Ukrainan konflikti/sota

Tässä on kuitenkin taustalla sama idea kuin terroristien kanssa panttivangeista neuvottelemisessa - jos sen kerran hyväksyy, antaa suorastaan syyn harrastaa lisää samanlaista toimintaa.

Tottakai mutta millään muulla kuin sodalla ei voi mitään rajoja pakottaa sellaiselle osapuolelle joka ei niitä tunnusta, siksi on tärkeää pitää huolta puolustuksesta koska pelkillä lausunnoilla niitä rajoja ei puolusteta.
 
Taisi käydä niin että väittelemme samasta uutisesta mutta eri aiheista. :D

Sillä ei tässä kohtaa ole niinkään väliä, kenen mielestä Krim kuului Ukrainalle ja kenen mielestä Venäjälle - hälyttävää on se, että henkilö jolla on todelliset mahdollisuudet tulla Ranskan seuraavaksi presidentiksi hyväksyy tavan jolla Krim liitettiin osaksi Venäjää. Aseellista kaappausta, joskin erinomaisen teatraalista sellaista, ei tulisi hyväksyä missään tilanteessa. Ei ainakaan ennen kuin diplomaattiset keinot on käyty läpi ja konflikti väistämätön.

Samaa mieltä kaikki lienevät siitä, että oma uskottava puolustus on kuitenkin kulmakivi sille, että perusteluita löytyy edes diplomaattiselle kanssakäymiselle. Vaakaa täytyy tasapainottaa jollain tavalla.
 
Haluaisin tietää kuinka moni ranskalainen ylipäänsä on valmis ikuisiin pakotteisiin tai jopa sotaan Venäjän kanssa.
 
Vallitsevassa tilanteessa on hankala olla optimisti - viimeisen viikon aikana Venäjä & sen tukemat militantit ovat olleet tavanomaista aktiivisempia, vuorokauden kuluessa hyökkäyksiä/iskuja on ollut keskimäärin 60-90 ukrainalaisjoukkoja vastaan. Näiden lisäksi siviilikohteita on tulitettu useammalla alueella. Voi olla, että kyseessä on tavanomaiset neuvottelut, mutta ei pidä sulkea pois sitäkään vaihtoehtoa, että Trumpin valtaanastumisen jälkeen seuraa joko useita pienempiä tai laajempi offensiivi Donbassin alueella ja tämä Krimin tapaaminen liittyy tavalla tai toisella niiden valmisteluun.

vlad

Sehän se on tuhannen taalan kysymys, että lähteekö Putin testaamaan Trumpia heti kättelyssä esimerkiksi juurikin Ukrainassa ja jos lähtee, niin miten Trump siihen reagoi.

Olen ollut jokseenkin varma ihan alusta saakka, että Ukraina on niitä maita jotka Trumpista tulevat eniten kärsimään ja kovimman hinnan maksamaan, mutta erittäin mielelläni olisin tässä asiassa ihan väärässä ja onneksi olenkin usein ihan väärässä :D
 
En tiedä kuvasta mitään. Mutta vituttaisi sotilaana katsoa tämmöisiä kuvia märässä korsussa.

Ukrainalaisten IT konferenssi
Normibileet
https://www.riemurasia.net/kuva/Ukrainalaisten-IT-konferenssi/198485

1984851936.jpg
 
Oikeistopuolue tasavaltalaisten presidenttiehdokas Francois Fillon ehdottelee kansainvälistä konferenssia Euroopan turvallisuuskysymyksistä.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/fillon konferenssi-60594

Tämän mukaan Krimin kaappauksen ja Ukrainan sodan seurauksena Venäjälle lätkäistyt pakotteet ovat osoittautuneet toimimattomiksi. Fillonin mukaan on vain kaksi vaihtoehtoa, yhteisen sävelen löytäminen Venäjän kanssa, tai vaarallinen vastakkainasettelu. Nykytilanne kuulemma ratkeaa vain Ukrainan kysymyksen selvittämisen myötä.

Kuulostaa kovasti siltä, että tämä ranskalaispoliitikko on jo lähes samoilla linjoilla Venäjän suhteen kuin Marine Le Pen.
 
