Ukrainan konflikti/sota

Puuh, Suomen pinta-alasta 1/3 suota. Missä niitä "pilattuja" suoalueita on ? Ja siis mites moni ihan oikeasti käy jokaisella Suomen luonnonsuolla. Oletteko käyneet yhdelläkään ?
Kyllä on aika järjetöntä, että EU on määritellyt turpeen ja hakkeen uusiutumattomaksi energiaksi, mutta kaasun uusiutuvaksi. Eli mitä luulisitte mikä maa siellä EU:ssa määrää ja kuka maksaa ?

Turpeella pilattu niin paljon vesistöjä ettei se enää ole tulevaisuutta. Jotain muuta pakko keksiä. Tosin ei turve ole ainut vaan, myös metsäojitukset ym. Kyllä niitä turvesoita melko paljon on eikä ne todellakaan uusiudu. Kerran pilattu suo ei siitä enää palaudu.
 
Ai että kun tätä Ponomarenkon kirjoitusta lukiessani tuli mieleen eräs kotimainen rauhanmerkkiä kantava ajatustentunkio ja nämä alunperin Neuvostoliiton agendaa höpöhöpö-hötöllä levittäneet Rauhanpuolustajat. Nämä ajatusten Aurajoet ovat joka käänteessä suuna päänä kritisoimassa kun USA tekee 'jotain', mutta syvähiljaisuus vallitsi kun Neuvostoliitto teki tai nykyään Venäjä tekee jotain enemmän tai vähemmän kyseenalaista.

Eikä tämä kirjoitukseni ollut todellakaan mikään sodan, tuhoamisen ja tappamisen puolesta kirjoitettu. Olen sitä mieltä että rauha on todellakin jalo sekä tavoiteltava tila, mutta rauhaa millä hinnalla tahansa ei todellakaan pidä tavoitella. Tästä johtuen olenkin vahvasti sitä mieltä että Ukrainan aseistamista on jatkettava - isosti!

Niiden samperin Rauhanpuolustajien keskeisiä henkilöitä, kuten Markku Kangaspuro ovat monissa yhteiskunnallisesti merkittävissä tehtävissä. Joka on epäilyttävää.

Ja media haastattelee näitä usein: mielipiteet ovat juuri, mitä sanot, esim. Ukrainasta.
 
Mjaa, tässä kaapatussa puhelussa ryssä mainittee aika kasuaalisti että käyttävät fosforia. Näitä keissejä vissiin ei kaikkia kuvata edes, mikä sinänsä kuulostaa loogiselta...


mdmitri91 tili on kadonnut twitteristä. En tiedä onko itse lopettanut vai onko ryssäulvojat saanut sen väliaikaisesti alas.

Tämä näyttää kuitenkin olevan hänen toinen tilinsä, ellei ole sitten joku ryssän juoni.
Ihan oikein päätelty.
1658953456957.png

Kuva ko. kartasta, vielä on hieman matkaa ennen kuin tämä tavoite on saavutettu: LÄHDE
Onhan tuo aika märkä uni WW2 larppaajalle joka koettaa toisintaa "suurta isänmaallista sotaa" ja Molotov-Ribbentropin sopimusta.

Ei niin arvovaltaiselta henkilöltä kuin Daiju-Dimitriltä tullut kartta, mutta tämmöstä haavetta yritetään puskea Donbasissa.
Eikös tuossa ole Suomi ja USAn Alaskakin?
 
AP:llä lisätietoa alueesta. Lisää ehkä huomisaamun päivityksessä

Tämä on minulle koko sodan suurin mysteeri. Mitä tapahtui Izyumin ryssille? Sen jälkeen kun he valtasivat Lymanin (joka oli jo noin 2 kk sitten) he eivät ole saaneet juuri mitään aikaisiksi. Vaikka tuolla on ollut merkittävä määrä ryssän voimista.

