Ukrainan konflikti/sota

Vähäistenkin tietojen pohjalta lienee selvää että...

Jos sota olisi alkanut ja edynnyt suunnitelmien mukaan Putin ja koko rikollisjohto olisi hurrannut julkisuudessa nuorten varusmiesten osoittamaan suurta urhoollisuutta..
- nyt vain kävi niin että varusmiehet ja muutkin jättivät kalustonsa ja pötkivät metsiin lähes kaikkialla missä joutuvat kohtaamaan Ukrainan järjestäytynyttä vastarintaa,,ja asevoimia.
- toisekseen, kaikesta senruurista huolimatta totuus ja tieto näistä tapahtumista on alkanyt levitä Venäjällä

Toinen huomio...

Venäjän hyökkäys näyttää keskittyvän ja suuntaavan esityisesti sinne missä ukrainalaiset eivät ole saaneet puolustusta riittävästi organisoitua.
Toisekseen venäläiset välttelevät täälläkin kohtaamasta Ukrainan aseellista puolustautumista..
- monin paikoin on nähty kuvia venäläisten pitkistä ajoneuvo ja panssaari ym. rivistöistä, joihin ei ole kohdistunut minkäänlaista hyökkäystä tai häiriötä.
- käytännössä venäläiset hyökkäävät ja tuhoavat mielellään kohteita joissa aseellinen vastarinta on vähäistä...toki ymmärrettävää venäläisten näkökulmasta.
- siis ohjataan epäsuoraa tulta, tykistöllä, ja jopa ohjuksia jne. taajaan asuttuihin siviilikohteisiin..

Syitä puolustuksen osittaiseen keskeneräisyyteen ja jopa vaisuuteen tietyillä alueilla lienee useita...
- ei ole ehditty riittävästi järjestäytymään ja ehkä jopa tarkoituksella on päästetty vahvat hyökkkäyskärjet etenemään..on jo alunperin valittu taktiikaksi vihollisen pääryhmiä vasten väistely ja "sissitaktiikka".
- jatkossa vihollisen pitkät huoltoyhteydet tarjoaa enemmän ja paremmat mahdollisuudet vihollisen tuhoamiseen.
- alkuvaiheessa kaikkialle ei ole riittänyt kunnollista torjunta-aseistusta ja niiden käyttöön koulutettua väkeä..
- puolustajilla ei ole ollut tarvittavaa määrää tehokkaaksi osoittatunutta bayraktar kalustoa ja ohjuksia...joten on jouduttu jättämään paljon "lihavia" kohteita rauhaan
- toisaalta puolustuksen osalta on selvää ettei sotaa ratkaista ensimmäisten viikkojen aikana (kuluteta liikaa omaa kalustoa ja miehistöä alkuvaiheessa.)

Tällä hetkellä näyttäisi siltä että Venäjällä on seuraavien viikkojen aikana kaikki joukot pelissä...rajoilla kuukausikaupalla valmistautuneet joukot ovat liittyneet mukaan hyökkäykseen.
- samalla myös puolustus on hyvää vauhtia saamassa oman toimintansa kunnolla käyntiin.
- lisäksi tiedetään alkuviikkojen kokemusten perusteella miten hyökkääjät kyetään tuhoamaan..
- todennäköisesti onnistumisten myötä myös puolistajien itseluottamus ja taistelukyky on entisestäänkin parantunut..
- sekin lienee todennäköistä että puolustus on päässyt suunnittelemaan, rakentamaan ja aseistamaan strategisiin kohteisiin suojattuja asemia niin puolustusta kuin lähtöasemia hyökkäyksiäkin varten jne.

Alkuvaiheen tilanteissa on ollut mahdollista että vihollisella on ollut Ukrainassa paljon soluttautuneita ryhmiä jotka ovat kyenneet ohjaamaan hyökkäyssuuntia sopiviin, puolustuksen kannalta heikompiin suuntiin.
- näin varsinkin kaakossa ja etelässä, sekä muillakin alueilla jossa on merkittävästi venäläisväestöä jne.. Ehkä näitä on ollut myös Kiovan suunnalla.

Seuraavien kuukausien aikana nähdään miten sota tulee etenemään Ukrainassa...

