Ukrainan konflikti/sota

Kansanäänestys Venäjään liittymisestä tulossa Zaporizhzhyan alueella loppuvuoden aikana. Eli sitä mukaa kun alueita saadaan vallattua ne pyritään julistamaan Venäjän osaksi vaikka sota muuten olisikin vielä käynnissä.

Siihen Venäjä pyrkii mutta harvoilla alueilla se on mahdollista. Ukrainalaiset eivät taivu ja alistu varsinkaan Etelä-Ukrainassa vaikka miehityshallinnon vastustajia tapetaan ja kidutetaan ihan liukuhihnalla. Vallatut alueet voidaan julistaa Venäjän osaksi peukaloiduilla vaaleilla, mutta jos asukkaat haistattavat sille pitkät paskat niin homma ei toimi.

– Kremlin edelleen jatkuva epäjohdonmukainen miehitystoiminta jatkuu Etelä-Ukrainassa kertoen sekä laajasta ukrainalaisvastarinnasta että Kremlin päättämättömyydestä, miten miehitetty alue tulisi integroida, raportissa todetaan.

Raportti viittaa Ukrainan kansallisen vastarinnan keskukseen, joka kertoo sivuillaan venäläisten miehityshallintojen olevan olemassa vain lähinnä ”paperilla”. Tiedustelutiedon mukaan kaikki yritykset saada miehityshallinnot toimimaan ovat epäonnistuneet viimeisen kolmen kuukauden aikana. Venäläisillä ei ole tarpeeksi henkilökunta ja paikallinen väestö ei suostu tekemään lainkaan yhteistyötä.

Venäläiset ovat yrittäneet pakottaa paikalliseksi valuutaksi Venäjän ruplaa, mutta sekin on onnistunut heikosti. Paikalliset eivät ota vastaan venäläisiä henkilöpapereita eikä byrokratia toimi.

Lisäksi vastarintatoiminnan partisaanit sabotoivat jatkuvasti miehittäjän toimintaa ja he saavat tukea paikalliselta väestöltä. ISW:n mukaan järjestäytynyttä partisaanitoimintaa on ollut Melitopolissa ja Enerhodarissa maaliskuun puolivälistä lähtien. Kohteina ovat miehittäjät ja heidän kanssaan yhteistyötä tekevät kollaborantit.


Tilanne muuttuu ukrainalaisille epäedulliseksi jos Venäjä saa alueet pysyvästi haltuunsa. Silloin alkaa ne surullisenkuuluisat pakkosiirrot ja se prosessi on jo aloitettu joillakin alueilla Itä-Ukrainassa vaikka ei sielläkään tilanne ole vielä vakiintunut.
 

Näytös oikeudenkäynti. Miten vitussa voi olla että nämä 12 upseeria oli vastuussa koko 120 tuhannesta ukosta siellä rajalla ja sitä kautta sodasta? Ylijohdolla ja päällystöllä ei ollut mitään kuvaa ja ne luuli että siellä on 120k ammattilaisukkoa. Vittu mitä vedätystystä. Mitään ei voi tunnustaa.

Tuo oikeudenkäynti on vain kirsikka kakun päällä. En usko että tuossa on edes "todelliset syylliset" vaan jotku poloiset joista on leivottu sopivia syntipukkeja.

Koko sodan ajan on saatu lukea miten varusmiehistä ainakin osaa on painostettu / pakotettu allekirjoittamaan sopimus jonka myötä muuttuvat "ammattisotilaiksi". Sen lisäksi tiedetään että jo valmiiksi BTG-porukat ovat vajaalla miehityksellä, joka ilmeisesti johtuu ns. aavesotilaista eli kirjanpitoon merkityistä ammattisotilaista joita ei ole olemassakaan. Näiden palkka mennyt siis parempiin taskuihin. Nyt sitten hädässä raavitaan eri puolilta Venäjää vapaaehtoisia joille luvataan isoa palkkaa, joka todellisuudessa on paljon luvattua pienempi (jos edes selviää sodasta hengissä).