Valistunut arvaus on logistiset ongelmat. He eivät ole koskaan saaneet (rautateihin perustuvaa) logistiikkansa kunnolla käyntiin. Miksi näin on, missä kunnossa tarkalleen mitkäkin rautatieosuudet ja sillat on, niistä ei ole ollut todellisuudessa tarkkaa tietoa vaikka palstallakin niitä on pohdittu ja yritetty selvittää.
 
twitter-virrassa eteen ajelehti rakenneinsinööri ajatuksineen Antonivkan sillasta.
jos kiinnostaa, niin hän selittää ketjussa, miksi silta on käyttökelvoton ja vain erikoismiehet suunnitelmineen voivat korjata.

 
Viimeksi muokattu:
Tämä on minulle koko sodan suurin mysteeri. Mitä tapahtui Izyumin ryssille? Sen jälkeen kun he valtasivat Lymanin (joka oli jo noin 2 kk sitten) he eivät ole saaneet juuri mitään aikaisiksi. Vaikka tuolla on ollut merkittävä määrä ryssän voimista.

Valistunut arvaus on logistiset ongelmat. He eivät ole koskaan saaneet (rautateihin perustuvaa) logistiikkansa kunnolla käyntiin. Miksi näin on, missä kunnossa tarkalleen mitkäkin rautatieosuudet ja sillat on, niistä ei ole ollut todellisuudessa tarkkaa tietoa vaikka palstallakin niitä on pohdittu ja yritetty selvittää.
Jotain isoa OPSECia tässä on varmaankin taustalla. Pari kuukautta putkeen on Cavell Groupin tiedotteissa ollut vihjettä ettei ryssä saa joukkoja liikuteltua Iziumista pois Slovjanskin hyökkäykseen. Olen koko ajan tulkinnut sen niin, että juuri siellä Iziumin länsipuolen metsissä UA härnää. Mutta on mahdollista että todellisuudessa ja ennen kaikkea myös tätä Pasikan aluetta on häiritty.

Def_mon tosiaan twiittaili tänään että ainakin Studenokista olisi ryssää siirtynyt pohjoiseen.
 
Tämä on minulle koko sodan suurin mysteeri. Mitä tapahtui Izyumin ryssille? Sen jälkeen kun he valtasivat Lymanin (joka oli jo noin 2 kk sitten) he eivät ole saaneet juuri mitään aikaisiksi. Vaikka tuolla on ollut merkittävä määrä ryssän voimista.

Valistunut arvaus on logistiset ongelmat. He eivät ole koskaan saaneet (rautateihin perustuvaa) logistiikkansa kunnolla käyntiin. Miksi näin on, missä kunnossa tarkalleen mitkäkin rautatieosuudet ja sillat on, niistä ei ole ollut todellisuudessa tarkkaa tietoa vaikka palstallakin niitä on pohdittu ja yritetty selvittää.

Olen ihmetellyt samaa: yhdessä vaiheessa eteneminen näytti hyvinkin vaaralliselta, mutta sitten hyytyi paikalleen pitkäksi aikaa ja etenemistä on ollut vain pikku pala kerrallaan, jos ollenkaan, vaikka tiettävästi paikoin on käyty kovia taisteluita.
Huolto-hankaluudet ovat varteenotettava vaihtoehto, ainakin Izium itse on venäläisten kannalta vähän hankalasti pussin perällä ja vain yksi pääteistä on kokonaan heidän hallussaan. Tappiot ovat toinen todennäköinen vaihtoehto, taistelut oli aika kovia ja kun pataljoonat on aika vähävahvuisia noin lähtökohtaisestikin, niin joku 40 miehenkin menetys voi olla aika lamauttavaa pitkäksi aikaa. Lisäksi rintamalinja on edetessä pidentynyt ja ainakin yhdessä vaiheessa venäläiset laajensivat sitä länteen päin vaihtelevalla menestyksellä, selvästi operaatio-baasiksen laajentamiseksi mahdollisia Ukrainan sivustahyökkäyksiä vastaan.
Harkovan suunnassahan Ukrainalla on kai vahvoja voimia, ja venäläiset joutuvat ehkä vähän varomaan niiden muodostamaa passiivistakin uhkaa.
 
