Ukrainan konflikti/sota

Eikös KES olisi erinomainen ase kaupunkitaisteluun urbaanille sisseille? Suht pieni ja saa piiloon vaikka ison takin alle tai urheilukassiin. Sitten vaan kerrostalon katolle ja kun kadulle tulee tankki niin ammutaan ylhäältä moottoritilan päälle? Samaan aikaan kaveri vastapäisen kerrostalon katolla ja kun johtaja kömpii luukustaan, niin AK-47 hoitaa homman.
KES on erittäin hyvä ja juurikin parhaimmillaan kaupunki olosuhteissa. Suomen antama kokonaispaketti on erittäin hyvä.
 
joo ja Mauno Ahonen sitten Presidentiksi

Siis Heikki Silvennoinen Presidentiksi? Antaisi hyvän vastuksen vaaleissa tiedossani olevalle tulevalle presidentille. On hyvä presidentti Saulin jälkeenkin tiedossani oikeasti:coffee:.
 
Mitä enemmän tätäkin ketjua seuraa, niin yksi asia alkaa kirkastua yhä selkeämmin. Tämän sodan uhreja ovat Ukrainan sotilaiden ja kansalaisten lisäksi myös Venäjän sotilaat. Vaikuttaa siltä, ettei siellä ole moraali korkealla ja miksi olisi, kun tarkoitus olisi hyökätä veljesvaltion kimppuun, olosuhteet ovat paskat ja koko toiminnan motiivi on kateissa. Mitä lähemmäs ukrainalaisia venäläiset sotilaat päätyvät sitä vähemmän he näyttävät olevan halukkaita taisteluihin. Kaukaa rakettien tai kranaattien ampuminen on psykologisesti helpompaa kun kohdetta ei nää. Aiemmista sodista tiedetään, että vain 25% kaatuneista kuoli jalkaväen aseen luotiin. Valtaosa kuoli epäsuoraan tuleen.

Tässä sodassa näyttäisi ainakin venäläisten osalta prosentit olevan vielä suurempia ja uskon, ettei siellä ole kovin suurta innokkuutta liipasinta painaa. Taitaa olla vain niin, että sodan etiikan perusoppi ”tapa tai tule tapetuksi” pätee ikävällä tavalla niin, että kuulaa tulee joko edestä sinnikkäästi puolustavan ukrainalaisen aseesta tai omalta takaa, jos ei taistele. Veikkaan että yllättäviä tankkien tyhjentymisiä ja ehjänä hylättyjä vaunuja tullaan näkemään vielä paljon.
 
A Ukrainian sailor has been arrested in Mallorca and faces charges of attempting to sink a yacht owned by Alexander Mikheev, the CEO of the Russian arms exporter Rosoboronexport and former head of the Russian helicopter federation. The boat is moored in the harbour of Port Adriano.

The unnamed man, who has been employed for the past 10 years as a mechanic on the Lady Anastasia, Mikheev’s 48-metre, £5m yacht, said he felt he had to do something after seeing footage of a Russian rocket attack on a block of flats in Kyiv, his home town. The defendant told the judge that he believed the rocket had been manufactured by Mikheev’s company.

Once on board the vessel he told the crew members, most of whom are also Ukrainians, to abandon ship. He allegedly then went to the engine room and opened a large valve in an attempt to sink the yacht. The crew members, aided by port staff, intervened to prevent the sinking.

“The owner of this yacht is a criminal who makes his living selling arms that are now being used to kill Ukrainians,” he told police when he was arrested. He was released several hours later, pending charges.

Meanwhile, one of two yachts undergoing a refit in the MB92 superyacht shipyard in Barcelona slipped away at the weekend after 146 days in the yard. The Galactica Super Nova, owned by Vagit Alekperov, who has a 20% stake in Lukoil, a company already subject to US sanctions, set sail for Tivat in Montenegro, which is not in the EU.

The superyacht Solaris, property of Roman Abramovich, who announced at the weekend that he was handing the “the stewardship and care” of Chelsea to the football club’s charitable foundation, remained moored in the city’s marina, while the Aurora, which belongs to the construction magnate Andrey Molchanov, is still in dry dock.
 
Hankala tilanne kun ryssä pysyy vaatimuksissaan. Vaikea nähdä sellaista loppua jossa Putin lopulta myöntyy, että "no okei, menkää vaikka Natoon sitten".
 
Viipuri luovutettiin lähes taistelutta. Suomalaiset ryhmittyivät kaupungin länsipuolelle puolustukseen. Ei ollut joukoilla koulutusta/kokemusta kaupunkitaisteluun. Ehkäpä Viipuri haluttiin jollain tavoin säästää.

Viisaammat/perehtyneemmät korjatkoon, mutta ymmärtääkseni takana oli jo melkoista pakokauhun sekaista perääntymistä tulijyrän alta, Venäläisten suurhyökkäyshän oli ollut yhtä menestystä tuohon asti. Vastuussa oleva prikaati oli huonosti varustettu ja vastassa oli vaatimattomasti 40 000 hyökkääjää ja runsaasti pansssareita. Kaupungin takana oli joki+silta jonka taakse olisi alunperinkin ollut huomattavasti fiksumpaa vetäytyä puolustukseen, mutta koska symboli arvo... Sen lisäksi Viipuri ei ollut mitään tämän päivän miljoona taajamaa nähnytkään = olisi ollut varmaa helppoa ns. kaupunkimaisen rakennuskannan/katujen osalta kiertää/motittaa.

