Ukrainan konflikti/sota

Eihän tuossa mitenkään kiistetä tapahtunutta tai yritetä väittää sitä vähemmän merkitykselliseksi, vaan todetaan että termien kanssa on oltava tarkkana. Jos joku päivä päädytään Haagiin oikeutta lukemaan niin ainakin nykyisen aineiston perusteella kansanmurhan syytekohdalle tulisi tuomioksi 'syytön', koska tunnusmerkistö ei täyty. Suurissakaan määrin siviilien summittainen tappaminen ei ilmeisesti täytä tuota määritelmää (en ole asiantuntija, mutta näin olen käsittänyt), systemaattinen tuhoaminen on sitten eri juttu.

Erityisesti klikkimedioiden kanssa pitää olla tarkkana mitä uutisessa sanotaan ja mitä jätetään sanomatta. Todennäköisesti itse haastattelussa on todettu että tapaus on rikollista ja tuomittavaa, mutta tuon rikoksen merkit eivät täyty. Ei asian professorit voi kuitenkaan muuta tehdä kun vastata haastattelupyyntöihin ja olla mahdollisimman tarkkoja sanomisissaan, niitä voidaan sitten raportoida puutteellisesti tai harhaanjohtavasti.

EDIT: typoja
Olen istunut varmaan ihan samoissa yliopistoissa kuin sinäkin. Kuullut ja harjoittanut ihan samaa sanojen vääntelyä kuin sinäkin. Leveällä pensselillä, poikkitieteellisesti historiasta julkisoikeuteen. Kahtakymmentä vuotta myöhemmin voin vain taivastella sen argumentoinnin tyhjyyttä ja turhuutta nähden maailman paljon mustavalkoisemmin. Murha on murha, eikä sitä ainakaan minun tarvitse kategorisoida sen tarkemmin, kun se ei lopputulosta muuta.

Lisäksi tarkoitin tuon SS-ryyppyporukan valokuvan mustaksi huumoriksi alkoholin vaikutuksenalaisuuden oletetusta puhtaaksipesevyydestä tehdyn rikoksen suhteen. Meillä on proffalta suora lainaus ”humalaisten ja pelokkaiden sotilaiden toimintaa” Butshan joukkomurhissa. Ok.

Einsatzgruppe C Ukrainan SNTL:n pääkaupungin Kiovan suunnalla syyskuussa 1941 suoritti juutalaisten joukkotuhon Babi Yarin rotkossa. Tuntematon prosenttiosuus SS-miehistä oli juovuksissa, sillä ihmisen ampuminen lähietäisyydeltä selvinpäin ei ole helppoa. Varsinkin kun teloitettavat uhrit olivat siviilejä, jotka eivät aiheuttaneet välitöntä uhkaa surmaajilleen - korkeintaan viimeaikoina usein mainittua ”eksistentiaalista uhkaa” Saksan kansaa kohtaan. Ampumatta jättämisestä ei tunneta rangaistuksia ainakaan Saksan tuomioistuimien jäljiltä jääneistä papereista, mutta ”toveruuden pettämistä” nämä miehet kylläkin pelkäsivät, jos on uskominen hampurilaisen 101. Reservipoliisipataljoonan todistajalausuntoja sodan jälkeen. Miehiä myös ”kuohittiin henkisesti” esimiesten toimesta muun joukon edessä, jolleivat he osallistuneet surmaamisiin, vaan laittoivat muut ampumaan enemmän. Joidenkin väistelyä ymmärrettiin ja jopa suojeltiin. Toiset olivat vapaaehtoisia, eivätkä varmaan tarvinneet edes viinaa työhönsä.

Nyt meillä on professorin suulla mainittuna juopumustila ja pelko Butshassa 2022. Nostin itse esille juopumuksen ja pelon Kiovan suunnalla 1941. Sama lopputulos: joukkomurha. Mutta tässä vitsissä - sääli että vitsejä joutuu näin avaamaan - SS-miehet juhlivat, kun eivät olekaan tehneet kansanmurhaa.

Semantiikkaa. Älkää viitsikö selittää, että ”Oh, that’s different!” Murha on murha. Näen maailman nykyisin mustavalkoisemmin.
 
