Taisteluliivit, chestrigit, tst-vyöt ja muut kantolaitteet

UUkei, seison ojennettuna... ;-) Se vaan tuntui hyvältä ajatukselta... ;-)

Mulla on ohjaamossa käytössä semmonen, mut ei sitten tarvi edes testata... ;-)
 
Vanhoissa vaunuhaalareissahan oli samanmoinen ratkaisu eli muovitasku joka kiinnitettiin tarranauhoilla reiden päälle.

Sivumennen sanoen, itse en halua mitään sellaista ratkaisua jossa kartta on koko ajan näkyvillä. Etenkin se kartan kääntöpuoli mutta myös itse karttapuoli loistaa valkoisena pimeässä kuin lyhty. Sama laittaa sitten lumipuku päälleen ja maalata naama valkoiseksi.

Jonkin verran olen käyttänyt sellaista muovitaskua joka kiinnittyy nauhoilla vasemman käden kyynärvarren ympäri. Siihen saa vedettyä sitten maastotakin hihan päälle tai tehtyä erillisen läpän. Ongelma on väkisinkin kaareva pinta ja sangen pieni osa kartasta pääsee olemaan kerralla näkyvissä kun ei ole mitäkään bodaajan kädet.
 
Ainakin PKM:n vyöt kulkevat teräksisissä vyölaatikoissa, joita ei taida saada molle-liiviin kiinni kuin irtohihnoilla. Eikä kk-ampuja kanna kuin aseessa kiinni olevaa 100 patruunan kannua ja toista samanlaista lisäksi. 100 patruunan kannu voisi mahtua isoon yleistaskuun ja se korvaisi rk:n lipastaskut kk-ampujalla.
Taistelijaparilla on sitten 2x 200 patruunan vyöt ja normaali rk-varustus, joten liiviin ei taida mahtua isoja taskuja vyölaatikoille, vaan ne pitää kantaa käsissä tai laittaa irtohihnavirityksin roikkumaan.

Markkinoilta saa kyllä taskuja PKM:n kannuillekin, ainakin Sposn valmistaa. Taisi joskus olla myynnissä jopa Swat-teamissa. Joka tapauksessa epämiellyttäväähän kannuja on kantaa olivat ne missä tahansa.

Muistelisin, että kranaattipistoolin varusteisiin kuuluu myös eräänlainen ammusbandorieeli eli kranaattipistoolin ammustaskuja ei erikseen tarvita.

Kuuluu myös jonkinlainen kotelo, josta en tarkemmin muista.

Missä kulkevat erikoisheitteet? ENtä muu erikosvälineistö? Kenttälapion tärkeyskin on kai melko tehtävä kohtainen. Tuskin pioneeri luhalla telluja piilottelee.

Onko erikoisheitteillä eli flashbangeilla edes väliä edes, koska niitä ei reserviläinen saa ostaa kaupasta eikä PV:llä ole niitä (kai?) tai jos on niin supersotilaille. Joka tapauksessa osaa kranaattitaskuista voi säätää leveyden ja pituuden suhteen tarranauhan avulla, jotta erikokoiset heitteet mahtuvat. Lienee varmin valinta ja hätätilanteessa tälläiseen taskuun voi vaikka käsiration tai ylimääräisen kiinnittää.

Mikä olisi sellainen paikka, jossa IFAKiin pääsee käsiksi molemmilla käsillä, mutta jossa se ei olisi tiellä ennen tarvettaan ja jossa se sisältö ei vahingoittuisi?

Mielestäni IFAKin sijoitus on aika samantekevää jalkaväen miehelle eikä sen tarvitse olla erityisen nopeasti saatavilla. Päätarkoitus on listiä vihollisia, ei paikata itseä tai kavereita ja jos pitää paikata niin sitten se pitää hoitaa vasta sitten kun kukaan ei ammu enää takaisin. Ensijaisesti poistetaan uhka, sitten vasta paikkaillaan kun hengenvaara on poistettu tuhoamalla vihollinen tai siirtymällä/siirtämällä suojaan. Kiristysiteen tai -siteitä voi sen sijaan kiinnittää vaikka kuminauhoilla molle-lenkeille vuoratun taskun etupuolelle tai muuten nopeasti saataville, koska ensiavussa tärkeintä on tyrehdyttää verenvuoto eikä kentällä sen kummempaa hirveästi voi tehdäkkään varsinkaan normaali taistelija.
 
