Ukrainan konflikti/sota

Rajat vuotaa, prkl!

Kuvia Moskovan kaupoista: Hyllyt pursuavat lännen tuotteita​

Kuvat Venäjän Moskovan ja Pietarin ruokakauppojen hyllyistä ovat herättäneet paheksuntaa sosiaalisessa mediassa. Kuvien perusteella myymälöissä on yhä tarjolla yltäkylläisesti länsimaisten yritysten tuotteita.
– Moskovassa asuva virolainen lähetti kuvan siellä olevasta ruokakaupasta, kirjoittaa kuvat jakanut Raivo Radam Facebookissa.
Jutun alla olevista kuvista on kertonut myös virolainen Postimees -lehti.
Moskovassa myydään esimerkiksi amerikkalaista Jim Beam -viskiä ja kanadalaista Fireball -viskiä. Hyllyiltä löytyy lisäksi italialaista Illy-kahvia. Makeisosastolla on suomalaisillekin tuttuja makeisia: Mentos, Skittles, Tic Tac, Chupa Chups, Snickers, Marx ja Twix.
Pietarissa tilanne on kuvaa kommentoineiden mukaan samanlainen kuin Moskovassa.
– Yli kymmenen tuttuani ovat käyneet Pietarissa viimeisen vuoden aikana. Kaikki sanovat, että sodasta ei ole minkäänlaisia merkkejä, kertoo Raidam ja viittaa siihen, että useat länsimaiset yritykset ovat jatkaneet liiketoimiaan Venäjällä sodasta huolimatta.

Kaikki menee kuten suunnittelin -putler
(tuleepi vähemmän kituvia, hautaamiskulut on pienemmät kuin...)

Venäläiset lentomatkustajan istuimet katkaisivat testinukeilta selän​

Venäläisvalmisteiset matkustajan istuimet, joilla on tarkoitus korvata Suhoi Superjet 100 -matkustajakoneiden tuontitavaraa olevat ja pakotteiden alaiset istuimet, on hylätty testeissä jo kahdesti, kertoo aiheesta Telegramissa raportoinut Aviatorštšina. Kotimaiset istuimet eivät läpäisseet ylikuormitustestiä.
Testissä istuimet itse eivät hajonneet, mutta niille asetetut testinuket menivät poikki. Selkärankaan kohdistunut paine ylitti istuimen suunnittelu- tai materiaalivirheen takia raja-arvon 66 prosentilla.
Nukkejen selkärankaan kohdistui 1 130 kilogramman paine, kun sallitun raja oli 680 kiloa. Istuimet epäonnistuivat Aviatorštšinan mukaan samassa testissä viimeksi joulukuussa, jolloin testinuket katkesivat istuimeen kohdistuneessa vaakasuorassa 16 G:n iskussa.
Tilanteesta perillä oleva Aviatorštšinan lähde selventää, että istuinten valmistaja OKB Aerospace Systems on todennäköisesti käyttänyt huonolaatuisia materiaaleja, jotka eivät täytä GOST-standardeja.

Yhtiö on osa Promtech Holdingia, jonka pääomistaja on Venäjän valtioduuman rahoitusmarkkinakomitean johtaja Anatoli Aksakov.
Yrityksen tuotantolaitos sijaitsee Volgan varrella Uljanovskissa.
Istuimet ovat vain yksi osa laajempaa ongelmaa, joka liittyy SSJ 100 -matkustajakoneiden tuontiosien korvaamiseen. Vuoteen 2030 mennessä Venäjällä pitäisi valmistaa yli 140:tä erilaista osaa tai komponenttia. Konetyypin varsinainen Akilleen kantapää on venäläinen PD-8-moottori, joka pitäisi sertifioida alkaneen vuoden loppuun mennessä.
Lisäksi ongelmia on tuottanut konetyypin navigaatiotietokanta sen jälkeen, kun sen ohjelmiston ranskalainen valmistaja Thales poistui Venäjältä. Pietarilaisen Avia-Briefing-yhtiön puutteellinen tietokanta on osoittautunut puutteelliseksi. Aviakompanija Rossija halusi korvata sen Ilmailutietokeskus TsAI:n tietokannalla, mutta koneen valmistaja Irkut kieltäytyi asentamasta sitä.

Moni kakku kaunis päältä..

-Elintarvikkeiden hinnat ovat tuplautuneet sodan alun jälkeen
-Kaikenlaiset tuoteväärennykset mahdollistaa laillistettu harmaatuonti ja se että länsimaisia tuotemerkkejä ei edes haluta suojata
-Moskova ja Pietari ovat ryssän eliitin pääpaikat ja näille pitääkin tarjota "sotavapaa kaupunki", kannattaa katsoa vähän syrjemmästä sitä todellisuutta

Taannoin oli juttu Pietarilaisita baariyrittäjistä Hesarissa. Suurin ongelma oli saada aitoja ulkomaisia juomia kun väärennys oli niin yleistä. Hintojen nousu myös ajaa asiakkaat ryyppäämään kotona paikallista vodkaa. Joten vatnikilla ei mene hyvin, eliittiin nyt mikään vaikuta.
 
