Terrorismi

Onkohan hakemuksessa ollut mainittuna rahojen käyttötarkoitus? ;)

Rahoitti Isisiin liittymistä opintolainalla – 19-vuotias suomalainen tuomittiin Britanniassa

Julkaistu: 30.7. 12:39
Suomen kansalainen tuomittiin Britanniassa 3,5 vuodeksi vankeuteen terrorismin valmistelusta.
Lännen Median mukaan hän tulee kärsimään tuomionsa suomalaiseen nuorisovankilaan.

Oikeuden mukaan suomalainen mies yritti liittyä terroristijärjestön Isisin joukkoihin.

19-vuotias mies nousi helmikuussa lentokoneeseen Lontoon Stanstedin lentokentällä tarkoituksenaan lentää Romaniaan ja sieltä Syyriaan. Ennen kuin kone lähti, poliisit tulivat sisään ja ottivat miehen kiinni, Telegraph kertoi.

Miehen hallussa olleella muistitikulla oli ohjeita, kuinka matkustaa Isisin luo Syyriaan. Mies opiskeli yliopistossa ja oli Telegraphin mukaan käyttänyt opintolainaansa pyrkimyksiinsä liittyä Isisiin. Poliisin tiedotteen mukaan miehen hallussa oli myös muun muassa materiaalia, jossa kannustettiin itsemurhaiskuun.

Viranomaiset löysivät myös miehen puhelimesta poistettua videomateriaalia, jossa Isis teloittaa vankeja.

Evening Standard –lehden mukaan mies oli alun perin Somaliasta ja muuttanut Suomesta Britanniaan vuonna 2010. Mies on Lontoon Metropolitan Policen mukaan Suomen kansalainen.

Evening Standardin mukaan miehellä ei ollut kontakteja Isisiin ja hänen suunnitelmaan arvioitiin oikeudessa naiiviksi.

Antti Honkamaa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001230173.html?ref=rss
 
http://professorinajatuksia.blogspo...=Feed:+blogspot/Ipsas+(Professorin+ajatuksia)

Islam on vaikeuksissa Afganistanissa

Senhän me tiedämmekin, ettei terrorismilla ole mitään tekemistä islamin kanssa. Ei, vaikka viime aikoina useimmat terroristit ovatkin tulleet islamilaisesta taustasta ja pahoja tekoja tehdessään huutaneet muslimien jumalan suuruutta.

Tätä taustaa vastaan jäin miettimään Yleisradion uutista, jonka mukaan Afganistania pitkään terrorisoineet Talibanit ovat ottaneet haltuunsa uusia alueita. Lisäksi myös ISIS on saanut jalansijaa Afganistanissa.

Onko siis niin, etteivät oikeaa islamia edustavat afgaanit ole enemmistönä maan väestöstä, vaan kannattavat epäislamilaisia terroristijärjestöjä?

Vai onko niin, että Afganistanissa on käynnissä niin merkittävä sekularisoituminen, että ilmeisen oikeaa islamia edustava ja länsimaiden edelleen tukemaa hallitusta tukee yhä pienempi osa väestöstä?

Vai olisiko sittenkin niin, että oikeaoppinen islam saattaa noudattajansa niin heikoksi ja toimintakyvyttömäksi, ellei suorastaan aseistakieltäytyjäksi, etteivät sen runsaslukuiset kannattajat ole pystyneet vastustamaan vähälukuisia epäislamilaisia joukkioita?

Vai opettaako oikeaoppinen islam, että heti epä-islamilaisesta ideologiasta tulevien vaikeuksien koittaessa on haettava turvapaikkaa kristillis-sekulaarisista länsimaista?