..ja päästään näkemään myös myös pakotteiden ja sotauutisien leviämisen vaikutusta Venäjän kotirintamaan.
- jotenkin on sellainen hytinä ettei tavalliset kansalaiset Venäjällä hyväksy siviilikohteiden ja tavallisiin ukrainalaisiin perheisiin, naisiin, lapsiin ja vanhuksiin jne. kohdistuvaa järjestelmällisillä pommituksilla toteutettua kansanmurhaa.
- selvää lienee että Venäjän rikollisjohtajat syyttävät omilla TV-kanavillaan ja mediassa kaikesta tappamisesta Ukrainaa ja Ukrainan sotilaita....mutta se saattaa olla jo liian paksua valhetta edes venäläisten uskottavaksi.
- kysymys on kaiken lisäksi samaa kieltä puhuvasta/ymmärtävästä sukulaiskansasta...

On myös suuri mahdollisuus siihen että sota tulee jatkumaan Ukrainassa vuosikausia jopa vuosikymmeniä...Ukrainalaisen siviiliväestön massamurhaaminen, sairaaloiden ja kokonaisten kaupunkien ja kaupunginosien tuhoamien nykyaikaisella sota-aseilla (ohjukset, hävittäjät, pommitukset äärimmäisen tuhovoimaisilla järjestelmillä jne.) ei helpota rauhanmahdollisuuksia.

Vaikka Venäjän rikolliset johtajat valehtelevat omalle kansalleen että kysymys on vain Ukrainaan kohdistuvasta "rajoitetusta operaatiosta", niin suojattomien siviiliuhrein määrä voi nousta sodan jatkuessa satoihin tuhansiin tai jopa miljooniin.
 
Telegramin mukaan kuvan "huippusalainen" navigaattori (joka kuuluu näköjään kapteeni N.V. Lushnikoville) löytyi Su-30:n suojaamalta panssariosastolta:

The other day, Ukrainian soldiers bombed an enemy tank group and its air cover, which consisted of Su-30 fighters. So the SBU, among other things, got a secret GPS-navigator of the occupiers.

On the device - all the data of movements and "planned points" of the invasion of the invaders.

This navigator belonged to the "elite" 108th Airborne Assault Regiment, which tried to attack Mykolayiv from Kostiantynivka.

Thus, the Ukrainian secret service gained access to the plans of the Russian occupiers, which will allow to act ahead and even more effectively destroy the enemy.

Moreover, the Ukrainian military shot down Russian Su-30s, which covered the aggression from the air. These "Putin aces" successfully crossed Syria and bombed the local population with impunity. However, the first flight to Ukraine was the last for them.
 

Liitteet

  • IMG_20220309_221115_928.jpg
    IMG_20220309_221115_928.jpg
    74.1 KB · Luettu: 172
  • IMG_20220309_222144_020.jpg
    IMG_20220309_222144_020.jpg
    88.1 KB · Luettu: 172
Joo, ja sen sijaan olet sohvakenraalina litanioimassa täällä foorumilla netissä. "PV:n reppanat" vielä ja kaikkea - joopa joo - tulipa kerrassaan voimistunutta tekstiä sieltä. :sneaky:
Mikäs siinä jos joku haluaa itseään vakuutella tuollaisilla teksteillä. Oli kyllä rapea meininki kun vielä jatkosotaakin tuohon yritettiin vetää mukaan: jatkosota ei ole 2020-lukua ja se että väkinäisesti veti tuohon mukaan näyttää kuinka pihalla on meiningeistä (ohimennen vaan tuohon historiaan, että tuo jatkosodan hyökkäysvaiheen suurarmeija mistä mahtipontisesti paasaa kostautui Suomelle vuosien 1941-1942 aikana, eikä johtunut vaan siitä että oli yleinen sota-ajan säännöstely, vaan vaikuttajana oli se miten niin paljon sitä maataloustyövoimaa oli sodassa että nämä eivät voineet olla siellä pelloilla töissä: asiasta oli jo mielipiteitä ennestään että onko noin suuri mobilisointi järkevää, mutta Saksan vakuuttelut että he voivat ylläpitää Suomen saivat päät käännettyä - todellisuudessa sitten Saksasta tulevat ruokalähetykset jatkuvasti viivästelivät kun näillä itsellään oli pulaa kaikesta ja hyvä että täällä ei oltu nälänhädän partaalla noina aikoina ennen kuin asemasodan aikana armeijasta vapautettiin suuria määriä takaisin peltotöihin).

