Ukrainan konflikti/sota

Vakaa Nero leuhkii että hän neuvottelisi rauhan vuorokaudessa. Samalla kritisoi Bideniä Abrams -vaunujen antamisesta Ukrainalle.

Päivässä? Koska Trump, niin;

1. Ottakaa Ukraina, mä pidän manit.
2. Syökää nukee.
3. Ihan mitä vain sieltä väliltä.

Pahinta ja samalla parasta Trumpissa on se, ettei koskaan tiedä mitä se tekisi. Putin on hullu, mutta tarpeeksi viisas ymmärtääkseen että Trump on toinen hullu.

Joten annan tälle tuomion Plausible. Mutta täysin ennustamattomalla seurauksella "rauhasta".
 
Kovin vähätellään tankki pakettia. Ihan on hyvän kokoinen päänavaus. Oman näkemyksen mukaan sisäpoliittisista syistä lähdetään pienellä panoksella mukaan vähän joka puolella. Lisää voi sitten kyllä antaa samanverran, ja ei enään edes ylitä etusivun uutiskynnystä👍🇺🇦
 
Tukes on kyllä noin 99% varmuudella itse tämän kaminajutun löytänyt ja toiminut tavalla jota viranomaiselta oletetaankin.

Kun jaksaa tutustua kaikkien toivomiin harmonisoituihin standardeihin joista nautitaan nyt EU:n kautta ja ennen sitä FI-merkin kautta. Samoista tai vastaavista standardeista nautitaan myös vaikkapa USA:ssa, Kanadassa tai Briteissä. Näillä keskivertoihmistä lähinnä sylettävillä asioilla on melkoinen merkitys Ukrainan sodassa. Tukes ja sen sisaret eri maissa nimittäin valvovat viranomaisina että markkinoille ei tule paskaa. Tästä paskasta hyvä esimerkki on ryssän Taktinen Taistelurengas. Tälläinen tuote kun ei Suomessa tai Jenkeissä markkinoille päädy kun viranomaiset vahtii että tieliikennekäyttöön myydyt tuotteet myös täyttää sen kirotun standardin. Näin länsimainen MRAP tai vaikka ihan Suomesta lahjoitettu NAFO avolavapaku on turvallinen ajettava eikä tapa kuskiaan siksi kun akseli katkeaa, jarrut ei toimi tai rengas räjähtää itsestään. Niin kuin on nähty niin tuolla idän ihmemaassa tätä asiaa ei hoideta vaan se ryssitään. Vastaavasti näin länsimaissa ja Suomessa tulipesien turvallisuudesta huolehditaan valvonnalla myynnin yhteydessä. Sekä tietysti asennuksen jälkeen vuosinuohouksella. Tämän takia niitä taloja ei pala kuten ryssänmaalla ja ilalla voi mennä nukkumaan huoletta vaikka kaminaan jää tulet.

Joten länsimaisen sotatarvikkeen ylivoimaisuus perustuu hyvin pitkälle siihen että ne osat on standardiensa mukaisaa ja niihin voi _luottaa_. Tämän takia myös Ukraina pyrkii eroon ryssän korruptoituneesta, totaalisen paskasta maailmasta jossa edes rengasta ei voi ostaa ilman epäilystä että se on totaalisen paska väärennös.
Loopin alkupää on se, että lähtökohtaisesti ei suunnitella paskaa. Kyse on koko kulttuurista ja tuo valvonta on se piste I:n päälle. Jos kulttuuri se, että X-kpl vaikka renkaita, niin saat X-kpl rinkuloita, joita voi renkaiksi sanoa , mutta jotka eivät niitä ole.
 

Rheinmetall: Ammusten tuotanto voidaan moninkertaistaa, Himarsien tuotantoa ehkä Saksaan​

Saksalainen puolustustarvikeyhtiö Rheinmetall arvioi, että se voi moninkertaistaa Leopard-taistelupanssarivaunuissa sekä tykistön käytössä olevien ammusten tuotantomäärät. Rheinmetall tunnetaan muun muassa Leopardien 120 millimetrin tykkien valmistamisesta. Uutistoimisto Reutersin haastattelussa yhtiön toimitusjohtaja Armin Papperger kertoo myös, että Rheinmetall neuvottelee amerikkalaisen Lockheed Martinin kanssa Himars-raketinheitinjärjestelmien tuotannon aloittamisesta Saksassa.

"Voimme tuottaa 240 000 [120 mm] panssarivaunun ammusta vuodessa. Se on enemmän kuin mitä koko maailma tarvitsee", Papperger sanoi haastattelussa.

Viime vuonna Rheinmetall valmisti noin 60 000 - 70 000 Leopardin ammusta. Pappergerin mukaan tuotantomäärää voidaan tarpeen mukaan kasvattaa välittömästi. Tykistön ammusten tuotantoa Rheinmetall voi Pappergerin mukaan kasvattaa tätäkin enemmän.

@hs.fi
Rheinmetallin lisäksi 120mm panssarivaunukanuunan ammuksia löytyy General Dynamicsilta. En tähän hätään muista, mutta olisikohan KE-W A1 lisenssillä tehty DM43. Varmaan aikanaan Abramsit tulevat ukrainaan KE-W A2 nuolilla. Tuo KE-W A2 pohjautuu M829A2 nuoleen, jossa DU on korvattu tungstenilla. KE-W A2 taitaa olla se nuoli, mitä esim australialle on kaupattu. Tietysti nuo nuolet käyvät suoraan leopardeihinkin ja toisinpäin.

M829A2 ja A3 ovat suunniteltu ottaen huomioon ryssien kontakt-5 ERA:n, joten voisi kuvitella, että KE-W nuolen suunnittelussa on otettu samat asiat huomioon. Hihasta heitettynä yksikköhinnat ovat varmaa useita tuhansia taaloja per kuti (Egyptin kauppojen perusteella yksikköhinta voisi olla muistini mukaan jossain 5000-10000 usd, en tosin ole tästä varma). Eli yksi täys latinki leopardiin tai abramsiin top tier nuolia saattaa kustantaa sen 100k usd tai jopa päälle 200k usd. Eli ei mitenkään ihme, jos ryssien vaunuissa ei muita nuolia näy, kuin neukkuaikaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Loopin alkupää on se, että lähtökohtaisesti ei suunnitella paskaa. Kyse on koko kulttuurista ja tuo valvonta on se piste I:n päälle. Jos kulttuuri se, että X-kpl vaikka renkaita, niin saat X-kpl rinkuloita, joita voi renkaiksi sanoa , mutta jotka eivät niitä ole.
Tämä ryssän ja kiinan kulttuuri tuppaa leviämään tännekkin:
https://marek.tukes.fi/

ja kun ei sitä paskaa ja korruptiota suostuta ottamaan vastaan niin tullaan väkisin tuomaan sitä ruskii-miriä. Alkoi maistua paskalle Ukrainalaisille tuo itäinen paska niin siinä tuli puttelille kiire.
 
Nyt alettu painaa mustaa valkoiselle, että ryssä ei suostu antautumaan mistään hinnasta :ROFLMAO:
Ei siinä kauaa mennyt että Stalinin käskyt otettiin käyttöön...
 
Back
Top