Jotenkin kaikki edelle kirjoittamani vaihtoehdot tuntuvat ontuvan. Sen seurauksena mielessäni heräsi kysymys siitä, että olenko minä sittenkin ymmärtänyt jotain väärin?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mikä on tyhmempi kuin islamisti?
Kaikki muslimit eivät hyväksy murhaamista
Demokratiasta ja islamista
 
Lännen Media: Lontoossa tuomittu suomalaisjihadisti kärsii tuomionsa Suomessa: "Ei vaarallinen"

Lauantai 30.7.2016 klo 11.35

19-vuotias Suomen kansalainen tuomittiin torstaina 3,5 vuodeksi vankeuteen terrorismin suunnittelusta Lontoossa.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Lännen Median mukaan mies kärsii tuomionsa suomalaisessa nuorisovankilassa.

- Miehen tuomioon lasketaan jo kärsitty vankeus, joten hän vapautunee vuoden ja kolmen kuukauden kuluttua, Lännen Media kertoo.

Vankeinhoitolautakunta ei pidä miestä vaarallisena.

Tuomari kuvaili miestä naiiviksi ja alttiiksi radikalisoitumiselle. Hän oli elänyt juuretonta elämää, koska hänen isänsä oli pakottanut miehen muuttamaan ensin Suomesta Somaliaan ja sieltä Lontooseen.

Mies aikoi matkustaa Turkin kautta Syyriaan liittyäkseen Isisiin.

HANNA GRÅSTEN
[email protected]

EDIT: paksunnokset minun.
 
Ei tietenkään itsemurhaterroistiksi opintotuella pyrkivä ole vaarallinen itselleen eikä ympäristölleen....:facepalm:
Mistä näitä valopää "asiantuntioita" vaan riittää....?:confused:
 
Pitää ottaa myös huomioon että voivat törmätä räjähdeillä lastatun isomman veneen laivaan tai ryhtyä levittämään IED merimiinoja.

Tämä on kaikein paras turva terroristeja vastaan Myös valvontakamerat lisäävät turvallisuutta aluksella, Nöjd muistuttaa.

Tosiasia on jos Ruotsin laivalla tapahtuu isku niin ei senparemmin Ruotsilla kuin Suomellakaan ole keinoja viedä laivalle poliiseja tai sotilaita.

Jos Vironlaivoilla tapahtuu isku niin silloinkaan Suomi ei pysty kuin pyörittelemään peukaloita, mutta Viro voi pyytää alueelaan olevia Nato sotilaita avuksi joilla on toimintaan kykenevät joukot ja kalusto ja pahimmillaan joudutaan katselemaan kuvia teurastuksesta joka jatkuu tunteja jos isku tapahtuu Suomen tai Ruotsin aluevesillä.

Häpeä tunnustaa että pahimmillaan joudutan pyytämään Venäjältä apua terroristien tuhoamiseen jos Virossa olevien NATO joukkojen rotaatio on kriittisessä vaiheessa.
Voi olla että otetaan pataan niin että tukka lähtee jos NH90 kopterit ja/tai veneet tuhotaan ennen kuin pääsevät entraamaan mutta terojen aseistus ei välttämättä ole AK:ta ja IED:itä kummempaa.
Ja miksi Venäjän apua? Jos laiva on kaapattu niin se ajetaan Libyaan.

Niinku mihin? Bollywood-elokuvaan?

Helipad täynnä panttivankeja ja seassa x-määrä teroja ja sinä teet rynnäkön piiput pyörien?

10-4

Alkaa tulla sellaisia visioita taas, että eipä mulla muuta aiheeseen.
Isiksen armoille jäämiseen verrattuna laivan upottaminen olisi armollista (vaikka johdolla ei olisi kanttia siihen) ja siihen verrattuna 50% tappiot panttivangeissa on erinomainen saavutus.
 
Mistä näitä valopää "asiantuntioita" vaan riittää.

Asiontuntijakasi pääsemiseen vaaditaan kova koulutus ja pitkällinen kokemus sekä julkishallinnolle ja politikoille luonteenomainen kulloisenkin tilanteen vaatima mielipiteen haistava nenä.