No melkonen rambo on se joka meinaa ammuskella vielä kovasti takaisin saatuaan osuman/osumia ja miettii haavan sitomista vasta myöhemmin. Eri asia on kaverin auttamisen suhteen. IFAKin sijoitus ei omasta mielestäni ole niin kriittinen sen takia että ensisijaisestihan on tarkoitus että taistelijapari käyttää sitä haavoittuneen pakkausta eikä omaansa. Harva haavoittunut kun lopultakaan kykenee itseään suuremmalti paikkailemaan. Toki se on hyvä olla itselläkin saatavilla siltä varalta että sitä kykenee käyttämään itseensä, mutta sen sijainti ei saisi haitata muita toimintoja.
 
Riippunee varmasti aivan rambosta mutta sanoisin että harvahan oikeasti tietää mihin kykenee millaisessakin tilanteessa. Tilanteen mukaanhan pitää ratkaista aina mitä tekee. Kyllähän aivan normaalia on harjoitella aseen käyttöä niin, että pystyy manipuloimaan ja ampumaan yhtä kättä käyttäen. Sellaisenkin taidon hinkkaaminen lihasmuistiin on pelastanut henkiä, varsinkin poliisipuolella jenkeissä. Jos onnistuu saamaan luodin itseensä niin tod. näk. onnistuu saamaan toisenkin ellei liiku pois alta, hakeudu suojaan tai vähintään liikkumiskyvyttömänä avaa tai jatka tulitusta. On nopeampi ja varmempi kiinnittää huomiota syyhyn (kuka ampui ja mistä) kuin oireeseen (verinen reikä). Oireen hoitaminen poistamatta syytä on yleensä varmin tapa päästä hengestään. Mutta kuten aiemmin, tilanteen mukaan toimet.
 
Oman kokemuksen perusteella kaikkein järkevin kuljetuslaite PKM-taistelijalle on taisteluvyö jossa pääosa varusteista on selkäpuolella ja kyljissä jättäen vatsanpuolen tyhjäksi. Taskuissa selänpuolella menee ainakin kahden sadan kannu (tai pelkkä vyö) ja kyljillä tulee kaksi satasen kannua. Lisäksi aseessa kulkee yksi satasen kannu joka voidaan tarvittaessa kiinnittää taisteluvyöhön roikkumaan pikakiinnikkeellä (ilman taskua). Tuo määrä kulkee kyllä liivissäkin, mutta itse pidän mukavampana että osa painosta jää lantiolle.

Jos joku on hankkimassa modulaarista kantolaitetta, suosittelen ensin miettimään mitkä varusteet ovat sellaisia että ne pitää saada nopeasti kädenulottuville käyttövalmiina. Tuolla pystytään hivenen rajaamaan sitä mitä taskuja ostetaan ja kuinka paljon. Onko esimerkiksi tärkeää että käsillä on heti kaikki 8-10 lipasta tai 5-6 heitettä vai riittääkö että käsillä olisi esimerkiksi edellisistä 4 lipasta (kaksi kahden lippaan taskua) ja esimerkiksi kaksi erilaista heitettä (kaksi taskua). Myös se kannattaa miettiä tarviiko jokaisen kilkkeen olla omassa taskussaan vai kelpaako esimerkiksi isompi yksittäinen tasku jossa on eriteltyjä lokeroita tai jopa iso erittelemätön tasku. Yleistaskuilla saadaan tehtäväkohtaista käyttömukavuutta jos ne on valittu oikein.

Esimerkkinä mitä varustekokonaisuus voisi olla meikäläisellä mekanisoidussa jalkaväessa:

chest-rigissä kulkee lippaat (3-4 taskua), heitteet (2 taskua), nestettä (yleistasku/juomarakko), IFAK ja tehtäväkohtainen käsiase (1-2 taskua). Edellä siis se mitä ilman tappotyössä ei pärjää.

Varustevyössä taas valikoiden tehtäväkohtaista tavaraa kuten nassea, räjähteitä, lapio, yönäkölaitetta, lisää ammuksia jne.
 
