Ukrainan konflikti/sota

Tampereen sähkölaitos on tilannut varastoihinsa isoja määriä öljyä Teboililta. Venäläinen Lukoil omistaa Suomessa Oy Teboil Ab:n. Asiasta kertoo torstain Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen myöntää Iltalehden tiedon oikeaksi. Hän kertoo, että öljyä tilataan Naistenlahden säiliöihin nyt monelta eri toimittajalta. Teboilin öljyn osuus kaikesta tilatusta on noin kolmanneksen.

Laitinen kertoo, että sähkölaitoksella on tiedostettu, että Teboililta tilatuista öljystä rahat menevät Venäjän sotakassaan.

– Laskut osoittivat, että ei meidän osalta sotakassan kasvattaminen ole kovin montaa sataa tuhatta. Meidän on tärkeintä saada Tampere pidettyä ensi talvena lämpimänä ja tämän vuoksi päädyttiin ratkaisuun, että käyttää pitkäaikaisia toimittajiamme, kommentoi Jussi Laitinen Ylelle.

Jussi Laitinen kertoo, että asian tultua julkisuuteen tilauksia Teboililta tarkastellaan nyt uudelleen ja saadaanko ne keskeytettyä. Tilalle etsitään mahdollisuuksien mukaan joku muu uusi toimittaja.
 
Yhden miehen arvaus Khersonin suuntaan matkaavien joukkojen käytöstä, painottaa tätä seuraavassa viestissä että kyseessä on pelkkä arvaus.

Ei silti ihan perusteeton, jos sillat ovat pois käytöstä niin ainoat vaihtoehdot ovat puolustuslinjan muodostaminen Dnieprin eteläpuolelle tai joukkojen puskeminen Nova Kakhovkan patosillan yli joen pohjoispuolelle, jolloin tarjotaan erinomainen tilaisuus iskeä tätä kolonnaa vastaan tai pussittaa nämä "apujoukot" joen pohjoispuolelle siellä jo olevien joukkojen kaveriksi.


Jos venäläiset päätyvät siirtämään merkittävän määrän lisäjoukkoja Dnieprin ylitse Hersonin puolella olevia joukkojaan vahvistamaan, niin sitten voidaan pistää Jean Pierre-Kusela - Naurava Kulkuri-biisi soimaan taustanauruksi.

Meinaan vaan että mitä enemmän venäläiset kuskaavat silmäpareja ja dinosauruksen kyyneltä litkiviä panssareita joen ylitse niin sitä nopeammin he syövät muonavarastonsa ja polttavat polttoainevarastonsa loppuun, koska tuollaisen joukkokeskityksen jälkeen huoltoreittien joen ylityskohdat ovat HIMARSin ruokaketjussa halutuimpia kohteita. Vaikka ne saisivat lossiyhteyden toimimaan silloin tällöin hetken aikaa, niin en usko että sillä saadaan lähellekään niin paljoa kaikkea tarvittavaa huoltoa tuotua etteikö Dnieprin pohjoispuoli örkkien osalta romahtaisi. Retorinen jokerikysymys kuuluu että montako lossia örkeillä on käytettävissä vs montako HIMARS-rakettia tarvitaan näiden lossien tuhoamiseen?

ps. veikkaan tosin että siinä vaiheessa kun Hersonissa olevat örkit kuulevat että niiden oma huoltoreittinsä on katkaistu ja sillat ovat selustan puolelta tuhottu, niin se jo valmiiksi sirpaloitunut motivaatio romahtaa totaalisesti ja voimme ehkä jopa nähdä sodan suurimman yksittäisen joukkoantautumisen.
 
Venäjä on tehnyt raketti-iskun Kiovan alueelle Vyšhorodin piirikuntaan, kuvernööri Oleksii Kuleba kertoo viestipalvelu Telegramissa.

Kuleba kertoo iskun osuneet infrastruktuuriin, mutta ei tarkenna, mihin sellaiseen. Kuleban mukaan pelastuspalvelu on paikalla ja mahdollisia uhreja selvitetään.

Pohjois-Ukrainassa sijaitsevalle Tšernihivin alueelle on puolestaan ammuttu aikaisin torstaiaamuna yli 20 ohjusta Valko-Venäjältä, Ukrainan armeija kertoo Facebook-julkaisussaan. Armeijan mukaan ohjuksista ainakin yhdeksän osui Gontšarivskaan.