Parhaiden asiantuntioiden tausta on tämä.

Koulutus ei taas riipu mistään koulutushaarasta tai tieedekunnasta vaan oikeasta puolueen jäsenkirjasta, kub on oikea jäsenkirja kaikki muut edelletykset täyttyvät.

Pitkällinen kokemus hankitaan pueuekirjan hankkimisen jälkeen alan korkeakoulussa Kallion kaupunginosassa tai vaikkapa verkostoutumalla erilaisissa tilaisuuksissa missä ruoho kasvaa ja viivaa vedetään ja shotit paukkuvat pöytään.

julkishallinnolle ja politikoille luonteenomainen kulloisenkin tilanteen vaatima mielipiteen haistava nenä. sen hankkiminen vaatiikin melkoista harjoitusta on ymmärettävä melko aikaisessa vaiheessa löytää oikea puolue ja oikeat nuoltavat sekä ennenkaikkea omattava sellainen selkäranka joka taipuu 360 astetta koska vielä muutama vuosi sitten jokainen asiantuntija haukkui Kokoomusta syylliseksi jokaiseen mailman ongelmaan niin nyt sama tapahtuu Persuille ja jos hetkenpäästä tarvitaan kokoomus syylliseksi niin sekin onnistuu.

Sitten on tietysti niitä oikeita asiantuntijoita joilla näitä ominaisuuksia ei ole.
 
Onkohan hakemuksessa ollut mainittuna rahojen käyttötarkoitus? ;)

Rahoitti Isisiin liittymistä opintolainalla – 19-vuotias suomalainen tuomittiin Britanniassa

Julkaistu: 30.7. 12:39
Suomen kansalainen tuomittiin Britanniassa 3,5 vuodeksi vankeuteen terrorismin valmistelusta.
Lännen Median mukaan hän tulee kärsimään tuomionsa suomalaiseen nuorisovankilaan.

Oikeuden mukaan suomalainen mies yritti liittyä terroristijärjestön Isisin joukkoihin.

19-vuotias mies nousi helmikuussa lentokoneeseen Lontoon Stanstedin lentokentällä tarkoituksenaan lentää Romaniaan ja sieltä Syyriaan. Ennen kuin kone lähti, poliisit tulivat sisään ja ottivat miehen kiinni, Telegraph kertoi.

Miehen hallussa olleella muistitikulla oli ohjeita, kuinka matkustaa Isisin luo Syyriaan. Mies opiskeli yliopistossa ja oli Telegraphin mukaan käyttänyt opintolainaansa pyrkimyksiinsä liittyä Isisiin. Poliisin tiedotteen mukaan miehen hallussa oli myös muun muassa materiaalia, jossa kannustettiin itsemurhaiskuun.

Viranomaiset löysivät myös miehen puhelimesta poistettua videomateriaalia, jossa Isis teloittaa vankeja.

Evening Standard –lehden mukaan mies oli alun perin Somaliasta ja muuttanut Suomesta Britanniaan vuonna 2010. Mies on Lontoon Metropolitan Policen mukaan Suomen kansalainen.

Evening Standardin mukaan miehellä ei ollut kontakteja Isisiin ja hänen suunnitelmaan arvioitiin oikeudessa naiiviksi.

Antti Honkamaa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001230173.html?ref=rss

Kakara ei edes ehtinyt mestoille ja saa linnaa. Suomesta lähteneet ja palaavat saavat kaiken viranomaistuen. Tasan eivät käy onnen lahjat.
 
Tässä niitä asiantuntijoita on. Toimittaja repäisee omasta somekuplastaan nuorisotutkijan ja terapeutin. Tässä jutussa mainitaan Breivik ja äärioikeisto ja masennus ja mainitaan sivumennen se, että osaan on liittynyt ääri-islamilaisia motiiveja.

