pois. Jokainen varuste, jota itse taistelussa ei tarvita, on turhaa painoa joka on suoraan sotilaan suorituskyvystä pois taistelun aikana.
Ruokailuvälineet ja muu taistelun kannalta toisarvoinen materiaali kulkee kyllä mukana tavalla tai toisella sillä etäisyydellä kuin on tarpeen.
Joukkueessa on aina yksilöitä, joiden (henkiset) ominaisuudet eivät mahdollista taistelemisen tappotyötä..he ovat mainioita miehiä kantamaan vaikka sitten niitä joukkueen pakkeja parissa repussa siellä joukkueen takana.

M05-taisteluliivi mahdollistaa jo melkolailla hyvin varustuksen muokkaamisen..ja koska se on koko liivin pohjimmainen ideakin, saatiin sen myötä viimeisimpienkin jääräpäiden vastarinta murrettua sen suhteen "saako" varustusta muokata yksilöllisesti vai ei. Nykyään se asia jo opetetaan niin että varustus muokataan ja kaikki mitä ei suoraan tehtävässä tarvita pakataan reppuihin ja jätetään pois taisteluvarustuksesta, jossa kulkee vain ja ainoastaan se taistelussa välittömästi tarvittava varustus.
 
pstsika kirjoitti:
Aikuinen mies ei kuole siihen, että on tunteja syömättä. Tai edes reilun vuorokauden.
Pakko briljenteerata, että tähän liittyy "kolmen sääntö" joiden jälkeen tulee kuolema:

Kolme päivää ilman nestettä
kolme viikkoa ilman ruokaa.

Ja sanomattakin on selvää, että jos saa vaikka näkkileivän maksapasteijalla tuon kolmen viikon aikana, tämä kolmen sääntöö pitenee.
 
Pakko kritisoida liian vapaita käsiä varustuksen "muokkauksessa". Meillä kiersi aikanaan tornihuhu, jonka mukaan alikessut jaksoivat täydellä repulla marssia nopeammin, koska repussa oli vain tyyny.

Huska kasku siihen asti, kun paljastui, että repussa todellakin oli vain tyyny (näyttää täydemmältä siten).

Jonkun (joukkueen kouluttaja varusmiesaikana, jojo reservissä???) pitää OIKEASTI kiinnittää huomiota siihen, että mukana on JÄRKEVÄ varustus. Kevyt on ok, jos on rasittava homma edessä. Mutta se mitä kevyt sisältää, taytyy painua kalloihin, jopa niihin umpiluisiin.
 
Tottahan se on rj:n homma varmistua siitä, että miehillä on mukana se mitä tarvitaan.. Useimmiten se vain ainakin rauhanajan harjoituksissa kääntyy niinpäin että rj saa karsia sitä varustusta ennemminkin pois.. Esimerkiksi pakki ei ole sellainen varuste, jota tarvitaan välittömästi taistelutehtävässä miehen varusteissa. Silloin varusteissa ei pidä kantaa mitään muuta kuin se taistelussa välittömästi tarvittava varustus - kaikki muu voidaan jättää pois välittömästi saatavilta.
Mutta se on siis toki johtajan muistettava varmistua siitä, että miehillä on tehtävän edellyttämä varustus matkassaan kun tehtävään lähdetään.
Nykyinen M05-mallin liivi taskuineen ja järjestelmään kuuluvine useampine eri kokoisine reppuineen on suhteellisen toimiva järjestelmä.
 
Leppis kirjoitti:
pstsika kirjoitti:
Aikuinen mies ei kuole siihen, että on tunteja syömättä. Tai edes reilun vuorokauden.
Pakko briljenteerata, että tähän liittyy "kolmen sääntö" joiden jälkeen tulee kuolema:

Kolme päivää ilman nestettä
kolme viikkoa ilman ruokaa.

Ja sanomattakin on selvää, että jos saa vaikka näkkileivän maksapasteijalla tuon kolmen viikon aikana, tämä kolmen sääntöö pitenee.

