Ukrainan konflikti/sota

Olen monta kertaa ihmetellyt, mikä estää näitä ryssiä (erityisesti wagner, mutta myös surkeasti kohdellut mobikit) kääntämästä aseita omia vastaan? Ymmärrän sen, että (kyynisimpiä lukuunottamatta) alkuun ei voi tietää, että kaikki on kusetusta ja paskaa. Mutta eturintamassa se selviää muutamassa päivässä. Joku omituinen "ruski mir" tuolla vallitsee, jota normaali ihminen ei voi ymmärtää.
Juuri tätä minäkin olen ihmetellyt. Ihmiset ovat erilaisia ja yksi lähtee itkien kohti varmaa kuolemaa mutta änkyrämpien luulisi kääntävän piiput jo toiseen suuntaan.. toisaalta jos muistellaan juutalaisten joukkotuhontaa; useimmitenhan ilmeisesti menivät alastomina rauhallisesti riviin odottamaan konekivääriä.. eikä tuo ensimmäinen maailmansotakaan rivimiehen vinkkelistä kovin viisaalta vaikuttanut; miesrynnäköitä vihollisen konekivääreitä vastaan, kerta toisensa jälkeen.. no turhaa pohdintaahan tämä on, ihmisluonne vaan lienee sellainen eikä me täältä kotisohvilta oikeasti vaikeaa tilannetta ymmärretä. Mulle on tullut myös mieleen että osa noista ammusvarastojen räjähdyksistä on ehkä ollut Z - miesten tahallaan tekemiä itsemurhia. Pieni slava heillekin.
 
Venäläiset korjailevat Makijivkan HIMARS-iskun uhrien lukumäärää ylöspäin. Alkuperäinen uhrimäärä oli 63 mutta uusi luku on 89 sillä raivaustöissä ruumiita löytyy lisää.
The number of Russian servicemen killed in the shelling of Makiivka in the Donetsk People's Republic by the Armed Forces of Ukraine has risen to 89, said Lieutenant-General Sergei Sevryukov, First Deputy Head of the Main Military-Political Directorate of the RF Armed Forces.
He spoke about the main cause of the tragedy in Makiivka, the retaliatory strike after the shelling and the measures taken.

TASS collected the main statements of Sevryukov.

Increasing death toll​

The number of deaths increased as a result of a strike inflicted by artillery of the Armed Forces of Ukraine at 00:01 Moscow time on January 1 at a temporary deployment point of one of the Russian military units in the Makeyevka area: "Unfortunately, during the analysis of the rubble of reinforced concrete structures, the number of our comrades who died increased to 89."
Among the dead was the deputy commander of the regiment, Lieutenant Colonel Bachurin.

On January 2, the Ministry of Defense reported the death of 63 Russian soldiers in Makeevka.

About the causes of the tragedy​

The Armed Forces of Ukraine were able to track down and determine the coordinates of the military personnel for launching a missile strike: "It is already obvious that the main reason for what happened was the inclusion and massive use of mobile phones in spite of the ban on personnel within the reach of enemy weapons."
https://tass.ru/armiya-i-opk/16738847
 
Juuri tätä minäkin olen ihmetellyt. Ihmiset ovat erilaisia ja yksi lähtee itkien kohti varmaa kuolemaa mutta änkyrämpien luulisi kääntävän piiput jo toiseen suuntaan.. toisaalta jos muistellaan juutalaisten joukkotuhontaa; useimmitenhan ilmeisesti menivät alastomina rauhallisesti riviin odottamaan konekivääriä.. eikä tuo ensimmäinen maailmansotakaan rivimiehen vinkkelistä kovin viisaalta vaikuttanut; miesrynnäköitä vihollisen konekivääreitä vastaan, kerta toisensa jälkeen.. no turhaa pohdintaahan tämä on, ihmisluonne vaan lienee sellainen eikä me täältä kotisohvilta oikeasti vaikeaa tilannetta ymmärretä. Mulle on tullut myös mieleen että osa noista ammusvarastojen räjähdyksistä on ehkä ollut Z - miesten tahallaan tekemiä itsemurhia. Pieni slava heillekin.

Sisäisen järjestyksen ylläpitoon on tuolla palkattu satoja tuhansia venäläisiä. Yksittäisen ihmisen on vaikea pärjätä sellaista määrää vastaan. Ne jotka eivät olleet hyökkäyssodan kannalla tiesivät mikä on tilanne ja äänestivät jaloillaan eli livahtivat ulkomaille silloin kun vielä ehtivät.
 