Mikä ajaa nuoret miehet hirmutekoihin? Näin tutkijat arvioivat
xlarge-16431590.jpg

KUVA: IAN LANGSDON
KOTIMAA 30.7.2016 7:00
KAISA HAHTO

Viime viikkoina massaväkivaltauutiset Euroopasta ovat olleet lähes päivittäisiä. Osaan hirmuteoista on liitetty ääri-islamilaisia motiiveja.

Münchenin ostoskeskusampuminen taas tapahtui Anders Breivikiniskujen vuosipäivänä, ja sitä on tulkittu äärioikeistolaiseksi. Samaan aikaan monien tekijöiden aiempia mielenterveysongelmia on raportoitu julkisuudessa. Tekijät ovat olleet nuoria tai nuorehkoja miehiä.

Lännen Median haastattelemat asiantuntijat sanovat, että perinteisen terrorismin ja muun massaväkivallan erot ovat lieventyneet. On vaikea tietää, mihin lahkoon tai ideologiaan mikäkin yksittäinen isku kuuluu

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...hirmutekoihin-nain-tutkijat-arvioivat/734278/
 
Nyt Europolin näkemys. Mikään ei muuta tämän sukupolven käyttäytymismallia, paitsi suomalaisen ymmärtäjän pullahali. Nämä pitääkin saada kaikki tänne.

ULKOMAAT
Varoitus terrorista: ISIS:n kadotettu sukupolvi uhka EU:lle
PERTTU KOISTINEN
8 tuntia ja 34 minuuttia sitten

Europol on huolissaan terroristien keskuudessa kasvaneista lapsista. Isisin uskotaan kouluttavan heistä tulevaisuuden terroristeja.

  • fbded232b5d303e4e34f5f720ae90f586b909201bc57f8869438dd8e29612634

    Terroristien lasten pelätään seuraavan vanhempiensa viitoittamalla tiellä.

    (Lehtikuva / AFP)
Euroopan poliisivirasto Europol on huolissaan siitä, mitä roolia nykyisten jihadistien lapset tulevat näyttelemään tulevaisuudessa, kertoo The Independent. Isisin propagandassa on esitelty heidän kouluttamistaan terroristeiksi. Isisin "kalifaatissa" uskotaan olevan kaikkiaan 31 000 raskaana olevaa naista.

Asiantuntijoiden mukaan terroristijärjestö näkeekin lapset olennaisena osana onnistumistaan pitkällä aikavälillä sekä uskoo heidän olevan parempia ja tappavampia taistelijoita syntymästä saakka tehdyn aivopesun ansiosta. Isisin julmuuksia seuraava aktivistiryhmä onkin ollut huolissaan, että nuoremmat "kadotetun sukupolven" värvätyt saattaisivat jatkaa verisiä yrityksiä muodostaa kalifaatti.

Europolin mukaan Isisin riveihin on siirtynyt noin 5 000 EU:n jäsenmaiden kansalaista. Tuoreen raportin mukaan heidän lapsensa saattavat muodostaa tulevaisuudessa turvallisuusuhkan EU:n jäsenvaltioille.

Tutkija Nikita Malik on samaa mieltä. Hänen mukaansa lapset ovat välitön uhka ja tulevat olemaan paljon terroristivaltiota pidempiaikainen haaste.

"Heidän koulutuksensa ja oppinsa kasvattaa vihaa länttä vastaan ja väittää kaikkia muita valtioita laittomiksi. Näillä lapsilla ei tule olemaan yhteyttä muihin näkemyksiin", hän sanoo.

Malikin mukaan esimerkiksi Britannialla ei ole kattavaa strategiaa ulkomaisten taistelijoiden lasten uudelleenkasvatuksen tai uudelleensopeutumiseen, etenkään jos he palaavat sankoin joukoin Isisin kukistuttua Syyriassa.

"Useimmat näistä lapsista eivät tiedä mitään Britanniasta, mutta nykyinen lainsäädännön mukaan maalla on kuitenkin vastuu heitä kohtaan kansalaisina. Se on erittäin monimutkainen tilanne."

