Ukrainan konflikti/sota

Siis kuka tuossa sanoo ettei sotaa olla voittamassa? Aika melankolinen teksti kaikin puolin.
No jos sinä pidät kirjoitusta pessimistisenä, niin miten sen sitten muut luokittelee😄 No tämä oli pieni kevennys, en malttanut olla kuittaamatta.

Varsinaiseen asiaan. Kulutussodan voittaa aina se osapuoli, jolla on teollinen ylivoima. Sissisodassa ym. epäsymmetrisessä sodankäynnissä on sitten eri lainalaisuudet. Mutta, jos Ukraina jää yksin se häviää kulutussodan, alkaako sen jälkeen sissisota? Ei voi tietää, luultavasti alkaa. Jos taas länsi jatkaa Ukrainan tukemista Venäjä häviää, niin yksinkertaista se on. Kiina voi halutessaan muuttaa kuvion, mutta se onkin sitten 3-MS, tuskin tapahtuu.

Ukrainan kohtalo ei ikävä kyllä ole yksin sen omissa käsissä. En silti hetkeäkään epäile lännen lopettavan Ukrainan tukemista, sellainen vaihtoehto on oikeastaan mahdoton seuraustensa vuoksi.
 
Eilen putler kutsui koolle johtajat keskustelemaan tilanteesta. Onko joku nähnyt pätkää tästä? Selasin iltapaskan ja -pulun, hs:n, bbc:n, Cnn, Moscow timesin ja tassin läpi ja ei mitään kuvia tai videoita. Jos suuri kääpiö on hengissä, niin kai kansalle olisi näytetty videoita, joissa kääpiö hymyilee ja toteaa, että hyvin menee. Vai enkö osaa etsiä?
 
Sevastopolissa ollu ambulanssiralli sotilassairaalaan.
A TG channel from Crimea published a video of a number of ambulances rushing across Sevastopol in the direction of the Black Sea Fleet military hospital. I bet pretty soon the mayor of Sevastopol will put out a statement that the ambulances were conducting training exercises.
 
Viimeksi muokattu:
Tilastojen mukaan kolmasosasta puoleen ryssien välineistöstä tuhotaan FPV drooneilla joita Ukrainalla on vähintäänkin riittävästi, joten siltä osin se tykistöammusten pula ei ole niin akuutti koska korvaavia ratkaisuja on olemassa 0-15 km rintamasta olevalle alueelle ja siitä kauemmas tarve on sitten niille pitkälle kantaville ammuksille.

Näyttää siltä, että Ukrainan vastahyökkäyksen odotuksia heikompi menestys on antamassa Venäjälle lisää aikaa linnoittautumiseen. Vallatut alueet alkaa olla täynnä portaittaisia puolustusasemia, joita varustetaan koko ajan lisää. Selkeä tarkoitus on saada Ukraina maksamaan kovaa hintaa jokaisesta takaisin saadusta maa-alueesta.

Ei ole juuri nopeita käänteitä näkyvissä ellei saada pimitettyä sopivia ratkaisukortteja ja löydetä niille iskuhetkeä
 
Taikka sitten vastahyökkäystä oli lännessä hypetetty maasta taivaisiin. Ennakko-odotukset oli täysin epärealistiset.
 
Väitetysti jotakin EW-kampetta Stormerissa. Lancet menee joitakin metrejä ohi. Niin tai näin, hienoa jos totta.
Vaikea tuosta on sanoa, miksi lancet ei osunut kohteeseen. Mikähän mahtaa lancetin tai FPV-dronen osumaprosentti muutenkaan olla. Videoita epäonnistuneista iskuista ei muutenkaaan levitellä yleensä. Käsittääkseni suurin osa iskuista epäonnistuu molemmilla puolilla.

Veikkailisimpa, että ratkaisua sodassa ei tehdä leopardeilla tai abramseilla, vaan lopulta EW-kamppeilla. Se puoli tämän lopulta vie, kumpi saavuttaa drone ilmaylivoiman.
 
