Ukrainan konflikti/sota

Tottakai Sevastopolin tukikohdalla on edelleenkin sotilaallista merkitystä. Ei kuitenkaan enää samanlaista kuin joskus aikoinaan. Nykyään "merten valtiaita" ovat lentotukialukset ja strategiset ydinsukellusveneet. Eikä niiden operointi edes rauhan aikana perustu kiinteisiin tukikohtiin..muuten kuin huollon ja mahdollisesti henkilöstön koulutuksen osalta.

Krimillä ja sen hallinnalla on kokonaisuudessaan oma symbolinen merkityksensä venäläisille. Sehän on ollut pitkään osana Venäjää ja myöhemmin Neuvostoliittoa. Ukrainaan Krim on kuulunut oikeastaan vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, vaikka se siirrettiin hallinnollisesti osaksi Ukrainaa jo 1950-luvulla. Krimin hallinnollisella asemalla ei ollut siihen aikaan samanlaista merkitystä kuin nykyisin. Neuvostoliiton aikoina kun kaikki olivat samaa ja yhteistä sosialistista paratiisia.

Sinällään Venäjällä ei ole minkäänlaista oikeutusta Krimin miehitykselle. Krim on kiistatta osa Ukrainan valtiota, minkä myös Venäjä on tunnustanut muiden maiden ohella.
Niin siis edelleenkään suurvallat eivät voi ajatella strategioita vain ja ainoastaan suursodan kannalta. Eikä tukikohtia tai niiden paikkoja voi päättää vain sillä perusteella että sinne sopisi ohjuksia tai ydinsukellusveneitä. Eihän tuolla logiikalla Itämerelläkään tai siellä olevilla tukikohdilla (esim. Pietari tai Kaliningrad) olisi mitään strategista merkitystä Venäjälle. Krim ja sen tukikohdat ja satama(t) ovat Venäjälle tärkeitä piste.
 
Tähän joutuu voihkaisemaan ooteen että meiksi vanhemman guardin huru ei jummarra mikä on taisteluosasto koska se näyttää niin yleistermiltä. Plutoonat, pataljoonat, rykmentit/prikaatit, divarit on niin paljon helpompia käsittää molemmin käsin. TSTOS = vahvistettu prikaati? (ei toimisto-Staffel, toim. huom.)

TSTOS = vahvennettu pataljoona. Tyypillisesti lisätty epäreilua tulta patteriston verran, mutta mikään ei käsittääkseni estäisi lisäämästä jotain muuta(kin) kivaa vastustajan kiusoiksi.
 
Pohjoinen raja näyttää yllättäen rauhalliselta. Mariupolin suuntaan taas on liveua vetänyt hyökkäysnuolenkin, mutta pientä verrattuna Donetskin viivoihin.

9-tuntia sitten separit ilmoittivat vallanneensa Maryinkan. Miten mahtaa olla nyt. Ainakin yksi siviili kuollut.

Ei tämä tähän jää. Joku järkihän tässä täytyy olla jos puhutaan vain Separeiden saavutuksista ja kaatuneista. Kuka siellä nyt hyökkäsi oikein? Mikä oli tavoite. Vai meneekö tämä Separeiden etujoukoilla ja vanja sitten kyllä tuuppaa jos ei ota muuten mennäkseen.
 
Pohjoinen raja näyttää yllättäen rauhalliselta. Mariupolin suuntaan taas on liveua vetänyt hyökkäysnuolenkin, mutta pientä verrattuna Donetskin viivoihin.

9-tuntia sitten separit ilmoittivat vallanneensa Maryinkan. Miten mahtaa olla nyt. Ainakin yksi siviili kuollut.

Ei tämä tähän jää. Joku järkihän tässä täytyy olla jos puhutaan vain Separeiden saavutuksista ja kaatuneista. Kuka siellä nyt hyökkäsi oikein? Mikä oli tavoite. Vai meneekö tämä Separeiden etujoukoilla ja vanja sitten kyllä tuuppaa jos ei ota muuten mennäkseen.
Maryinka olisi kuulemma putsattu sepoista erkkareiden toimesta iltapäivällä
 
Chris Miller summaa päivää Mashablen raportissa. Kannattaa lukea. Mashable sai myös Strelkovin langan päähän. Hänen mukaansa Kremlin harmaa eminenssi Surkov on käynyt tällä viikolla Donetskissa tapaamassa militanttijohtoa.

In a post attributed to Strelkov on Tuesday, he said Surkov "yelled and swore a lot" at Donetsk rebel leader Alexander Zakharchenko "about the fact that Zakharchenko refuses to 'merge' Donetsk with the same readiness and speed with which [Igor] Plotnitsky is doing it in Luhansk."

