Ukrainan konflikti/sota

Olikohan Bäckmanilla mitään yhteyksiä tähän Motorolaan?

Spekuloin mutta en oikein jaksa uskoa että Bäckman kamuilee tuollaisten oikeasti väkivaltaisten (ja kenties psykopaattien) seurassa. Bäckman kun on enemmän tuota propaganda- ja konttoripuolta.

Ensin on syytä muistaa se, että Bäckman on valokuvissa esiintynyt sotarikoksiin osallistuneiden henkilöiden kanssa - mutta samalla on muistettava se, että se kuuluu hänen "työnkuvaan" eli vieraillessaan Ukrainan miehitetyillä alueilla hän joutunee vierailemaan säännönmukaisesti myös joukko-osastoissa.

Huom: Prizrak -pataljoona johon Viljakainen sijoitettu, on syyllistynyt ainakin kesällä ja syksyllä 2014 sotarikoksiin valvomillaan alueilla Itä-Ukrainassa, joukossa laittomia oikeudenkäyntejä ja teloituksia. Tiedossani ei ole, onko kyseinen pataljoona syyllistynyt sotarikoksiin vaikkapa tämän vuoden puolella, jolloin Viljakainen siihen on liittynyt ja jolloin Bäckman on joukoissa vieraillut.

Samalla tapaa Syyriassa Bäckman on vieraillut osastoissa, joiden komentajat ovat syyllistyneet sotarikoksiin sotatoimien yhteydessä. Eli Bäckmanin tausta ei näiltä osin ole "puhdas", mutta toinen asia on sitten se, että onko veljeily syvällisempää yhteydenpitoa ja kaveruutta vaiko pakonomaista "suhteiden vaalimista"? Tämän selvittäminen vaatisi laajempaa viestinnän tarkastelua. Toisaalta propagoidessaan Bäckman käyttää hyvin arvelluttavia keinoja, veljeilee henkilöiden kanssa, joiden historiasta löytyy rikollisia tekoja. Ei siis mikään viaton heppu tämä Bäckman näiltäkään osin, tietää mitä tekee ja keiden kanssa operoi.

vlad
 
Arseny Pavlov (Motorola), looking ridiculous in his dress combat uniform with lieutenant colonel epaulettes and weighted down with medals including Hero of Donetsk and others including 4th Class Order of St George (given in Russia for senior officers who conduct military operations to protect the Motherland), the 4th Class Cross of St George (given to soldiers, sergeants, and junior officers who show distinction in battle for the defence of the Motherland), and apparently the medal for Victory over Germany in the Great Patriotic War (given only to participants). Funny, he doesn’t look that old.

http://www.planetputin.com/tag/motorola/
 
Onko noissa piireissä vallalla tämä jälleensyntymisoppi? Ehtiihän siinä prenikoita keräämään useammassa sukupolvessa.
 
No paha sanoa onko tuo Motorola vai ei. Hieman epäilen.

- Partaa ei näy, mutta paha tuosta on sanoa, onko leukaakaan.
- Näyttäisi olevan taisteluliivi puettuna? Onko normaalia hississä johtohenkilölle?
- Onko tuo blast damage? Enemmänkin näyttäisi siltä, että on mennyt joku isompi kappale piästä läpi.

Epäilen kaikkea, tiedän sen kyllä :D
 
No paha sanoa onko tuo Motorola vai ei. Hieman epäilen.

- Partaa ei näy, mutta paha tuosta on sanoa, onko leukaakaan.
- Näyttäisi olevan taisteluliivi puettuna? Onko normaalia hississä johtohenkilölle?
- Onko tuo blast damage? Enemmänkin näyttäisi siltä, että on mennyt joku isompi kappale piästä läpi.

Epäilen kaikkea, tiedän sen kyllä :D

Aika usein hän esiintyy taisteluliiveissä ja ennen kuolemaansa melkoisella varmuudella aiempaa enemmän, kun vajaan vuoden sisällä on joutunut (muistaakseni) kaksi kertaa murhayrityksen kohteeksi (pommi & sniper). Siksi hänellä oli henkivartijatkin matkassa lähes kaikkialla.