Ihminen tapettiin, koska hän oli ukrainalainen.
Kyseessä on murha etnisyyden perusteella.
Sama toistui x kertaa.
Kansanmurha.
 
Pistää kyllä miettimään, mitä arvoja me oikein puolustamme, jossei kansanmurha saa aikaan sotilaallista väliintuloa.
Kyllähän se saa ne toisen maailmanpalon jälkeen hoetut Ei koskaan enää -lausumat kuulostamaan jossain määrin tekopyhiltä. Toisaalta eihän tämä varsinaisesti ole ensimmäinen kerta. Ex-Jugoslaviassakin kansanmurhailtiin aika pitkälti kaikessa rauhassa eikä siihen kukaan kiirehtinyt puuttumaan.

Ukraina sentään saa apua, ja toivottavasti lisääntyvässä määrin sodan yhä jatkuessa.
 
Tuskin erotetaan koska säännöt.

VAATIMUSTA Venäjän erottamisesta YK:n turvallisuusneuvostosta on käytännössä mahdotonta toteuttaa, koska Venäjä on yksi turvallisuusneuvoston viidestä pysyvästä jäsenvaltiosta. Venäjän lisäksi muut pysyvät jäsenvaltiot ovat Yhdysvallat, Britannia, Kiina ja Ranska.

Periaatteessa maa voitaisiin erottaa YK:n yleiskokouksesta turvallisuusneuvoston ehdotuksen pohjalta. Turvallisuusneuvoston kaikkien viiden pysyvän jäsenvaltion pitäisi olla asiasta samaa mieltä, eli Venäjän pitäisi itse kannattaa omaa erottamistaan. Paskat säännöt.
Taitaa olla täysin turha ja aikansa elänyt koko YK. Yhtä paljon virkaa kuin jollain kuluttajariitalautakunnalla. Vahvoja suosituksia ja jollekin mustalle listalle voidaan laittaa. Mutta kleptoraatti huijari fasistit nauraa partaansa noille vahvoille suosituksille ja listoille. Putinin porukka varmaan pienessä pierussa keksii mitä hullumpia selityksiä pistää sen hikisen porsaan tuolla YK:ssa selittämään ja varmaan nauravat vielä päälle.
 
Yksi havainto sodasta.

Sodan uhriksi joutuneen maan sotateollisuus tuhotaan suht nopeasti. Ainakin Ukrainassa.

Tämän takia olisi varmaan yhdistelmä kotimaista ja ulkomaista valmistusta paras.

Kotimaassa harmaan vaiheen aikana maksimituotanto, jonka jälkeen tuontia.

Toki, Suomessa harmaa vaihe voi olla nyt. Eli tuotantoa voisi saada.
Tähän liittyen kannattaa huomata, että kehittyneillä länsimailla (kuten mm. Suomi) on teollisuuskapasiteetti ihan toisella tasolla kun itäblokin maissa, ja edelleen pitkään teollistuneet valtiot (Saksa, UK, USA) ovat vielä pidemmällä. Ukrainassa paikalliselta konepajalta ei välttämättä löydy kovinkaan kummoista metallintyöstövälinettä, kun täältä löytyy montaa erityyppistä CNC-konetta joista jokaisen voi laittaa rallattamaan esim. rynnäkkökiväärin osia tai pimeänäkölaitteen runkoja. Omalla koululla tiedän ainakin kolme Haas:in CNC-jyrsintä joista yksi 5-akselinen, ja 2 sorvia. Näiden lisäksi kourallinen pienempiä + manuaalilaitteita ja pilvin pimein 3d-printtereitä.

Valtion ja kansan vauraus ei ole pelkästään numero paperissa, vaan ihan todellisia resursseja joita voidaan hyödyntää. Meillä on myös koulutus hyvällä tasolla, tohtoritason radio/elektroniikka/DSP osaajaa löytyy huomattava määrä, sopivalla porukalla ei montaa päivää menisi tehdä ensimmäinen proof-of-concept väline esim. kenttäradioiden häirintään käyttäen kuluttajakomponentteja, siitä muutama viikko niin olisi jo ensimmäiset yksilöt kentällä koekäytössä. Ukraina ei ainakaan toistaiseksi ole tuollaisesta osaamisesta antanut viitteitä.

