Ukrainan konflikti/sota

Ei Ukrainan tilanne ole kaluston suhteen niin paha mitä kuvitellaan, kunhan Ukrainaa tuetaan nyt tämän siirtymäkauden yli siihen saakka että saadaan oma tuotanto ajettua ylös.

Tällä hetkellä Ukraina on vihdoin saanut ilmatorjuntansa siihen kuntoon että länsimaiset asefirmat alkavat tekemään maahan mittavia investointeja.

Paljon pelätään sitä, että ryssällä on pohjattomat varastot neukkuajan vehkeitä, mutta uudistuotanto ryssälässä laahaa aivan helvetisti siihen nähden mitä oikeasti kunnon suurvalta pystyisi tekemään. Lyön vetoa että Suomessakin pystyttäisiin tuottamaan uutta kalustoa suuremmassa mittakaavassa mitä ryssälässä näinä päivinä. Nyt ryssä on mennyt vanhoilla vehkeillä joita on kasattu ja huollettu kuntoon ja lähetetty Ukrainaan, mitään uutta ei olla nähty.

Jos ja kun Ukrainan asetuotanto saadaan ajettua ylös niin Ukraina tulee valmistamaan paljon enemmän kalustoa ja ammuksia kuin ryssä pystyy itse valmistamaan. Nimittäin Ukrainassa on järjettömän kokoinen metalliteollisuus ja siellä ei kyllä asetuotannon suhteen tule tieto ja taito loppumaan, nimittäin osaavaa metallialan työvoimaa on siellä varmaan Euroopasta eniten. Lisäksi homma ei tule kaatumaan raaka-aineisiin, nimittäin Ukrainassa on paljon kaivosteollisuutta, joten päämateriaalit saadaan omasta takaa, harvinaisemmat sitten saadaan muualta lännestä.

Mitä ryssä meinaa tehdä, kun Ukrainasta alkaa puskemaan panssarivaunua ja tykistönkranaattia monta kertaa enemmän vuodessa kuin mitä ryssä saa vanhoja romujaan korjattua.

Tässä pitää nyt muistaa se tosiasia, että Ukrainan takana on länsi ja lännen asefirmat ja teknologiat, kaikki osat mitä ryssä salakuljettaa entisten neukkumaiden kautta suurella vaivalla tulee Ukrainaan ilman ongelmia ja niin isoina määrinä kuin vain tarvis on.

Tullaan näkemään semmoinen aseteollisuuden suurvalta, että muut Euroopan maat tulevat vielä kalpenemaan. Millä muulla Ukrainan talous saataisiin edes ylös niin nopeasti jollei aseteollisuudella.

Paljon puhutaan että aika on ryssän puolella mutta kyllä omasta mielestä asia on nyt niin, että aika on täysin Ukrainan puolella jos Ukrainaa tuetaan siihen asti että aseteollisuus on saatu sille mallille ylösajettua että Ukraina pystyy varustamaan ja kalustamaan oman armeijansa.

Toki tässä menee aikaa, eikä homma ratkea parissa vuodessa, mutta jos lännessä ja Ukrainassa lyödään iso vaihde silmään niin kyllä asioitakin alkaa tapahtumaan.

Kannattaa seurata uutisia mitä maailmalla tapahtuu eikä vaan tuijotella kartoissa tapahtuvia muutamien kymmenien metrien muutoksia ja masentua.

-


-


"Kun Neuvostoliitto romahti vuonna 1991, Ukraina peri noin 30 prosenttia puolustusteollisuudestaan, jossa oli yli miljoona työntekijää. Ukrainan tehtailla oli ollut keskeinen rooli toimitusketjuissa sekä Neuvostoliiton asejärjestelmien, kuten ohjusten, tankkien, lentokoneiden ja avaruusteollisuuden komponenttien, valmistuksessa ja ylläpidossa."

"Yhdysvaltojen Israelille 1970-luvulta lähtien myöntämä apu, josta osa oli varattu maan hallitukselle kotimaisen tuotannon rahoittamiseen, on hyödyllinen esimerkki. Israelin kotimainen aseteollisuus on nyt yksi maailman dynaamisimmista ja pystyy vastaamaan moniin sen armeijan tarpeisiin."

Suosittelen lukemaan tuon linkin takana olevan kirjoituksen. Avaa hyvin Ukrainan ongelmia ja mahdollisuuksia länsimaisten aseiden tuotannosta ja yhteisyrityksistä ymsp.
Eikös kaivos ja metalliteollisuutta ole miehitetyillä alueilla ja ainakin iso kompleksi tuhannen paskana?
 
Pakko hiukan tasoitella, että ryssän kultareservit on jatkanut kasvua tai pysynyt samoissa kuin sodan alussa, lisäksi Kiina antaa ryssälle lainoja ja rahaliikennekkään ei ole niin jumissa kuin voisi kuvitella. Pahimmat ryssän tukijat on Intia ja Kiina - tai luultavasti kaikki BRIC-maat.'