Hävettää kuulua samaan kansaan tuollaisten oskarionnisten kanssa :(
Minua ihmetyttää suuresti, mikä koko kolumnin pointti oli, ellei juuri tuo itsensä nostaminen jalustalle, josta moittii muita.

"Tervehenkisestä ja kannatettavasta Ukraina-mielisyydestä ei ole tietoakaan, kun sodasta on tullut väline terapoida omia harhoja."

Todellisuudessa näitä harhoja terapoivat juurikin nämä oskarionniset, jotka eivät ole ymmärtäneet hyökkäyssodan, erityisesti tämän sodan, julmuuksia, tarpeetonta kuolemaa ja kärsimyksiä. Niitä vastaan on taisteltava kaikin mahdollisin keinoin, sillä hyökkääjäkään ei vältä mitään.

Jos joku internetin päälle rakennettu palvelu tuntuu julmalta, tervemenoa oskarit rintamalle katsomaan todellisuutta sen sijaan, että lennätte Goalle fiilistelemään kannabishöyryissänne.

Joskus joku palvelu saattaa jopa vetää rahaa välistä, mutta näin voi käydä missä tahansa palvelussa. Minulla ainoa huolenaihe on se, että joku vanja profiloituu putlerin vastustajaksi, mutta todellisuudessa tukee ryssän armeijaa. Näin saattaisi olla esim Telegramin tapauksessa. Varsinkin, jos perhe on ikkunalaudalla odottamassa pudotusta, järjestelmänhoitajan tunnarit saattavat hyvinkin päätyä kremlin tai sen kätyreiden haltuun. Mikä ei tietenkään lopulta estä putoamista.

Murkuloiden signeeraus omalla tervehdyksellä on toistaiseksi näkyvin keino päästä etulinjaan, sinne kun kaikilla ei ole fyysisiä edellytyksiä päästä. Toisin kuin Onnelalla itsellään olisi, ainakin iän puolesta.
 
Hävettää kuulua samaan kansaan tuollaisten oskarionnisten kanssa :(

Hävettää ihan aiheestakin mutta näitä Onnisia ei kannata ottaa liian vakavasti.

Omassa elämässäni asetan mukavuudenhalun kaikista ylimmäksi ja valitsen työtehtäviä sen mukaan, Onninen sanoo.

oskari-onninen_02_verkkoon.jpg


Haastattelua siirrytään jatkamaan vallilalaiseen kahvilaan. Onninen tilaa mustan kahvin ja kanelipullan, koska on pullamiehiä.

Joulukuussa hän aloitti kolumnistina Iltalehdessä päätoimittaja Perttu Kauppisen pyynnöstä. Komboa voi pitää yllättävänä. Onninen tunnetaan ennemmin rajatummille lukijakunnille briljeeraavana kikkailijana kuin koko kansan suosikkikirjoittajana.



Nämä ovat loppujen lopuksi vain itseään täynnä olevia kynänpyörittäjiä jotka provoilevat ja kikkailevat vain siksi että tuntevat sitä kautta ylemmyydentunnetta kun kokevat olevansa älyllisesti muiden yläpuolella. Nämä keskenkasvuiset näsäviisastelijat ovat tässä maassa kokeneet jostain kumman syystä aina enemmän vetoa itään kun länteen ja niin se taitaa mennä tämän Oskarinkin kohdalla :ROFLMAO:
 
Juttua siitä kuinka ryssätn kätyrit koettavat hajoittaa Saksan tukea Ukrainalle


The stakes are high: if Germany, the European Union’s biggest economy, turns its back on Kyiv, European unity over the war will fracture.

Through interviews and a review of social media posts and other publicly available information, Reuters has established the identities of key figures involved in pushing a pro-Moscow stance inside Germany since the war began, including the two men hovering near the stage in Cologne.
 
Viimeksi muokattu:
^Minulla ei muuten mitään nuoria vastaan, mutta näissä atteellisissa nuorissa tuntuu olevan melkoisia ajatusten kulkuja, kuten tuollakin toimittajalla :facepalm:,
Ihan niin kuin vanjan hyökkäys olisi puhumalla pystytty jotenkin hoitamaan, kun kerran olivat jo ajat sitten päättäneet laajentua.
Kolumni on ns. akateemista pohdintaa, joka ei ole oikein yhteensopivaa hirveimmän käytännön asian eli totaalisen sodan/kansanmurhan kanssa. Ukrainassa tällaiset henkilöt tuskin saavat enää palstatilaa.