Mutta ei siinä - hyvä että hän tietää paremmin kuin PV:n "reppanat" että miten hommat pitäisi hoitaa, toisin kuin nämä PV:n "reppanat" (aina vaan miettii että miksi nämä asiantuntijat ovat täällä eivätkä siellä :unsure:).
 
Viimeksi muokattu:
''Iltasanomat: "PRESIDENTTI Vladimir Putin on määrännyt Venäjän sotilassyyttäjän selvittämään, kuka on vastuussa tavallisten varusmiesten lähettämisestä Ukrainan taisteluihin.

Putinin lehdistösihteeri Dmitri Peskov kertoi keskiviikkona uutistoimisto Ria Novostille, että venäläisten varusmiesten löytyminen Ukrainasta oli tullut yllätyksenä myös Putinille itselleen.


Peskovin mukaan Putin oli nimenomaan antanut ennen ”Ukrainan erikoisoperaation” alkamista käskyn, jonka mukaan taisteluihin ei saa missään nimessä lähettää varusmiehiä.


– Presidentti Putinille oli ilmoitettu, että hänen käskynsä on toteutettu, Peskov kertasi tapahtunutta virhettä Izvestijan mukaan.


PESKOVIN mukaan Putin on antanut nyt uuden määräyksen, jonka mukaan syylliset hänen käskynsä rikkomiseen on etsittävä ja heitä on rangaistava."

Joopa joo. Nyt alkaa perinteiset "puhdistukset". Tämä menee ihan klassisesti.''
Nyt kyllä jo meinaa kuolla nauruun vaikka helvetin vakavan asian (sodan) äärellä ollaankin. Ei meinaa emojit enää riittää:ROFLMAO::ROFLMAO:. Oppi-isä hykertelee varmaan ( helvetissä) tyytyväisenä.
49D2633B-DB41-47F6-9599-4EA153FFB30D.jpeg9259BF16-98F5-413C-91F6-0FBC2FCCAE84.jpeg
 
Nyt kyllä jo meinaa kuolla nauruun vaikka helvetin vakavan asian (sodan) äärellä ollaankin. Ei meinaa emojit enää riittää:ROFLMAO::ROFLMAO:. Oppi-isä hykertelee varmaan ( helvetissä) tyytyväisenä.
Katso liite: 58165Katso liite: 58166
Jo ammoisina aikoina sanottiin että kansa tarvitsee leipää ja sirkushuveja. Kun leipää on vähemmän tulee näemmä enemmän sirkushuveja. Eiköhän tuolta löydy sopivat pajarit ja heidän korruptiohaaran sopivat syylliset.
 
Minun olisi pitänyt olla pääministerinä ohjaamassa valtion rahan käyttöä viimeiset 20 vuotta. Se, että jotkut pv:n reppanat kuvittelevat ettei aseille ole tarvetta sen takia kun niihin ei ole rahaa on typeryyttä. Rahasta ja vain rahasta on kiinni, ettei meillä ole 600 000 sodanajanjoukkoja jo rauhan aikana.

Puolustusvoimat on opetettu vakuuttamaan julkisuuteen, että juuri se rauhan aikana suunniteltu sodan ajan joukko ja sen kalusto riittää uskottavaan puolustukseen. Ilmeisesti osa kantahenkilöstöstäkin on alkanut uskoa tämän "taktisen totuuden" olevan oikeasti totta. Nyt urpot päät pois ämpäristä. Jos suomen armeijalla sattuisi olemaan aseita 500 000 miehen aseistamiseen, niin niistä ei saa vähentää ainuttakaan vain sen takia, että rauhan aikana suunniteltu sodan ajan vahvuus on alle 300 000.

Katsokaa paljonko meillä oli jatkosodassa enimmillään taistelijoita aseissa. N. 550 000 - 600 000. Silloin jos kansakunta joutuu laajan sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi ja taistelee elämästä ja kuolemasta, niin ukkoja ja pyssyjä raavitaan ihan tasan jokaisen laarin pohjalta.

Katsokaa Ukrainaa. Ja miettikää minkälaiseen sotaan meidän pitää varautua saman vihollisen kanssa. Me saatetaan olla jo tänä vuonna sodassa.

Rynkyt suomessa ei ole puolustusvoimia varten koska puolustusvoimat. Rynkyt ovat olemassa puolustusvoimille sitä varten, että suomen kansa voi niillä puolustaa itseään. Puolustusvoimat on suomen valtiota ja kansaa varten. Kansa ja valtio ei ole puolustusvoimia varten.
Jos 2/3 25 - 40 v miehistä on ylipainoisia, niin ei siitä joukosta kummoista suorituskykyä saada irti.