Mielestäni kuvassa näkyy oranssin-ruskeaa karvoitusta osassa kasvoja (tai mitä niistä kasvoista nyt on jäljellä, olisiko vasenta poskea ja jäljellä olevaa osaa alaleuasta).

Varustus on muutenkin sellaista jossa Motorola liikkui silloin kun kyse ei ollut juhlatilaisuudesta tai paraatista.

vlad
 
Tulee vain mieleen lavastettu kuolema.
Jos hissin numerotaulun takana räjähde ja leikkaa vain pään..

Voisi veikata että Räjähde on jossain vyötärön korkuudella jos numerotaulussa sijoitettuna ja sellainen latinki että kuolee vaikka painaisi sivummasta.
 
Toisaalta miksi venäjä lavastaisi.
Aina saa uuden tilalle
 
En näe minkäänlaisia palojälkiä päänahassa vaikka räjähdyksen väitettiin suuntautuneen hissin (mikä oli pienehkö) katosta suoraan alas. Jos googlettaa kuvia haulikolla/kiväärillä suoritetuista itsemurhista on niissä melko lailla yhtenäisyyksiä Motorolan päävammaan.
 
En näe minkäänlaisia palojälkiä päänahassa vaikka räjähdyksen väitettiin suuntautuneen hissin (mikä oli pienehkö) katosta suoraan alas. Jos googlettaa kuvia haulikolla/kiväärillä suoritetuista itsemurhista on niissä melko lailla yhtenäisyyksiä Motorolan päävammaan.

Joissain spekuloinneissa kerrottiin räjähteen sijoitetun hissipaneeliin (numerotauluun) ja kun muistetaan se, että Motorola on pienikokoinen, niin numerotaulun yläosaan sijoitettu panos räjähtäessään voi olla oikealla korkeudella. Mutta saisiko sekään kyseiset jäljet aikaan? Herää kysymys, että onko leikitty aseella tai jotain muuta varomattomuutta? Toisaalta uhreja on kaksi, Motorolan henkivartijakin kuoli - kuvaa en ole nähnyt, joten vammoista on hankala sanoa mitään. Videolla olen nähnyt raahattavan/kannettavan kahta ruumista, toinen Motorolan ja toinen henkivartijan.

Olisiko pään korkeudelle sijoitetun räjähdepanoksen seurauksena esim. hissinpaneelin metallikappaleita osunut Motorolan päähän leikaten sen lähestulkoon kahteen osaan, kuvaan pää on sitten "kasattu".

Tai sitten henkivartija on ampunut Motorolan ja sen jälkeen itsensä...

vlad
 
Joissain spekuloinneissa kerrottiin räjähteen sijoitetun hissipaneeliin (numerotauluun) ja kun muistetaan se, että Motorola on pienikokoinen, niin numerotaulun yläosaan sijoitettu panos räjähtäessään voi olla oikealla korkeudella.

Censor.net.ua:n mukaan pommi oli sijoitettu hissikopin vieressä olleeseen jätekuiluun:

censor.net.ua kirjoitti:
The following is clear as of now. The commander was killed by an explosion of a bomb attached inside a garbage disposal unit next to the elevator cabin. It was detonated exactly the moment when Arsen [Pavlov] entered the elevator and the doors closed but before it started to move up. This means the job was done to a precision of second.
 

Tuon saman jutun lopussa oli ihan mielenkiintoinen väite siitä, mistä tapauksessa on kyse: Venäjä eliminoi kapinallisjohtajia, jotka ovat muodostumassa painolastiksi yrityksessä saada aikaan poliittinen (toki Venäjälle mieluinen sellainen) ratkaisu.

"It's almost a fact that Russia is implementing a scenario of elimination of field commanders of the Donbas militants in its seized territories, those who were in this conflict since its beginning. Only a few of them are left, and they risk repeating the fate of 'Motorola.' ...

"Idea-driven fighters were needed only at the beginning of the conflict. ... Now their time is up. A stage of a long diplomatic struggle is taking off, during which the Russian leadership will attempt integrating the occupied areas of the Donbas back into Ukraine at the best conditions for the Kremlin. Freaky field commanders are not needed in this struggle," the authors of the article sum up.
 
Tuon saman jutun lopussa oli ihan mielenkiintoinen väite siitä, mistä tapauksessa on kyse: Venäjä eliminoi kapinallisjohtajia, jotka ovat muodostumassa painolastiksi yrityksessä saada aikaan poliittinen (toki Venäjälle mieluinen sellainen) ratkaisu.

