Tykistö

Mikäli Ukrainasta voi jotain oppia, kustannustehokasta torjuntavoimaa ja iskukykyä saa nimenomaan tykistöaseilla. Tämä on tärkeä säie.

Juu, varsinkin kun Suomen pinta-ala on pohjimmiltaan aika pieni kun aletaan rajaamaan tärkeimpiä mahdollisia hyökkäyssuuntia. Lisäksi kenttätykistön ampumatarvikkeiden kehityksen myötä tulen teho on kasvanut ja tulee kasvamaan aivan valtavasti, samoin kuin kantama.

Ennen kaikkea toimimme omalla aluella oman infran puitteissa pienillä etäisyyksillä. Vertailukohtana joku Irakin tai Afganistanin siirtomasota on aivan väärä, siellähän tulituki on logistisesti tehokkainta usein rahdata lentorahtina suoraan lentotukikohdasta jollon ilmatulituen merkitys korostuu. Mainittakoon lisäksi, että US Armyn joukot Irakissa tällä hetkellä ovat nimenomaisesti tykistöä...

Tykistöpohdintaan liittäisin erilaiset epäsuorasti ammuttavat pitkän kantaman pst-ohjukset joita on jo käytössä ja jatkossa tulossa markkinoille useita. Kranaattiin verrattuna ne ovat toki kalliita, mutta tarkkuudeltaan ylivoimaisia ja niillä voi luoda välitöntä tulenkäyttöä myös kaukana oman etulinjan edessä erillisjoukkojen toimesta.
 
Tarvitseeko latausajoneuvon oltava teloilla? Eikö tuota viritystä saa pyörille eravuorattuna? Toinen ajatus on laittaa aktiivisuoja laitteet irrallaan kehään latauspaikkojen ympärille suojaamaan koko tapahtumaan ympärille, sijoittamatta niitä kiinteästi kalustoon kiinni. En tiedä miten pitkältä niiden antenneja voi huomata, mutta luulisi antavan paremman suojan, jos joutuu olemaan etulinjassa.
Pakko olla teloilla. Painoa tulee paljon kun on panssarointi, latauslaitteisto + kranaatit. Ja on päästävä tarvittaessa maastoon samaan paikkaan kuin tykki. Ja kumipyörät ei kestä oikein epäsuorantulen sirpaleita + voivat syttyä tuleen. Kuka haluaa olla ajoneuvossa jossa on 100kpl 155mm kranaatteja ja se on tulessa... :)
 
Miksi ne pitäisi saada viikon varoitusajalla?
Että niitä ehdottamiasi etukäteen koulutettuja miehistöjä olisi kannattanut kouluttaa. Ei meillä kannata olla harjoituksen vuoksi paria latausvaunua, jos sitä harjoittelua ei päästä tositilanteessa hyödyntämään. Kun ei saada nopeasti lisää niitä latausvaunuja.
 
Uskoisin hänen tarkoittaneen sitä, että niitä latausvaunuja hankitaan sitten joskus, kun budjetti sallii. Rauhanaikana joka tapauksessa.
 
Pakko olla teloilla. Painoa tulee paljon kun on panssarointi, latauslaitteisto + kranaatit. Ja on päästävä tarvittaessa maastoon samaan paikkaan kuin tykki. Ja kumipyörät ei kestä oikein epäsuorantulen sirpaleita + voivat syttyä tuleen. Kuka haluaa olla ajoneuvossa jossa on 100kpl 155mm kranaatteja ja se on tulessa... :)

Kumipyörät ja niiden tulenarkuus tuskin ovat se isoin ongelma, kun telapyörissä on kumit ympärillä niissäkin ja teloissa on kumi talla vähentämässä kulumista ja meteliä. Mikä nähtävästi on se isoin juttu lienee tarve saada se laturi kulkemaan tykin mukana hyökkäyksessä ja se tarkoittaa samaa alustaa kuin tykeillä.

Mitä taas tulee noihin ammuksiin ja tulessa olemiseen, niin ei taida olla ongelma nykyään. Ruutipussit sen sijaan ovat ongelma, se ei ole muuttunut.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Että niitä ehdottamiasi etukäteen koulutettuja miehistöjä olisi kannattanut kouluttaa. Ei meillä kannata olla harjoituksen vuoksi paria latausvaunua, jos sitä harjoittelua ei päästä tositilanteessa hyödyntämään. Kun ei saada nopeasti lisää niitä latausvaunuja.

Ajattelin, että testataan laitetta kaikessa rauhassa kotimaan oloissa, vaikka kapiaisten voimin. Kuljetetaan laitetta mukana harjoituksissa, kokeillaan mitä sillä voi tehdä ja mitä ei. Jos laite havaitaan hyödylliseksi, ostetaan niitä läjä. Varusmiehiä sille ei olisi pakko kouluttaa.

Uskoisin hänen tarkoittaneen sitä, että niitä latausvaunuja hankitaan sitten joskus, kun budjetti sallii. Rauhanaikana joka tapauksessa.

