Ukrainan konflikti/sota

Ymmärtääkseni vanjan vaunuissa laservaroittimet kääntävät tornin kohti kohdetta, mutta sen enempää ei tapahdu itsestään. Toki, jos miehistön 1. reaktio on vain ajaa karkuun, toimivakin systeemi muuttuu hyödyttömäksi.
En usko sekuntiakaan, että niillä olisi tälläistä automatiikkaa käytössä. Mitään todisteita moisen olemassaolosta ei ole näkynyt tst-videoissa (lähi-itä, ukraina tms.), joissa vaunuilla ei ole yleensä mitään hajua ohjuksen olemassaolosta ennen osumaa. Meille tuo tarina kerrottiin 80-luvulla, jolloin se tuskin oli mitenkään ryssän voimin toteutettavissa enkä usko, että moista on nykyäänkään.

Mitä taistelusta tulee, jos vaunu ottaa tornin kontrollin pois miehistöltä aina, kun se haistaa jonkun mahdollisesti kymmenistä laserkohteista taistelukentällä, puhumattakaan eri kohteista siroavat säteet, joita kimpoilee ympäriinsä? Eihän sitä tarttis kuin antaa suksimiehille kaikille laserosoittimet, jolla voisivat trollailla vaunuja. Miehistö siellä sinkoilee pitkin vaunua, kun torni tekee omiaan. 😂
 
Yritin löytää kartan missä olisi näkynyt Ukrainan ja venäjän välinen rajaviiva Kerchin salmen kohdalla, mutta en nopealla googlaamisella sellaista löytänyt.

Sillan iskukohta näyttäisi silmämääräisesti katsottuna kuitenkin olevan Krimin puolella, joten siltaisku ei olisi edes kohdistunut venäjän puolelle.

Mikäli näin olisi (iskukohta olisi Ukrainan puolella rajaa), niin Putinilla ei ole mitään syytä olla nyreissään. Onhan se selvä juttu että naapurin puolelle ei saa rakentaa ilman lupaa. Ja jos rakentaa, niin tontin omistajalla on oikeus purkaa laiton kyhäelmä.
Lähes koko silta on Ukrainan puolella rajaa. Vain venäjän puoleinen maavalli on rajan toisella puolella.

Edit:
E9E7AC28-DF38-4B08-BF29-274360BC7BF0.png
 
Viimeksi muokattu:
Mielenkiintoinen juttu. Telatykit eivät ole kaikki kaikessa. M777 (vedettävälle tykille) kovasta yksikköhinnastaaan huolimatta kiinnostaa maailmalla. Lienee aika hyvää palaute ollut Ukrainan suunnasta. Sitähän on moitittu, että ovat vaurioitumisherkkiä sirpaleista.
Eiköhän checklist ole insinöörien luettavissa ja CADit pyörii suojauksien parannuksia.

"NOW an updated, battle tested and upgraded version!"
 
Yritin löytää kartan missä olisi näkynyt Ukrainan ja venäjän välinen rajaviiva Kerchin salmen kohdalla, mutta en nopealla googlaamisella sellaista löytänyt.

Sillan iskukohta näyttäisi silmämääräisesti katsottuna kuitenkin olevan Krimin puolella, joten siltaisku ei olisi edes kohdistunut venäjän puolelle.

Mikäli näin olisi (iskukohta olisi Ukrainan puolella rajaa), niin Putinilla ei ole mitään syytä olla nyreissään. Onhan se selvä juttu että naapurin puolelle ei saa rakentaa ilman lupaa. Ja jos rakentaa, niin tontin omistajalla on oikeus purkaa laiton kyhäelm
Katoppa open street mapista, Ukrainan puolta tuo on ja laittomasti rakennettu
 
Näinhän se on, että useamman kuukauden jälkeen M777 tuntuu kuitenkin olevan se työhevonen. Kenties nuo helposti vaurioituvat osat ovat myös helposti vaihdettavia, eikä varaosista ole pulaa. Mahtaako Ukrainalla olla itsellään jo kykyä tämmöiseen.

Jatkuvasti tulee kuitenkin ihmeteltyä missä M109:t luuraa (suurissa määrissä, onhan niitä jokunen kymmenen), niitä on NATO-mailla tuhansittain eri variantteina.

Kenties on niin, että 155 mm ammusten tuotantokyky on jatkuvasti se suurin rajoite, vaikka ylösajoa varmaan tehdään monessa maassa. Nyt on annettu telatykkiä ja M777:aa sopivassa suhteessa.