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/isis_lapset_terrorismi-53390
 
Tuollaisen ruotsinlaivan terrori-iskua on hyvin vaikea estää. Metallinpaljastimet terminaalissa ei taida vaikuttaa muuhun kuin turvallisuudentunteeseen koska rekat ja autot pitäisi tutkia myös ja sepä olisikin iso savotta. Esim. Tukholman linjalla satama-aika on 1h 10min, joten ajoneuvojen pitäisi tulla satamaan turvallisuustsekkaukseen tunteja ennemmin, eli yöllä. Taitaisi loppua monien reissut siihen. Toistaiseksi Itämerellä ei ole yhtään iskua tapahtunut. Arctic Sea oli ihan oma lukunsa.

Jos terroristeillä on aseet, käytännössä oikeastaan juuri mitään ei ole tehtävissä.
 
Jos joku ihmettelee, miksi olen päässyt näkemään Israelissa kaikenlaista näytöstä, niin syynä ovat ex-tyttöystävän sukulaiset. Niissä on useampikin IDF:n eversti jne...ja osa työskentelee HaKiryassa eli IDF:n pääesikunnassa. Sitä kautta saanut ns. "lehdistöpasseja" joita ei yleensä ulkomaanpelleille heru. Ainoa poikkeus mihin ei koskaan ole päästetty on ilmavoimat. Ne ovat tosi paranoideja.
 
Jos nyt kuvittelet, että kukaan täysijärkinen edes kokeilisi köysilaskeutumista panttivankilauman keskelle....niin on tosiaan 10-4. Jos taas kyse olisi teroista, jotka koittavat ammuskella kopteria ja laskeutujia...niin totta helvetissä niitä ammutaan takaisin. Helikopterista kun voi käyttää jopa tarkka-ampujia.

Jotenkin tuntuu, että erikoisjoukkojen sotilaita ja poliiseja pidetään foorumilla jotenkin yksinkertaisina idiootteina. Laivaan tunkeudutaan sieltä ja sillä tavalla, mikä katsotaan parhaaksi. Se ei tarkoita, että pitäisi köysilaskeutua helipadille. Voi pyhä yksinkertaisuus...

Jos nyt olet rauhoittunut niin voi sen sanoa, että minä niinkuin moni muukin on huomannut että harjoituksissa Suomalaiset kuten myös Ruotsalaiset loistaa, mutta kun tulee tilanne jossa niin poliisille kuin myös PV`n miehille tullee omia tappioita niin tilanne muuttuu päälaelleen sillä niin Ruotsissa ja Suomessa viranomainen mieluummin odottaa kuin ratkaisee tilanteen kun tappioita on odotettavissa, kyse on toimintakultuurista.

Siinä missä Amerikkalainen, Ranskalainen, tai vaikkapa Saksalainen ja Venäläinen poliisi ja sotilas avaa tulen ja ratkaisee tilanteen niin Suomalainen ja Ruotsalainen soittaa pomolle mitäs nyt sitten tehdään täällä kun omaaloitteisesta ratkaisusta rangaistaan ja pomot pelkää aivan samoin tuliko tehtyä väärä ratkaisu, totuus on nimittäin se että täällä jokainen päätös jossa jotakin tapahtuu päätyy virkarikostutkintaan.
 
Kyllä laivaan varmasti kalustoa, poliisin, rajan ja armeijan äijiä saadaan veneellä ja helikopterilla, sitä en epäile hetkeäkään. Siihen mennessä kun ratsuväki on päässyt pelipaikalle on kyseessä lähinnä jälkihoito jos huonosti käy. Tietty eri asia jos tulee esim. kaappaus tai panttivankitilanne, mutta jos terroristit alkava oikopäätä vaan silmittömän tappamisen niin kyl sen maallikkokin käsittää, että sellaiseen ei mikään viranomainen ehdi ajoissa reagoimaan millään.