Ja, kyllä olen reppana evp. Kännissä kaikki aina puhuu, että muakin pyydettiin jäämään armeijaan töihin. Kumma juttu, kun yhtään sellaista ei työuranaika tullut eteen palveluksessa vaan kaikki oli joutunut ihan itse hakemaan palvelukseen 🤔

Älä pelkää sinua tuskin tullaan kutsumaan palvelukseen, jos ryssä hyökkää.
 
Nythän onkin mielenkiintoista kun tämä Ukr kriisi on kääntänyt osittain päälaelleen sellaisen modernin tekniikan ylivoimaisuuden mitä on tässä hehkutettu -91 sodasta lähtien (ja sen perusteella useat maat siirtyneet huomattavasti pienempiin ammattiarmeijoihin ja meilläkin tosiaan SA-vahvuutta pienennetty) ja erityisesti Venäjän kyvyt tuolla saralla ovat osoittauneet todella rajallisiksi. Tekniikallahan tuollakin niitä tappiota kärjelle tuotetaan, mutta esim. tuo huollon tuhoaminen/vaikeuttaminen on noussut arvoon arvaamattomaan. Samoin se että Venäjä on yrittänyt hyökätä kaikista mahdollisista ilmansuunnista ilman selkeää painopistettä (myös maahanlaskuja on tehty todella runsaasti ja syvälle pienilläkin joukoilla), puhuu sen puolesta että joukkotyypeillä joita meilläkin on lakkautettu (sillä perusteella että niiltä on puuttunut modernit pst- ja it-aseet, nykyaikaiset viestivälineet ja yleisesti kyky ns. liikkuvaan sodankäyntiin), olisi ollut selkeä tilaus. Tämän nyt näkemämme hyökkäyksen perusteella juuri sellaisilla joukoilla olisi ollut käyttöä vihollisen huolloreittien häirintään ja tarvittaessa katkaisuun, sekä omassa syvyydessä maahanlaskujen torjuntaan/vartiontiin.

Jos vastassa on huollon tai yleisesti mitä tahansa takaportaan kalustoa, jota kyetään suojaamaan max. BTR-80 tyylisillä pyöräpanssareilla, niin modernia pst-aseitusta ei tarvita. Itkot, kylkimiinat, kessit ja konetuliaseistus yleisesti puree niihin paremmin kuin hyvin. Omaa sijaintia/toimintaa pystytään suojaamaan suomalaisessa metsämaastossa (kelirikosta riippumatta) miinoittamalla sivustojen urat ja toimimalla riittävän pienissä kokoonpainoissa. Sama koskee maahanlaskuja jossa kalusto on suojaltaan ihan yhtä kepeää jos sitäkään, täysin vanhentuneiksi tuomitut sergeit, itkot, mustit, koko itäinen epäsuoran repertuaari parikaapeli viestiyhteyksineen toimisi tuossa ympäristössä aivan moitteetta. Myös ottoajoneuvot sopivat muitta mutkitta näihin molempiin käyttöympäristöihin.

Puheet siitä että hyökkääjän tst-kopterit, lennokit ja ties mitkä maataistelukoneet lanaavat huollon sivustoja uhkaavat joukot ovat osoittautuneet aivan täydeksi tuubaksi ja sama koskee nähtyjä maahanlaskujen valmistavia iskuja.

