Ukrainan konflikti/sota

Tässä Jominin parisen viikkoa vanha kartta ja muutama hyvinkin tarkka ennustus tilanteen kehittymisestä.

FpiNfbMWIAI5dAR.jpeg

Kannattaa katsoa karttaa ja yksikköjä, kyllä ryssä on laittanut kaikki peliin Bahmutissa. Siitä etelään on lähinnä vain separatisti joukkoja, siitä pohjoiseen jonkin verran vakinaisen armeijan joukkoja, mutta enimmissä määrin noita reserviläisistä ja mobikeista kasattuja BARS yksikköjä. Kaikki osaavat sekä runsaasti hyökkäämään kelpaavaa tykinruokaa oli ja on edelleen Bahmutissa, eli jos siinä ei edetä niin ei missään. Jos ryssillä tuossa korttitalo romahtaa niin kylmää on kyyti kaikkialla sen jälkeen. Siksi kai sinne menee ukkoa kuin pipoa.

Vulhledar oli vastaava missä yritettiin Shoigun PMC:n ja merijalkaväen yhteistyöllä vastaavaa rynnimistä, mutta eihän siitä mitään tullut.

Mihin saakka riittää puhti vanjalla vai onko puolustus sittenkin sitkeämpi.

Kuten sanoin aiemmin niin puolustus ei ole vielä edes kaikkia kortteja käyttänyt, joten laitan roposeni sen puolesta.
 
Tässä Jominin parisen viikkoa vanha kartta ja muutama hyvinkin tarkka ennustus tilanteen kehittymisestä.

Katso liite: 75044

Kannattaa katsoa karttaa ja yksikköjä, kyllä ryssä on laittanut kaikki peliin Bahmutissa. Siitä etelään on lähinnä vain separatisti joukkoja, siitä pohjoiseen jonkin verran vakinaisen armeijan joukkoja, mutta enimmissä määrin noita reserviläisistä ja mobikeista kasattuja BARS yksikköjä. Kaikki osaavat sekä runsaasti hyökkäämään kelpaavaa tykinruokaa oli ja on edelleen Bahmutissa, eli jos siinä ei edetä niin ei missään. Jos ryssillä tuossa korttitalo romahtaa niin kylmää on kyyti kaikkialla sen jälkeen. Siksi kai sinne menee ukkoa kuin pipoa.

Vulhledar oli vastaava missä yritettiin Shoigun PMC:n ja merijalkaväen yhteistyöllä vastaavaa rynnimistä, mutta eihän siitä mitään tullut.

Mihin saakka riittää puhti vanjalla vai onko puolustus sittenkin sitkeämpi.

Kuten sanoin aiemmin niin puolustus ei ole vielä edes kaikkia kortteja käyttänyt, joten laitan roposeni sen puolesta.
Jos tuon Bahmutin tilanteen kääntää nopeaa vastahyökkäykseksi joka aloitetaan mojovalla lähes ylimitoitetulla tykistötulella sekä ohjusiskuin ja pommituksin maalta ja ilmasta niin ei siinä hyvä heilu Venäjälle. Jos tätä edeltää hallittu ripeähkö vetäytyminen, niin voi olla aika hyvin tiedusteltuna homma, ja ollaan niin kartalla ettei tarvi puolisummissa paukuttaa. Kyllä tuossa joku teurastus on tulossa. Ylipäätään näin hidas pitkään jatkunut tilanne johon on massiivisesti työnnetty täydennystä Venäjän puolelta, niin kyllä on pelottavan tarkasti Ukrainalla tiedossa mitä ja miten tuolla ollaan. Kyllä länneltä niin tarkkaa dataa tulee. Niin on nyt Venäjällä tuolla resursseja, Wagneria myöten, että voi vaan todeta että, oppiipahan olemaan! Pakkohan tuohon on joku rankasu leipoa. Ja jälkeenpäin saadaan tajuta ettei siellä typeryyttään Ukraina jumitellut, vaan hommaa pedattiin kärsivällisesti. Mitä mieltä te viisaammat ja syvemmät strategit olette? Onko jotain mikä poissulkee esittämäni tapahtumien kulun? Minusta Zelenskyä myöten on liian paljon tuotu esiin kuin Bahmutissa olisi lähes pattitilanne. Jopa mediaan on voinut Ukraina itse syöttää tätä narratiivia heikkoudesta, että Venäjä löisi kunnolla ALL IN.
 