HS:

27.7. 22:41

Viranomaislähteet: Venäjä on menettänyt etulyöntiasemansa Itä-Ukrainassa​

Venäjä ei onnistu valtaamaan Donbasin aluetta lähitulevaisuudessa, sanoo brittilehti The Guardian viitaten viranomaislähteisiin.

Vielä aiemmin tässä kuussa viranomaiset sanoivat Venäjän etenevän merkittävästi tavoitteessaan vallata Itä-Ukraina, mutta nyt he arvioivat, että Venäjä on menettänyt etulyöntiasemansa taistelussa Donbasin herruudesta.

Vaikka Itä-Ukraina ei vielä ainakaan lähitulevaisuudessa tule olemaan täysin Venäjän miehittämä, viranomaiset sanovat ettei Venäjä aio ”vain luovuttaa ja lähteä takaisin kotiin”. Heidän mukaansa Venäjällä on varaa sopeutua erilaisiin tilanteisiin ja hioa taktiikkaansa uudelleen.

Sonja Haapala, toimittaja
P
 
Offtopic - varoitus

Pari kysymystä/ajatusta tähän Saksan kaasuun liittyen (ei tälle kai parempaakaan ketjua ole?):

-Nyt kun Saksaan virtaa enää vain 20% kaasusta, niin Venäjä alkaa olemaan jo kaasukortit käyttänyt. Voisiko sanoa jopa, että näin helpolla, koska eihän Saksa ole kovinkaan vahvasti Ukrainaa vielä auttanut. Voiko tässä tosiaan käydä niin, että Saksa bygää pikavauhtiin ydinvoimalat kuntoon ja pistää all in Ukrainalle, koska tuo 20% kaasusta nyt ei enää merkkaa kokonaisuudessa mitään, ja sekin voi katketa millä hetkellä hyvänsä.

-Toinen asia kaasusopimuksiin liittyen (joo, ei todellakaan ole oikea ketju). Jos sota joskus loppuu ja lopputulos on edes jotenkin Euroopalle ja Ukrainalle suotuisa, niin eikös Gazpromia voida roudata jonkinlaisen kansainvälisen oikeuden eteen siksi, ettei se ole toimittanut sopimuaten mukaisesti kaasua? Ja saadaan vielä isompikin näytös Saksan ja Venäjän välillä tämän kaasukahakan jälkimainingeissa?
Olen samaa mieltä siitä, että rysyn parhaat kortit on jo käytetty.
Mietipä kuitenkin, että olet vaikka meren saaressa ja joku vie sinulta joko a) ensimmäiset, tai b) viimeiset 20 prossaa vedestä, ruoasta, tms. Ainakin minuun vaikuttaisi vaihtoehto b) enemmän :)

Gazpromin tuomioilla voi olla joskus jotain merkitystäkin, mutta Saksan järkiintymiseen en toistaiseksi usko. Keväällä voidaan olla viisaampia ;)
 
Venäjä on muuttamassa taktiikkaansa ja sijoittamassa joukkonsa kolmelle alueelle Etelä-Ukrainassa, kertoi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin neuvonantaja Oleksij Arestovytsh keskiviikkona.

Venäjän joukot ovat ottaneet haltuunsa Ukrainan toiseksi suurimman voimalaitoksen.

"He saavuttivat pienen taktisen edun. He valloittivat Vuhlehirskin."

Arestovytshin mukaan Venäjä vaikuttaa olevan vaihtamassa strategiaansa hyökkäyksestä strategiseen puolustamiseen. Tämän tarkoituksena on heikentää Ukrainan hyökkäyspotentiaalia Donetskin teollisuusalueella.

"Tämä johtaisi tilanteeseen, jossa emme voisi saada takaisin[Venäjän miehittämiä] alueita ja aloittaa neuvotteluja."

Ukraina on tehnyt selväksi, että se aikoo vallata takaisin Hersonin alueen, jonka Venäjä on saanut haltuunsa.