Mietin esimerkiksi nyt havaitun valossa sitä, että kun on harjoiteltu kuinka Parolasta moottorimarssitetaan ps-joukko iskemään hki-vantaan yllätys maahanlaskua vastaan tai jossain toisessa tilanteessa olen omassa mielessäni hahmotellut PorPr joukon hyvällä maantieliikkuvuudella olevan paras tuollaiseen skenaarioon, että minkä halvatun takia meidän pitäisi varata parhaita joukkoja mitä valtakunnasta löytyy tuollaiseen tarkoitukseen. Ukrainan tapauksessa jos sen itäosiin / muuten Venäjän itärajalle ryhmitetyt ps-joukot olisi jätetty jonnekkin Kiovan liepeille tuollaista uhkaa vastaan varalle, niin heikosti olisi käynyt siellä idässä sitten. Onko meillä varaa seisottaa parasta 1-porrasta omassa syvyydessä odottamassa jotain yllättävää peliliikettä? Ei helvetissä ole, sen on oltava niillä nurkilla (jossain vekaran liepeillä vähintään) jo valmiina hyvissä ajoin mistä se kovin kärki ja tekniikka maahan rajan yli puskee. Reservistä pitää löytyä massaa täyttämään tuollaiset mahdolliset aukot, aseistuksesta ja kyvyistäkään kun homma ei selkeästi jää kiiinni, riittää että joukot on perustettu ajoissa ja pelipaikoilla. Eikä tarvita kauheasti luovuutta että homma saadaan toimimaan ilman täyttä sotatilaakin, runkomiehitystä voidaan kierrättää siviilistä kertaukseen ja takaisin vaikka joka viikko jos mahdollinen pitkä sotilaallinen painostus sitä vaatii.

Eli summasummarum: mahtaako meillä jopa SA-vahvuus mennä uudelleen tarkisteluun? Joukkotyyppejä ja toimintatapoja varmasti ainakin säädetään jollain tapaa uusiksi tämän perusteella...
Asioita on rukattu viimeksi pienten vihreiden miesten jälkeen, nyt on taas ihan uudet havainnot toimintatavoista, eikä kyseeseen varmasti tule ainakaan SA-vahvuuden pienentäminen.
Venäjän ammattiarmeija on selkeästi hyvin rajallinen kyvyiltään/se ei voi siirtää koko valtakunnan vahvuuttaan yhdelle suunnalle. Jos se jotain tästä meneillään olevasta oppii, niin seuraavaksi tullaan myös reserviläisten voimin ettei voimat lopu kesken ja kuten on nähty silloin kaavitaan yllättävän nopeasti tosi syvältä laarinpohjia kalustonkin suhteen. Mikä on meidän vastaus tuollaiseen uhkaan, yhä kärjen terävöittäminen vahvuuden kustannuksella? Omia laarin pohjia ei ainakaan ole mitään syytä enää häpeillä tai aliarvostaa:salut: Koulutetusta tuoreestakaan reservistä ei ainakaan ole pulaa (esim. oma sa-sijoitus vaihtui lisävaraksi jo n.30v. kantturoissa, pidin asiaa jo silloin jonkin sortin tuhlauksena, nyt ukr nähdyn perusteella kahta enemmän)
Erittäin hyvää ja osuvaa pohdintaa.
Tosin minun ei ole nyt tarvetta muuttaa omaa suhtautumistani, koska en ole koskaan uskonut yksinään kapeaan ja terävään kärkeen. Sitäkin ehdottomasti tarvitaan. Ei meillä ole todellakaan luovuttu kokonaan alueiden puolustamisesta syvyydessä. Sitäkin on, mutta mielestäni turhan ohutta etenkin oletetuilla pelipaikoilla.

Edelleen varaudun siihen, että otan omaan sodan ajan joukkooni täydennystä vapaaehtoisista sijoittamattomista. Tällä viikolla taas yksi tälläinen ilmoitti olevansa käytettävissä. N. 100 kovan krh vuorokauden 50 vuotias vääpeli. Todellakin kelpaa mulle.
 

Ukrainassa on tullut voimaan laki, joka mahdollistaa kaikille (siviileille) luvan venäläisten miehittäjien tappamiseen. Nyt voi lähteä metsästämään ihmisiä luvan kanssa, jos siltä tuntuu. Ei tarvitse edes armeijaan liittyä, omat metsästyskamat vaan mukaan. Toki ilman NLAWeja ja Javelineja voi tulla kylmää kyytiä, jos tankkeja tulee vastaan.
Reilu peli. Tähän asti siviileitä ja kaupunkeja on roimittu ja sitten marssittu toisiin kyliin vapauttamaan. Khersonin lähellä oli jo kuvaa kuinka vapauttajat antavat vaahtoa (ilmeisesti OC tai joku ryssän myrkky) siviileille. Mitä siviileillä on menetettävää? Mariupolin sairaalasta on uutisissa kuvaa pelkistä raunioista, mutta Telegramissa kuolleita lapsia, vauvoja, raskaana olevia naisia. Vanhuksia teilataan autoonsa, raketteja leikkikentille. Kyllä noita sikakoiria täytyy opettaa pelkäämään. Jos eivät uskalla nousta vaunuistaan, saavat pelätä Javelinia eivätkä pääse ryöstelemään, raiskaamaan tai pidättämään siviileitä.