Kyllä tuossa pointtia on. Mikä olisi herkullisempaa kuin houkutella venäjän parhaat voimat kohtalaisen pienelle alueelle, kuukausitolkulla kuluttaa ja tiedustella jokaikinen asema, majoituspaikka, komentopaikka ja varikko.

Kun himars o'clock sitten koittaa, ei se siihen varmaankaan jää vaan syntynyt aukko hyödynnetään.
 
Jos tuon Bahmutin tilanteen kääntää nopeaa vastahyökkäykseksi joka aloitetaan mojovalla lähes ylimitoitetulla tykistötulella sekä ohjusiskuin ja pommituksin maalta ja ilmasta niin ei siinä hyvä heilu Venäjälle. Jos tätä edeltää hallittu ripeähkö vetäytyminen, niin voi olla aika hyvin tiedusteltuna homma, ja ollaan niin kartalla ettei tarvi puolisummissa paukuttaa. Kyllä tuossa joku teurastus on tulossa. Ylipäätään näin hidas pitkään jatkunut tilanne johon on massiivisesti työnnetty täydennystä Venäjän puolelta, niin kyllä on pelottavan tarkasti Ukrainalla tiedossa mitä ja miten tuolla ollaan. Kyllä länneltä niin tarkkaa dataa tulee. Niin on nyt Venäjällä tuolla resursseja, Wagneria myöten, että voi vaan todeta että, oppiipahan olemaan! Pakkohan tuohon on joku rankasu leipoa. Ja jälkeenpäin saadaan tajuta ettei siellä typeryyttään Ukraina jumitellut, vaan hommaa pedattiin kärsivällisesti. Mitä mieltä te viisaammat ja syvemmät strategit olette? Onko jotain mikä poissulkee esittämäni tapahtumien kulun? Minusta Zelenskyä myöten on liian paljon tuotu esiin kuin Bahmutissa olisi lähes pattitilanne. Jopa mediaan on voinut Ukraina itse syöttää tätä narratiivia heikkoudesta, että Venäjä löisi kunnolla ALL IN.
Jotain tällaista sitä toivoisi. Missä kohtaa sitten kelit ja ammusvarasto on kohdallaan? Jäämme seuraamaan.
 
Muistelen nähneeni Pekka Toverin toteavan twiitissä, että Syrskyi olis myös Naton koulut käynyt.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Oleksandr_Syrskyi
"Oleksander Syrsky received his first military education back in Soviet times in Moscow, where in 1982 he graduated from the Moscow Higher Combined Arms Command School. Spiegel called this detail of his biography "one of the bitter ironies of the present war".

Syrsky has been serving Ukraine since the first years of its independence. Already in 1996, the future commander of the Ground Forces graduated from the Academy of the Armed Forces of Ukraine, and in 2005 - the National Defense Academy of Ukraine, receiving the highest marks in both universities.

Throughout the years, Syrsky was gradually entrusted with increasingly large-scale and responsible tasks: he went from a platoon commander to one of the key figures in the course of the ATO / JFO, and then to overall ground commander during the course of the full-scale Russian war.

In the 1990s, Syrsky commanded one of the brigades of the 6th Division of the National Guard of Ukraine in Chuhuiv. Later he became the commander of the 72nd Separate Mechanized Brigade in Bila Tserkva.

Shortly before the Revolution of Dignity, it was Syrsky — at that time was already the first deputy head of the Main Command Center of the Armed Forces of Ukraine — who was one of the key figures involved in deepening NATO-Ukraine cooperation, and in overseeing the military’s upcoming reforms. He was involved in the development of a strategy for the transition of the Armed Forces of Ukraine to the standards of the Alliance.

After the flight of ex-president Viktor Yanukovych from Ukraine, the annexation of Crimea and Russia's invasion of Donbas in early 2014, Syrsky took up the position of chief of staff of the Antiterrorist Operation (ATO) — what the Ukrainian government called the front line against the Donbas puppet authorities.