Tai vaihtoehtona (jos rahoituspuoli on kunnossa) on ostaa kaikkea mahdollsita ja kokeilla niitä kunnes selviää mikä sopii itselle.
 
noska kirjoitti:

Eräs joukko otti sovitukseen hyväksi katsotulta laajan valikoiman toimittajakandidaatilta ison läjän romuja. Tuumailivat, tuunailijat ja tekivät sitten isomman kimppatilauksen.

Jos on sopiva yhteisö niin siitä vaan junailemaan. On palkitsevaa.
 
setämies kirjoitti:
Taskuissa selänpuolella menee ainakin kahden sadan kannu (tai pelkkä vyö) ja kyljillä tulee kaksi satasen kannua.

Kannetaanko tuossa 200ptr kannussa 200ptr vyötä vaiko mitä? Painaa varmasti 6 kiloa, eli eikös moinen tee aseen kanssa heiluttaessa siitä aivan sietämättömän painavan mitään järkevää ajatellen. Luulisi että moinen hökötys on kehitetty lähinnä kolmijalka-asennusta ajatellen, mutta niitähän meillä ei ole ja joukkueiden mukana liikkuvat aseet ovat enempi LMG-roolissa.

???
 
koponen kirjoitti:
noska kirjoitti:
Tai vaihtoehtona (jos rahoituspuoli on kunnossa) on ostaa kaikkea mahdollsita ja kokeilla niitä kunnes selviää mikä sopii itselle.

Eräs joukko otti sovitukseen hyväksi katsotulta laajan valikoiman toimittajakandidaatilta ison läjän romuja. Tuumailivat, tuunailijat ja tekivät sitten isomman kimppatilauksen.

Jos on sopiva yhteisö niin siitä vaan junailemaan. On palkitsevaa.

Tälläisenä varusteurheilijana sanoisin että tuohan on kaikkein paras vaihtoehto.

Jos kuitenkin joku on vasta siirtymässä modulaarisuuden maailmaan omalla pikkubudjetillaan, suosittelen lähtemään hyvin vähällä liikkeelle. Muuten palaa pitkä penni sellaiseen kiluun, joka jää pyörimään kaapin perälle.
 
vm78 kirjoitti:
Kannetaanko tuossa 200ptr kannussa 200ptr vyötä vaiko mitä? Painaa varmasti 6 kiloa, eli eikös moinen tee aseen kanssa heiluttaessa siitä aivan sietämättömän painavan mitään järkevää ajatellen. Luulisi että moinen hökötys on kehitetty lähinnä kolmijalka-asennusta ajatellen, mutta niitähän meillä ei ole ja joukkueiden mukana liikkuvat aseet ovat enempi LMG-roolissa.

200 patruunan kannussa on 200 paukun vyö kuten nimestä ilmenee. Isoa kannua ei saa PKM-konekivääriin kiinni, koska 200 patruunan laatikoista puuttuu ne kiinnikkeet, joilla vyökannu ja ase kiinnittyvät toisiinsa.
100 patruunan vyökannuissa on sensijaan kiinnikkeet ja niitä pidetään aseessa kiinni vaikka ammuttaisiinkin "pitkästä vyöstä".
Kun konekiväärillä ammutaan aluetulta tai suojatulta aseeseen laitetaan 200 paukun pitkä vyö, jota kk-ampujan taistelijapari ohjaa samalla kun osoittaa maaleja.
Kun kk vaihtaa asemaa niin pitkä vyö otetaan pois syöttäjästä ja asetetaan lyhyt 100 patruunan vyö tilalle, jotta voidaan tarpeen vaatiessa ampua liikkeestä.
Mikäli pitkä vyö on ammuttu loppuun kerää kk-ampujan taistelijapari sen ennenkuin tulee perässä.
Uudessa tuliasemassa taas pitkä vyö syöttäjään.

200 patruunan täysi vyö laatikoinen painaa noin 7 kiloa ja kuten aiemmassa viestissä jo mainitsin: ampuja kantaa konekivääriä ja 2x 100 patruunan vyötä ja taistelijaparilla on rk-varustus sekä 2x 200 patruunan vöitä ja vaihtopiippu.
 
pstsika kirjoitti:

Ja tämän jälkeen ei tarvitse enää ihmetellä ainakaan läntisten armeijoiden halua sijoitella GPMG:t erillisiksi 3-miehisiksi tiimeiksi pois kivääriryhmistä. PKM-apumiehellä siis oman tst-varustuksen lisäksi kannossa tuollainen 16-17 kilon ylimääräinen ja varmasti ei niin ergonominen taakka... kaksi kaveria tehokkaasti pois muutenkin jo liian pienestä 7-miehen manööveriryhmästä.

