Ukrainan konflikti/sota

Ukrainalaiset ei yhtään tykkää Navalnyista tuon takia, että Navalnyin mielestä Krim kuuluu Venäjään, ihan on tunnettu asia.
Ei kai kukaan muukaan siitä tykkää, ainakaan toivottavasti. Samaa settiä vetää kuin kaikki muutkin naapurissa. Ei ehkä aivan yhtä sekaisin kuin pahimmat, mutta yhtä kaikki.
 
Kenenköhän intresseissä on ollut ilmoittaa Tukesille 🤔

Johanna Aholan mukaan Tukes haluaa, että verkkosivuille, joilla piirustuksia jaetaan, tulisi selkeä ilmoitus siitä, ettei hätäapukamiina ole tarkoitettu pysyvään käyttöön.
Ne eivät ole EU:n rakennustuoteasetuksen vaatimusten eikä ekosuunnitteludirektiivin mukaisia tuotteita. Niillä ei ole asuinhuoneistossa käytettäville kiinteän polttoaineen kamiinoille vaadittavaa CE-merkintää.
Ahola muistuttaa, että verkon ohjeilla itse tehty testaamaton kamiina ei välttämättä ole tiivis, ja sieltä voi päästä savukaasuja huonetilaan.
Onkohan ryssän ohjuksissa CE-merkintä? :unsure:
 
Sodan alussa oli muutamia vuotoja FSB:n päämajasta. Tai näin ainakin väitettiin. Kirjemuotoon kirjoitettua pohdintaa Venäjän mahdollisuuksista. Aika pessimistinen kirjoittaja tuolloin oli. Onko tästä viime aikoina kuulunut uutta ? Toki myös mahdollista että koko homma oli alusta alkaen rysyjen maskirovkaa.
10.12 ilmeisesti viimeksi kuulunut
 
Onkohan ryssän ohjuksissa CE-merkintä? :unsure:
Taitaa olla osassa jo CCCP-merkintä.

...tuako koko asia Tukesille kuuluu, kaminat tarkoitettu EUn ulkopuolella sodassa olevan maan hätäavuksi. Kun valot pimeenä, kaasu poikki ja patterit jäätymässä pieni savun haju lienee murheista pienin. Mutta sitäkö sääntösuomi-Johannat miettisi, pääasia että saa päteä sen oman 15-minuuttisensa.
 
Nyt alettu painaa mustaa valkoiselle, että ryssä ei suostu antautumaan mistään hinnasta :ROFLMAO:

Ja sitten varmaan myös uhkaillaan että perheenjäsenille käy huonosti mikäli ukko antautuu ukrainalaisille.
 
Itse olen A-10 toimittamisen kannalla. Toki niitä ammutaan alas kuten muitakin maataistelukoneita, mutta yllättävän kestävä kone silti kyseessä. Uskoisin psykologisen peloitteen olevan kyseisellä koneella hyvin vahva kun kokonaisia kolonnia menisi paskaksi muutamien brr brr sarjojen jälkeen. Kuten Harkovassa nähtiin niin ryssien rintama voi murtua hyvinkin nopeasti.

Onko muuten switchblade 600sta ollut yhtään videota vai toimitettiinko Ukrainalle niitä?
Minun käsitykseni mukaan Ukraina sai Switchblade Kuussatasia peräti 10 kpl kuluneena syksynä, olisiko ollut loka-marraskuussa. Mielestäni niistä puhuttiin ensimmäisen kerran jo alkukesästä. Voi olla, että ovat olleet vielä kehittely-/testausvaiheessa. En ole nähnyt niistä yhtään videota, enkä tiedä onko niillä saavutettu sitä mitä on haluttu. Liettuan armeija näyttää tilanneen ko. asetta 45 miltsillä ensimmäisenä maailmassa.
 
Kenenköhän intresseissä on ollut ilmoittaa Tukesille 🤔

Johanna Aholan mukaan Tukes haluaa, että verkkosivuille, joilla piirustuksia jaetaan, tulisi selkeä ilmoitus siitä, ettei hätäapukamiina ole tarkoitettu pysyvään käyttöön.
Ne eivät ole EU:n rakennustuoteasetuksen vaatimusten eikä ekosuunnitteludirektiivin mukaisia tuotteita. Niillä ei ole asuinhuoneistossa käytettäville kiinteän polttoaineen kamiinoille vaadittavaa CE-merkintää.
Ahola muistuttaa, että verkon ohjeilla itse tehty testaamaton kamiina ei välttämättä ole tiivis, ja sieltä voi päästä savukaasuja huonetilaan.
Kyllähän Tukes kannustaa siihen, että näitä kaminoita tehdään ja toimitetaan Ukrainaan.

Ylitarkastaja Johanna Ahola sanoo, ettei Tukes ole kieltämässä hyväntekeväisyyttä.

