Ukrainan konflikti/sota

Itselläni kokemus viikon harjoituksesta, jossa unta yhteensä 20 tuntia kellotettuna. Ajatus ei ollut viimeisenä päivänä kirkkaimmillaan, vaikka piristeitä ei ollut saatavilla. Jos olisi ollut, viimeinenkin logiikan hiven ja päätöksentekokyky olisi taatusti kadonnut.
Jos olisi ollut, niin olisit todennäköisesti ollut paljon kovemmassa iskussa.
Jos piristeisiin joudutaan turvautumaan isossa määrin, sota on hävitty. Niistä saattaa olla apua tietyissä tilanteissa, jotka vaativat parin-kolmen päivän suoriutumista. Pidemmässä juoksussa eivät ole käyttökelpoisia.
Jännä että kahvia kitataan Suomessa 1100 kuppia vuodessa per persereikä eikä kukaan ajattele että se olisi jotain "piristeisiin turvautumista", ja loppuunsa kyseessä aivan täsmälleen saman vaikutusryhmän huume kuin amfetamiinikin.
 
Tämä piri toimii tornari on kyllä vanha kuin syylingit.

Kamapäissään voi hiihtää 3 vuorokautta ilman lepoa, hyökätä päättömästi varmaan kuolemaan tai naida 30 tuntia ja kuolla, mutta ei kamapäissään mitään älykästä tehdä. Ei voi aineista ottaa pelkkiä plussia, tulee järkyttävä kasa miinusta mukana.
Kyllä se älykkyys katoaa kolme vuorokautta hiihtämällä ilman kamojakin, eli tarkoitettu paluusuuntaan...
 
33 vuoden aikana en kertaakaan törmännyt koulutukseen, keskusteluun tai toimintatapa malliin missä omien siis Suomalaisten toimintakykyä olisi jatkettu huumaavilla piristeillä. Normaali terve ihminen kykenee 3 vrk:n toimintaan ilman huumaavia aineita. Testattu.
Pötypuhetta. Jo 24-36h valvomisen jälkeen tarkkuus kärsii merkittävästi ja tilaa on verrattu promillen humalatilaan.
 
Melko paljon on pelosta lamaantuneita sotilaita tässäkin sodassa. Onko se normaalia toimintaa jos jäätyy
Montaakos sotaa olet päässyt drone tai pov videolta seuraamaan? Shellshock on tunnettu ww 1sestä asti ja varmaan jo aiemmin, ei vaan ole satojen tykkien keskityksiä ennen sitä ammuskeltu.

Pelko on ihmiselle normaalia. Melko synkissä ja vaarallisissa paikoissa ihmiset toimivat hyvin ja tehokkaasti, toiset jäätyvät jo kun katolta putoaa lunta.

Pirillä ei saada aikaan kuin paskaa, sekoilua, valvomista ja yltiöpäisyyttä. En ymmärrä miksi siitä nyt tehtiin joku hienokin juttu. Lääkeamfetamiini ei kuulu tähän keskusteluun mitenkään: sodissa käytetyt stimulantit ovat olleet sitä ehtaa itseään ja lopputulos lienee kelvollinen muutamassa tapauksessa, satojen ollessa katastrofi. Toistan uudelleen: jos sotilaan päihtymys olisi jotenkin hyvä asia, jenkit huumaisi ukkojaan aina ja joka mähinässä..
 
EW laitteistolle käy vähän kehnosti. Jäljet näkyvät varmaan kuuhun saakka kun joka kerta samoja latuja pitää ajella.


Maa alkaa vihertämään jo tuolla etelässä.

Olispa tuo roottori irronnut ilmassa niin olis Meddustakin päästy. Noh, tavallaan kertoo missä kunnossa kalusto alkaa olemaan. Kaipa tuo joutaa istua Mossen kyydissä jatkossa niin ei pelota samaan tapaan kuin vispilöissä.

 
Lääkeamfetamiini ei kuulu tähän keskusteluun mitenkään: sodissa käytetyt stimulantit ovat olleet sitä ehtaa itseään ja lopputulos lienee kelvollinen muutamassa tapauksessa, satojen ollessa katastrofi. Toistan uudelleen: jos sotilaan päihtymys olisi jotenkin hyvä asia, jenkit huumaisi ukkojaan aina ja joka mähinässä..
Niinhän ne tekeekin. Googletappa huviksesi että miten jenkkien ilmavoimat esimerkiksi käyttää piristeitä.
 
Jännä että kahvia kitataan Suomessa 1100 kuppia vuodessa per persereikä ..... loppuunsa kyseessä aivan täsmälleen saman vaikutusryhmän huume kuin amfetamiinikin.
En ole amfetamiinia kokeillut mutta väitän että se vaikuttaisi minuun kovemmin kuin koffeiini. En tiedä mitä minussa on vikana mutta monesti kahvi ei vaikuta minuun juurikaan piristävästi. Juon tummapaahtoista ja jauhan kokonaisista pavuista ja mukillinen (4dl) tai kaksi päivässä on normiannos.
 