Noinhan se menee äärimmäisessä tapauksessa, mutta taistelukyky alkaa voimakkaasti laskemaan ensimmäisen valvotun ja ilman ruokaa vietetyn vuorokauden jälkeen.
Raja menee jossain 3-5 valvotun vuorokauden paikkeilla miehestä ja tehtävästä riippuen tai muuten pitää alkaa vetäämään pervitiiniä tai piriä ellei haluta, että vartiomiehet nukkuvat seisoaltaan ja joukon toimintakyky laskee sille tasolle, että ukot pystyvät vain istumaan passiivisesti tuijottaen kaukaisuuteen näkemättä kuitenkaan mitään.
 
Nyt huomaan erhettä kertauksissa.. yhdessäkään, jossa olen ollut, ei ole ollut ihan täyttä varustusta.. plus ruokahuollosta (muutamassa olen itsekin, mutta en kertauksissa, ollut mukana) ja sen järjeteslyistä ei ole jaettu liikaa infoa.

Ihan hyvä niinkin, mutta muistakaapa jatkossa, reservin jojot, varajojot, ryhmyrit, kuskit ja huoltoukot: Taistelijan ei tarvitse kantaa kaikkea matkassa. Se mitä ei tarvita, suoja-asemaan tai ajoneuvoon. Ruokahuolto sitä kautta, missä pakit on. Vain tst-varustus mukaan tst-tilanteisiin. Taakan vähentäminen JÄRKEVÄSTI on yhteisvastuullista.
 
Kapiainen kirjoitti:
Joukkueessa on aina yksilöitä, joiden (henkiset) ominaisuudet eivät mahdollista taistelemisen tappotyötä..he ovat mainioita miehiä kantamaan vaikka sitten niitä joukkueen pakkeja parissa repussa siellä joukkueen takana.

Järkevää ei olisi jättää hyvää lihaa pilaantumaan, vaan syödä viholliset ennen kuin mätänevät pilalle. Valitattavasti armeijassa ei opeteta nylkemään eikä teurastamaan oikein.

Sitten voisi ehkä sieltä reppujen luota kutsua lautasenpesijöitä lämpimän veden kanssa tuomaan maustepippurin rosvopaistiin.

No vähin, mitä ryhmäkohtaiseksi aseeksi voisi ottaa repusta mukaan, on paistinpannu ja vehnäjauhot. Vihollisesta valmistaa heikompitasoinenkin kokkin ainakin veriohukaisia, jos ei paisti onnistu.
 
Touhottaja kirjoitti:
Ihan hyvä niinkin, mutta muistakaapa jatkossa, reservin jojot, varajojot, ryhmyrit, kuskit ja huoltoukot: Taistelijan ei tarvitse kantaa kaikkea matkassa. Se mitä ei tarvita, suoja-asemaan tai ajoneuvoon. Ruokahuolto sitä kautta, missä pakit on. Vain tst-varustus mukaan tst-tilanteisiin. Taakan vähentäminen JÄRKEVÄSTI on yhteisvastuullista.

Tätä läskiä alkaa olla varmaan jo joka joukossa. Itse mieluummin tapattaisin nuo porukat taistelussa kuin pitäisin heitä sotilaspalvelijoina.
 
RE: Taisteluliivi m/60

jokiranta kirjoitti:
noska kirjoitti:
sekä vasaroina tai ties minä ja taisteluliivej surutta paiskottaessa lavoille ja kaappeihin yms kuin syöksymisharjoituksissa.

Millä vuosikymmenellä tuollainen asenne yleistyi? Oli jokaisen ongelma, jos joku kuudesta käteen sopivasta peltilippaasta oli suustaan kelvoton, ainakan ampumaradalla.