Tavara tekee kauppansa...

 
Tornin lisäpanssari kielii että tuo on T-62M. Siinä lataaja on lihaa eli neljäs miehistön jäsen.
Ei ole T-62M. Ampujan IR-valonheitin on T-62:ssa korkeammalla ja pakoputki on rungon vasemmalla puolella, eikä T-62:seen kuulu snorkkelia. Tuo on T-80, todennäköisesti -BV, koska 1) Kontakt-1-palikat tornin etuosassa 2) pakoputki on suoraan taakse ja 3) tornin takaosassa on snorkkeli, joka toimii myös ylimääräisenä suodattimena moottorin ilmanotolle.

Todennäköisesti siihen tuli joku neljäs jantteri pööpöilemään muuten videon kuvaamishetkellä.
 
Kertsinsalmen sillan räjäytyksestä. Räjähteet näyttäisi olleen siinä rekassa, joka räjähti atomeiksi Krimin suuntaan menevällä ulkokaistalla. Kuljettaja ei varmaankaan ollut tietoinen kyydissä olevasta pommista, koska jos hän olisi sen itse räjäyttänyt olisi järkevintä ollut hiljentää vauhtia ja suunnata sisäkaistalle, tässä tapauksessa rähjähdys olisi ollut lähempänä Krimiltä pois päin kulkevaa osuutta ja myös rautatiesiltaa.

Eli räjähde laukaistiin ajastimella (liian hyvä tuuri, että liikkuva juna osuisi kohdalle) tai kauko-ohjauksella, räjäyttäjällä on täytynyt olla visuaalinen näköyhteys tai tarkkaa satellitti kuvaa realiaikaisesti, tietysti tuossa takana ajaneessa henkilöautossakin on voinut napin painaja olla.

Tuolle rekan tarkastaneelle poliisille ei hyvä heilu, sehän katsoi vaan ovelta ja normalna. Saattaa pudota ikkunasta tai sillalta alas, ikävä tapaturma.
 
Ei ole T-62M. Ampujan IR-valonheitin on T-62:ssa korkeammalla ja pakoputki on rungon vasemmalla puolella, eikä T-62:seen kuulu snorkkelia. Tuo on T-80, todennäköisesti -BV, koska 1) Kontakt-1-palikat tornin etuosassa 2) pakoputki on suoraan taakse ja 3) tornin takaosassa on snorkkeli, joka toimii myös ylimääräisenä suodattimena moottorin ilmanotolle.

Todennäköisesti siihen tuli joku neljäs jantteri pööpöilemään muuten videon kuvaamishetkellä.

Vaunuissa ei taida olla mitään ns. jalkaväkipuhelinta tai vastaavaa? Eli jos ei ole radiopuhelimia tai muita viestivälineitä millä jutella vaunun johtajan kanssa niin on pakko kiivetä vaunun päälle ja tulla luukusta huutelemaan? Voisiko olla joku tuollainen tilanne eli "neuvonpito" kesken, kun osuu?

-

JR2 kuullut taas idän suunnalta juoruja, tällä kertaa aiheena Ukrainan edut verrattuna Venäjään:

Russian assessment on Ukrainian advantages
Source: Russian

- digitalized situational awareness
- comms with Starlink
- junior commanders authorized to maneuver & strike
- geoint + warnings on Russian satellites
- quality training
- precision-guided ammo
- high quality gear and equipment
- grassroot reports from low-level commanders are read
- reactions (reinforcements/logistics) follow

These are crucial (reports/reactions). In Russia the reports are made to look "Konashenkov" style with all negative consequences.


-

Puolasta lyhyt ketju kenraali Surovikinista:

General Sergei Surovikin.

The new (first?) Commander in chief with all invasive forces of Russia against Ukraine. Some believe that it is bad for the attacked party, others that the situation has not deteriorated much. Quick thread about him.

Basic information can be found in the portal article @Defence24pl. However, I will focus on some spicy details from his career that (I think) will help in assessing Surovikin as a commander.

Linkki Defence24pl sivun artikkeliin kenraali Surovikinista (puolaksi)

During the Yanayev coup in August 1991, Surovikin, still in the rank of captain, stood on the side of the opponents of reforms. His column, consisting of 20 BMP-1s, was detained by civilians. First he tried to scare them off with two shots in the air, but then gave the order to run over demonstrators. One was actually ground by the IFV's caterpillars, but two others were shot wounds. Witnesses claimed that one was killed by Surovikin himself, with the third and last shot that day. Apparently, civilians dragged him out, he was saved by the police.

