Ukrainan konflikti/sota

ISW arvioi tuota väitettä pari päivää sitten näin:


Eli siis todennäköisesti miinoittaminen pitää paikkansa, mutta se että tuo kenraali olisi noin sanonut on kyseenalaista.
Kuulostaa että mahdollisesta voimalan räjäytyksestä on laaja pelote kampanja

 
Vaikka tämä asia ei ketjuun kuuluu, niin pakko kommentoida😨
Marin on Venäjää vastaan yleisen mielipiteen, ja poliittisen pyrkyryyden takia. Yrittäjät , suurituloiset ja puolustusvoimat edustavat Marinille maskuliinista ylivaltaa, joka on kuin punainen vaate hänelle. Puolustusvoimat ovat saaneet kylläkin huomattavia määrärahoja, mutta se johtuu ainoastaan vallitsevasta tilanteesta. Määrärahojen myöntäminen on Marinille helppoa, koska käsi on taas toisten taskussa.
Omalta osaltani kommentointi tästä asiasta loppuu tähän👍
Joo. Itse en ole poliitinen henkilö ja en olis äänestänyt hänen puoluettakaan. Mutta on hoitanut hommat todella hyvin. Kun ajattelee että korona yms. Olisi kansa voinut olla muuten aika hajalla. Ei kyllä löydy puoluetta mitä voisi äänestää, kaikki ajaa vaan omia etuja. Pitäisi ajatella koko Suomen etua eikä vaan omaa puoluetta. 😡
 
Jos se ei toimi siellä niin missä se sitten toimii? Ihmettelen kun niillä kuitenkin oli niin paljon video materiaalia ammunnoista ja testeistä, että jokin piti olla totta, mutta niin Syyriassa kuin Ukrainassa joku on aina paskonut. Myös Syyrian keskusteluissa oli että niiden operaattorit hoitaa asioita, ja kun ne ei ole ollut mukana niin esim pantsir kärsi tappioita, kuten myös S-300-xxx. Onko kaikki niin korruption syömää vai toimiiko niiden vehkeet?
Voi olla kyse siitä, että 200km rintamasta venäläiset ajattelivat olevansa turvassa, eivätkä pitäneet ilmatorjuntaa päällä? Tosin jos kyseessä oli Atacms, niin ei kai sitä IT:llä torjuta ?
 
En tiedä onko tämä oikea osasto, mutta laitan kuitenkin tänne.
Kovin on hyväisesti mr. Putkonen onnistunut hypettämään itseään ylöspäin Venäjällä, kun ryssän brittien suurlähetystö lainaa häntä twiitissään.
Siinä on tosiaan kaksi vaihtoehtoa: 1. Joko Putkonen on onnistunut nostamaan omaa asemaansa Venäjällä 2. Venäjän journalismin laatu on niin heikkoa, että jotain elämäntapaluuseria jonka suurin saavutus oli olla ysärillä mr.Finland finaalissa, lainataan kansainvälisen (ja globaalisti arvostetun) ammattikunnan somessa.

 
Venäläisen toimittajan näkemyksiä Venäjän tilasta, aika rajua tekstiä ja radikaaleja keinoja esittää.

Ihan helvetin hieno määritelmä siitä mikä ryssä on. :poop:

"...biomassa, joka tekee tarpeensa pihalle, kuolee 40-vuotiaana alkoholismiin, mutta jolle velitšije [suuruuden kunnia] ja valtakunnan suuruus ovat tärkeitä."
 
Kun ajattelee että korona yms. Olisi kansa voinut olla muuten aika hajalla.
Mitä nyt ravintola- ja kuntosaliyrittäjille vähän laittomia sulkuja.
Laskutus firmoilla meni heikoille kantimille, kun osa yhtiöistä jätti vittuutaan maksamatta laskunsa. Mm. Raksa-alalla ongelma, kun et voinut uhata konkurssiin hakemisella velallista, kiitos hallituksen yli vuoden mittaisen konkurssien kieltolain
Tai sitten tilanne missä et voinut suunnitella kahta viikkoa pidemmälle omaa elämääsi, kun rajoitukset saattoivat muuttua täysin yllättäen
Olisihan näitä esimerkkejä vaikka ja kuinka.

Sitä en kiellä etteikö joku muu olisi sössinyt yhtälailla. Marinin hallitukselle pitää antaa pisteet siitä, että sössintä osui systemaattisesti vain ja ainoastaan talouteen ja nimenomaan siihen kaikista heikoimpaan työväenluokkaan jonka kuuluisi olla SDP:n äänestäjäkunnan selkäranka.

Ei kyllä löydy puoluetta mitä voisi äänestää, kaikki ajaa vaan omia etuja. Pitäisi ajatella koko Suomen etua eikä vaan omaa puoluetta. 😡
Tämä on totta. Katainen on loistoesimerkki tästä: Kyllä Jyrki tiesi miten finanssikriisissä olisi pitänyt toimia. Sen sijaan hän kuitenkin aloitti järjettömän velanoton ja piti huolen, että kansa pysyy rauhallisessa ruususen unessa vaikka talous meni tärviölle. Kiitoksena napsahtikin sitten kiva virka Brysselistä.
Voisin lyödä vaikka vetoa, että Sanna kerää demareille äänet seuraavissa vaaleissa ja nostaa sen jälkeen rivikansanedustajan paikalta kytkintä, kun hän saa myös jonkun kivan poliittisen viran EU:lta, johon ei äänestetä.
 