Päästään samalla eroon todistajista esim MH17 ja muihin omiin/siviileihin kohdistettuihin provokaatioihin liittyen.

Lopuille alkaa tulla kiusaus loikata tietoineen kohta. Paljonkohan CIA maksaisi jos saisi vaikka Givin puhumaan julkisesti?
 
Tuon saman jutun lopussa oli ihan mielenkiintoinen väite siitä, mistä tapauksessa on kyse: Venäjä eliminoi kapinallisjohtajia, jotka ovat muodostumassa painolastiksi yrityksessä saada aikaan poliittinen (toki Venäjälle mieluinen sellainen) ratkaisu.

Ei aivan tuulesta temmattu skenaario. Tähän mennessä Venäjä on poistanut päiviltä muutaman ongelmallisen komentajan, sellaisen joilla on liikaa omia intressejä tai joka ei jaa Venäjän ajatusta "kansantasavalloista". Tästä ei välttämättä ole kovinkaan pitkä matka siihen, että Venäjä mahdollista poliittista ratkaisua hakiessaan tekee kaikkensa, jossa pääsee eroon militanteista, jotka ovat painolasteja tai syyllistyneet tekoihin, joiden tunnustaminen on ongelmallista. Mikäli tämä skenaario pitää paikkansa, niin todennäköisesti edessä on lisää "pommi-sikuja" tai muita salamurhia. Entäpä jos Luhanskin tapahtumat elo-syyskuulta olivat jo alkua tälle?

Päästään samalla eroon todistajista esim MH17 ja muihin omiin/siviileihin kohdistettuihin provokaatioihin liittyen.

Lopuille alkaa tulla kiusaus loikata tietoineen kohta. Paljonkohan CIA maksaisi jos saisi vaikka Givin puhumaan julkisesti?

Givi taitaa olla lopulta liian "vähäinen", jotta hänellä olisi kovinkaan paljon annettavaa läntisille tiedusteluelimille. Sen sijaan Girkin aka Strelkov saattaisi jo olla sellainen, jota moni lännessä haluaisi jututtaa kunnolla. En vaan usko, että hän pääsee Venäjältä länteen - ei ainakaan helpolla. Toki Givilläkin on tietoja, joilla voi - etenkin julkisesti esitettynä - olla hyötyarvoa.

vlad
 
Could Finland become the next Ukraine? Nation fears aggression following surge of Moscow propaganda questioning the legality of its 1917 independence from Russia
  • Finland has accused the Kremlin of launching an 'aggressive' media campaign against it
  • Security concerns have been heightened following Russia's annexation of Crimea and the movement of nuclear-capable missiles in the Balkan Sea
  • Finland declared its independence nearly 100 years ago, but questions have been raised in Russia about whether this was legal
By REUTERS and DAVE BURKE FOR MAILONLINE

PUBLISHED: 11:25 GMT, 19 October 2016 | UPDATED: 14:57 GMT, 20 October 2016


The Kremlin has been accused of running a 'systematic lying campaign' against Finland, with officials in Helsinki anxious over Russia questioning the legality of its independence.

The claim comes amid increased security concerns in Finland following Moscow's annexation of Crimea and tensions between Russia and the west over the movement of nuclear-capable missiles in the Balkan Sea.

Both Finland and Estonia accused Russian fighter jets of violating their airspace last week, with Finnish jets twice scrambled after Russian Su-27 planes were reportedly detected over the Gulf of Finland - a claim the Kremlin denies.

398B08CA00000578-3851326-image-a-1_1476950279147.jpg


Neighbours: Finland, which has been independent since 1917, shares an 833 mile border with Russia

Finland's Defence Ministry has described Russian aviation over the Balkan Sea as 'intense', and officials believe the Kremlin is behind 'aggressive' media attacks against the country.

Finland will next year celebrate 100 years since its declaration of independence from the Russian Republic.
It shares an 833 mile border with Russia, but questions over the legality of the country's independence have made Finnish leaders uneasy.