The coup ended in a catastrophe, and Surovikin was kept in custody for the murder. However, 7 months later he was released and was even promoted to major. Why? I can only suspect that the new Moscow (namely Yeltsin himself) understood that he would need even butchers.

In the miserable 90's, he allegedly dealt with the illegal arms trade (he was an intermediary to be precise). He was also accused of possession of weapons and ammunition without proper permits. He was given a year of the hinge, but then the sentence was overturned. The case was swept under the rug.

It was also interesting in 2002, when Surovikin became the commander of the 34th Motorized Rifle Division. A "wave" of orcs called "dedovshchina" appeared in the unit: abuse of subordinates, murders, suicides. In 2005, he landed in Chechnya as the commander of the 42nd Division.

And yes, DON, he met not just anyone but themselves, DON, Kadyrow, DON. And seriously, the "Vostok" (or "East") collaborators' battalion formed by them was part of General Surovikin's unit. Acquaintance with them helped him in subsequent promotions.

General Surovikin, now with a donkey back, climbed the next rungs of the escalating ladder with successive honors. In 2017, he became not only the commander of the air-space forces of the Russian Federation's Armed Forces, but also the commander of the Russian contingent in Syria (z 8 months of command there was only 3).

He stayed in Syria for four more months in 2019, and during the invasion of Ukraine he was supposed to command the southern group that occupied the Kherson oblast and the southern part of Zaporizhia, but collapsed the march on Nikolaev, and later suffered a bloody failure in attempts to circumvent it.

Another version is that Surovikin had little to do with the activities of the southern group, but he was giving orders to the VKS (Russian Aerospace Forces) all the time. The question is whether his "experience" and mentality led to such frequent hits on civilian targets?

In any case, we have: a civilian killer, a host of dubious quality (as the commander of at least one of the motu divisions), probably a corrupt person, a friend of Kadyrov, a longtime army officer who became the commander of the VKS (Russian Aerospace Forces) and a participant in "overseas adventures".

 
Viimeksi muokattu:
Tosta Valko-Venäjän mahdollisesta interventiosta. Ihmettelen ettei länsi painosta Valko-Venäjää. Sehän on itsenäinen maa ja sen alueen pommittaminen on ainoastaan hyökkäys Valko-Venäjää vastaan.
Kertoisi Likasangolle, että ihan ok jos sekaannutte Ukrainan ja Venäjän sotaan, mutta teidän maa ja ilmavoimat lakkaa olemasta.
 
Tosta Valko-Venäjän mahdollisesta interventiosta. Ihmettelen ettei länsi painosta Valko-Venäjää. Sehän on itsenäinen maa ja sen alueen pommittaminen on ainoastaan hyökkäys Valko-Venäjää vastaan.
Kertoisi Likasangolle, että ihan ok jos sekaannutte Ukrainan ja Venäjän sotaan, mutta teidän maa ja ilmavoimat lakkaa olemasta.
Mistäpä tiedät/tiedämme, ettei painostaisi?

Edelleen 20-luvullakin on muitakin diplomatian yhteydenpitovälineitä kuin twitter.

Melkein olisin valmis uskomaan, että Likashankolle on tehty selväksi erinäisiäkin asioita. Paha sanoa mitä viesteistä ajattelee, mutta selvästi näkee, ettei ole ollut sotaan lähdössä vaikka Putinille niin varmasti onkin lupaillut.
 
Vaunuissa ei taida olla mitään ns. jalkaväkipuhelinta tai vastaavaa? Eli jos ei ole radiopuhelimia tai muita viestivälineitä millä jutella vaunun johtajan kanssa niin on pakko kiivetä vaunun päälle ja tulla luukusta huutelemaan? Voisiko olla joku tuollainen tilanne eli "neuvonpito" kesken, kun osuu?
Ei ainakaan T-80BV:n kuvia katselemalla sattunut sopivan näköistä boksia silmään, en tiedä sitten onko noita missä/missään venäläisissä vaunuissa. Tosin ei sitä meilläkään aina käytetä vaan yleensä jalkajimmyt tuli huutamaan asiansa vaunun vierelle. Venäläisillä tietysti voi olla, että joutuu kiipeämään kannelle koputtamaan luukkuihin, kun miehistö on koulutettu taistelemaan lähtökohtaisesti luukun alta.
 
Back
Top