Ryssän kultareservit. Knoppitietona että Kiina tekee samaa kuin ryssä, kasvattaa kultavarastojaan kokoajan isosti.

Mutta tosiaan, tuolla Kuralssin hinnalla ryssä ei saa kyllä suuria tuloja saati pysty avaamaan uusia kaivoja.

Juuri oli uutinen miten ryssä houkuttelee kiinalaisia firmoja ryssälään tekemään bisnestä hiilivetyjen kanssa. Eli käytännössä ottaisivat operointivastuun öljyn- ja kaasunporauksesta koska ryssä ei siihen itse kykene.

Katso liite: 89099
Joo, sehän on selvä, että ryssä saa rahaa, siinä ei ole mitään epäselvää. Mutta, se onkin toinen kysymys, että paljonko se raha maksaa. Ja koska venäjän talouden kyykääminen on lähes varma, niin vakuudet pitää olla kunnossa. Joten nyt onkin hyvä kysymys, että mitä putin on mennyt panttaamaan. Esim. noista kultavaroista emme todellisuudessa tiedä, kuka ne todella omistaa. Se olisi myös kiva tietää, mitä muuta putin on mennyt myymään ja paljonko esim. venäläisiä yrityksiä on jo siirtynyt Kiinan omistukseen. En haluaisi olla se nuoremman polven venäläinen, joka joutuu putinen jälkeen selvittelemään näitä sotkuja. Siinä voi itku päästä, kun ihmiset tajuavat mitä tuo taloudesta ymmärtämätön, entinen KGB tusinaupseeri on mennyt tekemään.
 
Ukrainalta loppuvat putket ennen ammuksia 200.000 laukausta /kk tahdilla.

US Armyn odotettu laukausmäärä 155mm putkelle on 2000-2500 laukausta EFC ( = Effective Full Charge, maksimi ajopanos). Googlella löytyi tietoa että M777 haupitsiin on kehitetty kovakromattu piippu millä voidaan ampua n. 4000 laukausta EFC, mutta näitä on valmistettu vasta vähän aikaa ja n. 100 kpl koe-erä kenttäkokeisiin.

Jos tykit kestäisivät tuplan, koska oletettavasti ammutaan pääosin pienemmällä kuin maksimiruudilla niin silti 200.000 laukausta kuukaudessa on 50 putkea. Ukrainalla on käytössä n. 150-200 tykkiä 155mm kaliberissa joten koko kalusto pitää vaihtaa uusiin putkiin kerran kvartaalissa :eek:

Aiemmin on käynyt ilmi, että Ukraina ampuu moninkertaisesti enemmän koska on pakko. Mm. eräällä PZH-2000:lla oli ammuttu 20 000 laukausta yhdellä putkella. Kyllä ne kestää paljon enemmän mutta tarkkuus kärsii. Jokainen putki lienee yksilö tämän suhteen.

Joka tapauksessa tämä putki-asia on myöskin todellinen ongelma jatkoa ajatellen.
 
Ukrainalta loppuvat putket ennen ammuksia 200.000 laukausta /kk tahdilla.

US Armyn odotettu laukausmäärä 155mm putkelle on 2000-2500 laukausta EFC ( = Effective Full Charge, maksimi ajopanos). Googlella löytyi tietoa että M777 haupitsiin on kehitetty kovakromattu piippu millä voidaan ampua n. 4000 laukausta EFC, mutta näitä on valmistettu vasta vähän aikaa ja n. 100 kpl koe-erä kenttäkokeisiin.

Jos tykit kestäisivät tuplan, koska oletettavasti ammutaan pääosin pienemmällä kuin maksimiruudilla niin silti 200.000 laukausta kuukaudessa on 50 putkea. Ukrainalla on käytössä n. 150-200 tykkiä 155mm kaliberissa joten koko kalusto pitää vaihtaa uusiin putkiin kerran kvartaalissa :eek:
M777lla on ammuttu Ukrainassa huomattavasti suurempia laukaisumääriä, mitä niiden on luvattu kestävän. Jos oikein muistan niin päälle 7000 laukausta parhaillaan. Silloin sai sellaisen vaikutelman, että ryssän kamppeet kestää puolet luvatusta ja USAn 2-3* luvatun.
 
Tätä minä olen täällä(kin) huudellut. Hyvä, että Budanov nyt samoilla linjoilla. Toivottavasti johtaa tehokkaisiin toimenpiteisiin.


Otetaan fiidistä datapiste. Mikä määrää mahtaa olla varsinaisia taistelijoita?

"Budanov sanoi, että Ukrainan puolustusvoimien vahvuus on suunnilleen 1,1 miljoonaa henkeä. Hänen mukaansa tätä vahvuutta on tärkeää ylläpitää jatkuvasti."
 
Otetaan fiidistä datapiste. Mikä määrää mahtaa olla varsinaisia taistelijoita?