Ukrainan turvallisuus- ja puolustusneuvoston sihteeri Oleksiy Danilov twtiittasi aiemmin, että Venäjä on kohdistamassa maksimaalisen määrän joukkojaan Hersonin alueelle.

Arestovytshin mukaan lisäksi Venäjän on lähettänyt joukkojaan Melitopolin ja Zaporizzjan alueelle.

Asiasta kertoi Reuters.
 
– Minusta pelottavin asia siinä on, että hän on itse asiassa järjissään ja ymmärtää, mitä hän tekee, Zelenskyi totesi.


Zelenskyin mukaan ”maailma antoi tilanteen kehittyä”, mitä tulee Putiniin.

– Maailma salli tällaisen henkilön kehkeytyä sillä ideologialla ja asenteella ihmisiä kohtaan. Maailman tulisi ymmärtää, että tämä tulos – tämä virhe tilanteen sallimiseksi on koko maailman vastuulla.

Morgan kysyi Zelenskyiltä myös, uskooko tämä, että Putin voisi missään vaiheessa käyttää ydinasetta.

– En tiedä. En tiedä mitkä hänen tavoitteensa ovat. En tiedä, mitä sivistynyt maailma sallii hänen tehdä, koska jos se (maailma) näyttää heikkoutensa, hän käyttää mitä tahansa.
 
Tuo on, että Putinkaan ei voi julistaa liikekannallepanoa sotaa julistamatta, jolloin pitää samalla myöntää, että Ukraina on oma valtionsa eikä mikään Venäjän osa, koska eihän valtiot omia osiaan vastaan voi julistaa sotaa. Putin on retoriikallaan vanginnut kätensä huomattavasti sen suhteen, että kuinka paljon voi reservissä olevia ukkoja ja akkoja liikekannallepanna (ja nythän sitä joutuukin tehdä stealthisti), koska liikekannallepano taas vaatisi sodan julistuksen Ukrainaa vastaan ja epäsuorasti Putinilta tunnustamisen sille, että Ukraina on oma itsenäinen valtio eikä mikään takaisinpalautettava erikoisoperaatiolla hankittava irralleen revitty Venäjän osa.

Tämä kaikki totta ja huomionarvoista.

Lisäksi ehkä tärkein:

Diktaattoriksi muuttuneen Putinin tiukkaa suhtautumista sotaan liittyviin ilmaisuihin voi selittää paitsi psykologialla, myös juridiikalla.

Jeltsinin vuonna 1996 vahvistaman Venäjän rikoslain 34. luvun XII kappaleessa on nimittäin artikla 353, joka kieltää erityisesti hyökkäyssodan. Sitä seuraava artikla 354 kieltää julkisen kehottamisen hyökkäyssotaan.

ARTIKLA 353 kuuluu näin, vapaasti suomennettuna:

”1. Hyökkäyssodan suunnittelusta, valmistelusta ja aloittamisesta on tuomittava vapausrangaistus, jonka pituus on vähintään seitsemän ja enintään 15 vuotta.”

”2. Hyökkäyssodan käymisestä on tuomittava vähintään kymmenen ja enintään 20 vuoden pituinen vapausrangaistus.”

Venäjän oma rikoslaki antaa siis venäläisille mahdollisuuden tuomita Putin & nykyjohto oikeudessa, jos nykyinen valta joskus kaatuu!

Ei ihme, että hyökkäyssota Ukrainassa on Putinin mielestä pelkkä ”sotilaallinen erikoisoperaatio"!
 
Jos olette tiputtaneet Vasquezin pois seurattavista kun palasi kotiin USA:han, niin nyt voitte ottaa tämän hienon herrasmiehen takaisin seurattavien joukkoon! Hän on nimittäin eilen on ollut jo Puolassa ja pian taas mukana toiminnassa Ukrainan maaperällä!

Todella hienoa että saadaan kohta taas nauttia hänen päivityksistään! 👌 🤩


Joko se julkaisi edelliseltä reissulta sitä GoPro kameran kuvaa mitä lupaili?
 
Back
Top