Tähän niitä miljoonaa rynkkyä tarvitaan Suomessakin.
 
Jos 2/3 25 - 40 v miehistä on ylipainoisia, niin ei siitä joukosta kummoista suorituskykyä saada irti.

Ja, kyllä olen reppana evp. Kännissä kaikki aina puhuu, että muakin pyydettiin jäämään armeijaan töihin. Kumma juttu, kun yhtään sellaista ei työuranaika tullut eteen palveluksessa vaan kaikki oli joutunut ihan itse hakemaan palvelukseen 🤔

Älä pelkää sinua tuskin tullaan kutsumaan palvelukseen, jos ryssä hyökkää.
Karu totuus vaan taitaa olla sellainen, etä PV:n varsinaisessa palveluksessa olevat kaverit ne vasta niitä suurimpia nojatuolikenraaleita ovat. Se tietynlainen ylimielisyys kun paistaa läpi monasti joissakin asioissa ihan KH:hommissa itse todettuna. Luullaan ja uskotaan sekä vähän toivotaan. Etenkin logistiikkapuolella siviili/mil yhteistyö tositilanteessa menee kyllä sen persvakoukkosiviilin komennon mukaan, ettei kuse koko homma.
 
Vähäistenkin tietojen pohjalta lienee selvää että...

Jos sota olisi alkanut ja edynnyt suunnitelmien mukaan Putin ja koko rikollisjohto olisi hurrannut julkisuudessa nuorten varusmiesten osoittamaan suurta urhoollisuutta..
- nyt vain kävi niin että varusmiehet ja muutkin jättivät kalustonsa ja pötkivät metsiin lähes kaikkialla missä joutuvat kohtaamaan Ukrainan järjestäytynyttä vastarintaa,,ja asevoimia.
- toisekseen, kaikesta senruurista huolimatta totuus ja tieto näistä tapahtumista on alkanyt levitä Venäjällä

Toinen huomio...

Venäjän hyökkäys näyttää keskittyvän ja suuntaavan esityisesti sinne missä ukrainalaiset eivät ole saaneet puolustusta riittävästi organisoitua.
Toisekseen venäläiset välttelevät täälläkin kohtaamasta Ukrainan aseellista puolustautumista..
- monin paikoin on nähty kuvia venäläisten pitkistä ajoneuvo ja panssaari ym. rivistöistä, joihin ei ole kohdistunut minkäänlaista hyökkäystä tai häiriötä.
- käytännössä venäläiset hyökkäävät ja tuhoavat mielellään kohteita joissa aseellinen vastarinta on vähäistä...toki ymmärrettävää venäläisten näkökulmasta.
- siis ohjataan epäsuoraa tulta, tykistöllä, ja jopa ohjuksia jne. taajaan asuttuihin siviilikohteisiin..

Syitä puolustuksen osittaiseen keskeneräisyyteen ja jopa vaisuuteen tietyillä alueilla lienee useita...
- ei ole ehditty riittävästi järjestäytymään ja ehkä jopa tarkoituksella on päästetty vahvat hyökkkäyskärjet etenemään..on jo alunperin valittu taktiikaksi vihollisen pääryhmiä vasten väistely ja "sissitaktiikka".
- jatkossa vihollisen pitkät huoltoyhteydet tarjoaa enemmän ja paremmat mahdollisuudet vihollisen tuhoamiseen.
- alkuvaiheessa kaikkialle ei ole riittänyt kunnollista torjunta-aseistusta ja niiden käyttöön koulutettua väkeä..
- puolustajilla ei ole ollut tarvittavaa määrää tehokkaaksi osoittatunutta bayraktar kalustoa ja ohjuksia...joten on jouduttu jättämään paljon "lihavia" kohteita rauhaan
- toisaalta puolustuksen osalta on selvää ettei sotaa ratkaista ensimmäisten viikkojen aikana (kuluteta liikaa omaa kalustoa ja miehistöä alkuvaiheessa.)