Sanovat ettei suurvalta ajan Ruotsi voinut lopettaa sotimista koska suuren ja väkivallan käyttöön tottuneen armeijan kotiutukseen ei ollut varaa. Ryöstö tulot olisivat loppuneet, asetuotannon työpaikat kadonneet ja elintarvike tuotanto käynyt riittämättömäksi. Ryssän yhteiskunta ja talous lienee melko heikoilla vastaavassa tilanteessa. Tapattaako putin loppu viimeksi joukoistaan suurimman osan jottei synny maata kierteleviä rosvo & juoppo jengejä siis oligarkkien, miliisin, sotilaiden, poliitikkojen, byrokraattien ynnä muiden lisäksi.
 
Olen pohdiskellut välillä ihan samaa. Jos sota loppuisi nyt, niin venäjälle jäisi satojen tuhansien sotilaiden joukko, joka voi muodostaa aikamoisen riskin nykyhallinnolla. Toki suurin osa siitä lössistä keskitty ryyppäämään itsensä hengiltä, mutta jos sanotaa 5-10% päättää kääntyä katkeruudessaan hallintoa vastaa, niin putinilla on kymmenien tuhansien sotilaiden joukko riesana, jotka ovat tottuneet väkivallan käyttöön ja jota eivät kaartilaiset pelota. Ja jos vielä löytyy joku vallantavoittelija, jonka taakse he kertyvät.

Joten, tavallaan tuo tapattamisteoria ei ole välttämättä kovin kaukaa haettu.
 
Tatarigamin uusimman analyysin mukaan pöö-korealta olisi tullut jopa yli puoli miljoonaa murkulaa. Toki niiden kunnosta voi olla montaa mieltä. Mutta kuitenkin hyvä laittaa vertailuun mitä EU on saanut aikaan, noin 300000 siitä luvatusta miljoonan potista vuoden loppuun mennessä puhuttiin tässä kuussa.

Se aikaisemmin nähty virolainen arvio oli hieman yli 300 000 tykistön laukausta tuhannessa kontissa joten tässä mielessä 2 000 konttia voisi sisältää reilut 600 000 laukausta.

Toki näin ei ole välttämättä, koska konteissa voidaan kuljettaa muutakin kuin pelkkiä 122mm ja 152mm tykistön laukauksia (esim. 122mm, 220mm tai 300mm raketteja, kranaatinheittimien kranaatteja yms.)

Muistanko oikein, että EU:n lupailema määrä olisi uustuotantoa? Vai kuuluiko siihen myös varastoista otettuja laukauksia? Vai kenties ei ole kerrottu julki, mitä tarkoitetaan?

Joka tapauksessa oletan että Pohjois-Korean osalta kyseessä on varastojen tyhjennys eikä uustuotanto, joten tässä mielessä nopea tahti ei yllätä (2 000 konttia kahdessa kuukaudessa vai onko jopa kaksi ja puoli kuukautta?). Toki voidaan miettiä, millainen määrä heillä on myytävää eli miten kauan konttien toimitukset jatkuvat. Jossakin menee se raja, jonka yli eivät ole valmiita menemään koska omissa varastoissa pitää olla tarpeeksi ammuttavaa.
 
Ainakin minulle jäi sellainen käsitys näistä tämän vuoden luvatusta miljoonasta ammuksesta että olisivat nimenomaan ympäriinsä Euroopasta laarin pohjista kaivettuja. Mutta miljoonaa ei tule löytymään varastoista. Tuo Euroopan uustuotannon määrä olisi kyllä kultaakin arvokkaampi tieto. edit. Tuohon miljoonaan taisi Ranska jollain tavalla sorkkia myös, että halusi sitten joko siihen osaan eurooppalaisia ammuksia pelkästään ja joku Turkki ei sopinut valmistajana kuvioihin. Mutta en nyt ole satavarma oliko kuitenkin tulevasta myöhäisemmästä toimituksesta sitten tämä Ranskan kuvio..
 
Back
Top