Strelkov would like to see the two regions join together under one flag as "Novorossiya," or New Russia, a Czarist-era term used for a large area of southeastern Ukraine. The term was used several times last year by Putin to describe the region. But that hope appears to have been dashed after it was announced last week that the project had closed.

When asked whether Novorossiya had died, Strelkov told Mashable, "Never. It lives."

When told about the fight underway around Marinka, he responded with a resounding "good."


http://mashable.com/2015/06/03/ukraine-ceasefire-rebel-offensive/?foa
 
Selitystä Marinkan tärkeydestä.
Karkea karttakin.
Noista nuolistahan saa motitusyrityksen aikaan.

Map-of-Russian-Backed-Separatist-Objectives-June-3-2015-620x604.png


The capture of Marinka, southwest of Donetsk, would advance the goals of the Russian-backed fighters in several ways. The first and most obvious is that it would help secure Donetsk. The second, though, is that it would put the Russian-backed fighters one step closer to cutting off Mariupol, to the south.

But across all of the front lines -- near Mariupol, Donetsk, Gorlovka, and Schastye -- we see a similar pattern emerge. The Russian-backed fighters are advancing in what could be described as "fingers," narrow points of focus which are fairly evenly spaced. The pattern is that regular, but not constant, fighting is reported at alternating fingers on different days. This has several effects -- it tests Ukraine's lines and keeps them guessing where the next attack will come. As a result, the Russian-backed forces have been able to advance in narrow "spiky" channels, and each advance carries with it a new threat -- encirclement. As two or more neighboring fingers advance deeper into Ukrainian territory, the Ukrainian military is in danger of being trapped in a pincer between two fronts, a strategy that has proven to be highly effective in the conflict, most notably at Ilovaisk and Debaltsevo.

http://www.interpretermag.com/ukrai...ssaults-north-and-south-west-of-donetsk/#8641
 
Ja nämä helkkarin takkuroopet sun muut ovat, sen sijaan, että menisivät Venäjän suurlähetystön eteen, kömpimässä jossain Pielisen nurkilla häiritsemässä pienen valtion - oman isänmaamme - maanpuolustusta "militarismin" ja "asevelvollisuuden" vastustamisen nimessä. Onko tämän näytelmän kirjoittanut Samuel Beckett tai Eugene Ionesco? Kysyn vaan...
 
Saas nähdä joutuvatko lännen poliittiset johtajat potkimaan Venäjä swiftistä, joka lopettaisi aika tehokkaasti lännen kaiken liiketoiminnan Venäjällä.
 
U.S. State Department spokeswoman Marie Harf speaking at a June 3 press briefing in Washington, D.C.:

"We're disturbed by reports, including those by the OSCE, that combined Russian separatist forces launched coordinated attacks overnight against Ukrainian positions near Donetsk city and Pisky, Luhansk, and Maryinka. We’re now seeing unconfirmed reports that the town of Maryinka may have fallen. These attacks are on the Ukrainian side of the cease-fire line. They have reportedly utilized grad-rockets and other heavy weapons that should have been withdrawn under the February Minsk plan."

"Any new attack and aggressive action by combined Russian separatist forces is unacceptable and contravenes the Minsk agreement. Russia bears direct responsibility for preventing these attacks and implementing a cease-fire. Any attempts to cease additional Ukrainian territory will be met with increased costs."

http://www.rferl.org/contentlive/liveblog/26805126.html?liveshare=62901#featured
 
Eiköhän Eki ja Tarrrrrja ole huomisen lehdessä mainostamassa poliittista ratkaisua kriisiin.
"Satunnaista sarjoja tyk..rynnäkkökiväärillä on eilen ammuttu, emmekä anna muutaman asehullun tuhota hyvin edennyttä hyök...sopimusta! On hyvä viellä muistaa että venä..ukrainalaiset ovat tuonneet laitonta kalustoa kriisialueelle" . T. Eki ja tarrrrrrrja.
 
Saattaisi olla saksalaisillekin hankalaa raahata Moskovaan rekkalasteittain seteleitä maksuksi maakaasusta.

Miksikähän tätä swiftistä potkimista on edes pidetty esillä, itse siis harhauduin tähän, että Venäjän poistamista swiftistä on pidetty esillä. Tätä kautta olin saanut kuvan, että se olisi toteutettavissa. Toki olen lukenut ääniä joissa sanotaan, että se ei ole mahdollista.

Esimerkiksi Britannia haluaa Venäjän suljettavan swiftistä.

Esimerkiksi Euroopan parlamentti kannattaa Venäjän potkimista swiftistä ja senhän luulisi olevan taho, jolla on valmistelevat virkamiehet ja neuvonantajat valmistelemassa lausunnot ja päätökset ja takaamassa, että ne ylipäänsä ovat mahdollisia toteuttaa.