Miehistövajausta siis joka tasolla ja kun sitten vaaditaan koko "voiman" käyttö oikeassa sodassa, nämä rauhanaikana helposti piilotettavat "piirteet" tulevat esiin pakosta. Ei ihme että on nähty kaikenlaisia temppuja millä ovat yrittäneet "paikata" tilannetta. Tuosta toki pääsee kysymyksin: kuka tiesi ja mitä? Stanimiv Dobrev kirjoitti twitterissä ansiokkaan ketjun pari päivää sodan alkamisen jälkeen, aiheena Venäjän armeijan heikko tila. Hän avasi pala palaselta eri ongelmia ja hänen arvion mukaan jokainen tiesi Putinia myöten että "virallinen kuva" armeijasta oli rajusti liioiteltu. Hänen mukaansa Putin oletti että näin on mutta edes hän ei tiennyt kuinka paha vääristymä todellisuudessa oli.

Virhelaskelma sodasta perustui siis jo lähtökohtaisesti rajusti vääriin arvioihin omasta voimasta ja Ukrainan heikkoudesta. Oletan että kun totuus vihdoin paljastui joitakin viikkoja tai kuukausia sodan alkamisen jälkeen niin perinteinen ns. sunk cost fallacy sekä isovenäläinen ylpeys/ylimielisyys toimi esteenä. Pumpataan rahaa, miehiä ja kalustoa massiivisia määriä menestyksen jäädessä hyvin rajalliseksi. Kustannukset eivät siis ole mitenkään linjassa saavutettujen tulosten kanssa, mutta ei voida olla panostamatta lisää koska on jo valmiiksi panostettu niin suuri määrä. Arvaan että pohjoisesta Ukrainasta ja Kiovan ympäristöstä vetäytyminen on iskenyt lujaa tunteisiin.
 
Eka viesti tänne niin katsotaan kuinka onnistu.

Itse taas en näe järkeä siinä että viedään täysin ”uusi” tappeluvaunujärjestelmä Ukrainaan.
1. Täysin erilaite kuin t-perhe eli oppimiseen menee aikaa.
2. Huollon kanssa sama, vaikka ihminen suunnitellu niin silti riski että jää pienen vian takia tienposkeen koska kokemus on olematon.
3. Miten varaosien kanssa, ilman niitä aika vaikeaa.
4. Koulutuksen järjestäminen.
Toki sodan pitkittyessä ajalla ei niin väljä.

Mutta sitten kun heittää ed. asiat olan yli niin olisi hienoa nähdä Leo2 tositoimissa. Niitä kun ei ole käytetty tositilanteessa kertaakaan, Turkin sekoilua ei lasketa.
Täysin samoista lähtökohdista itse päädyn täysin päinvastaiseen mielipiteeseen. Koska T-sarjalaiset loppuvat lännestä ennemmin kuin myöhemmin, on paremmin saatavilla olevien järjestelmien kouluttaminen ja varaosien järjestäminen syytä aloittaa mahdollisimman nopeasti, mieluummin jo maaliskuussa. Käyttäjien koulutusputkeen pitää ehtiä luoda leveyttä ennen kuin noita on pakko ruveta laajemmin lähettämään.

Jos Turkin sekoilua Leopardien kanssa ei lasketa, niin nyt taidetaan nähdä T-sarjalaisia ensimmäisiä kertoja tositoimissa myös. Samanlaista sähellystä niiden kanssa se on ollut mitä niitä videoita on maailmalta nähnyt. Ehkä Azerien suoritus toissavuodelta lasketaan?
 
Offtopiciksi menee pahemman kerran. Mutta kyllähän tuohon yksi syy on Euroopan maiden siirtomaapolitiikka, jonka seurauksena Afrikan maiden parhailla viljelyalueilla on plantaaseja, joissa tuotetaan lähinnä vientituotteita, kuten kahvia, avokadoa, ym. Vielä suurempi syy on infran (teiden) puuttuminen sekä toimimattomat markkinat. Viljaa ja elintarvikkeita ei pystytä varastoimaan, kuljettamaan eikä jalostamaan. Iso osa ihmisistä elää omavarais- ja vaihdantataloudessa ilman rahaa käyttäen kaiken tarmonsa seuraavan aterian hommaamiseen. Investointeja ei pysty tekemään, kun ei ole toimivaa pankkijärjestelmää. On vain rikas yläluokka ja täydellisessä köyhyydessä elävä tavallinen kansa. Keskiluokka puuttuu kokonaan eikä kuilua luokkien välillä lähes kukaan pysty omilla toimillaan ylittämään.