Kuvernööri Vjatšeslav Tšaus kertoi aiemmin omalla Telegram-kanavallaan, että Gontšarivskan alueelle ammuttiin yli kymmenen rakettia Valko-Venäjältä noin kello viideltä aamulla. Mahdollisia uhreja selvitetään.

Myös Etelä-Ukrainassa sijaitsevaan Mykolajiviin on tehty varhain aamulla iskuja, pormestari Oleksandr Sjenkevytš kertoo Telegramissa.

Pormestarin mukaan raketti-iskuissa on vaurioitunut asuinrakenuksia sekä oppilaitoksia. Hänen mukaansa yksi kaupungin kouluista on nyt täysin tuhoutunut, ja iskussa loukkaantui koulun vartija. Lisäksi raketti-iskuissa vaurioitui Sjenkevytšin mukaan Mykolajivin laivanrakennuksen yliopiston varasto.
Venäjän joukot näyttävät kykenevän ylläpitämään vain kahta merkittävää hyökkäysoperaatiota Ukrainassa tällä hetkellä, yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War arvioi.

ISW:n mukaan nämä ovat pyrkimys vallata Siverskin kaupunki sekä eteneminen kohti Bahmutia Donetskin alueella. Venäjä on heinäkuun puolessa välissä pitämänsä operatiivisen tauon jälkeen hyökännyt kohti Siverskiä Verhnokamiankan ja Bilohorivkan suunnilta sekä kohti Bahmutia Novoluhanskin ja Vuhlehirskan voimalaitoksen suunnalta.

ISW:n mukaan Venäjän joukot ovat keskittäneet tarpeeksi resursseja lähes päivittäisiin maahyökkäyksiin sekä aluevaltauksiin näillä kahdella akselilla.

Muualla Venäjä ei ISW:n mukaan ole kyennyt ylläpitämään samanlaista hyökkäystahtia tai saavuttamaan samankaltaisia aluevaltauksia. Tämän vuoksi ISW:n mukaan on odotettavissa, että Venäjän hyökkäysoperaatiot kärjistyvät ennen kun se kykenee valloittamaan muita tärkeitä asutuskeskuksia Ukrainassa.
Venäjän joukot ovat saaneet haltuunsa Ukrainan toiseksi suurimman voimalaitoksen Vuhlehirskissa Donbasissa.

Asiasta kertoo presidentti Volodymyr Zelenskyin neuvonantaja Oleksi Arestovytš Youtubessa julkaistussa haastattelussa.

Neuvostovallan aikaisen hiilikäyttöisen Vuhlehirskin voimalan haltuunotto olisi Venäjältä ensimmäinen merkittävä strateginen saavutus yli kolmeen viikkoon.

Lisäksi neuvonantaja Arestovytš kertoo, että Venäjä on aloittanut ”massiivisen joukkojensiirron” kohti kolmea Etelä-Ukrainassa sijaitsevaa aluetta
 
Venäjän propaganda on jo pitkään, siis vuosien ajan, "tyrkyttänyt" Ukrainan länsiosia Puolalle tai vihjaillut, että Puola aktiivisesti olisi niitä muka ottamassa... En ymmärrä mitä ne oikein tuollaisilla horinoilla saavuttaa. Ehkä tässä yritetään myydä ajatusta, ettei muutkaan maat pidä Ukrainaa oikeastaan itsenäisenä maana.
Myös Unkarille on lupailtu siivua.. syy tietysti tuo ja ehkä "länsirintaman" hajotus.
 
Tämä on kyllä hävettävän onnetonta toimintaa. Pitäisi varsinkin Suomessa tajuta, että me voisimme aivan hyvin olla samanlaisessa tilanteessa kuin missä Ukraina on nyt. Tässä suhteessa eroamme selvästi läntisen Euroopan maista, jotka ovat pitkälti turvassa ryssän sotavoimalta.

Ei voi jatkua niin, että tuemme Putlerin rikoksia suomalaisten rahoilla ja lisäksi mahdollistamme venäläisille vapaan pääsyn EU:n alueelle Suomen kautta.
 
Jos venäläiset päätyvät siirtämään merkittävän määrän lisäjoukkoja Dnieprin ylitse Hersonin puolella olevia joukkojaan vahvistamaan, niin sitten voidaan pistää Jean Pierre-Kusela - Naurava Kulkuri-biisi soimaan taustanauruksi.