– Tarkoituksemme on vain viestiä, ettei kukaan nettisivuilta ohjeet löytävä vaan saa päähänsä rakentaa itselleen tällaista kamiina, ja asentaa sitä kotiinsa esimerkiksi sähköä säästääkseen. Nämä kamiinat on tarkoitettu hätäapuun kriisialueelle.
 
Ota huomioon että talvisota ihan oikeasti sodittiin ns. 1ms tyylisillä opeilla, voitiin liioittelematta puhua paikoitellen ns. ihmisaalloista päin puolustajaa. Eihän se nyt Ukrainassa ole siellä päinkään vaikka asialla sanallisesti välillä leikitelläänkin. Muutenkin omien teloittaminen ryssissä oli ihan normi kauraa tuohon aikaan, valtavia puhdistuksia juuri takana. Ei ollut ihmiselämällä mitään arvoa siellä tuolloin! Eikä tieto liikkunut ryssissä juuri mitenkään rintamalta kotiinpäin vert. miten se liikkuu tänä päivänä...

Jos UA ilmoituksen pitävät kutinsa, niin tuollainen keskiarvo +500hlö päivätappio tahti pitäisi nykyään olla kestämätön taso pidemmällä aikavälillä, ei se mikään pohjoiskorea ihan kuitenkaan ole... Paljon on varmaan pelattu takamaiden rekrytoinneilla ja wagnereilla, jossain kohtaa on pakko alkaa kuplimaan :unsure: Talouden sakkaus siihen päälle nyt ensi kuun öljyjaloste vientikiellon jälkeen niin kaiken järjen mukaan soraääniä tavalla tai toisella pitäisi alkaa kuulumaan:unsure:
Totta kaikki tuo, toisaalta ei ollut suomalaisilla mitään Himarseja etc., oli toki Nenosen opit jo osin käytössä mutta raakasti pulaa ammuksista ja ihan kaikesta.

”Suomella oli joulukuun alussa 1939 tasan 444 tykkiä. Vanhin oli mallia 1877 ja uusin 1934. Lisäksi, Nenosen lukuisista aloitteista huolimatta, "maailman kirjavimman tykistön" ampumatarvikehuolto oli täysin retuperällä.

Lähes ainoa ammuslähde oli venäläisten jälkeensä jättämät ammusvarastot. Viikon taistelujen jälkeen piti antaa ankarat määräykset tulen säännöstelemisestä. Joskus kohteeseen ammuttiin vain 4–8 kranaattia. Talvipakkasella sytyttimien toiminta oli epävarmaa.”

Aika pitkälle vihollinen tapettiin käsiaseilla, kivääreillä ja omilla sekä kaapatuilla konetuliaseilla lähietäisyydeltä siis.

Sorry OT, tuli vaan mieleen laskea tuo tappotahti kun täällä näitä tappiolukuja lasketaan.
 
Laske huvikseen mitä maksaa vaikkapa 1000 vaunun tuhoaminen hellfirellä tai javelinilla vrs A-10:llä + muut edut.
Mitä maksaa Maverick ohjus vs javelin ohjus? Vai meinaatko oikeasti että konetykkillä tuhotaan vaunuja? Katso huvikseen miten A10 tuhosivat suurimman osan ajoneuvoista vaikka persianlahden sodassa

Jenkit olivat vielä taannoin sitä mieltä, että F-35 korvaa myös A-10:n. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, varmaan päätös on tehty kun ovat kykenemättömiä arvioimaan koneidensa kykyjä, vai mitä.
Ilmavoimat haluaa eroon mutta poliitikot ei. Mieti mistä se voisi johtua

Erityisesti A-10:ä on hedelmätöntä verrata F-16 saati sitten F-15.
Miksi? Samat ohjukset ja pommit menee kaikkiin kolmeen ja kaikki kolme voivat toimia ja toimivat CAS tehtävissä


Uskoisin psykologisen peloitteen olevan kyseisellä koneella hyvin vahva kun kokonaisia kolonnia menisi paskaksi muutamien brr brr sarjojen jälkeen.
Tuskin Ukrainalaisetkaan uhraisivat ohjuslavettia johonkin brr brr sarjojen ampumiseen. Vai oletko nähnyt SU-25 tekemässä moista


Mitkä Stuka fantasiat ihmisillä on, ihan oikeasti? F16 on Ukrainalle ylivoimaisesti paras vaihtoehto myös ilmasta maahan vaikuttamiseen.


 
Kyllähän Tukes kannustaa siihen, että näitä kaminoita tehdään ja toimitetaan Ukrainaan.

Ylitarkastaja Johanna Ahola sanoo, ettei Tukes ole kieltämässä hyväntekeväisyyttä.

– Tarkoituksemme on vain viestiä, ettei kukaan nettisivuilta ohjeet löytävä vaan saa päähänsä rakentaa itselleen tällaista kamiina, ja asentaa sitä kotiinsa esimerkiksi sähköä säästääkseen. Nämä kamiinat on tarkoitettu hätäapuun kriisialueelle.
Tukes luottaa suomalaisiin..
 
Back
Top