Varmasti totta tuo teollisuuskapasiteetin tuhoaminen, mutta väittäisin että meidän kyky selvitä siitä on merkittävästi parempi kun Ukrainassa, eikä pienin syy ole pidempään jatkuneessa valmistautumisessa.
 
Pääkirjoitus 6.10.2011

Venäjän pelko ei ole viisauden alku​

Tuore raportti syyttää länttä sinisilmäisyydestä ja liiasta luottavaisuudesta venäläisten suhteen.

Maanpuolustuskoulun Strategian laitos julkaisi pari viikkoa sitten kirjasen Venäjän sotilaspoliittinen kehitys ja Suomi. Raportti piirtää uhkakuvia Venäjän uudesta varustautumisesta, pyrkimyksestä palauttaa Neuvostoliitolla ollut suurvalta-asema ja romuttaa olemassa olevat turvallisuusjärjestelyt.

MPKK oli selvästikin jo tuolloin lukenut Dugininsa ja ymmärtänyt ettei herran ajatukset ole fiktiota vaan ne olivat jo vuonna 2011 edenneet toteutusvaiheeseen.

Iltalehmien toimittajat tuskin vieläkään tietävät koko herrasta, vaikka hän on se nykypäivän Lenin joka loi nykypäivän Stalinin

Olen istunut varmaan ihan samoissa yliopistoissa kuin sinäkin. Kuullut ja harjoittanut ihan samaa sanojen vääntelyä kuin sinäkin. Leveällä pensselillä, poikkitieteellisesti historiasta julkisoikeuteen. Kahtakymmentä vuotta myöhemmin voin vain taivastella sen argumentoinnin tyhjyyttä ja turhuutta nähden maailman paljon mustavalkoisemmin. Murha on murha, eikä sitä ainakaan minun tarvitse kategorisoida sen tarkemmin, kun se ei lopputulosta muuta.

Lisäksi tarkoitin tuon SS-ryyppyporukan valokuvan mustaksi huumoriksi alkoholin vaikutuksenalaisuuden oletetusta puhtaaksipesevyydestä tehdyn rikoksen suhteen. Meillä on proffalta suora lainaus ”humalaisten ja pelokkaiden sotilaiden toimintaa” Butshan joukkomurhissa. Ok.

Einsatzgruppe C Ukrainan SNTL:n pääkaupungin Kiovan suunnalla syyskuussa 1941 suoritti juutalaisten joukkotuhon Babi Yarin rotkossa. Tuntematon prosenttiosuus SS-miehistä oli juovuksissa, sillä ihmisen ampuminen lähietäisyydeltä selvinpäin ei ole helppoa. Varsinkin kun teloitettavat uhrit olivat siviilejä, jotka eivät aiheuttaneet välitöntä uhkaa surmaajilleen - korkeintaan viimeaikoina usein mainittua ”eksistentiaalista uhkaa” Saksan kansaa kohtaan. Ampumatta jättämisestä ei tunneta rangaistuksia ainakaan Saksan tuomioistuimien jäljiltä jääneistä papereista, mutta ”toveruuden pettämistä” nämä miehet kylläkin pelkäsivät, jos on uskominen hampurilaisen 101. Reservipoliisipataljoonan todistajalausuntoja sodan jälkeen. Miehiä myös ”kuohittiin henkisesti” esimiesten toimesta muun joukon edessä, jolleivat he osallistuneet surmaamisiin, vaan laittoivat muut ampumaan enemmän. Joidenkin väistelyä ymmärrettiin ja jopa suojeltiin. Toiset olivat vapaaehtoisia, eivätkä varmaan tarvinneet edes viinaa työhönsä.

Nyt meillä on professorin suulla mainittuna juopumustila ja pelko Butshassa 2022. Nostin itse esille juopumuksen ja pelon Kiovan suunnalla 1941. Sama lopputulos: joukkomurha. Mutta tässä vitsissä - sääli että vitsejä joutuu näin avaamaan - SS-miehet juhlivat, kun eivät olekaan tehneet kansanmurhaa.