Tällä hetkellä näyttäisi siltä että Venäjällä on seuraavien viikkojen aikana kaikki joukot pelissä...rajoilla kuukausikaupalla valmistautuneet joukot ovat liittyneet mukaan hyökkäykseen.
- samalla myös puolustus on hyvää vauhtia saamassa oman toimintansa kunnolla käyntiin.
- lisäksi tiedetään alkuviikkojen kokemusten perusteella miten hyökkääjät kyetään tuhoamaan..
- todennäköisesti onnistumisten myötä myös puolistajien itseluottamus ja taistelukyky on entisestäänkin parantunut..
- sekin lienee todennäköistä että puolustus on päässyt suunnittelemaan, rakentamaan ja aseistamaan strategisiin kohteisiin suojattuja asemia niin puolustusta kuin lähtöasemia hyökkäyksiäkin varten jne.

Alkuvaiheen tilanteissa on ollut mahdollista että vihollisella on ollut Ukrainassa paljon soluttautuneita ryhmiä jotka ovat kyenneet ohjaamaan hyökkäyssuuntia sopiviin, puolustuksen kannalta heikompiin suuntiin.
- näin varsinkin kaakossa ja etelässä, sekä muillakin alueilla jossa on merkittävästi venäläisväestöä jne.. Ehkä näitä on ollut myös Kiovan suunnalla.

Seuraavien kuukausien aikana nähdään miten sota tulee etenemään Ukrainassa...

..ja päästään näkemään myös myös pakotteiden ja sotauutisien leviämisen vaikutusta Venäjän kotirintamaan.
- jotenkin on sellainen hytinä ettei tavalliset kansalaiset Venäjällä hyväksy siviilikohteiden ja tavallisiin ukrainalaisiin perheisiin, naisiin, lapsiin ja vanhuksiin jne. kohdistuvaa järjestelmällisillä pommituksilla toteutettua kansanmurhaa.
- selvää lienee että Venäjän rikollisjohtajat syyttävät omilla TV-kanavillaan ja mediassa kaikesta tappamisesta Ukrainaa ja Ukrainan sotilaita....mutta se saattaa olla jo liian paksua valhetta edes venäläisten uskottavaksi.
- kysymys on kaiken lisäksi samaa kieltä puhuvasta/ymmärtävästä sukulaiskansasta...

On myös suuri mahdollisuus siihen että sota tulee jatkumaan Ukrainassa vuosikausia jopa vuosikymmeniä...Ukrainalaisen siviiliväestön massamurhaaminen, sairaaloiden ja kokonaisten kaupunkien ja kaupunginosien tuhoamien nykyaikaisella sota-aseilla (ohjukset, hävittäjät, pommitukset äärimmäisen tuhovoimaisilla järjestelmillä jne.) ei helpota rauhanmahdollisuuksia.

Vaikka Venäjän rikolliset johtajat valehtelevat omalle kansalleen että kysymys on vain Ukrainaan kohdistuvasta "rajoitetusta operaatiosta", niin suojattomien siviiliuhrein määrä voi nousta sodan jatkuessa satoihin tuhansiin tai jopa miljooniin.

Meinaatko Venäjän valtiontalouden kestävän niin kauan? Kaikki kansainväliset analyytikot arvioivat konkurssin koittavan jo ensi kuussa.
 
Karu totuus vaan taitaa olla sellainen, etä PV:n varsinaisessa palveluksessa olevat kaverit ne vasta niitä suurimpia nojatuolikenraaleita ovat. Se tietynlainen ylimielisyys kun paistaa läpi monasti joissakin asioissa ihan KH:hommissa itse todettuna. Luullaan ja uskotaan sekä vähän toivotaan. Etenkin logistiikkapuolella siviili/mil yhteistyö tositilanteessa menee kyllä sen persvakoukkosiviilin komennon mukaan, ettei kuse koko homma.
Ei pysty ottamaan tuohon kantaa, kun en ole logistikko ja ihmisiä nuokin ovat, joten varmasti joukossa on myös tehtäväänsä sopimattomia.
 

Ukrainassa on tullut voimaan laki, joka mahdollistaa kaikille (siviileille) luvan venäläisten miehittäjien tappamiseen. Nyt voi lähteä metsästämään ihmisiä luvan kanssa, jos siltä tuntuu. Ei tarvitse edes armeijaan liittyä, omat metsästyskamat vaan mukaan. Toki ilman NLAWeja ja Javelineja voi tulla kylmää kyytiä, jos tankkeja tulee vastaan.

Tuohan tarkoittaa sitä että tästä lähtien kaikki kaupungit ovat laillisia kohteita koska jokaisessa talossa on vihollisen taistelijoita.
 
Back
Top