Ei niinkään millä vuosikymmenellä vaan missä ja vastaus on kaikkialla missä valvonta oli heikkoa ja väki välinpitämätöntä.
 
jokiranta kirjoitti:
Vanhaan aikaan syötiin näkkäriä leipälaukusta hiilihydraatiksi (tärkkelystä).
Nykyään on puvuissa enemmän taskuja ja niihin lykättynä suklaata ja energiapatukoita. Olenpa törmännyt pv:n muonituksessa jopa Yksittäispakattuihin valmiiksi päällystettyihin kerrosnäkkileipiinkiin (niitä saa kaupastakin, taisi olla wasabrödin tuote). Leipälaukkua ei tarvita enää kuivamuonan kuskaamiseen.
 
Touhottaja kirjoitti:
No niin kullannuput, Maistelijan käsikirja 2011 kertoo:
En osaa enää kirjoittaa, pyydän anteeksi. Nämä siis vain esimerkkejä.

Tuosta käy hyvin selväksi, että kyseessä on kantojärjestelmällä M/85 kuormitettu maistelija
 
RE: Taisteluliivi m/60

noska kirjoitti:
Ei niinkään millä vuosikymmenellä vaan missä ja vastaus on kaikkialla missä valvonta oli heikkoa ja väki välinpitämätöntä.

Onkohan maailmankuvani ihmiskunnasta väärä ja perustuukohan se siihen, että meillä oli alokkaana sisäkuri tiukka?

Ilmeisesti on jonkinlainen kristinuskon läpimenoon verrattava saavutus se, että länsimaissa aletaan ottaa laatu ja asiallisuus vakaumukselliseksi tavoitteeksi.

Meistä vain oli tyhmää turmella peltilipas, joka turmeltuna olisi voinut sattua omaan käteen omasta taisteluliivistä ampumaradalla.

Jotenkin nykyajan ihmisiltä puuttuu käsite "niukkuus" ja "loppumisen pelko". Ilmeisesti sikahalvat asuntolainat, herkkä valtionvelkaantuminen ja se, että kiinalaiset tekevät orjapalkalla kulutustavaraa on sekottanut tavallisissa tuloluokissa elävienkin ihmisten päät.

Onhan se tietenkin hyvä, että "mikään ei tahdo riittää" -asenne on saatu vaihdettua suurvalta-asenteeseen.

Muistelen 1989, kun yksi mummo, jonka alkanut inflaatio oli ajanut miltei perikatoon pienen eläkkeensä kanssa, sanoi, että "meillä Gorbatšov - pian kaikki on hyvin". Jo tuolloin ajattelin, että miltei kiinteisiin hintoihin tottuneet eivät ole kunnon inflaatiota ja deflatorisia leikkauksia inflaation lopettamiseksi nähneetkään.

Ilmeisesti joku jätteitä syövä amerikkalainenkin kokee itsetuntoa vain siitä valtiosta, jossa asuu, ikään kuin kansalaisosinkona.

Itse ajattelen, että päätä särkee ja silmiä kivistää, kun oma valtio on yhtä typerä kuin äänestäjänsä, kansanedustajansa ja ministerinsä - demokraattisesti.
 
noska kirjoitti:
Touhottaja kirjoitti:
No niin kullannuput, Maistelijan käsikirja 2011 kertoo:
En osaa enää kirjoittaa, pyydän anteeksi. Nämä siis vain esimerkkejä.

Tuosta käy hyvin selväksi, että kyseessä on kantojärjestelmällä M/85 kuormitettu maistelija

Juu, niinhän siinä seisoo, maisteluvyö. Ja tosiaan oli esimerkiksi mainittu. Eli samat romut pitäisi sitten ainakin teoriassa upota myös liiviin.. tai mihin tahansa muuhun kantolaitteeseen.