Meinaan vaan että mitä enemmän venäläiset kuskaavat silmäpareja ja dinosauruksen kyyneltä litkiviä panssareita joen ylitse niin sitä nopeammin he syövät muonavarastonsa ja polttavat polttoainevarastonsa loppuun, koska tuollaisen joukkokeskityksen jälkeen huoltoreittien joen ylityskohdat ovat HIMARSin ruokaketjussa halutuimpia kohteita. Vaikka ne saisivat lossiyhteyden toimimaan silloin tällöin hetken aikaa, niin en usko että sillä saadaan lähellekään niin paljoa kaikkea tarvittavaa huoltoa tuotua etteikö Dnieprin pohjoispuoli örkkien osalta romahtaisi. Retorinen jokerikysymys kuuluu että montako lossia örkeillä on käytettävissä vs montako HIMARS-rakettia tarvitaan näiden lossien tuhoamiseen?

ps. veikkaan tosin että siinä vaiheessa kun Hersonissa olevat örkit kuulevat että niiden oma huoltoreittinsä on katkaistu ja sillat ovat selustan puolelta tuhottu, niin se jo valmiiksi sirpaloitunut motivaatio romahtaa totaalisesti ja voimme ehkä jopa nähdä sodan suurimman yksittäisen joukkoantautumisen.

En ole seurannut viime aikoina niin suurella tarkkuudella, että tietäisin pitääkö tuo 35th CAA ja 36th CAA siirto paikkaansa. Olen toki nähnyt yksittäisiä uutisia että Khersonin suuntaan on siirretty joukkoja, joten helppo tuo on uskoa. Luotettava puolalainen uudelleen twiittasi tuon, joten tohdin jakaa eteenpäin.

Olisi tosiaan Venäjälle sopivaa puskea nämä joukot väkisin Nova Kakhovkan kohdalta yli ja kuluttamaan joen pohjoispuolisia varastoja sekä tuottamaan kahta kauheamman logistisen ongelman. Toisaalta minun on vaikea nähdä että he vapaaehtoisesti vetäytyisivät joen pohjoisrannalta, vaikka tilanne meneekin kokoajan vaikeammaksi. Ylempi johto ei anna sellaiseen lupaa, tosin kuvittelin samaa kun hyökkäsivät pohjoisessa ja pian sen jälkeen seurasi nopea vetäytyminen takaisin rajojen yli. Näin voisi käydä jos sotilasjohto saisi Putinin vakuutettua siitä että Dniepr on parempi puolustuslinja. Tällöin voisi olla edessä jonkinlainen vetäytyminen, tosin raskaan kaluston saaminen joen yli on haastavaa, varsinkin jos Ukraina ahdistaa kokoajan tykistöllä ja ohjuksilla.

Pitää koittaa malttaa mielensä, tuskin tämäkään rintama tulee muutamissa päivissä tai viikoissa. Edessä lienee hidas ja kituutteleva riutuminen, jos eivät saa huoltolinjoja paikattua. Tämä sopinee Ukrainalle: miksi ottaa riskejä ja kuluttaa voimia jos vihollinen on pelannut itsensä tähän asemaan? Aika on Ukrainan puolella, antaa vanjan tuskailla. Ehkä johtaa vetäytymiseen, ehkä jopa antautumisiin.
 
Medvedevin houreita sodan lopputuloksesta: koko Ukraina vallataan ja liitetään ryssälään, paitsi Kiovan seutu:

Mistäs Dmitri meinas hankkia asukkaat tuonne itä-ukraina venäjälle? Pakko siirretään burjaatteja ja vastaavia?
 
Russian forces have taken over Ukraine’s second-biggest power plant and are conducting a “massive redeployment” of troops to three southern regions, a Ukrainian presidential adviser has said, amid expectations of a Ukrainian counter-offensive.

Russian-backed forces said on Wednesday they had captured intact the Soviet-era coal-fired Vuhlehirska power plant, in what is Moscow’s first significant gain in more than three weeks.

Oleksiy Arestovych, an adviser to Ukrainian president Volodymyr Zelenskiy, confirmed the capture of the plant in the eastern Donetsk region, but said it was only a “tiny tactical advantage” for Russia.
 
Medvedevin houreita sodan lopputuloksesta: koko Ukraina vallataan ja liitetään ryssälään, paitsi Kiovan seutu:

Menee heidän käsikirjansa mukaan. Kiova on asetettu eräänlaiseksi entiteetiksi jo vuodesta 2014, jolla kuvataan vanjan näkemystä nyky-Ukrainasta. Näin ollen fantasiakartoissa täytyy Kiova huomioida edelleen jonkinlaisena entiteettinä, jotta voidaan puhua Kiovasta eikä missään nimessä Ukrainasta.
 