Kyllä.
 
Ajattelin, että testataan laitetta kaikessa rauhassa kotimaan oloissa, vaikka kapiaisten voimin. Kuljetetaan laitetta mukana harjoituksissa, kokeillaan mitä sillä voi tehdä ja mitä ei. Jos laite havaitaan hyödylliseksi, ostetaan niitä läjä. Varusmiehiä sille ei olisi pakko kouluttaa.
No joo, tuo olisi ihan hyväkin idea, jos rahaa olisi niin että edes välittömästi tarpeelliset hankinnat voitaisiin toteuttaa täysimääräisesti. Tietysti jos potentiaalisen myyjän saa maksamaan tuo lysti, niin mikäpä siinä.
 
Ajattelin, että testataan laitetta kaikessa rauhassa kotimaan oloissa, vaikka kapiaisten voimin. Kuljetetaan laitetta mukana harjoituksissa, kokeillaan mitä sillä voi tehdä ja mitä ei. Jos laite havaitaan hyödylliseksi, ostetaan niitä läjä. Varusmiehiä sille ei olisi pakko kouluttaa.

Itse en kyllä näe miksi sille ei varusmiehiä koulutettaisi. Tai ainakaan en näe miksi sotatilanteessa nuo tarvitsisivat kapparin miehistöksi, tai rauhanaikana harjoituksissa? Lisäksi olisihan se kiva, jos hankinnan tapahtuessa olisi varusmiehet jo koulutettu. Jos noita hankittaisiin vaikka kaksi, niin ei ole mitenkään liioiteltua kouluttaa niille esim. neljä miehistöä (kaksi miehistöä per vuosi), koska kuten noilla tykeillä, miehistöjä voi ihan hyvin olla tuplasti jotta voivat toimia tositilanteessa kahdessa vuorossa ja osa sakista kuitenkin vaihtaa sijoitustaan reserviin siirryttyään (tai sitten poistuu reservistä). Ja panssareille koulutetut eivät tietääkseni pysy sijoitettuna kovin pitkään, vaan siirretään muihin tehtäviin.
 
Suomessahan on monissa asioissa todettu, ettei jotain härpäkettä tarvita. Selityksenä on tarjottu milloin erikoisolosuhetitamme, tai joskus jopa rehellistä ei rahaa selitystä.
Kun sitten kyseistä härpäkettä on saatu maahan, alkaa ihmettely kuinka on pärjätty ilman moista härpäkettä.
Latausvaunu on varmasti tällainen härpäke.
 
Oletan useimpien jo oppineen lukemaan sen, että "ilmankin tulemme toimeen".
 
Oletan useimpien jo oppineen lukemaan sen, että "ilmankin tulemme toimeen".

Toki ilmankin tullaan toimeen.
Itse kuitenkin mietin kuinka luotaisiin mahdollisimamn tehokas tykistöjärjestelmä. Valitettavasti köyhä isänmaamme asettaa reunaehtoja.
Siksi @Patu:n ajatus pienen määrän hankkiminen olisi hyvä ajatus, latausvaunujen käytöstä saataisiin kokemusta ja voitaisiin paremmin arvioida hyödyt vs kulut.
 
Kyllä, olisi helpompi myös perustella hankintaa kun on tietoa.
 
Mikäli Ukrainasta voi jotain oppia, kustannustehokasta torjuntavoimaa ja iskukykyä saa nimenomaan tykistöaseilla. Tämä on tärkeä säie.
Juuri näin!

Lisäksi tykistö on pienen valtion kroonisesti persaukisille asevoimille erinomaisen kustannustehokas järjestelmä. Puoli vuosisataa ei ole perustykille lainkaan paha ikä, ja vaikka itseliikkuvat vaativat enemmän ylläpitoa ei niiden alustat joudu samalle kulutukselle kuin esim taistelupanssarit.

Tehoa saa lisää nykyaikaisilla a-tarvikkeilla ja force multipliereitä löytyy johtamisjärjestelmistä lennokeihin
 
Kyseinen sota ja sen esimerkki on varsin erikoinen. Mm ilmavoimien kalustoa ei käytetä lainkaan. Samaten valtion toinen laita jatkaa normaali arkielämää kun toinen laita häslää ns sotansa kanssa. Ukraina jopa käy kauppaa ja myy aseita Venäjälle.
 
Amen. Mulle tulee mieleen kaksi raviurheilua harrastavaa sukua jotka riitelevät.
Vaikka veri välillä kuohahtaakin ja jopa mora viuhuu tai tuliluikut paukkuu, niin tästä huolimatta toisaalla rakkaus loimuaa.
 
Hmmm... Vaikka meillä on tavoitteena siirtyä yhteen kaliiperiin putkitykistön osalta, voisiko harkita jenkkien tapaa sekakaliiperipatteristoja? MEKTSTOSlle vaikka patteri 122 ja kaksi patteria 155 jne. Normaaleille taisteluosastoille vaikka toisin vedettävänä versiona. Toisi pitkän kantaman edut niille, joilla sitä ei aikaisemmin ollut sekä mahdollistaisi paremman tykistön porrastamisen. Myös taisteluosaston vastuualueen takareunassa oleva raskas patteri pystyy yhdellä perusuunnalla kattamaan koko vastuualueen, jos niin halutaan tehdä.