Mutta tosiaan offtopiciksi menee, pahoittelut siitä.
Höpö Höpö. Siirtomaapolitiikan seurauksena Afrikkaan vietiin tekniikka ja alustava infrastuktuuri. Sitä että, niitä ei ole lähdetty hyödyntämään ja kehittämään suuremmassa määrin on pääasiassa Afrikan maiden omaa kykenemättömyyttä. Ainoa toimiva ratkaisu on se, että väestöt itse lähtevät ratkaisemaan ongelmiaan. Avun työntäminen sinne isossa mittakaavassa vain näyttäisi passivoivan valtioita ja väestöä entisestään. Tilanne ei ole oikeastaan sen parempi niissä maissa, jotka eivät olleet siirtomaita päin vastoin esim. Liberia... Ongelma on holtiton väestön kasvu, jota länsimaat ylläpitävät kehitysapuineen ja pakolaispolitiikkoineen... Poikkeava suunta valittiin toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi Koreassa ja Taiwanissa, jotka olivat Japanin hyväksikäyttämiä käytännössä Japanin siirtomaita, mutta tätä nykyä kehittyneitä yhteiskuntia.
 
The Kremlin-backed cyberattack against satellite communications provider Viasat, which happened an hour before Russia invaded Ukraine, was "one of the biggest cyber events that we have seen, perhaps ever, and certainly in warfare," according to Dmitri Alperovitch, a co-founder of CrowdStrike and chair of security-centric think tank Silverado Policy Accelerator.

Alperovitch shared that opinion during a global threat briefing he delivered with Sandra Joyce, EVP of Mandiant Intelligence, at the RSA Conference on Tuesday.

The two suggested that the primary purpose of the attack on satellite comms provider Viasat was to disrupt Ukrainian communications during the invasion, by wiping the modems' firmware remotely, it also disabled thousands of small-aperture terminals in Ukraine and across Europe. The attack therefore disrupted satellite connectivity for thousands, and disabled remote monitoring of 5,800 wind turbines in Germany.
"The Russians are horrible at combined arms," Alperovitch said, noting this holds true for air and ground military invasion.

"And that's what we've seen in cyber as well," he added. "Even though they've been able to achieve tactical successes on a number of occasions, including in the case of Viasat, they've not been able to leverage it to actually prosecute a campaign. The best tactics, even in cyber, don't compensate for a really, really bad plan."

Hyvä artikkeli RSA konfressin keskeltä
 
After freezing operations in Russia earlier this year, IBM has told employees it is ending all work in the country and has begun laying off staff.

A letter obtained by Reuters sent by IBM CEO Arvind Krishna to staff cites sanctions as one of the prime reasons for the decision to exit Russia.

"As the consequences of the war continue to mount and uncertainty about its long-term ramifications grows, we have now made the decision to carry out an orderly wind-down of IBM's business in Russia," Krishna said.

As of writing, IBM's Russian website is no longer available.

IBM was among a long list of companies that suspended operations in Russia when President Putin invaded Ukraine in February. Big Blue didn't stop paying its employees, who Krishna last month said are not at fault and don't deserve to suffer because of sanctions against the Russian government.

Krishna also said IBM's ability to pay Russian employees could be in danger, as the gradual progression of sanctions mean its payroll capabilities in Russia "may go away." Whether or not IBM's payroll capabilities did dry up before its decision to exit Russia is unknown.

IBM's decision to freeze business in Russia led to a $300 million loss in revenues in Q1 2022 that the company easily overcame, beating analyst estimates to bring home $14.2 billion in revenue for the quarter and profits of $622 million. IBM said the earnings were driven by double-digit growth in the company's software and consulting businesses.
Losses thanks to Russia are fairly standard across much of the tech world right now; IBM hasn't even been the largest loser. HP, which announced a full pullout from Russia last week, claimed it stands to lose $1 billion in sales because it's stopped selling products in Russia and Belarus.