Ukraine’s counter-offensive in Kherson is gathering momentum, according to the UK Ministry of Defence.

In an intelligence report issued this morning, the ministry said:

Their forces have highly likely established a bridgehead south of the Ingulets River, which forms the northern boundary of Russian-occupied Kherson.

Ukraine has used its new long range artillery to damage at least three of the bridges across the Dnipro River which Russia relies upon to supply the areas under its control.

One of these, the 1000 metre long Antonivskiy bridge near Kherson city, was damaged last week. Ukraine struck it again on 27 July 2022 and it is highly likely that the crossing is now unusable.

Russia’s 49th Army is stationed on the west bank of the Dnipro River and now looks highly vulnerable.

Similarly, Kherson city, the most politically significant population centre occupied by Russia, is now virtually cut off from the other occupied territories. Its loss would severely undermine Russia’s attempts to paint the occupation as a success.”
Ukrinform reports some more details of missile strikes on Mykolaiv, which the mayor says took place at 4am. It quotes Oleksandr Syenkevych saying:

Educational institutions and residential buildings were damaged by rocket attacks today. Russian terrorists are cynically shelling the civilian infrastructure of Mykolaiv.

Another city school was almost completely destroyed. Part of the building collapsed there. The security guard of the institution was injured. Windows and roofs were broken in nearby private houses.
He went on to say that the Shipbuilding University was hit, and that two high-rise buildings are currently known to have been damaged.
The UN Security Council has been unable to agree on a statement welcoming last week’s deal to get grain and fertiliser moving from Ukraine and Russia to millions of hungry people around the world, Norway’s UN ambassador has said.

The statement also would have commended secretary-general Antonio Guterres and Turkey’s government for their key roles in arranging the agreement.

“Norway and Mexico have been working for days to unify the council in one message welcoming the significant deal to resume exports of grains, foodstuffs and fertilisers through the Black Sea,” Norwegian Ambassador Mona Juul told The Associated Press. “We regret that this was not possible.”

Russia and Ukraine signed separate agreements Friday with Turkey and the UN clearing the way for Ukraine — one of the world’s key breadbaskets — to export 22m tons of grain and other agricultural goods that have been stuck in Black Sea ports because of Russia’s invasion.

The deal also aims to ensure that Russian food and fertiliser have unrestricted access to world markets.

Council diplomats said Russia objected to the last draft statement on the grain deal because it mentioned Guterres’ condemnation of Saturday’s airstrike.

The proposed statement from Norway and Mexico, obtained by AP, would have welcomed the progress at Friday’s signing of the deal “towards ensuring the safe and secure export of grains, foodstuffs and fertilisers from Ukraine and the Russian Federation.”

It would have commended Guterres and Turkey and called for swift implementation of commitments made in Istanbul.

“A unified statement from the council welcoming the deal and commending the secretary-general for his efforts would have been an important signal,” Juul said.

“Norway believes the personal efforts and engagement of the secretary-general has been essential in facilitating negotiations between the parties,” Juul said. “These efforts are more important than ever, as the effects of the war continue to be felt by the people of Ukraine and beyond.”
 
Tämä on kyllä hävettävän onnetonta toimintaa. Pitäisi varsinkin Suomessa tajuta, että me voisimme aivan hyvin olla samanlaisessa tilanteessa kuin missä Ukraina on nyt. Tässä suhteessa eroamme selvästi läntisen Euroopan maista, jotka ovat pitkälti turvassa ryssän sotavoimalta.

Ei voi jatkua niin, että tuemme Putlerin rikoksia suomalaisten rahoilla ja lisäksi mahdollistamme venäläisille vapaan pääsyn EU:n alueelle Suomen kautta.

Ja miksi tämäkin juttu, että paljastui, vaati tutkivaa juornalismia ja sähkölaitoksen omien työntekijöiden vihjauksen lehdistölle. Miten yrityksen oma johto ei voi käyttää aivojaan laisinkaan ? Mistä niille oikein maksetaan ?
 
Ja miksi tämäkin juttu, että paljastui, vaati tutkivaa juornalismia ja sähkölaitoksen omien työntekijöiden vihjauksen lehdistölle. Miten yrityksen oma johto ei voi käyttää aivojaan laisinkaan ? Mistä niille oikein maksetaan ?
Liikkeenjohdosta niille maksetaan. Siinä lajissa asiat menee monesti noin. Kaikkea voi yrittää ja jos jää kiinni niin asioita voi tarkastella. Yleensä se riittää.
 
Back
Top