Even then, the general had the opportunity to study the enemy in combat conditions: Syrsky was one of the key Ukrainian commanders during the most difficult battles for the Debaltseve bridgehead in January-February 2015. At that time, according to the Defense Express news outlet, he led Ukrainian units during the fighting in Vuhlehirsk, the village of Ridkodub and during the attempt to recapture Lohvynove, and also coordinated the Bars group, which covered the withdrawal of Ukrainian troops from the city of Debaltseve itself. For participation in those battles, Syrsky was awarded the Order of Bohdan Khmelnitsky 3rd degree. He later received the rank of lieutenant general.

Syrsky was actively involved in the defense of Ukraine from Russian invaders not only during the period of the most heated battles, but throughout the eight years before the full-scale invasion.

In 2016-2019, he was the head of several high-level departments, including the Joint Operational Headquarters of the Armed Forces of Ukraine (twice in different periods) and the commander of the Anti-Terrorist Operation and the Joint Forces Operation (JFO) in the Luhansk and Donetsk oblasts (May-August 2019).
Three years ago, on Aug. 5, 2019, Syrsky was appointed commander of the Ground Forces of the Armed Forces of Ukraine. He still holds this position, and in this role, the Colonel-General met the day of the full-scale invasion on Feb. 24, 2022.

AS the head of the Ground Forces, Syrsky continued reforms that eventually helped the Ukrainian army to be more flexible on the battlefield and go ahead in its development — much further than their Russian counterparts.

Among these reforms has been the transformation of military command and control bodies in the Ground Forces.

“There has been a separation of the functions of formation, training, development of troops, technical equipment and comprehensive support from the functions of management and control,” Defense Express explained back in 2020 in one of its articles about Syrsky.

“This is fundamentally different from what was envisaged by the Soviet command and control system, which until recently guided the Ukrainian army. With this distribution, when everyone specializes in specific things, you can achieve much more efficiency at each of these levels.”
 
Wagnerin edustajalta evättiin pääsy Venäjän asevoimien päämajaan Ukrainassa

Venäläisen palkkasotilasarmeija Wagnerin edustajalta evättiin pääsy Venäjän asevoimien päämajaan Ukrainassa, väittää Wagnerin johtaja Jevgeni Prigožin.

Prigožin epäili sunnuntaina Venäjän asevoimia "petturuudesta" Telegram-päivityksessään, jossa hän sanoi ammuspulan johtavan mahdollisesti Venäjän Bahmutin taisteluasemien romahtamiseen.

Prigožinin on viime aikoina arvoitu käyvän Venäjän hallinnossa sisäistä valtakamppailua puolustusministeriön ja armeijan kanssa. Hän on toistuvasti kritisoinut julkisesti Kremliä ja erityisesti Venäjän puolustusministeriötä.

Tapelkaa pojat, saatte tupakkaa!
 
Jos tuon Bahmutin tilanteen kääntää nopeaa vastahyökkäykseksi joka aloitetaan mojovalla lähes ylimitoitetulla tykistötulella sekä ohjusiskuin ja pommituksin maalta ja ilmasta niin ei siinä hyvä heilu Venäjälle. Jos tätä edeltää hallittu ripeähkö vetäytyminen, niin voi olla aika hyvin tiedusteltuna homma, ja ollaan niin kartalla ettei tarvi puolisummissa paukuttaa. Kyllä tuossa joku teurastus on tulossa. Ylipäätään näin hidas pitkään jatkunut tilanne johon on massiivisesti työnnetty täydennystä Venäjän puolelta, niin kyllä on pelottavan tarkasti Ukrainalla tiedossa mitä ja miten tuolla ollaan. Kyllä länneltä niin tarkkaa dataa tulee. Niin on nyt Venäjällä tuolla resursseja, Wagneria myöten, että voi vaan todeta että, oppiipahan olemaan! Pakkohan tuohon on joku rankasu leipoa. Ja jälkeenpäin saadaan tajuta ettei siellä typeryyttään Ukraina jumitellut, vaan hommaa pedattiin kärsivällisesti. Mitä mieltä te viisaammat ja syvemmät strategit olette? Onko jotain mikä poissulkee esittämäni tapahtumien kulun? Minusta Zelenskyä myöten on liian paljon tuotu esiin kuin Bahmutissa olisi lähes pattitilanne. Jopa mediaan on voinut Ukraina itse syöttää tätä narratiivia heikkoudesta, että Venäjä löisi kunnolla ALL IN.
Niin, tuosta reiästä kun painettaisiin sitten läpi kaasu pohjassa niin vältettäisiinkö myös enimmät miinat? Vai miinoittaako venäjä selustaansa jatkuvasti?
 