Mitä olen ranskalaisten kommentteja katsonut, niin Fillon on puhdas neoliberaalinen kapitalisti. Kyse ei ole hänelle niinkään politiikasta vaan bisneksestä.
 
Oikeistopuolue tasavaltalaisten presidenttiehdokas Francois Fillon ehdottelee kansainvälistä konferenssia Euroopan turvallisuuskysymyksistä.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/fillon konferenssi-60594

Tämän mukaan Krimin kaappauksen ja Ukrainan sodan seurauksena Venäjälle lätkäistyt pakotteet ovat osoittautuneet toimimattomiksi. Fillonin mukaan on vain kaksi vaihtoehtoa, yhteisen sävelen löytäminen Venäjän kanssa, tai vaarallinen vastakkainasettelu. Nykytilanne kuulemma ratkeaa vain Ukrainan kysymyksen selvittämisen myötä.

Kuulostaa kovasti siltä, että tämä ranskalaispoliitikko on jo lähes samoilla linjoilla Venäjän suhteen kuin Marine Le Pen.

Niin ja sehän saattaa johtua siitä, että venäläismediassa on katse siirretty entistä enemmän häneen - on jopa arveltu, että Venäjällä häntä pidetään todennäköisempänä presidentin vaalien voittajana ts. hän on "voittava hevonen", joten häneen kannattaa panostaa. Onko jo panostettu ja sen myötä Fillon puhuu entistä selkeämmin sellaista kieltä, joka sopii Venäjän narratiiviin?

Le Peniä venäläiset tuskin hylkäävät mutta ehkäpä he katsovat paremmapsi veikata kahta "hevosta"?

Fillonilla on runsaasti kaupallisia kontakteja (ja aiempia yhteistyökumppanuuksia) Venäjään, mutta onko hän vain neoliberaali kapitalisti - kuten @Osasto 31 viittaa - vaiko jotain muuta?

"Helicopters, cars and rockets

Experts describe Fillon as "Russia-friendly" saying that his good relationship with Putin dates back to his term as French prime minister. Between 2007 and 2012, Fillon often traveled to Moscow, and also received Putin in Paris. It was a time when Russia and France intensified their business dealings: The purchase of two helicopters for the Russian army, the modernization of beleaguered Russian car manufacturer AvtoVAZ with Renault's help, or the sale of Russian "Soyuz" booster rockets to France, for example.

Ahead of the 2008 NATO summit, Fillon positioned himself against membership in the alliance for Georgia and Ukraine, in order not to rock the boat with Russia. After the Russian-Georgian war in 2008, he advocated dialogue with Russia, while at the same time conceding that Moscow had "perhaps been a bit brutal" in the Caucasus
."

Deutsche Wellessä lisää: http://www.dw.com/en/is-francois-fillon-of-france-putins-preferred-presidential-candidate/a-36579170

Taustalla voi olla vain ja ainoastaan kaupalliset (ja sen myötä henkilökohtaiset) syyt, ei välttämättä pro-Putinin -ajatusta, kuten DW:n artikkelissa myös viitataan. Rakentuuko Venäjän lisääntynyt tuki sitten tähän kytkökseen, vai onko taustalla jotain muuta? Fillon kuitenkin saa tilaa venäläismediassa kohtuudella - RT, Sputnik etc rummuttavat Fillonia ja hänen kommenttejansa.

vlad

tag myös @tulikomento
 
Ukrainan presidentti Petro Poroshenko ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasivat tiistaina Helsingissä.

    • Suomen ja Ukrainan presidentit tapasivat tiistaina Helsingissä.
    • Presidentit vaativat Venäjää noudattamaan Minskin sopimusta, jolla Itä-Ukrainan sota pyritään lopettamaan.
    • Presidentit pitävät Venäjän vastaisia pakotteita välttämättöminä kunnes Venäjä noudattaa Minskin sopimusta.
Presidentti Niinistö puolestaan sanoi, että Minskin sopimus on täytäntöön pantava mahdollisimman pian tilanteen normalisoimiseksi, ja että Suomi kunnioittaa Ukrainan suvereniteettia ja tuomitsee Krimin miehityksen.