396FC4AA00000578-3851326-image-a-4_1476953360590.jpg


After the 2014 annexing of Crimea in Ukraine, one of Vladimir Putin's closest advisers warned the Russian leader would be setting his sights on Finland

051885270000044D-3851326-image-a-5_1476953695612.jpg


Finland claims that Russian Su-24 planes violated its airspace last week - a claim the Kremlin denies

After annexing Crimea in 2014, having stated the region 'must be returned to Russia', one of Russian President Vladimir Putin's former advisers said the Russian leader would be setting his sights on Finland.

Crimea had been part of the Russian Soviet Federative Socialist Republic until 1954, when it transferred to the Ukrainian Soviet Socialist Republic.

Andrej Illarionov, Putin's chief economic adviser between 2000 and 2005, told Swedish newspaper Svenska Dagbladet: 'Parts of Georgia, Ukraine, Belarus, the Baltic States and Finland are states where Putin claims to have ownership.'

072F13B900000514-3851326-image-a-1_1476957306659.jpg


After annexing Crimea in 2014, having stated the region 'must be returned to Russia', one of Russian President Vladimir Putin's former advisers said the Russian leader would be setting his sights on Finland

He said the Putin regime sees Finland's independence as 'treason against national interests'.

Markku Mantila, the Finnish government's communications chief, said: 'We believe this aggressive influencing from Russia aims at creating distrust between leaders and citizens, and to have us make decisions harmful to ourselves.

'It also aims to make citizens suspicious about the European Union, and to warn Finland over not joining NATO.'

3985076A00000578-3851326-image-a-2_1476950606256.jpg


Head of the Finnish government's communication department Markku Mantila has accused Russia of 'aggressive influencing' aimed at creating distrust

Finland remains outside NATO, which has suspended relations with Russia and has been at the heart of rising tensions with President Vladimir Putin.

As it is not a member state, an invasion would not be considered an attack against the alliance, which has 28 members.

But earlier this month Finnish Defence Minister Jussi Niinistö signed a bilateral Statement of Intent with the US, strengthening defence ties, information exchange and reaching agreements on training.

398B2D7400000578-3851326-image-a-7_1476953900816.jpg

A plaque commemorating former Finnish president Carl Gustaf Mannerheim was met with protest in St Petersburg

It has an official policy of non-alignment, and Niinistö stressed that the country is not edging closer to NATO membership, which has long been a controversial subject.

Mantila has hit out at the aggressive campaign he says the Kremlin is leading against Finland.

Reports earlier this year in Russia claimed Lenin's Bolshevik administration had no right to accept Finland's independence.

And in June, a university in St Petersburg put up a plaque commemorating Carl Gustaf Mannerheim - Finland's most famous military officer and former president, who served in the Tsar's army but later led Finnish forces in World War Two.

The plaque quickly became a target for protesters who have called Mannerheim - regarded in Finland as a symbol of the country's struggle against the Soviet Union - a murderer and ruthless Nazi collaborator.

'The plaque's been shot at, hit with an axe and doused in red paint several times,' Mantila said, noting that Finland had nothing to do with the plaque project in the first place.

00012C1200000CB2-3851326-image-a-3_1476951180096.jpg


Russia's movement of nuclear-capable missiles has heightened tensions in the Balkan Sea
Russia has started moving nuclear-capable Iskander missiles, which could have a range of more than 400 miles, into its Kaliningrad enclave bordering Poland and Lithuania.
It comes as tensions mount between Russia and NATO, with July's NATO summit reaffirming that 'all practical civilian and military cooperation' with Moscow was suspended.

398C6FAA00000578-3851326-Sauli_Niinisto_President_of_Finland_said_this_week_it_is_good_th-m-5_1476957674825.jpg


Sauli Niinisto, President of Finland, said this week it is 'good' that NATO has moved troops to the Baltic countries and to Poland

In May the Kremlin said a NATO missile defence system in Deveselu, Romania posed a 'direct threat to global and regional security', and vowed to take measures 'to ensure the necessary level of security for Russia'.
On Tuesday Finnish President Sauli Niinistö said: 'It's good that NATO reacts to the concerns of the Baltic states and moves troops to the Baltic countries and to Poland. On the other hand we've now seen how Russia responds.'
He continued: 'Finland's position remains that we'll do our best to calm tensions in the Baltic region and increase stability. We are still ready to make further efforts to advance this.'