"Budanov sanoi, että Ukrainan puolustusvoimien vahvuus on suunnilleen 1,1 miljoonaa henkeä. Hänen mukaansa tätä vahvuutta on tärkeää ylläpitää jatkuvasti."
Tuo HS:n lyhyt haastattelunpätkä kannattaa lukea muutenkin kokonaan.
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Osa selitystä (tulevan?) päivän lukuihin. Myroshnykovin mukaan ryssillä hyvin massiivinen hyökkäys Avdiivkan ympäristössä monelta eri suunnalta. Onnistuttiin aika hyvin torppaamaan. Nämä isommat hyökkäykset nähdään ennalta örkkien kokoontumisajojen perusteella, mikä antaa aikaa valmistautua.

 
Tätä minä olen täällä(kin) huudellut. Hyvä, että Budanov nyt samoilla linjoilla. Toivottavasti johtaa tehokkaisiin toimenpiteisiin.

Nyt taisin pudota kärryiltä. Eikös Ukrainassa suoritettu liikekannallepano jo 24-25. helmikuuta viime vuonna? Vai otettiinko silloin vain joku määrä ja vapaaehtoisia on nyt riittänyt tuonne 1.1 miljoonaan asti? Olen elänyt siinä käsityksessä että jonkinasteinen mobilisaatio on ollut käynnissä jatkuvasti.
 
Mutakausi jatkuu etelässä ja pohjoisessa. Tässä välissä saattoi maa jo osin routaantua mutta sulaa kyllä näillä keleillä.
Oletan, että tämä haittaa enemmän hyökkääjää kuin puolustajaa.
Ukrainan energiainfran kannalta tietenkin hyvä, että on lauhaa.

 
Tätä minä olen täällä(kin) huudellut. Hyvä, että Budanov nyt samoilla linjoilla. Toivottavasti johtaa tehokkaisiin toimenpiteisiin.


Ukraina kämmäsi tässä osittain, yli 70% kansasta oli valmis ottamaan aseen kouraan vielä reilu vuosi sitten, niiden olisi pitänyt tehdä vähintään palikkatestit ja lääkärintutkimukset myös sille osalle jotka eivät ilmestyneet vapaaehtoisina. Nyt niillä olisi listat täynnä väkeä jotka kannattaa pyytää riveihin muutenkin kuin vapaaehtoisina.

Ensimmäisenä vuotena ei ollut resursseja kouluttaa aseisiin luultavastikkaan enempää mitä tehtiin, mutta kelpoisuus olisi pitänyt pystyä tarkistamaan, kun puolustustahto oli kova.

Täällä joku taisi mainita että Ukraina ei ole yhdistynyt kansana, mielestäni erityisesti koska eliitti ei jotenkin tule toimeen keskenään. Jos Suomessa kävisi vastaavaa, niin entiset presidentit ja muut poliitikot tulisivat toimeen oikein hyvin. En ole nähnyt yhtäkään Ukrainan entisten presidenttien ja pääministerien yhteiskokousta.

Vaikkei näitä suurimpia kriminaaleja laskettaisi mukaan, niin esim. tämä Poroshenko vs Zelensky taistelu on ihan turha. Luultavasti Zelensky olisi saanut vakuutettua Republikaanit jos sillä olisi ollut suurempi joukko entisiä päämiehiä mukana kongressissa ja valkoisessa talossa.
 
Aiemmin on käynyt ilmi, että Ukraina ampuu moninkertaisesti enemmän koska on pakko. Mm. eräällä PZH-2000:lla oli ammuttu 20 000 laukausta yhdellä putkella. Kyllä ne kestää paljon enemmän mutta tarkkuus kärsii. Jokainen putki lienee yksilö tämän suhteen.

Joka tapauksessa tämä putki-asia on myöskin todellinen ongelma jatkoa ajatellen.
On se vaan kummallista, ettei länsi jotain saatanan putkia saa tehtyä ja toimitettua tarpeeksi Ukrainaan.
 

"Oivoi, löysimme tänään kenraalin toimistosta kuuntelulaitteen. Emme millään voi selvittää, kuka sen sinne laittoi. Oivoi. Laitetaanpa tiedote kuitenkin."

Alkaa kuulostaa kaksoisagentin tuplasumutukselta... On hyvä hämmentää tasaisin väliajoin.

En tiedä mistä on kysymys mutta jos veikata saa niin suklaakeisari siellä taas vähän hämmentää suklaapataa :ROFLMAO:

Poroshenko ja Trump on veistetty samasta puusta ja siitä johtuen Poroshenkon paluu voisi olla Trumpin mahdollista paluuta ajatellen ihan hyväkin asia. Poro ja oranssi sopivat hyvin yhteen siinä missä Zelenskyi ja Trump ovat ihan eri puuta eivätkä sovi yhteen ollenkaan. Mutta siihen ne Poroshenkon hyvät puolet sitten jäävätkin. On todella vaarallista keikuttaa venettä ihan vain oman vallanhimon takia kun maa on sodassa ja yhteen hiileen puhaltaminen alkaa muutenkin rakoilemaan sodan pitkittyessä.
 
Päivän luvut:
410893189_706271301685951_8094194128840446761_n.jpg
 
Back
Top