Mitä nyt ravintola- ja kuntosaliyrittäjille vähän laittomia sulkuja.
Laskutus firmoilla meni heikoille kantimille, kun osa yhtiöistä jätti vittuutaan maksamatta laskunsa. Mm. Raksa-alalla ongelma, kun et voinut uhata konkurssiin hakemisella velallista, kiitos hallituksen yli vuoden mittaisen konkurssien kieltolain
Tai sitten tilanne missä et voinut suunnitella kahta viikkoa pidemmälle omaa elämääsi, kun rajoitukset saattoivat muuttua täysin yllättäen
Olisihan näitä esimerkkejä vaikka ja kuinka.

Sitä en kiellä etteikö joku muu olisi sössinyt yhtälailla. Marinin hallitukselle pitää antaa pisteet siitä, että sössintä osui systemaattisesti vain ja ainoastaan talouteen ja nimenomaan siihen kaikista heikoimpaan työväenluokkaan jonka kuuluisi olla SDP:n äänestäjäkunnan selkäranka.


Tämä on totta. Katainen on loistoesimerkki tästä: Kyllä Jyrki tiesi miten finanssikriisissä olisi pitänyt toimia. Sen sijaan hän kuitenkin aloitti järjettömän velanoton ja piti huolen, että kansa pysyy rauhallisessa ruususen unessa vaikka talous meni tärviölle. Kiitoksena napsahtikin sitten kiva virka Brysselistä.
Voisin lyödä vaikka vetoa, että Sanna kerää demareille äänet seuraavissa vaaleissa ja nostaa sen jälkeen rivikansanedustajan paikalta kytkintä, kun hän saa myös jonkun kivan poliittisen viran EU:lta, johon ei äänestetä.
Väärä ketju.
 
Monissa sodissa on ollut läpimurtoaseita, jotka ovat toimineet oman aikansa. Mm. toisessa maailmansodassa länsirintamalla brittien liekinheitinpanssarivaunu oli linnoitusten valloittaja. TOS-1 voisi suuressa mittakaavassa olla tällainen mutta aika vähän sitä on näkynyt.

No harvemmin nykysodissa on tarvittu linnoitusten murtamista. Mutta ainahan aseiden käyttöönoton jälkeen tulee vasta-ase, jonka jälkeen uusi versio aseesta, jonka jälkeen parempi vastaus... (vrt. panssarivaunu / panssarintorjunta).

Oma suosikkini täysin uusista aseista WW2:ssa ja edelleen kuranttia kamaa on... Tadaa! Herätesytytin.
2. maailmanpalon suurimpia innovaatioita ja todella ison vaikutuksen tehnyt keksintö (heti atomipommin ja tutkan jälkeen).


 
Viimeksi muokattu:
Mitä nyt ravintola- ja kuntosaliyrittäjille vähän laittomia sulkuja.
Laskutus firmoilla meni heikoille kantimille, kun osa yhtiöistä jätti vittuutaan maksamatta laskunsa. Mm. Raksa-alalla ongelma, kun et voinut uhata konkurssiin hakemisella velallista, kiitos hallituksen yli vuoden mittaisen konkurssien kieltolain
Tai sitten tilanne missä et voinut suunnitella kahta viikkoa pidemmälle omaa elämääsi, kun rajoitukset saattoivat muuttua täysin yllättäen
Olisihan näitä esimerkkejä vaikka ja kuinka.

Sitä en kiellä etteikö joku muu olisi sössinyt yhtälailla. Marinin hallitukselle pitää antaa pisteet siitä, että sössintä osui systemaattisesti vain ja ainoastaan talouteen ja nimenomaan siihen kaikista heikoimpaan työväenluokkaan jonka kuuluisi olla SDP:n äänestäjäkunnan selkäranka.


Tämä on totta. Katainen on loistoesimerkki tästä: Kyllä Jyrki tiesi miten finanssikriisissä olisi pitänyt toimia. Sen sijaan hän kuitenkin aloitti järjettömän velanoton ja piti huolen, että kansa pysyy rauhallisessa ruususen unessa vaikka talous meni tärviölle. Kiitoksena napsahtikin sitten kiva virka Brysselistä.
Voisin lyödä vaikka vetoa, että Sanna kerää demareille äänet seuraavissa vaaleissa ja nostaa sen jälkeen rivikansanedustajan paikalta kytkintä, kun hän saa myös jonkun kivan poliittisen viran EU:lta, johon ei äänestetä.
Joo, OT:nä Niin ne kaikki tekee. Toiselle kun kumartaa, toiselle pyllistää. Ei oo helppo kaikkia miellyttää. Mut sama kuka tulee tilalle poliitikassa, niin sama tulee tapahtumaan uudestaan. Poliitikot yleensä on korkeasti koulutettuja tai sitten ne on vaan tyhmiä(Persut). Oma/puolueen etu ajaa kaiken edelle. Mutta toivottavasti Ukrainassa on fiksuja ihmisiä (no nato maat neuvoo, ne sentään ymmärtää) ja ne osaa päättää asiat oikein. Ukrainan osalta kaikki tähän mennessä mennyt kaikki suht ok. Vaikka kyllä hitaasti etenee asiat sielläkin. Mutta alkaa naapuri olla jo vähän polvillaan. 👍 Ryssä takas oman rajan taakse ja maksaa Ukrainan jälleenrakennuksen. Sitten voidaan vähän raottaa rautaesirippua.
 
Back
Top