Jos tuon Bahmutin tilanteen kääntää nopeaa vastahyökkäykseksi joka aloitetaan mojovalla lähes ylimitoitetulla tykistötulella sekä ohjusiskuin ja pommituksin maalta ja ilmasta niin ei siinä hyvä heilu Venäjälle. Jos tätä edeltää hallittu ripeähkö vetäytyminen, niin voi olla aika hyvin tiedusteltuna homma, ja ollaan niin kartalla ettei tarvi puolisummissa paukuttaa. Kyllä tuossa joku teurastus on tulossa. Ylipäätään näin hidas pitkään jatkunut tilanne johon on massiivisesti työnnetty täydennystä Venäjän puolelta, niin kyllä on pelottavan tarkasti Ukrainalla tiedossa mitä ja miten tuolla ollaan. Kyllä länneltä niin tarkkaa dataa tulee. Niin on nyt Venäjällä tuolla resursseja, Wagneria myöten, että voi vaan todeta että, oppiipahan olemaan! Pakkohan tuohon on joku rankasu leipoa. Ja jälkeenpäin saadaan tajuta ettei siellä typeryyttään Ukraina jumitellut, vaan hommaa pedattiin kärsivällisesti. Mitä mieltä te viisaammat ja syvemmät strategit olette? Onko jotain mikä poissulkee esittämäni tapahtumien kulun? Minusta Zelenskyä myöten on liian paljon tuotu esiin kuin Bahmutissa olisi lähes pattitilanne. Jopa mediaan on voinut Ukraina itse syöttää tätä narratiivia heikkoudesta, että Venäjä löisi kunnolla ALL IN.
Semmonen "tuntuma", että Ukraina tietää täysin mitä tekee... Ihan näitä yksittäisten solttujen antamia "haastatteluja" myöten joita hesari julkaisee... Annetaan ryssälle kuva, että voitto on ihan just poimittavissa ja hyöhän hurmoksessa koittaa... Sitte kattellaan säätä, et koska me loukku laukastaan ja pelataan aikaa seuraavan linjan valmiiks saamiselle..... Sitte ku aika on otollinen, eikä mikään vehje voi huoltoa tuoda, ku tietä pitkin, päästetään ryssä kaupunkiin.... Siellä sitte ovat raunioitten keskella, sivustoilla ei tilanne etenekkään ja huolto alkaa takkuamaan, ku on joki ja sää...Sitte lounaasta ja luoteesta sakset kiini ja NAPS.....
 
Jos tuon Bahmutin tilanteen kääntää nopeaa vastahyökkäykseksi joka aloitetaan mojovalla lähes ylimitoitetulla tykistötulella sekä ohjusiskuin ja pommituksin maalta ja ilmasta niin ei siinä hyvä heilu Venäjälle. Jos tätä edeltää hallittu ripeähkö vetäytyminen, niin voi olla aika hyvin tiedusteltuna homma, ja ollaan niin kartalla ettei tarvi puolisummissa paukuttaa. Kyllä tuossa joku teurastus on tulossa. Ylipäätään näin hidas pitkään jatkunut tilanne johon on massiivisesti työnnetty täydennystä Venäjän puolelta, niin kyllä on pelottavan tarkasti Ukrainalla tiedossa mitä ja miten tuolla ollaan. Kyllä länneltä niin tarkkaa dataa tulee. Niin on nyt Venäjällä tuolla resursseja, Wagneria myöten, että voi vaan todeta että, oppiipahan olemaan! Pakkohan tuohon on joku rankasu leipoa. Ja jälkeenpäin saadaan tajuta ettei siellä typeryyttään Ukraina jumitellut, vaan hommaa pedattiin kärsivällisesti. Mitä mieltä te viisaammat ja syvemmät strategit olette? Onko jotain mikä poissulkee esittämäni tapahtumien kulun? Minusta Zelenskyä myöten on liian paljon tuotu esiin kuin Bahmutissa olisi lähes pattitilanne. Jopa mediaan on voinut Ukraina itse syöttää tätä narratiivia heikkoudesta, että Venäjä löisi kunnolla ALL IN.
Joo paskat mistään rospuutosta! Se että kaikki uppoaa mutaan on vain Kurikysymys kuten eräs suuri sotapäällikkö samoilla huudeilla pakkasesta sanoi! Piirretään yhdessä nuolet ja lähetään kartta Zelenskyille ja sitten nostetaan voitonmaljat Mariupolissa ja Sevastopolissa ennen Vappua!!
 