Hyvää mainosta signeerauskampanjalle kyllä :whistle:
 
Jääräpäisten johtajien armeijoita on hukattu historiassa useastikki yksittäisen kaupungin valtaamiseen. Taitaa putteli esikuviensa mukaisesti tehdä tämän saman peliliikkeen.
Verdun, Somme.. ei tainnut oikein kukaan, eikä varsinkaan ne "asioiden tuntijat", arvata että tämä sota alkaa muistuttamaan koko ajan enemmän ensimmäistä maailmansotaa..
 
Minua ihmetyttää suuresti, mikä koko kolumnin pointti oli, ellei juuri tuo itsensä nostaminen jalustalle, josta moittii muita.

"Tervehenkisestä ja kannatettavasta Ukraina-mielisyydestä ei ole tietoakaan, kun sodasta on tullut väline terapoida omia harhoja."

Todellisuudessa näitä harhoja terapoivat juurikin nämä oskarionniset, jotka eivät ole ymmärtäneet hyökkäyssodan, erityisesti tämän sodan, julmuuksia, tarpeetonta kuolemaa ja kärsimyksiä. Niitä vastaan on taisteltava kaikin mahdollisin keinoin, sillä hyökkääjäkään ei vältä mitään.

Jos joku internetin päälle rakennettu palvelu tuntuu julmalta, tervemenoa oskarit rintamalle katsomaan todellisuutta sen sijaan, että lennätte Goalle fiilistelemään kannabishöyryissänne.

Joskus joku palvelu saattaa jopa vetää rahaa välistä, mutta näin voi käydä missä tahansa palvelussa. Minulla ainoa huolenaihe on se, että joku vanja profiloituu putlerin vastustajaksi, mutta todellisuudessa tukee ryssän armeijaa. Näin saattaisi olla esim Telegramin tapauksessa. Varsinkin, jos perhe on ikkunalaudalla odottamassa pudotusta, järjestelmänhoitajan tunnarit saattavat hyvinkin päätyä kremlin tai sen kätyreiden haltuun. Mikä ei tietenkään lopulta estä putoamista.

Murkuloiden signeeraus omalla tervehdyksellä on toistaiseksi näkyvin keino päästä etulinjaan, sinne kun kaikilla ei ole fyysisiä edellytyksiä päästä. Toisin kuin Onnelalla itsellään olisi, ainakin iän puolesta.
Eiköhän se ole juuri tuo, itensä kohottaminen. Mutta saavat nämä kermaperseiset oskarionnisetkin jotain hyvää aikaiseksi: omassa tapauksessa tuo kolumni oli viimeinen sysäys käydä itsekin laittamassa 200USD sinne signmyrocketsiin :sneaky:
 
Verdun, Somme.. ei tainnut oikein kukaan, eikä varsinkaan ne "asioiden tuntijat", arvata että tämä sota alkaa muistuttamaan koko ajan enemmän ensimmäistä maailmansotaa..
Tais tässäkin ketjussa olla muutamia, jotka tuota ääneen uumoilivat. Toisaalta, täällä ollaan vaan tavallisia pullapoikia, ei mitään "aasintuntioita". :)
 
Minua ihmetyttää suuresti, mikä koko kolumnin pointti oli, ellei juuri tuo itsensä nostaminen jalustalle, josta moittii muita.

"Tervehenkisestä ja kannatettavasta Ukraina-mielisyydestä ei ole tietoakaan, kun sodasta on tullut väline terapoida omia harhoja."

Todellisuudessa näitä harhoja terapoivat juurikin nämä oskarionniset, jotka eivät ole ymmärtäneet hyökkäyssodan, erityisesti tämän sodan, julmuuksia, tarpeetonta kuolemaa ja kärsimyksiä. Niitä vastaan on taisteltava kaikin mahdollisin keinoin, sillä hyökkääjäkään ei vältä mitään.

Jos joku internetin päälle rakennettu palvelu tuntuu julmalta, tervemenoa oskarit rintamalle katsomaan todellisuutta sen sijaan, että lennätte Goalle fiilistelemään kannabishöyryissänne.