Additionally, Adobe said its Russia exit would cost it $75 million in revenue, UiPath lost $15 million, Cisco reported losing $200 million in sales down the tubes, and Schneider Electric handed its Russian operations over to local management and wrote off $315 million.
 
Täysin samoista lähtökohdista itse päädyn täysin päinvastaiseen mielipiteeseen. Koska T-sarjalaiset loppuvat lännestä ennemmin kuin myöhemmin, on paremmin saatavilla olevien järjestelmien kouluttaminen ja varaosien järjestäminen syytä aloittaa mahdollisimman nopeasti, mieluummin jo maaliskuussa. Käyttäjien koulutusputkeen pitää ehtiä luoda leveyttä ennen kuin noita on pakko ruveta laajemmin lähettämään.

Jos Turkin sekoilua Leopardien kanssa ei lasketa, niin nyt taidetaan nähdä T-sarjalaisia ensimmäisiä kertoja tositoimissa myös. Samanlaista sähellystä niiden kanssa se on ollut mitä niitä videoita on maailmalta nähnyt. Ehkä Azerien suoritus toissavuodelta lasketaan?
Miten isosta harppauksesta on kyse, jos kokenut t-vaunun miehistö koulutetaan länsivaunuun, kuten Leopard 2? Lataaja pitää tietysti löytää ja kouluttaa, mutta eikös vaunutaktiikka ole samanlaista (ainakin pääpiirteittäin) kalustosta riippumatta? Länsivaunuissa on kaikkea hienoa tekniikkaa, mutta niissä on myös kiinnitetty ergonomiaan huomiota, joten käyttöliittymän pitäisi olla aika intuitiivinen. Vai onko siellä merkittäviä yksittäisiä jänniä juttuja, kuten vaikka ampujan etäisyydenmittauspainikkeen ja liipasimen paikan vaihtuminen - eli ampuuko itävaunuun tottunut vahingossa vaunun pääaseella painaessaan lihasmuistista "etäisyydenmittauspainiketta" tms?

Näin ollen tehon lisäys olisi luultavasti melkoinen, vaikka käyttäisivät Leopardeja kuin T-72 -vaunuja havainnointikyvyn parantuessa ja maksimi ampumaetäisyyyden kasvaessa.
 
The Russians began to withdraw troops from positions in the north of the Zaporozhye region. Enemies removed from many checkpoints, left some villages, left quickly, even abandoned food. The withdrawal information is confirmed by the American Institute for the Study of War.

ahzc7g64ub491.jpg


 
Miten isosta harppauksesta on kyse, jos kokenut t-vaunun miehistö koulutetaan länsivaunuun, kuten Leopard 2? Lataaja pitää tietysti löytää ja kouluttaa, mutta eikös vaunutaktiikka ole samanlaista (ainakin pääpiirteittäin) kalustosta riippumatta? Länsivaunuissa on kaikkea hienoa tekniikkaa, mutta niissä on myös kiinnitetty ergonomiaan huomiota, joten käyttöliittymän pitäisi olla aika intuitiivinen. Vai onko siellä merkittäviä yksittäisiä jänniä juttuja, kuten vaikka ampujan etäisyydenmittauspainikkeen ja liipasimen paikan vaihtuminen - eli ampuuko itävaunuun tottunut vahingossa vaunun pääaseella painaessaan lihasmuistista "etäisyydenmittauspainiketta" tms?

Näin ollen tehon lisäys olisi luultavasti melkoinen, vaikka käyttäisivät Leopardeja kuin T-72 -vaunuja havainnointikyvyn parantuessa ja maksimi ampumaetäisyyyden kasvaessa.
Länsivaunuissa ajajalla ainakin helpompaa. Automaattilaatikko, portaaton ohjaus. Lataaja pitää kouluttaa.
Suurin ongelma on ampujalla ja johtajalla. Pitäisi opetella kaikki nappulat ja namiskat, koska ei ole kyriilisillä kirjaimilla. Ei kokemusta Leopardeista, mutta T-72 on todella yksinkertainen käyttää.

Aina hankala oppia vanhoilta tavoilta pois. Esim. ampujan apinanpään napeissa on varmasti eroja länsivaunun vastaavaan.