Semantiikkaa. Älkää viitsikö selittää, että ”Oh, that’s different!” Murha on murha. Näen maailman nykyisin mustavalkoisemmin.
Oikeastaan ihan hyvä, että professori tuo nämä semantiikat lakipykälissä esiin. Syyttävä sormi voi sitten kätevästi vaihtaa termin joukkotuhonnaksi tai -murhaksi. Pääasia, että valuvat kuitenkin kaikki sotarikoslaariin, jotta tuomioistuimet eivät joudu umpikujaan.
 
Tässä vielä Google suomennos uutiseen. Merkittävä eliminointi. Krematorskin suunnalla.

Ukrainan asevoimien 81. erillisen lentokoneprikaatin laskuvarjomiehet tuhosivat Venäjän asevoimien pääesikunnan erikoisjoukkojen vartioiman venäläisen elektronisen sodankäynnin yksikön.

Asiasta kertoi sotilasyksikön lehdistöpalvelu keskiviikkona 6. huhtikuuta.

”Näinä päivinä prikaatimme sotilaat tuhosivat Venäjän federaation asevoimien elektronisen sodankäynnin yksikön. REB-yksikköä vartioivat RF-asevoimien pääesikunnan pääosaston yhden erikoisprikaatin sotilaat ”, DShV:n Kramatorskin prikaati sanoi lausunnossaan

[...] Murha on murha. Näen maailman nykyisin mustavalkoisemmin.
Ollaan tästä ihan samaa mieltä. Pointtini oli että klikkiotsikko on todennäköisesti muotoiltu tuolla tavalla ihan tietoisesti jotta se herättäisi reaktion ja saisi aikaan klikkauksen, ja näyttää onnistuneen tehtävässään loistavasti.

Ihminen tapettiin, koska hän oli ukrainalainen.
Kyseessä on murha etnisyyden perusteella.
Sama toistui x kertaa.
Kansanmurha.
Pointtinani oli myös että kansanmurha on kaikesta päätellen määritelty jollain tasolla ja tarkkuudella, ja ei kansainvälisen oikeuden proffa voi haastattelussa mitään muuta tehdä kun sanoa ne tosiasiat joista kyseisellä hetkellä on varmuus, olivat ne kuinka ikäviä tahansa.

Jos haluatte realistista kuvaa tilanteesta niin kannattaa lukea jotain muuta kun klikkiotsikkoja, täälläkin on linkattu lukuisia hyvä paikkoja selvittää tilannekuvaa. Jos haluatte helppoja mielipiteitä ja nopeita tunteita, esim. facebook ja keltainen lehdistö ovat tuohon optimoituja. Professorit yms. kovan tason asiantuntijat pyrkivät kertomaan sen mistä voidaan olla jokseenkin varma ja pystyvät perustelemaan kantansa, eli heiltä tulevat lausunnot ovat määritelmällisesti aina myöhässä kulloisestakin tilanteesta. Tällä hetkellä varmaa näyttäisi olevan että paljon on porukkaa joka pitäisi Haagiin saada, täsmällisistä syytteistä ei ole vielä varmaa tietoa.
 
Kenraalimajuri Pekka Toveri sanoi, että kovimmat taistelut ovat vielä edessäpäin. Saa nähdä minkälaista lihamyllyä sieltä vielä tulee, muuttaako ryssä jotenkin taktiikkaa ja miten Ukraina vastaa. Tuhansia tulee varmaan vielä kaatumaan.
Amerikkalainen kenraali oli sitä mieltä että tämä sota tulee kestämään vuosia.
@visegrad24
Joint Chiefs Chairman Mark Milley says the Russia-Ukraine conflict could last "years." "I think that NATO, the United States, Ukraine and all of the allies and partners that are supporting Ukraine are going to be involved in this for quite some time."
 
Taitaa olla täysin turha ja aikansa elänyt koko YK. Yhtä paljon virkaa kuin jollain kuluttajariitalautakunnalla. Vahvoja suosituksia ja jollekin mustalle listalle voidaan laittaa. Mutta kleptoraatti huijari fasistit nauraa partaansa noille vahvoille suosituksille ja listoille. Putinin porukka varmaan pienessä pierussa keksii mitä hullumpia selityksiä pistää sen hikisen porsaan tuolla YK:ssa selittämään ja varmaan nauravat vielä päälle.
Ainoa vaihtoehto taitaa vaan valitettavasti olla jonkinlainen aseistettu organisaatio, joka sitten ajaa sen kaikkein vahvimman etua. Ja ei se YK ole pelkästään turvaneuvostoa ja muuta lautakuntaa missä pahoitellaan ja diskuteerataan maailman jamaa.
 