Sorry OT.
 
setämies kirjoitti:
Oman kokemuksen perusteella kaikkein järkevin kuljetuslaite PKM-taistelijalle on taisteluvyö jossa pääosa varusteista on selkäpuolella ja kyljissä jättäen vatsanpuolen tyhjäksi. Taskuissa selänpuolella menee ainakin kahden sadan kannu (tai pelkkä vyö) ja kyljillä tulee kaksi satasen kannua. Lisäksi aseessa kulkee yksi satasen kannu joka voidaan tarvittaessa kiinnittää taisteluvyöhön roikkumaan pikakiinnikkeellä (ilman taskua). Tuo määrä kulkee kyllä liivissäkin, mutta itse pidän mukavampana että osa painosta jää lantiolle.

Myös rynnäkkökivääriä heiluttelevan taistelijan kannattaisi miettiä paljonko hän haluaa mahan tai rinnan eteen taskuja ja miten paljon taskusijoitus muuttaa michelin mieheksi. Vaikuttaa maahan syöksyilyyn ja ampumiseen yllättävän paljon. Aina pitäisikin treenata kuten taistelee tai mieluummin jopa hieman vaikeammin. Varusmiespalveluksen harjoituksissa lippaat/vyöt eivät eivät esimerkiksi paina mitään aseessa tai liivissä, koska kuulia ei ole ja parhaimmillaan taskut litistyvät tyhjinä tai niissä on ylimääräisiä vesiä. Tositilanteessa muumilimsapullosta ei voi juoda jos tilalla on 2 x 30 ptr:n lipasta.

Jos joku on hankkimassa modulaarista kantolaitetta, suosittelen ensin miettimään mitkä varusteet ovat sellaisia että ne pitää saada nopeasti kädenulottuville käyttövalmiina. Tuolla pystytään hivenen rajaamaan sitä mitä taskuja ostetaan ja kuinka paljon. Onko esimerkiksi tärkeää että käsillä on heti kaikki 8-10 lipasta tai 5-6 heitettä vai riittääkö että käsillä olisi esimerkiksi edellisistä 4 lipasta (kaksi kahden lippaan taskua) ja esimerkiksi kaksi erilaista heitettä (kaksi taskua). Myös se kannattaa miettiä tarviiko jokaisen kilkkeen olla omassa taskussaan vai kelpaako esimerkiksi isompi yksittäinen tasku jossa on eriteltyjä lokeroita tai jopa iso erittelemätön tasku. Yleistaskuilla saadaan tehtäväkohtaista käyttömukavuutta jos ne on valittu oikein.

Se mitä myös voisi miettiä tarvitseeko yhden tai kahden lippaan, jotka ensimmäisenä tulee vaihdettua olla tuplalipastaskuissa läpän takana vai riittääkö esim. kitka- tai bungeenauhatyyppinen lukitus. Etuna nopeus, haittoina lippaiden helpompi likaantuminen ja tippumismahdollisuus. Kuitenkin haitat ovat pienempiä kuin etu mutta asiassa voi olla sellainen pointti että kannattaisiko taskujen avaamismekanismit olla samanlaisia kaikissa tarpeissa (tai ainakin lipas), jotta taskujen avaaminen olisi luonnollista, samanlaista ja vaistomaista.

Varustevyössä taas valikoiden tehtäväkohtaista tavaraa kuten nassea, räjähteitä, lapio, yönäkölaitetta, lisää ammuksia jne.

Vai tarkoititko kenties päiväreppua varustevyön sijaan?
 
commando kirjoitti:

Tarkoitin pehmustettua tst-vyötä jossa on kaksi molleriviä. Painoa voidaan siirtää henkseleillä hartioille. Hyvä laite täydentämään chest-rigiä, jos kuljetetaan enemmän tavaraa mukana eikä haluata tunkea etumusta täyteen. Toimii toki ilman rigiäkin. Samaten pehmustettu osuus voidaan pistää päivärepun lantiohihnaksi jos sellaista pitää kantaa mukana.
 
Eli puhut ns. 1st line gear kitistä. Suomentaakohan joku nämä joskus?