Lainaanpa lisää kirjasta:
Taistelijan käsikirja 2011 kirjoitti:
Taisteluvarustukseen kuuluvat ne välineet ja tarvikkeet,
jotka taistelija välttämättä tarvitsee pystyäkseen
tulemaan toimeen taistelukentällä ja
taistelemaan tehokkaasti. Ryhmänjohtaja käskee
varustukseen muutoksia tehtävän, vuodenajan,
sään tai muiden syiden vuoksi. Taisteluvarustuksen
yhdenmukainen pakkaaminen helpottaa muun
muassa lippaiden ja erikoisvälineiden sekä ensiapuvälineiden
nopeaa käyttöönottoa varustuksen
vaihtuessa tai toimintakyvyttömäksi tulleen taistelijan
varustuksesta.

...

Sotilaan on pystyttävä kantamaan taistelu- ja kenttävarustuksensa
lisäksi noin 15–25 kilon kuorma. Tilapäisesti sotilaan on pystyttävä kantamaan tämän lisäksi 5–10 kg. Tämä tarkoittaa esimerkiksi patruunoita, käsikranaatteja ja savuheitteitä.

Varustukseen voi kuulua myös valaisuraketteja, räjähdepanoksia, kertasinkoja, telamiina tai radio sekä taistelumuonaa. Varustuksen paino voi olla korkeintaan 1/3 sotilaan painosta.

...

Taistelu- ja kenttävarustus pidetään
maastossa aina pakattuina ja niistä
otetaan vain ne välineet, joita kulloinkin
tarvitaan. Näin säilytetään
taistelu- ja lähtövalmius eikä varusteita
häviä!
Varmaan itsestäänselvyyksiä monelle toki. Samassa kirjassa on muuten rinnakkain m05 ja m91 -varustukset, m05 näyttää jokseenkin kätevämmältä.
 
Joskus yllättävänkin pitkään säilyy pv:n oppaissa painoksesta toiseen vanhentunut tieto ja oppi.
 
pstsika kirjoitti:
Noinhan se menee äärimmäisessä tapauksessa, mutta taistelukyky alkaa voimakkaasti laskemaan ensimmäisen valvotun ja ilman ruokaa vietetyn vuorokauden jälkeen.
Raja menee jossain 3-5 valvotun vuorokauden paikkeilla miehestä ja tehtävästä riippuen tai muuten pitää alkaa vetäämään pervitiiniä tai piriä ellei haluta, että vartiomiehet nukkuvat seisoaltaan ja joukon toimintakyky laskee sille tasolle, että ukot pystyvät vain istumaan passiivisesti tuijottaen kaukaisuuteen näkemättä kuitenkaan mitään.
Näinhän se on - ja neste on ruokaa tärkeämpää sitten kuitenkin jos valita täytyy.
Jo 3-5% nestehukasta aiheutuva painonlasku käytännössä romahduttaa fyysisen suorituskyvyn..80kg:lla miehellä se tarkoittaa 4kg:n nestehukasta aiheutuvaa painonlaskua. Se syntyy aika nopeasti jos nestettä ei ole ja tekemisen intensiteetti on korkea, kuten sotimisessa usein on. Siihen kun yhdistää valvomisen myötä tulevat oireet niin peli on aika nopeasti selvä.
 
noska kirjoitti:
Joskus yllättävänkin pitkään säilyy pv:n oppaissa painoksesta toiseen vanhentunut tieto ja oppi.

Tuokin on kyllä totta. Mutta tässä tapauksessa, eivät ne 80-luvun puolivälin tetsarit ole minnekään kadonneet.. ainakaan täällä pohjoisessa. Vaatteet tuntuu varusukoilla kyllä uudempaa kuosia olevan. Kaipa ne kantolaitteetkin pikku hiljaa uusiutuu.
 
noska kirjoitti:
Joskus yllättävänkin pitkään säilyy pv:n oppaissa painoksesta toiseen vanhentunut tieto ja oppi.

Eivätköhän oppaat ja varusteet ole samoilta vuosikymmeniltä? Oppaat ovat kuin raamatunkäännökset. Niitä kuljetetaan kirjapainoissa harvoin ja hartaasti.

Joissain yksiköissä julkaistaan vihkosia, jotta ei tultaisi opettaneeksi sotahistoriaa.
 
Back
Top