Joskus joku palvelu saattaa jopa vetää rahaa välistä, mutta näin voi käydä missä tahansa palvelussa. Minulla ainoa huolenaihe on se, että joku vanja profiloituu putlerin vastustajaksi, mutta todellisuudessa tukee ryssän armeijaa. Näin saattaisi olla esim Telegramin tapauksessa. Varsinkin, jos perhe on ikkunalaudalla odottamassa pudotusta, järjestelmänhoitajan tunnarit saattavat hyvinkin päätyä kremlin tai sen kätyreiden haltuun. Mikä ei tietenkään lopulta estä putoamista.

Murkuloiden signeeraus omalla tervehdyksellä on toistaiseksi näkyvin keino päästä etulinjaan, sinne kun kaikilla ei ole fyysisiä edellytyksiä päästä. Toisin kuin Onnelalla itsellään olisi, ainakin iän puolesta.
Pakko lainaa... 👍
 
Juttua siitä kuinka ryssän kätyrit koettavat hajoittaa Saksan tukea Ukrainalle

Erittäin hyvä artikkeli, paljastaa osan saksalaisten omista desantti bätmäneistä ja anaali turhajaisista.
 
Minua ihmetyttää suuresti, mikä koko kolumnin pointti oli, ellei juuri tuo itsensä nostaminen jalustalle, josta moittii muita.

"Tervehenkisestä ja kannatettavasta Ukraina-mielisyydestä ei ole tietoakaan, kun sodasta on tullut väline terapoida omia harhoja."

Todellisuudessa näitä harhoja terapoivat juurikin nämä oskarionniset, jotka eivät ole ymmärtäneet hyökkäyssodan, erityisesti tämän sodan, julmuuksia, tarpeetonta kuolemaa ja kärsimyksiä. Niitä vastaan on taisteltava kaikin mahdollisin keinoin, sillä hyökkääjäkään ei vältä mitään.

Jos joku internetin päälle rakennettu palvelu tuntuu julmalta, tervemenoa oskarit rintamalle katsomaan todellisuutta sen sijaan, että lennätte Goalle fiilistelemään kannabishöyryissänne.

Joskus joku palvelu saattaa jopa vetää rahaa välistä, mutta näin voi käydä missä tahansa palvelussa. Minulla ainoa huolenaihe on se, että joku vanja profiloituu putlerin vastustajaksi, mutta todellisuudessa tukee ryssän armeijaa. Näin saattaisi olla esim Telegramin tapauksessa. Varsinkin, jos perhe on ikkunalaudalla odottamassa pudotusta, järjestelmänhoitajan tunnarit saattavat hyvinkin päätyä kremlin tai sen kätyreiden haltuun. Mikä ei tietenkään lopulta estä putoamista.

Murkuloiden signeeraus omalla tervehdyksellä on toistaiseksi näkyvin keino päästä etulinjaan, sinne kun kaikilla ei ole fyysisiä edellytyksiä päästä. Toisin kuin Onnelalla itsellään olisi, ainakin iän puolesta.
Itsensä jalustalle nostamistahan tuo on. Sellaista periaatteellista ideologista soopaa, jossa tulkitaan asioita tarkoitushakuisesti väärin tai peilataan toisten tekoja oman, erilaisen ajattelutavan ja kokemusmaailman kautta.

Tietenkään emme voi tietää, meneekö signmyrocket.comin kautta lahjoitettu raha tarpeeksi suurelta osalta oikeaan tarkoitukseen. Olettaisin, että Ukrainan valtiokoneisto olisi varoittanut jo aikaa sitten, mikäli palvelu ei olisi luotettava. Pakko siihen on vain luottaa. Jos ei yleensäkään luota näihin melko vakiintuneisiin keräyskanaviin, miten voisi auttaa ollenkaan. Aina voi kyseenalaistaa, meneekö liikaa korruptioon tai kuluihin. Mutta ei vaihtoehto ole sekään, että pitäisi itse ostaa erilaista sotaväen tarvitsemaa tavaraa ja käydä ojentamassa ne suoraan rintamasotilaalle Ukrainassa. Pitää tehdä parhaansa muuten, ja toivoa, että apu menee perille.