Viimeksi muokattu:
En ole amfetamiinia kokeillut mutta väitän että se vaikuttaisi minuun kovemmin kuin koffeiini. En tiedä mitä minussa on vikana mutta monesti kahvi ei vaikuta minuun juurikaan piristävästi. Juon tummapaahtoista ja jauhan kokonaisista pavuista ja mukillinen (4dl) tai kaksi päivässä on normiannos.
Itsellä kahvia kuluu päivässä niin paljon, ettei sillä ole piristäviä vaikutuksia. Eroja päiviin ilman kahvia ei kyllä huomaa.
 
Niinhän ne tekeekin. Googletappa huviksesi että miten jenkkien ilmavoimat esimerkiksi käyttää piristeitä.
Laitappa linkkiä, mielelläni lukisin.
Edit.
Siis olen ainakin siinä ymmärryksessä, jenkitkin on viimein luopuneet amfetamiini pohjaisten rajoitetustakin käytöstä. Rajoitetussa käytössä on ei huumaava aine
 
Viimeksi muokattu:
Ei sillä lääkepirillä kyllä päätä saa sekaisin muuten kuin valvomalla muutaman vuorokauden putkeen, mutta sama onnistuu ihan kofeiinillakin. :D
Silläpä siellä PERK:ssa ei päällikkö tai LKP-upseeri ala arvioimaan, onko jokin palvelukseen määrätyn käyttämä lääke yhteensopiva tehtävän kanssa, vaan sen arvioi lääkäri. Ja kotiin lähettämisen kynnys on matalalla. Ei siellä voida ottaa riskejä, että koviin tehtäviin määrätty sekoaa tai muuten menettää toimintakykynsä, vaikka siksi että tarvittava säännöllinen lääke jää saamatta kentällä. Esmes jokin rauhoittavan säännöllinen käyttö on asia, mikä rajoittaa kenttäkelpoisuutta.
Pötypuhetta. Jo 24-36h valvomisen jälkeen tarkkuus kärsii merkittävästi ja tilaa on verrattu promillen humalatilaan.
Tottakai, mutta toimintakyky vielä säilyy.
Jännä että kahvia kitataan Suomessa 1100 kuppia vuodessa per persereikä eikä kukaan ajattele että se olisi jotain "piristeisiin turvautumista", ja loppuunsa kyseessä aivan täsmälleen saman vaikutusryhmän huume kuin amfetamiinikin.
Kofeiini ja amfetamiini saman vaikutusryhmän aine? En tunne asiaa alkuunkaan, mutta tarkoitatko, että jos kahvia (tai teetä) koskaan juomaton ihminen nappaa sitten kupin vaffaa kaffetta, vaikutus on sama kuin elämänsä ensi kerran käyttäisi amfetamiinia?

Itse lopetan tän OT:n viljelyn tähän, mutta sen vielä lisään että siä PERK:ssä kun on nähnyt ne jakomateriaaliluettelot, myös lääkinnälliset, niin ei siellä millään yksiköllä ollut mitään höökipulvereita, piristeitä eikä edes sitä kuuluisaa jarruakaan. Paikallisesta Prismasta käydään hakemassa valtion piikkiin elintarvikkeita, mutta ei mennä apteekkiin lunastaan huumeita.
Lääkintäyksiköt saa huumeita kipujen lievitykseen sairaaloista, mutta ei kenttäkirurgille amfetamiinia anneta mukaan, että jaksaisi leikata monta vuorokautta putkeen.

Edit. Typot
 
Viimeksi muokattu:
Niinhän ne tekeekin. Googletappa huviksesi että miten jenkkien ilmavoimat esimerkiksi käyttää piristeitä.
Kyllä, mutta käyttävät tosin nykyään modafiniilia. Kyseessä on lähes haittavaikutukseton stimulantti, joka on suuressa osassa maailmaa reseptivapaa, eikä aiheuta "laskuja".

Mikäli PV:llä on stimulatteja, niin niiden pitäisi olla kyllä visusti piilossa ja pienen porukan tiedossa ihan poliittisista syistä. Muuten ne veisivät pohjan pois yhteiskunnassa vuosikymmeniä harjoitetulta menestyksekkäältä huumausainepolitiikalta.
 
Viimeksi muokattu:
Kuvaa Bradleysta perillä

Ai samperi. Kukahan on se onnellinen ryssä, joka saa olla kunnian ottamassa vastaan ensimmäisen osuman 25mm Bushmasterin ammuksesta? Mikä kunnia, saa kuolla ylitoveri putinin rahojen puolesta. Kyllä nyt saa koko suku olla pojastaan ylpeitä.
 
Back
Top