Wagnerin edustajalta evättiin pääsy Venäjän asevoimien päämajaan Ukrainassa

Venäläisen palkkasotilasarmeija Wagnerin edustajalta evättiin pääsy Venäjän asevoimien päämajaan Ukrainassa, väittää Wagnerin johtaja Jevgeni Prigožin.

Prigožin epäili sunnuntaina Venäjän asevoimia "petturuudesta" Telegram-päivityksessään, jossa hän sanoi ammuspulan johtavan mahdollisesti Venäjän Bahmutin taisteluasemien romahtamiseen.

Prigožinin on viime aikoina arvoitu käyvän Venäjän hallinnossa sisäistä valtakamppailua puolustusministeriön ja armeijan kanssa. Hän on toistuvasti kritisoinut julkisesti Kremliä ja erityisesti Venäjän puolustusministeriötä.

Tapelkaa pojat, saatte tupakkaa!

Ja vielä bulgarialaista! (Bulgarialaiset merkit olivat entisessä Neuvostoliitossa arvostettuja.)
Victory_bulgarian_version_design_2_international_ks_20_s_white_blue_bulgaria.jpg
 
Hehe, ei helvetti, tajusin juuri... Yli 10 000 panssariajoneuvoa menetetty yhdessä sodassa noin vuodessa, siinä on kyllä melkoista ryssän menestystä eiliselle trollille. Hemmetti kun noista olisi vielä jotain tilastoa, millä noita on paukuteltu. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon ajettu miinoihin, paljonko poksunut kesseillä, miten monta raskaamilla panssarintorjunta-aseilla, droneilla ja paljonko jäänyt tykistön hampaisiin.
Toisaalta jos on tosiuskovainen venäläisten väitteiden suhteen niin Ukrainan luvuthan on säälittäviä. Alla Venäjän puolustusministeriön tämänpäiväisen katsauksen loppukappale. Venäläisten mukaan he ovat tuhonneet Ukrainan armeijalta mm. 8192 panssarivaunua ja muuta panssariajoneuvoa, 4284 tykkiä ja kranaatinheitintä, 1054 raketinheitintä, 396 lentokonetta jne. Esim. tuhottujen lentokoneiden määrä olisi kaksinertainen määrä verrattuna sodan alun Ukrainan ilmavoimien vahvuuteen kun lasketaan mukaan kaikki koulu- ja rahtikoneet ym.
In total, 396 airplanes, 217 helicopters, 3,345 unmanned aerial vehicles, 410 air defence missile systems, 8,192 tanks and other armoured fighting vehicles, 1,054 fighting vehicles equipped with MLRS, 4,284 field artillery guns and mortars, as well as 8,771 units of special military vehicles have been destroyed since the beginning of the special military operation.
https://eng.mil.ru/en/special_operation/news/more.htm?id=12456791@egNews
 
Toisaalta jos on tosiuskovainen venäläisten väitteiden suhteen niin Ukrainan luvuthan on säälittäviä. Alla Venäjän puolustusministeriön tämänpäiväisen katsauksen loppukappale. Venäläisten mukaan he ovat tuhonneet Ukrainan armeijalta mm. 8192 panssarivaunua ja muuta panssariajoneuvoa, 4284 tykkiä ja kranaatinheitintä, 1054 raketinheitintä, 396 lentokonetta jne. Esim. tuhottujen lentokoneiden määrä olisi kaksinertainen määrä verrattuna sodan alun Ukrainan ilmavoimien vahvuuteen kun lasketaan mukaan kaikki koulu- ja rahtikoneet ym.

https://eng.mil.ru/en/special_operation/news/more.htm?id=12456791@egNews
Saataisko tähän julkaisuun Ukrainalainen vastine? Mulla ollu toi opus vuoskymmeniä, enkkä ole koskaan päässyt sivunumeroissa yli kolmenkymmenen, ku on ollu pakko lopettaa lukeminen, tai ratkee suoni.

20230306_153524.jpg
 
Back
Top