Oskari sentään ymmärtää, että signmyrocket ei yritäkään väittää, että lahjoituksilla ostettaisiin kranaatteja. Jotkut nimittäin luulevat, että se on tuon palvelun väitetty tarkoitus. Pelkkä rahankeräyskanavahan se on, lahjoitusten täkynä on se kranaattiin (tai muuhun vempeleeseen) kirjoitettu teksti. Mitä twitterin kommentteja lueskelin, niin jotkut pitävät tuota tapaa auttaa jotenkin raaistavana, että sota on mennyt jotenkin liian ihon alle, kun haluaa (ostaa kranaatin, niin kuin jotkut tosiaan luulevat tai) lähettää kyynisiä terveisiä kranaatin mukana. Vaikka jollain tavalla voin aivojani eri asentoon kääntämällä tavoittaa sen ajatuksen, en silti sitä kuitenkaan pysty ymmärtämään. Mikä jollekin näyttää raaistavalta, näyttäytyy minulle enimmäkseen tietynlaisena päättäväisyytenä ja oikeutettujen tunteiden purkamisena. Jos itse antaman avun voi ajatella konkretisoituvan edes tussikirjoituksen muodossa lentämässä hyökkääjän niskaan, se tuntuu konkreettisemmalta ja suoremmalta, kuin pelkkä rahalahjoitus jonnekin. Se antaa mahdollisuuden sekä auttaa että myös helpolla tavalla purkaa ryssän oikeudettoman kansanmurhasodan aiheuttamia tuntemuksia. Näyttää tukea henkisesti ja antaa sitä aineellisesti. Ja saada kiva kuva, jota voi jakaa ja siten houkutella muitakin auttamaan.

Tosin moni twitterissä Karin signmyrocket.com-twiitin kriitikoistakin kuitenkin ilmoitti haluavansa auttaa Ukrainaa muunlaisia kanavia pitkin. Onneksi on tarjolla kaikenlaista avustustapoja, jos signmyrocket.com tuntuu vaikealta omakohtaisesti. Oskarille pienet pisteet siitä, että hän ei nyt sentään dumaa Ukrainan auttamista sellaisenaan. Tekee tosin samalla hallaa Ukrainalle korostamalla sitä ainaista korruptiota. Korruptio on ainakin ennen ollut faktaa, nykytilanteesta emme tietenkään tiedä tarpeeksi. Oletettavasti sitä on paljon vähemmän, sillä korruptoituneinkin ukrainalainen virkamies kai sentään sen ymmärtää, että nykytilanteessa kuormasta ei voi syödä eikä ainakaan paljoa, sillä muuten voi loppua syömiset kokonaan ja kohtalona olla päivien päättyminen hyökkääjän kidutuskammiossa. Mutta oli korruptiota paljon tai ei, tuon maan eteen täytyy vapaan maailman vaan tehdä parhaansa, koska se taistelee paitsi itsensä, myös meidän puolesta. Korruption ylikorostaminen sodan asiayhteydessä syö Ukrainan auttamisen uskottavuutta, ja sitä ei vaan nyt tässä tilanteessa saa tehdä.

Onninen, kuten moni kaltaisensa, näsäviisastelee ja keksii omia tulkintojaan nyt Karin ja Oksasen osallistumisesta signmyrocket-keräykseen. Eivät nämä kaksi tarvitse eivätkä varmasti kaipaa näkyvyyttä Ukrainan sodan asioissa. Heillä näkyvyyttä ja suosiota on jo ennestään tarpeeksi paljon. Yleensäkin oletus, että ihmisen motivaationa aina olisi henkilökohtaisen edun saaminen näkyvyyden tai muun muodossa, kertoo enemmän oletuksen esittäjästä itsestään ja hänen motiiveistaan. Ehkä sekin on peiliefektiä: oletetaan, että muut motivoituvat samoista asioista kuin itse. Kari ja Oksanen kyllä toivat näkyvyyttä Ukrainan auttamiselle, he toivat ihmisten tietoisuuteen yhden puhuttelevan tavan auttaa.

Useimmilla suomalaisilla on ollut lähisukulainen rintamalla sotilaana, lottana tai muuten sodasta kärsimässä. Ja niilläkin, joilla ei ole enää ollut henkilökohtaista kontaktia veteraaneihin, on kuitenkin useimmilla tieto siitä, mitä sota oli, ja mitä se vaati. Osaamme samastua ukrainalaisten tilanteeseen ja kokemuksiin, osaamme nähdä yhtäläisyyksiä siinä mitä sukulaisemme joutuivat kokemaan tai ainakin tunnemme Suomen historian raskaimmat hetket ja näemme niiden yhtäläisyyden Ukrainan nykyisyyden kohdalla. Se ei tarkoita mistään traumoista kärsimistä, ei eversti Karin kuin meidän muidenkaan kohdalla. Oskarin kyvyttömyys ymmärtää tätä antaa hänestä aika yksinkertaisen ja ylimielisen kuvan.
 
Back
Top