Se taas vaatii että on joko pitkä selkä tai oikeasti chestrig, jota myös pidetään rinnalla. Chestrigit, jotka sallivat lantiovyön käytön tulemalla tarpeeksi ylös eivät voi olla myöskään kovin massiivia tai niiden kyljissä ei voi pitää tavaraa tai saadaan helposti aikaan ampumakädelle ns. chicken wing -ilmiö. Yhä useammat chestrigit tulevat alemmas, koska niihin täytyy mahtua enemmän ja enemmän tavaraa käyttäjien toiveiden mukaisesti ja silloin niitä ei luonnollisesti voi kantaa niin ylhäällä. Pikemminkin usein chest rigit ovat alkaneet jo muistuttaa lantiopohjaisia järjestelmiä tai liivejä, joissa takaosa on korvattu viilekkeillä.

En ainakaan itse voisi kuvitella kantavani ns. 1st line kitissä eli vyössä toissijaisia tarvikkeita kuten kenttälapiota, räjähteitä tms. Yleensä kun varustusta riisutaan keventämiseksi riisutaan yläosa eli plate carrier/liivi/chestrig ym. jolloin jäljellä jäävät vyöhön ne tärkeimmät varusteet eli pistooli, sen lippaat, kiväärin lippaita muutama, dumppitasku jne. En ole koskaan törmännyt missään siihen, että vyöhön kiinnitettäisiin toissijaisia varusteita. Miksei asiaa voisi tutkia mutta miksei samantien laittaa ko. kapistuksia päiväreppuun, jossa on kunnon lantio- ja rintahihna? Varsinkin koska reppua on hankala käyttää pehmustetun vyön kanssa eli se pitäisi ottaa irti ja siirtää reppuun. Reppujen omissa lantiovöissä on ollut jo ajat sitten molle-rivejä taskuille, samoin ulkopinnoilla. Ainakaan vielä ei tietääkseni ole lantiohihnoja, joita voisi käyttää taisteluvyönä ja siten muutamassa sekunnissa kiinnittää repun lantiohihnaksi purkamatta koko laitosta. Kuitenkaan kenttälapiolle, räjähteille, yönäkölaitteelle, lisäammuksille (jotka eivät mahdu 1st tai 2nd line gear kittiin) ei liene niin kiire, etteikö niitä voisi repusta tai repun lantiohihnasta kaivaa esille? Kuitenkin päivärepussa on paljon mukavampi kantaa tavaroita ja sinne mahtuu enemmän tavaraa kuin pelkässä lantiovyössä, jossa on valjaat?
 
Oikeastaan nyt kyse ei ole enää 1st line kitistä vaan oikeastaan laajennetusta chestrigistä/platecarrierista. Makuasioitahan nämä ovat loppupeleissä, koska joillain samat asiat kulkisivat parhaiten ilmeisesti liivissä tai ehdottamassasi päiväreppu+rig yhdistelmässä. Tällöin kapeampi varustevyö toimisi siinä alkuperäisessä 1st line roolissa.
 
168584137.jpg
 
Finnish Warrior 2020 Programme

http://www.soldiermod.com/volume-2-06/finnish-warrior.html

Finnish Warrior
Technology Programme 2010 (TP2010) until 2014. Fielding from 2017
TP2010 includes Savox as integrator and Millog, Nethawk and Insta
RFI Mobile Ballistic Protection Systems issued April
Three versions of system required for Territorial Troops, Regular and SF
http://www.soldiermod.com/volume-7/programmes-overview.html
 
Oma liivini alkaa tuntua valmiilta. Pohjana käytin Varustelekan kauppaamaa US MOLLE II FLC liiviä.

Edessä keskellä on 4 lipastaskua rynnäkkökiväärin lippaille. Lipastaskuun mahtuu änkeämällä 3 lipasta tiukasti vierekkäin, mutta vaativat magpullit tai teippaukset esilleoton helpottamiseksi.
Oikealla lipastaskujen jälkeen on yleistasku ja sen takana kenttäpullo.
Vasemmalla lipastaskujen jälkeen on pienempi yleistasku ja kenttäpullo. Dumppi on lonkkaluun ja pakaran seudulla alimpaan pals-rivistöön kiinnitettynä.

Selkäpuoli jäi tarkoituksella kokonaan vapaaksi.
 
Back
Top