Vaan miten soljuisi ranskalainen tyyli laittaa heittimet tykkien kanssa samaan? Mikäli varaa ja haluja olisi hankkia ajoneuvoasenteisia heittimiä, ne voisi sijoittaa jalkaväelle ja vedettävät olisi tykistöllä. Taisteluosastoille vaikka 8kpl ajoneuvoasenteisia ja prikaatille tämän hetken tyylinen 12-putkinen vedettävä komppania. Ihan kylmä fakta se, että vedettävät ammutaan hajalle ennemmin tai myöhemmin joten edes jotain pitää olla ajoneuvossa kiinni. Venäläiset kykenee ampumaan varttiin tutkahavainnosta, mutta käytännössä heittimet/tykit maalitetaan jotain myöhemmin tapahtuvaa tulivalmistelua varten.
 
@ctg n postaama ajoneuvotykki ei ole uusi, kuten selostuksestakin käy ilmi. Nyt sille on vaan taas löydetty entistä kevyempi alusta. Erittäin kevyet rakenteet mahdollistava ns Soft Recoil saadaan aikaan siten, että putken molemmin puolin olevat sylinterit
työntävät ennen laukaisua putkea kiihtyvällä liikkeellä eteenpäin. Tästä aiheutuva dynaaminen voima syö osan rekyylistä. Ulkomuistista noin 4-5 v vanha asejärjestelmä ei kyllä ole tiettävästi vielä mennyt kaupaksi.

Voi tietysti yrittää pohtia miksi ei ole ostajia ollut: Esimerkiksi AMOS tai Nemo maksaa paljon enemmän ja häviävät vielä kantamassa. Mutta niillä on kaikki ammunnassa tarvittava aina kyydissä: atarvikkeet, tarkka suunta sekä sijainti. Ja johtaja, ampuja
sekä lataajat voivat hoitaa homman omalta paikaltaan viestiluurit koko ajan korvilla. Hawkeyssä johtaja köröttelee suuntaajan kanssa mutta muu tykkiryhmä atarvikkeineen tarvii toisen ajoneuvon. Jos sekin olisi panssaroitu, tasoittuisi hintaero aika lailla.
Luultavasti kuitenkin vain maastokuorma-auto. Kuitenkin ammunta uudessa tuliasemassa alkaa vasta, kun atarvikkeet on tuotu tykille kuorma-autosta. Ja poistuttaessa on käyttämättömät tietysti vietävä takaisin. Shoot and scoot -osiosta siis pisteet Pat-
rialle 6-0.

Painoa on saatu pienemmäksi hämmästyttävän keveillä rakenteilla sekä alumiinin käytöllä. Kelpuuttaisivatko siviilikäyttäjätkään esim kovin heppoisia etutukia? Alumiinin käyttö taas tarkoittaa kahta asiaa: pitkäaikaiskestävyyttä ei ole ja kaikki korjaukset
maastossa tarkoittaa koko osan vaihtoa. Ensinmainittu ei tietysti kriisinhallinnassa olekaan niin merkittävä. Keveydellä on myös kuitenkin kääntöpuoli. Tykillä on tärkeää, että aseen lavetti on mahdollisimman vakaa. Suurempi paino tuo sen melkein
automaattisesti. Jos näin ei ole vaikuttaa jo ekan kranaatin tarkkuuteen ja toinen menee minne sattuu. Aseen hajonta siis kasvaa huomattavasti. Taas pinnat Patrialle, mutta ei niin selvästi kun edellisessä kohdassa.

Siirroissa saa suojaa hytistä mutta ammuttaessa koko miehistö on suojattomana. Sama tietysti koskee kaikkia ajoneuvotykkejä, joissa ei ole automatisoitua tykkiä.

Hinta ja paino taas tuo pisteet Hawkeylle. Mihin käyttöön sitten soveltuisi. Videoiden perusteella ylläoleva ajoneuvo on kyllä liian kevyt. Näyttäisi soveltuvan lähinnä pelottelu- sekä kunnialaukaustehtäviin. Tai johonkin Afkikkaan, jossa koulutustaso
ei muutenkaan mahdollista tarkkaa ammuntaa. Vähän painavammalla alustalla ja toimivalla ammunnanhallinnalla olisi kevyt helposti kuljetettava krihan epäsuora ase. Mutta kuten todettu kauppoja ei vielä ole tullut.
 
Video
kertoo paljon Hawkeyen toiminnasta ml. hidastuvideot. Aseen päällä (osassa videota) näyttäisi olevan sTALINgrad eli paikannuslaite, mikä selittää optismekaanisten suuntauslaitteiden puuttumisen; muutenhan tuo ammunta olisi mallia "käteni osoittamaan suuntaan".
 
Back
Top