Mantila pointed to a case reported in the Russian media last month, which accused 'cold blooded' Finnish authorities taking custody of children from a Russian family living in Finland 'due to their nationality'.

And a report by Kremlin-led NTV said 'even the locals call Finland a land of ruthless and irrational child terror'.

Mantila said the network of officials who monitor attempts to influence the country has verified around 20 cases of clear information operations against Finland from the past few years, and around 30 'very likely' such operations.

072EC6E200000514-3851326-image-a-2_1476957396913.jpg



Security concerns have been high in Finland since Russia annexed Crimea in 2014
'There is a systematic lying campaign going on... It is not a question of bad journalism, I believe it is controlled from the centre,' he said.
Kremlin and Russian foreign ministry officials were not immediately available for a comment.
Foreign Minister Timo Soini has also acknowledged the alleged propaganda, saying the government was countering false information with facts.
'All states engage in propaganda, authoritarian states even more so,' he told Reuters.



Read more: http://www.dailymail.co.uk/news/art...ttack-former-master-Russia.html#ixzz4NdhpHuDE

Ennustavat jutussa jo ilmeisesti Ahvenanmaankin kuuluvan Ruotsiin :D
 
Suomalaisille on hyvä että Ukrainassa soditaan sekä syyriassa. Venäjällä iso osa kalustosta, huollosta ja henkilöstöstä on sitoutunut näihin operaatioihin.
Epäilen että Venäjä yrittää tulevaisuudessa saada Alepon vallattua asap ja sen jälkeen vähentää selävästi rooliaan Syyriassa.
Voi myös olla mahdollista että Ukrainan operaatiota pienennetään lähitulevaisuudessa.

Tälläiset temput Venäjä tekee myös jos haluaisi hyökätä jonnekin muualle.
 
Poro kävi Natoa morjestamassa.
Pari pointtia Naton Stoltenbergin ja Poron pressitilaisuudesta.

-NATO’s support for Ukraine is unwavering. We will continue to support the territorial integrity and sovereignty of Ukraine.
-And we do not – and we will not – recognise Russia’s illegal annexation of Crimea.

-NATO and NATO Allies will continue to support Ukraine. We will provide practical support and we will provide political support.

-We will provide support through our different trust funds. Helping you build security institutions. And we will work on areas for instance such as cyber-defence and the rehabilitation of wounded soldiers. And in other areas to help and support Ukraine in different practical ways.

http://www.nato.int/cps/en/natohq/o...=161020+ukr&utm_source=twitter&utm_medium=smc
 
Koskien hyödyllisiä idiotteja kuten vegaaniliiton naista.

Painajaisia ihaileville
Dmitry Simonov: "Voi ihailla "venäläistä kevättä" tai "kultturivallankumousta" - niin kauan kuin ne eivät osuu omalle kohdalle.

Muistan, yhdessä ranskalaisessa elokuvassa yksi vanhentunut vassari, niistä, jotka heitteli kiviä De Gaulleen oli kertomassa miten joskus aikoinaan hän tapasi yhden kuuluisan kiinalaisen runoilijan tytärtä. Hän alkanut kertoa tälle miten ne silloin ihailivat Maon kultturivallankumousta, kodikkaista pariisilaisiista kahviloista käsiin, mutta nainen, hyvä ettei sylkäissyt naamalle ( tai peräti sylkäissytkin), koska hänen isä hakattiin pampuilla vain sen takia että oli runoilija, sitten hänet heitettiin vankilaan, ja tämän jälkeen lähetettiin pakkotöihin pelloille uuppumaan kuoliaksi. Siellä pellolla tämä kuolikin. Ja tytär juotui kasvamaan orpokodissa.

"Venäläisen kevän" ihaileminen ja ns "Novorossian" "sankareiden" sureminen tuntuu varmaan hyvältä niin kauan kunnes sulta viedään auto vahvan oikeudella tai heitetään omasta asunnosta kadulle - ns yhteisen asian eteen ja hyväksi , tai asennetaan sinun pihalle kranaattiheitinta, ellei peräti otetaan koko pihaa taloineen, koska naapuri Vasja, jolle et antanut rahaa krapulapulloon, ilmiantoi sinua vakoilijana"

Дмитрий Симонов
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top