Trump -psykoosi

Ex-White House Chief of Staff tells prosecutors Trump left top secret Iran war plans on couch golf resort​

Aristavinen kantapäiden haltijana, en ehkä kuitenkaan suuntaisi vittuilua vuosikausia kommareiden vankina viruneeseen henkilöön.

Kukin toki tavallaan. Osa aivan ilman tapoja.
Tässä nimenomaisessa aiheessa on vaikea lähteä opponentiksi, mutta McCain oli ainakin kaksi asiaa. Ensiksi hän oli veteraani ja kommunistien uhri. Tällä hänet valittiin kuudesti senaattiin. Toiseksi hän oli poliitikkona ns häviäjä-RINO, joka tuli kyllä aina valituksi senaattiin, mutta ei edistänyt republikaanien asiaa. Trump esitti tämän kritiikin törkeällä tavalla, mutta ei se Trump tee mitään asiaa kunnolla tai siististi. Ei tätäkään. Osaa r-suuntautuneista äänestäjistä vxtuttaa RINO-meno ja jos heille on tarjolla sen vastapainoksi vain trumppia, niin sillä he sitten menevät. Vrt. täällä välillä kuultava toive siitä, että "kunpa olisi sisäsiistit persut". Ei sellaisia ole. Samantapaisia häviäjä-poliitikkoja on täällä meilläkin. Harry Bogomoloff ja Ben Zyskowicz kai kuuluisimmat esimerkit. Puheet kovia, mutta äänestäjät eivät koskaan saaneet mitä halusivat.
 
Kyllähän asetelma Isossa Pelissä on jo nyt selvä: Trump vs. Biden. Mikään rikossyyte ei horjuta Trumpin hardcore - kannatusta sen enempää kuin mikään mahdollinen Biden - skandaali horjuttaisi demokraattien ydiryhmän kannatusta. Republikaanien oma peli on jo ratkennut. Aika hyvä seurantasivusto on Project538, yksittäisillä twiiteillä tai twiittiketjuilla voi pyyhkiä virtuaaliahterinsa.

Trump vs. DeSantis & Co näyttää nyt tältä:

1692711045733.png
 
Katso liite: 82807
De Santis korkeintaan Trumpin varapresidentiksi.
 
Trump ottaa varapressaksi mieluummin tuon kolmantena olevan Vivekin.
Vivek Ramasmawy on ehdottanut, että Venäjä voisi pitää valtaamansa alueet Ukrainassa, jos se katkaisisi sotilaallisen yhteistyön Kiinan kanssa.
 
Alkaiskohan tuollakin seniilillä vanhuksella olemaan aika jo niin täynnä, että keskittyisi vaikka ihan pelaamaan golfia. Jättäis politiikan niille, joilla pää toimii.
 
Trumpin sanomisia Ukrainasta

Trump always said he would end the war within 24 hours if he was in power. During an interview with NBC news he clarified his intentions. Ukraine has to give up parts of its sovereign land unlawfully occupied by Russia.

"That is something that could have been negotiated. There were certain parts, Crimea, other parts of the country that people expected, could happen... you could have made a deal. They could have made a deal where there is less territory right now than Russia has already taken," he said.
 
De Santis korkeintaan Trumpin varapresidentiksi.

Tätä ei luonnollisestikaan tule tapahtumaan. Perustuslakikin kieltää sen (POTUS ja VP täytyy olla eri osavaltiosta). Lisäksi Trump vaatii myötäilijän VP:ksi.
Itse aion kuitenkin äänestää DeSantisia esivaaleissa, ja elättelen vielä toivoa. Viime esivaaleissa äänestin Ted Cruzia, mutta tietty Trumpia sitten Hillarya vastaan.
 
Näin se tulee itselläkin käymään suomen vaaleissa. Ihme juttu tosiaan ettei parempia ehdoķkaita tuollaisesta väkimäärästä muka löydy niinkuin ei täältäkään.
 
Horiseepa se nuorempikin ehdokas omiaan.

Ehtii vielä vaikka toteamaan, ettei Ukrainalle apua tule herumaan, kun eivät aikoinaan auttaneet Yhdysvaltoja Normandian maihinnousussa.
 
Ehtii vielä vaikka toteamaan, ettei Ukrainalle apua tule herumaan, kun eivät aikoinaan auttaneet Yhdysvaltoja Normandian maihinnousussa.

Jotenkin voisin kuvitella että Trumpin "rauha vuorokaudessa" suunnitelma tarkoittaa paluuta suurhyökkäystä edeltävään aikaan. Venäjä saa pitää Krimin ja Putin voi myydä tyhmälle kansalleen "erikoisoperaationsa" voittona jossa saavutettiin kaikki mitä haluttiin saavuttaa. Jos Ukraina ei tähän suostu niin USA lopettaa aseavun ja muut tukitoimet heti ja välittömästi.

Tuo on muutenkin se huonoin vaihtoehto jäljellä olevista vaihtoehdoista. Krimin ulkopuolisista alueista Putin ei voi edes haaveilla siinä vaiheessa kun sota tulee joskus päätöspisteeseen.
 
Trumpin kaltainen itseään täynnä oleva egoisti ei ole varmaan unohtanut sitä miten Zelenskyi ei ollut halukas kaivamaan sontaa Trumpille tämän sisäpoliittiseen käyttöön.

Back
Top