Ukrainan konflikti/sota

Luin jostain tänään, että yksi skenaario on, että Putin on joka tapauksessa päättänyt hyökätä Ukrainaan ja ”neuvottelut”, joita hän nyt kovaan ääneen vaatii USA:n kanssa ovat itse asiassa tiedusteluoperaatio, jonka kautta hän selvittää tarkemmin, mitä vastatoimia länneltä on odotettavissa, millaisia pakotteita, tuleeko aseapua Ukrainalle, jos kyllä, niin millaista, lähettääkö kukaan joukkoja, jne. Näin hän pystyy etukäteen miettimään sitten vastasiirtoja. Nythän näyttää tähän mennessä jo selvinneen, että kukaan ei lähetä joukkoja Ukrainan puolustamiseksi ja talouspakotteet ovat se keino, joilla isketään. Lienee tärkeää seuraavaksi selvittää tarkalleen millaisia pakotteita mietitään, jotta ne voidaan neutraloida
 
Niinistö tulevista neuvotteluista uudenvuodenpuheessa:

"Toivoa on syytä pitää yllä, mutta pelkkään toiveajatteluun ei pidä sortua. Näinä aikoina palaavat mieleen myös Henry Kissingerin opit. Hänen kyynisen lausumansa mukaan silloin, kun sodan välttäminen on ollut joidenkin valtioiden ylimpänä tavoitteena, on kansainvälinen järjestelmä ollut armottomimman jäsenensä armoilla. Tätäkin saatetaan mitata tammikuun toisella viikolla alkavassa dialogissa."

Kuulostaa kovin siltä mikä Ukrainan kohtalo uhkaa olevan. Pakotteiden uhka ei mahda riittää pitämään Putinia aisoissa.
 
Luin jostain tänään, että yksi skenaario on, että Putin on joka tapauksessa päättänyt hyökätä Ukrainaan ja ”neuvottelut”, joita hän nyt kovaan ääneen vaatii USA:n kanssa ovat itse asiassa tiedusteluoperaatio, jonka kautta hän selvittää tarkemmin, mitä vastatoimia länneltä on odotettavissa, millaisia pakotteita, tuleeko aseapua Ukrainalle, jos kyllä, niin millaista, lähettääkö kukaan joukkoja, jne. Näin hän pystyy etukäteen miettimään sitten vastasiirtoja. Nythän näyttää tähän mennessä jo selvinneen, että kukaan ei lähetä joukkoja Ukrainan puolustamiseksi ja talouspakotteet ovat se keino, joilla isketään. Lienee tärkeää seuraavaksi selvittää tarkalleen millaisia pakotteita mietitään, jotta ne voidaan neutraloida

Jostain syystä mulla samanlainen ajatus pyrkii pinnalle.
 
09d6f4f6390655ff3640c366d7c23b1e.jpg.webp
Suurvallan sapelinkalistelu ei ole nuorten miesten hommaa. Putin itse on 69 vee, hänen lähipiiristään nuorin on puolustusministeri Shoigu, 66 v.

No, Joe on jo 79.
Kuinka monella noista on KGB, armeija yms tausta jo Neuvostoliiton ajoilta? Kaikilla? Sitäkö (NL) nuo sitten haikailee? Jäisivät koko kööri jo eläkkeelle. Eikö noilla ole tarpeeksi fyrkkaakin koko porukalla?

Jopa vanhat kunnianarvoisen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean politbyroon vanhat herrat vaikuttavat symppattisemmalta porukalta.

Siinäkin väessä taisi sentään olla pitkään remmissä herroja jotka olivat kokeneen toisen maailmansodan kauhut omakohtaisesti?

Lieneekö pahaakin toiveajattelua että seuraava sukupolvi johtajia itänaapurissa olisi ollenkaan parempi tai demokraattisempi?

Sitäkin sopii pohtia kun Suomen linjaa ja olosuhteita tästä 10-20v eteenpäin miettii…
 
Kuinka kävisi jos Venäjä yrittäisi Suomessa samaa kuin Ukrainassa eli valtaisi pienen alueen ja yrittäisi ylläpitää kriisiä (jotta nato-jäsenyden hakemista ei voitaisi tehdä)?

Eikö tuo olisi aika mahdoton Suomessa? Varsinkin kun täällä ei ole lainkaan väestöä joka haluaisi jäädä asumaan tuolle alueelle.

Ei kai tuo mikään mahdoton ole esim. Pohjois-Lapissa ottaa muutama neliökilometriä haltuun ja sanoa että rajasopimukset on tulkittu väärin. Sitten katsotaan onko tsuhnalla kanttia lähteä sotimaan parista palasesta jänkhää.
 
Back
Top