"Rakennettiin sen verran tukevat penkit, että ennemmin kone hajoaa ympäriltä kuin penkki antaa periksi. Nyt eivät pääse siellä lännessäkään naureskelemaan etteikö täällä putlerstanissa muka osata valmistaa mitään kestävää. Hah!"
 
Moni kakku kaunis päältä..

-Elintarvikkeiden hinnat ovat tuplautuneet sodan alun jälkeen
-Kaikenlaiset tuoteväärennykset mahdollistaa laillistettu harmaatuonti ja se että länsimaisia tuotemerkkejä ei edes haluta suojata
-Moskova ja Pietari ovat ryssän eliitin pääpaikat ja näille pitääkin tarjota "sotavapaa kaupunki", kannattaa katsoa vähän syrjemmästä sitä todellisuutta

Taannoin oli juttu Pietarilaisita baariyrittäjistä Hesarissa. Suurin ongelma oli saada aitoja ulkomaisia juomia kun väärennys oli niin yleistä. Hintojen nousu myös ajaa asiakkaat ryyppäämään kotona paikallista vodkaa. Joten vatnikilla ei mene hyvin, eliittiin nyt mikään vaikuta.
Ajattelin kuukausi pari sitten laittaa tänne videoita Venäjän supermarketeista. Jäi laittamatta... no tässä on yksi tuore:

-
Ulkomaiset elintarvikkeet tuodaan Venäjälle ystävällisten maiden kautta. Ainoastaan elintarvikkeiden kuljetusreitit ovat muuttuneet ja hinnat nousseet, mutta valikoima on yhä laaja ja monipuolinen (isoimmilla paikkakunnilla Venäjällä).
 
Viimeksi muokattu:

Norway plans to deliver additional NASAMS air defenses to Ukraine​

February 9, 2024 3:29 PM
GettyImages-1246674467.jpg

Norway announced on Feb. 9 that it had asked the parliament to deliver an additional 10 Norwegian Advanced Surface-to-Air Missile System (NASAMS) air defense launchers and four fire control centers to Ukraine.

NASAMS is a ground-based air defense system capable of firing a variety of different anti-air missiles. Norway pledged NASAMS air defense equipment worth $30.5 million in December 2023, some of which was to be sent from current stocks, while the rest was ordered to be commissioned for later delivery.
Oslo delivered its first two NASAMS systems to Ukraine in the spring of 2023.

"The Norwegian NASAMS system saves Ukrainian lives and prevents the destruction of buildings and infrastructure," said Norwegian Defense Minister Bjoern Arild Gram.

"The Russian missile and drone attacks are extensive and brutal, so air defense is absolutely decisive for Ukraine. At the same time, I am concerned that we reacquire air defenses for our own defense as quickly as possible," he added.

The delivery is done in addition to Norway replenishing equipment already donated to Ukraine. The total investment is 3.45 billion Norwegian kroner ($326 million). Before Christmas 2023, Norway placed an order of 12 billion Norwegian kroner ($1.13 billion) to modernize air defense capabilities and replace those sent to Ukraine.
Previously, Ukraine received additional NASAMS systems also from Lithuania and the U.S.

The Norwegian government said it had provided Ukraine with assistance of 10.7 billion Norwegian kroner ($1 billion) in the first year of the full-scale war with Russia.
Between 2023 and 2027, Oslo delivered or pledged to Ukraine and other countries affected by Russian aggression, like Moldova, aid worth 75 billion kroner ($7.1 billion).
 
Viimeksi muokattu:
Aivan hyvä kantama on FPV droonilla kun sillä käydään Donetskin keskustassa mutka näyttäytymässä.

Vertailun vuoksi kuinka lähelle esimerkiksi M777 olisi tuotava ja vieläpä tuolla modernimalla M795 ammuksella, jotta sillä yltäisi ampumaan tuonne ja silloinkin hajonta olisi kohtuullisen suurta kun etäisyys on äärirajoilla.

FPV droonilla jos se pääsee perille osuu jotakuinkin juuri siihen mihin yrittääkin, tykillä todennäköisesti ei. Molempia tarvitaan, mutta ne täydentävät kyllä hyvin toisiaan.

Screenshot_2024-02-09-18-40-17-87_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Kenraali Syrskyi Deutsche Wellen esittelyssä.

En ole vielä ehtinyt tätä katsomaan mutta katson kyllä. Kiitos tästä!

Mielenkiintoista tässä koko vaihdoksessa on ollut se että suurimmat kriitikot ovat länsimaista. Seuraan monia ukrainalaisia lähteitä eikä siellä ole ”heitetty kirvestä kaivoon”.

On siellä toki kritiikkiäkin tullut, mutta muistutetaan että Ukrainan isoimmat menestykset on myös tulleet uuden komentajan johtamina.

Edit. Vaihdettu paremmin sopiva sananparsi 😊
 
Back
Top