- Minä ja kaikki ovat samaa mieltä, että pakotteista olisi hyvä luopua, mutta siihen on ehtona Minskin sopimuksen noudattaminen.

- Mitä tulee Yhdysvaltoihin, pakotteet asetettiin Krimin miehityksen ja Donbasin tilanteen vuoksi, ei terrorismin vuoksi. En näe tässä yhteyttä, Niinistö sanoi.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701242200048790_uu.shtml

Eli sen minkä kaikki jo tietävät ja poliitikotkin hiljalleen ääneen tunnustavat. Krimi ei palaudu koskaan, eikä pakotteetkaan ole siitä enää kiinni.
 
Aina kannattaa ajatella ja tarkastella asioita useammalta suunnalta.

- Mitä Suomessa ajateltaisiin jos joku valtaisi Ahvenamaan tai vaikkapa puolet Lapista?
- Miten Ranska suhtautuisi siihen että vieras valtio ottaisi haltuunsa Korsikan?
- Entä jos joku valtaisi vaikka Englannille kuuluvat kanaalin saaret? (ehkä joku muistaa vielä Falkland-saarten valtauksen)
- Kuinka vakava asia olisi jos Venäjä miehittäisi Gotlannin tai vaikkapa Bornholmin?
- tai Baltia?.. entä jos Saksa valtaisi jossain vaiheessa Königsbergin?
- jossain sopivassa tilanteessa Suomi voisi palauttaa Karjalan takaisin?

Kaikista mainituista on olemassa vanhaa omistushistoriaa jolla miehittäjä voi omasta mielestään perustella oikeutustaan. On aina helppo puolustaa valtausta kun on itse valtaajan/hyökkääjän puolella.

Ymmärrän erittäin hyvin miksi Venäjä ja venäjänmieliset haluavat pakotteet lopetettavaksi. Joka päivä ne aiheuttavat korvaamatonta tappioita Venäjälle. Mitä pidemmälle ne ovat voimassa sitä pysyvämmin Venäjän talous ja tuotanto vaurioituu. Parasta niissä on se ettei pakotteista ole käytännössä juuri minkäänlaista haittaa muille maille.

Jatkuessaan talouspakotteet myös estävät Venäjää kehittämästä asevoimiaan sellaiselle tasolle että Putin voisi sotilaallisesti uhata Euroopan maita.

Kaikkien Venäjän naapureiden kannalta pakotteiden poistaminen ennen Venäläisten vetäytymistä Ukrainasta ja Krimiltä olisi osoitus todellisesta poliittisesta typeryydestä. Monin verroin suuremmasta järjettömyydestä kuin aikoinaan Chamberlainin tekemä Mynchenin sopimus Hitlerin kanssa. Tällä en suinkaan tarkoita etteikö osa länsimaiden poliitikoista kykenisi tällaiseen tyhmyyteen. Toisaalta Venäjä tekee kaiken mahdollisen ja mahdottomankin jotta se saisi pakotteita vähenemään.

Jo nykyinen malli jossa puolen vuoden välein päätetään pakotteiden jatkosta on varsin huonoa politiikkaa. Pakotteet tulisi asettaa voimaan toistaiseksi, määräämättömäksi ajaksi. Jopa mieluummin niin että asiaa tarkastellaan vuoden päästä ja jollei Venäjä ole vetäytynyt, lisättäisiin automaattisesti yhä uusia sanktioita. Esimerkiksi rajojen sulkeminen, tietoliikenneyhteyksien katkaisu, pankkiyhteyksien katkaisu, jopa Venäjän erottaminen UK:sta, jne. Roistovaltion/-hallinnon kanssa ei ole syytä ylläpitää normaaleita suhteita millään tasolla.

Historia toistaa Venäjän tapauksessa itseään..Kehityskulku Venäjällä on täysin samanlainen kuin hitlerin valtaannousu, natsien varustautuminen sekä naapurimaiden alueiden valtaaminen miehittäminen. Kaikille putinin tekemisille löytyy täydellinen esikuva natsisaksan/hitlerin aikaisista tekemisistä/tapahtumista, aivan kaikille.