"kehottaa EU:ta jatkamaan, laajentamaan ja tehostamaan pakotteita, jotta saadaan aikaan Venäjän raha- ja muun talouden täydellinen saarto, suljetaan Venäjä ydinalan yhteistyön ja Swift-järjestelmän ulkopuolelle ja toteutetaan täydellinen asevientikielto Venäjää vastaan"

http://www.europarl.europa.eu/sides...EP//TEXT+MOTION+B8-2014-0123+0+DOC+XML+V0//FI

Olisiko se sitten rankka bumerangi, joka iskisi lujaa takaisin. Enkä tarkoita Venäjän vastatoimia vaan swiftistä poistamisen yleisiä seurauksia Venäjältä tehtävien ostojen, kuten tämän maakaasun, maksamisessa.

Swiftin päämaja on Belgiassa ja siten swift joutuu noudattamaan Belgian tekemiä säädöksiä.

Pohdin myös olisiko nämä separatistien aloittamat yhteenotot vastaus lännen aikeille ottaa jalkapallon world cup 2018 pois Putinilta. Länsi aloitti tässä yhteydessä korruptiotutkinnat.

Että onko tämä Kremlin vastaus näihin poliittisiin tapahtumiin, vai onko tämä jo pitempään suunniteltu yritys laajentaa alueita. Ukrainan vastauksesta ilmenee, että tälläiseen on selvästi varauduttu.
 
Viimeksi muokattu:
En tunne kansainvälistä rahaliikennejärjestelmää riittävän hyvin jotta voisin kokonaan ymmärtää mitä negatiivisia vaikutuksia länsimaille Venäjän sulkemisesta Swiftin ulkopuolelle olisi, mutta Länsi-Eurooppa osti yksinään maakaasua Venäjältä viime vuonna n. 50 miljardilla taalalla. Tähän kun lisätään öljy ja muut tuotteet niin rahtikoneilla niitä seteleitä varmaan pitäisi alkaa roudaamaan. On tosin kyseenalaista suostuisiko Venäjä sellaiseen kaupankäyntiin vai menisikö hanat kiinni.

Mitä tulee itse aiheeseen, minusta on itsensä kusettamista puhua separatisteista, selkeämpi puhua vain venäläisistä. Sillä ei tässä tilanteessa liene merkitystä minkä maan passi ko taistelijoilla on, vai onko ollenkaan.
 
Tässä on se, että haluaako länsi nähdä jaloilleen nousseen voimakkaan Venäjän vai haluaako länsi heikon Venäjän jota johtaa korruptio ja yleinen valtiontaloudesta varastelu, suosiiko länsi mieluummin Putinia, joka takaa, että Venäjän talous ei nouse, ja että Venäjä tarjoaa lännelle runsaasti syitä raunioittaa Venäjän federaation talous ja jopa tavoitella Venäjän hajoamista ja sen alueiden itsenäistymistä suureksi lukumääräksi uusia valtioita.

Putinin valitsema suunta on Venäjän kurjistuminen ja eristyminen. Putin on matkalla Venäjän Ceausescuksi, joka oli hiukan liian pitkään vallassa. Venäjä on matkalla taloudelliseen, sisäpoliittiseen, ulkopoliittiseen katastrofiin, josta se voi selvitä vain potkimalla pihalle Putinin silovikkiklikki ja aloittamalla kokonaan uusilla poliittisilla voimilla korjaamaan Putinin aikaansaamia vahinkoja Venäjän taloudessa ja ulkopolitiikassa.

Yleisesti Venäjälle on enemmän vahinkoa kuin hyötyä ylläpitää konfliktia Ukrainassa. Venäjän talous olisi paremmassa kunnossa mikäli Venäjä toteuttaisi järkevää ulkopolitiikkaa ja etenkin järkevää taloudenpitoa. Venäjän pitäisi minun mielestäni kannattaa Janukovitshin poistamista vallasta ja Ukrainan valitsemaa suuntaa toteuttaa uudistuksia ja rakentaa terveempää taloutta ja oikeudenmukaista oikeusjärjestelmää. Samanlainen malli mitä Ukraina toteuttaa tekisi Venäjästäkin vahvemman talouden ja olisi paremmin kaikkien etujen mukaista.
 
Viimeksi muokattu:
Tais mennä Ryssien hyökkäys Marinkassa ihan vit"#!%. Hmmm elikkä separatisteja nähtävästi kaatunut aika suur määrä. Taitaa olla niin että tämä Marinka hyökkäys on jonkun tyyppinen maskirovka veto. Liekö isompi hyökkäys tulossa toisella suunnalla vai onko pelkästään osaa neuvottelutaktiikkaa? Ei varmaan hirveesti ilahduta niitä ryssiä jotka nyt siellä pitkin peltoja kuoleina makaa... Sellaista se on jos asuu maassa jossa Kansan henki on halpaa.
 
Back
Top