Varustamojen kattojärjestön mukaan
Suomessa ei estettä aseistettujen vartijoiden käytölle ole. Koska tällainen toiminta on salaisuus, niin emmehän sitä paitsi tiedä jos jollakin varustamolla tällaisia ase- ja ampumakoulutuksen saaneita henkilöitä on palkkalistoilla tai mahdollisesti ainakin etukäteen tiedusteltu. Esimerkiksi entisiä poliiseja ja sotilaita olisi Turussa ja Helsingissä varmasti saatavilla. Onneksi toistaiseksi tarvetta ei ole pahemmin tainnut olla heille muuten kuin humalaisten riehujien putkaan laittamisessa.
 
kyse on toimintakultuurista - omaaloitteisesta ratkaisusta rangaistaan ja jokainen päätös jossa jotakin tapahtuu päätyy virkarikostutkintaan.

Tämä kismittää Suomessa. Tilanteet jotka edellyttävät toimintaa ja toiminnan vapautta, etenevät kuitenkin ns. "kahleet jalassa". Homma hidastuu kun jokainen virkamies keskittyy miettimään, miltä tämä näyttää jalkeenpäin tarkasteltuna ja jälkiviisaan tuomarilauman näpeissä. Voihan vitalis.
Ei ole helppoa pelastavalla virkamiehelläkään. Tuollaiset erikoistilanteet pitäisi katsoa ihan puhtaasti sillä linjalla, että kun terroristi on aloittanut tekonsa niin poliisilla välittömästi vapaat kädet eliminoida henkilö miten haluaa ja case closed. Ei perseen tervaamista poliisille enää siinä vaiheessa, pikemminkin mitali.

Mutta tosiaan, Suomen tyyli on itse aiheutettua.

.
 
Jos nyt olet rauhoittunut niin voi sen sanoa, että minä niinkuin moni muukin on huomannut että harjoituksissa Suomalaiset kuten myös Ruotsalaiset loistaa, mutta kun tulee tilanne jossa niin poliisille kuin myös PV`n miehille tullee omia tappioita niin tilanne muuttuu päälaelleen sillä niin Ruotsissa ja Suomessa viranomainen mieluummin odottaa kuin ratkaisee tilanteen kun tappioita on odotettavissa, kyse on toimintakultuurista.

Siinä missä Amerikkalainen, Ranskalainen, tai vaikkapa Saksalainen ja Venäläinen poliisi ja sotilas avaa tulen ja ratkaisee tilanteen niin Suomalainen ja Ruotsalainen soittaa pomolle mitäs nyt sitten tehdään täällä kun omaaloitteisesta ratkaisusta rangaistaan ja pomot pelkää aivan samoin tuliko tehtyä väärä ratkaisu, totuus on nimittäin se että täällä jokainen päätös jossa jotakin tapahtuu päätyy virkarikostutkintaan.
Tämä asia taitaa päteä suomalaisessa virkakunnassa /yhteiskunnassa kautta linjan, eli joka asia pitää ensin selvittää ylemmältä taholta ensin ettei vain tehdä virheitä
 
Tarkoittaako tämä että kauhun/dekkareiden kirjoittajilta/tuottajilta loppuu tienestit siihen?

Sitä en osaa sanoa mutta kun ovat kaikkea keiltämässä niin Terrorismi olisi erinomainen asia kieltää koska silloin kansalaiset olisivat turvassa, eikä terrorismia enään olisi ...Ihan niinkuin laillisten aseiden kieltämisellä lopetetaan laittomien aseiden kauppa ja välitys...:rolleyes:

Tai vieraslajien kieltäminen sekä niiden hävittämisvelvollisuus maan omistajille...kohta on suomesta kaikki vieraslajit kadoneet...? :rolleyes:

ect ect...
 
Back
Top