Yhden tutkimuksen mukaanhan Heinrichs, Airo ja Nihtilä eivät edes aikoneet puolustaa Viipuria koska se oli väärällä puolella lahtea, sitä ei vaan esitetty Mannerheimille koska hän ei olisi sitä kuitenkaan hyväksynyt.

Olen nähnyt jonkun dokumentin jossa elossa oleva lotta oli viimeisten lähtijöiden seassa ja kuinka kaupungissa raahusti pystyyn nukahtelevia jalkamiehiä ja hän ei voinut ymmärtää miksi puolustus oli jätetty näiden miesten vastuulle. Samaisen dokumentin mukaan kaupunkiin jouduttiin jättämäämään jsp haavoittuneineen ja vastuussa olleet lääkintäupseerit eivät suostunut jättämään heitä yksin sinne. Koko sakki ammuttiin venäläisten toimesta.

Täällähän tuota tarinaa on: https://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_taistelu_(1944)
 
Joko Kaajaanissa kaivetaan kovia telluja varastoista? Veikkaan että tuo Alakurtin harjoitus saa PV:ssä aikaan ihan erilaisia sydämentykytyksiä kuin kertaakaan aiemmin aktiivipalveluksilla olevilla. Ja luulisi, että nyt on varusmiesten motivaatiokin kohdillaan.

Jos minä saisin päättää niin poteroita pitäis kaivaa jo kovaa ja sorattaa teitä.
Ja joko ilmavoimat alkaa hajauttaa. En ihmettelisi jos tulisi yllätyksellisiä kertausharjoituksia.
 
Miksi? Eikö tuo satama ole heidän hallussaan? Vai onko tarkoitus paskoa paikat ennen vetäytymistä?
Tuleeko sanasta "Porkkala" kenties jonkinlaisia mielleyhtymiä...?

Siis tuossa yllä olevassa videossa yksi ammus putoaa kahden parkkeeratun auton väliin eikä kumpikaan suuremmin heilahda!! En nyt ole asiantuntija mutta voisiko olla, että valmistaja on hieman oikonut tuon taistelukärjen osalta? Näyttävä mutta ei kovin tuhovoimainen. Selittäkää nyt joku???
Edit: siis tykistöammus osuu alle metrin päähän autosta ja auto ei syty palamaan tai liiku mihinkään??
Oletko koskaan kuullut arvoitusta venäläisestä perseenpäristimestä?

edit. Lisätty toinen vastaus lanaten
 
Viimeksi muokattu:
Salaa jo toivon että Puolalla lipsahtaisi sormi liipaisimelle nii saataisi nuo sairaat pommitukset Kieviin ja muualle lopetettua, kun ammutaan nuo ohjusjärjestelmät ja raketinheittimet paskaksi. On tämä sellaista helvetin paskaa Venäjältä, kun ei lopeta edes kaupunkien pommitusta ja elättelee toiveita samalla neuvottelujen jatkumisesta myöhemmin. Ottaa mitä haluaa ja nauraa Euroopalle.
 
Hankala tilanne kun ryssä pysyy vaatimuksissaan. Vaikea nähdä sellaista loppua jossa Putin lopulta myöntyy, että "no okei, menkää vaikka Natoon sitten".
Kai tässä on sitten pakko taistella siihen Putinin 50000 kaatuneen kipurajaan saakka. Niin moni venäläinen nuori kohtaa täysin päättömässä sodassa päättömän hullun diktattorin turhamaisten imperiumifantasioiden vuoksi ennenaikaisen kuoleman.
 
Onko kukaan ajatellut Ukrainan sodan yhteyksiä talvisotaan? En tarkoita pelkästään henkeä ja kansan yhdistymistä.

Luonto tuli puolustajan puolelle, ja esti maaston käytön jolloin kaikki eteneminen pitää tehdä tieuria pitkin. Puolustaja käy sivusta kolonnien kimppuun ja tuhoaa. Kärjessä taistelut tietenkin ovat kovia, mutta huollon puute vaikeuttaa hyökkääjää.

Hyvä että hallitus teki edes päätöksen edes tämän suuruisesta aseviennistä.
Ukrainan sota on monella tavalla samanlainen kuin talvisota. Hyökkääjä on sama eli Venäjä, hyökätään ilman syytä pienempää valtiota vastaan. Suurin osa maailmaa on hyökkäyksen kohteeksi joutuneen heikomman osapuolen puolella. Vapaaehtoisia ulkomaalaisia taistelijoita, aseapua (ei toki samassa mittakaavassa, koska länsi ei todellakaan ollut silloin yhtenäinen, onneksi on nyt).

Taistelun kulku, hyökkääjä odottaa nopeaa voittoa ja paraatimarssia pääkaupunkiin, odotetaan, että hyökkääjä otetaan vastaan kansan vapauttajana fasisteilta. Hyökkääjä aliarvioi kansan taistelutahdon ja ennen kaikkea kyvyt, ja ryssii itse hyökkäyksen monessa paikassa.

Suomi kesti 105 päivää, toivotaan että Ukraina kestää myös ja säilyttää itsenäisyytensä.
 
Back
Top