Pidän myös varmana että tämä kehityskulku on tunnistettu ja huomioitu monella tavalla länsimaiden poliittisessa strategiassa.
 
Rohkeus ei riitä kun vastassa on Venäjä. Noinhan se menisi jos Suomi ottaisi vaikka Ruotsilta vanhat suomenkieliset alueet haltuunsa.
 
Eli sen minkä kaikki jo tietävät ja poliitikotkin hiljalleen ääneen tunnustavat. Krimi ei palaudu koskaan, eikä pakotteetkaan ole siitä enää kiinni.
Minskiin kuului "vosstanovlenie territorial'noi tselostnosti Ukrainy" eli Ukrainalle kuuluvien alueiden palautus", siihen kuuluu myös Krimi. Näin oli ainakin aikaisemmin.

Poroshenko on oligharhi, joka ajattelee omia miljrdeja ja offshoreja enemmään kun oma maata ja siksi hän on maapetturi. Hänelle olisi pitänyt laittaa sotatilaa maahan. Sen sijan hän päätti huolehtia edellä mainitun lisäksi omista bisneksista sekä Krimilla että Lipetskissa. Krimilla hänen yritys valmista osia venäläisiin sotalaivoihin. Hänelle yhdentekevä että ukrainalaisia kuolee sodassa, jota hän halua sinnikkästi kutsua ATO:ksi.

Petro Valtzman. Valtzman on hänen oikea sukunimi, juutalainen. Hän vaihtoin sukunimea ukrainalaiseksi Poroshenkoksi kun meni opiskelemaan korkeakouluun, ja kun samoihin aikoihin hänen isänsä, tehtään johtaja joutui vankilaan 5 vuodeksi varastamisesta.
 
Viimeksi muokattu:
Oikeistopuolue tasavaltalaisten presidenttiehdokas Francois Fillon ehdottelee kansainvälistä konferenssia Euroopan turvallisuuskysymyksistä.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/fillon konferenssi-60594

Tämän mukaan Krimin kaappauksen ja Ukrainan sodan seurauksena Venäjälle lätkäistyt pakotteet ovat osoittautuneet toimimattomiksi. Fillonin mukaan on vain kaksi vaihtoehtoa, yhteisen sävelen löytäminen Venäjän kanssa, tai vaarallinen vastakkainasettelu. Nykytilanne kuulemma ratkeaa vain Ukrainan kysymyksen selvittämisen myötä.

Kuulostaa kovasti siltä, että tämä ranskalaispoliitikko on jo lähes samoilla linjoilla Venäjän suhteen kuin Marine Le Pen.
Haluaisikohan Fillon, että muut Euroopan maat tukisivat Saksaa, jos Saksa esittäisi vaatimuksia Elsassin palauttamiseksi Saksalle?
 
Poroshenko on oligharhi, joka ajattelee omia miljrdeja ja offshoreja enemmään kun oma maata ja siksi hän on maapetturi. Hänelle olisi pitänyt laittaa sotatilaa maahan. Sen sijan hän päätti huolehtia edellä mainitun lisäksi omista bisneksista sekä Krimilla että Lipetskissa. Krimilla hänen yritys valmista osia venäläisiin sotalaivoihin. Hänelle yhdentekevä että ukrainalaisia kuolee sodassa, jota hän halua sinnikkästi kutsua ATO:ksi.

Suomessa on sellainen sanonta kuin, "että ei se tyhmä joka pyytää vaan se on tyhmä joka maksaa". Eikä tuollainen ruikutus oligarkeista ole suosittua Lännessä. Oligarkit ovat olleet lahjakkaita, sen sijaan köyhä on tyhmä.

Etkö itse voisi yrittää hyötyä tuosta sodasta? Voisit neuvotella vaikka Patrian kanssa sopimuksen ukrainalaisten panssarivaunujen ja rynnäkkövaunujen modifioinnista. ModUkr mallin vaunuissa olisi viisi vaihdetta taakse ja yksi eteen. Olisi kerrankin paikalliseen taistelutapaan sopivat modifioinnit.
 
Back
Top