Kaveri oli kouluttamassa uusia varusmiehiä Leopardiin, niin ainakin osalla vanhoista kouluttajista oli ongelmia tornin mittojen suhteen. Tornia käännettäessä T-sarjan vaunujen tornin takaosa ei tule rungon yli. Leo:ssa taas tulee reilusti.
 
Miten isosta harppauksesta on kyse, jos kokenut t-vaunun miehistö koulutetaan länsivaunuun, kuten Leopard 2? Lataaja pitää tietysti löytää ja kouluttaa, mutta eikös vaunutaktiikka ole samanlaista (ainakin pääpiirteittäin) kalustosta riippumatta? Länsivaunuissa on kaikkea hienoa tekniikkaa, mutta niissä on myös kiinnitetty ergonomiaan huomiota, joten käyttöliittymän pitäisi olla aika intuitiivinen. Vai onko siellä merkittäviä yksittäisiä jänniä juttuja, kuten vaikka ampujan etäisyydenmittauspainikkeen ja liipasimen paikan vaihtuminen - eli ampuuko itävaunuun tottunut vahingossa vaunun pääaseella painaessaan lihasmuistista "etäisyydenmittauspainiketta" tms?

Näin ollen tehon lisäys olisi luultavasti melkoinen, vaikka käyttäisivät Leopardeja kuin T-72 -vaunuja havainnointikyvyn parantuessa ja maksimi ampumaetäisyyyden kasvaessa.
Huoltaminen on täysin erilaista. Ilman sitä se vaunu jämähtää viimeistään muutaman viikon toiminnan jälkeen. Konepajatason huollot voidaan varmasti etenkin alkuun hoitaa Puolassa, samalla kyseistä henkilöstöä kouluttaen, mutta vaunumiehistön ja huoltokomppaniatason tehtävät on koulutettava kentällä toimivalle henkilöstölle ennen tositoimiin lähtemistä. Niissä mennee viikoista muutamaan kuukauteen, ja sillä saadaan vasta yksi pieni setti porukkaa koulutettua. Tavoite pitäisi olla, kouluttaa Ukrainalaisista kouluttajia, jotka kouluttavat sitten miehistöä, että saadaan kokonaisia yksiköitä valmiiksi riittävän nopeasti korvaamaan T-sarjalaisten poistumaa.

Ei tosiaan riitä, että joku osaa tehdä. Pitää olla riittävästi väkeä, joka osaa opettaa. Volyymilla on väliä.
 
Miten isosta harppauksesta on kyse, jos kokenut t-vaunun miehistö koulutetaan länsivaunuun, kuten Leopard 2? Lataaja pitää tietysti löytää ja kouluttaa, mutta eikös vaunutaktiikka ole samanlaista (ainakin pääpiirteittäin) kalustosta riippumatta? Länsivaunuissa on kaikkea hienoa tekniikkaa, mutta niissä on myös kiinnitetty ergonomiaan huomiota, joten käyttöliittymän pitäisi olla aika intuitiivinen. Vai onko siellä merkittäviä yksittäisiä jänniä juttuja, kuten vaikka ampujan etäisyydenmittauspainikkeen ja liipasimen paikan vaihtuminen - eli ampuuko itävaunuun tottunut vahingossa vaunun pääaseella painaessaan lihasmuistista "etäisyydenmittauspainiketta" tms?

Näin ollen tehon lisäys olisi luultavasti melkoinen, vaikka käyttäisivät Leopardeja kuin T-72 -vaunuja havainnointikyvyn parantuessa ja maksimi ampumaetäisyyyden kasvaessa.
Ajajan osalta n 6h ajokoulutusta ja huoltoon liittyvät työt.
Johtajan, ampujan sekä lataajan osalta hieman enemmän. Aikana n 6 viikkoa.
 
Mikä sivusto tuo on? :D hienoja uutisia! Uusi MV-lehti?
Ei sillä että tuossa haastattelussa olisi jotain vikaa, mutta näinä päivinä mielellään katsoo mistä sivustolta tai tweettajalta uutinen tulee.
MV on ryssien äänitorvi. Tuossa haastattelussa ryssiä kutsuttiin ryösteleviksi mongolilaumoiksi.
 
Back
Top