MPKK oli selvästikin jo tuolloin lukenut Dugininsa ja ymmärtänyt ettei herran ajatukset ole fiktiota vaan ne olivat jo vuonna 2011 edenneet toteutusvaiheeseen.

Iltalehmien toimittajat tuskin vieläkään tietävät koko herrasta, vaikka hän on se nykypäivän Lenin joka loi nykypäivän Stalinin

Helsingissä järjestetään sunnuntaina 18. toukokuuta tilaisuus, jonka aiheena on ”Rakennamme Suur-Venäjän”.

Tähän liittyen kannattaa huomata, että kehittyneillä länsimailla (kuten mm. Suomi) on teollisuuskapasiteetti ihan toisella tasolla kun itäblokin maissa, ja edelleen pitkään teollistuneet valtiot (Saksa, UK, USA) ovat vielä pidemmällä. Ukrainassa paikalliselta konepajalta ei välttämättä löydy kovinkaan kummoista metallintyöstövälinettä, kun täältä löytyy montaa erityyppistä CNC-konetta joista jokaisen voi laittaa rallattamaan esim. rynnäkkökiväärin osia tai pimeänäkölaitteen runkoja. Omalla koululla tiedän ainakin kolme Haas:in CNC-jyrsintä joista yksi 5-akselinen, ja 2 sorvia. Näiden lisäksi kourallinen pienempiä + manuaalilaitteita ja pilvin pimein 3d-printtereitä.

Valtion ja kansan vauraus ei ole pelkästään numero paperissa, vaan ihan todellisia resursseja joita voidaan hyödyntää. Meillä on myös koulutus hyvällä tasolla, tohtoritason radio/elektroniikka/DSP osaajaa löytyy huomattava määrä, sopivalla porukalla ei montaa päivää menisi tehdä ensimmäinen proof-of-concept väline esim. kenttäradioiden häirintään käyttäen kuluttajakomponentteja, siitä muutama viikko niin olisi jo ensimmäiset yksilöt kentällä koekäytössä. Ukraina ei ainakaan toistaiseksi ole tuollaisesta osaamisesta antanut viitteitä.

Varmasti totta tuo teollisuuskapasiteetin tuhoaminen, mutta väittäisin että meidän kyky selvitä siitä on merkittävästi parempi kun Ukrainassa, eikä pienin syy ole pidempään jatkuneessa valmistautumisessa.
Elektroniikasta en tiedä, mutta Ukraina jo Neuvostoliiton aikana oli juuri se paikka missä valmistettiin mm. kantorakettien moottorit, hävittäjien suihkumoottorit ja niin edespäin. Ylipäätään ilmailuteollisuus ja vaikkapa titaani-osaaminen kyllä hoituu sielläpäin, joten kommenttisi on siltä osin hiukan epätarkka. Täältä katsoen kaikki ne on ”ryssiä”, mutta jotain Ukrainalaisten geeneissä ilmeisesti on joka erottaa ne venäläisistä, ihan jo teknisen osaamisenkin osalta 👍
 
Amerikkalainen kenraali oli sitä mieltä että tämä sota tulee kestämään vuosia.
@visegrad24
Joint Chiefs Chairman Mark Milley says the Russia-Ukraine conflict could last "years." "I think that NATO, the United States, Ukraine and all of the allies and partners that are supporting Ukraine are going to be involved in this for quite some time."
Vaikea nähdä Venäjää sotimassa sotaa tällä intensiteetillä vuosien päästä muutoin kuin laittamalla yhteiskunnan suunnilleen nyt P-Korea-asentoon missä jokainen joko sotii, kuokkii kaalipeltoa tai tinaa tankkeja tasaan.
 
Helsingissä järjestetään sunnuntaina 18. toukokuuta tilaisuus, jonka aiheena on ”Rakennamme Suur-Venäjän”.

"On vaikea uskoa, että Putin uskoisi tosissaan Duginin harhaisiin visioihin."

Tuohon lauseeseen tiivistyy lännen ongelma. Se uskoo ne tosissaan.
 
Back
Top